Lähden lauantaina 22.12 joulunviettoon landelle, Sulkavalle. Palaan Helsinkiin näiltä näkymin joulupäivänä. (Lauantaiaamuna vedän kyllä vielä normaalisti treenit Myllyssä.)
Rauhallista joulua kaikille!
Ke 26.12.2007
Joulu sujui mukavasti Sulkavalla, Itä-Savossa, ja olen nyt takaisin täällä Etelä-Suomessa. Palasin eilen isän kyydissä Keravalle ja huomenna palaan omaan kämppääni Kallioon (joulusiivous jäi tekemättä ennen joulua, joten se odottaa minua kotona heti huomenna… dääm!).
Lauantaiaamuna treenasin vielä Myllyssä Einon, Ainon ja Thiekoun kanssa. Kävimme treenien jälkeen Einon ja Ainon kanssa kahvilla Juhan purjelaivalla, Katharinalla, Kauppatorin kupeessa (Juha tarjosi taas kaiken koko porukalle…). Sitten minun pitikin jo kiirehtiä Keravalle, mistä lähdin tätini, Helin, kyydissä landelle (siis vielä noin 300 kilsaa Keravaakin landemmaksi). Matka sujui nopeasti, kun oli mukavaa seuraa, ja liikennekin kulki hyvin. Perillä Viitaharjun talossa meitä odotti Mummo (eli äitini äiti, joka on jo 89-vuotias), vanhempani, siskoni Pauliina sekä tämän lapset, Roope (9 v.) ja Ronja (6 v.). Kaksi viimeksi mainittua pitivät huolta siitä, että ohjelma ei loppunut missään vaiheessa joulunviettoa keneltäkään mitenkään kesken… (ihan tolkuton möykkä ja vipellys koko ajan! en VARMASTI itse ollut yhtä villi pienenä!!). Tietenkin myös vanhempien koira, Pedro, oli mukana matkassa ja piti tunnelmaa yllä omalla tavallaan.
Talviaikaan maalla ei ole yhtä paljon tekemistä kuin kesällä. Mönkiäiselläkin pystyy ajamaan vain muutaman tunnin ajan, koska päivä loppuu niin aikaisin. Kylmä, lumi ja jää rajoittavat myös hieman ajelua. Kävin kuitenkin krossailemassa jonkin verran joka päivä. Välillä Roope ja Ronja olivat kyydissäni ja välillä ajelin yksin (yksin oli huomattavasti kivempaa ajella, koska lapset alkoivat valittaa niin pian kylmyyttä, eikä heidän kanssaan myöskään uskaltanut ajaa kovin lujaa /*haukotus*/). Lauantai-iltana kävin Helin kanssa kylässä Kivelässä (eli eräässä samassa "kylässä" olevassa talossa, jossa asuu nykyään enää vain Ukko-vainajan velivainajan leski, Eepi, sekä Sylvi-kissa). Lapsena kävimme aina kaikki mielellämme Kivelässä kylässä, koska sieltä sai maailman parasta pullaa. Lisäksi Kivelän talon uuninpankolla lojui sekä maailman lihavin kissa että maailman laihoin kissa, mikä oli meistä jotenkin viihdyttävää.
Aattona kävimme kaikki Sulkavan kirkonkylässä joulukirkossa. Joo, meitsikin veisasi siellä mummelien keskellä virsiä (kuka nauroi?! kuka nauroi?!) ja itse asiassa huomasin, että äänihuulia on hyvä välillä jumpata tuottamalla ääniä melodiseen tyyliin laajalla äänialalla. Sain mielestäni laajennettua omaa aktiivista äänialaani selvästi pelkästään tuon yhden hartauden aikana, vaikka olin kuvitellut, että äänihuuleni ovat lopullisesti vaurioituneet sen yhden päivystysleikkauksen takia niin pahasti, että tiettyjen taajuuksien tuottaminen ei enää onnistu (jotkut tanelit survoivat hengitysputken kurkkuuni niin varomattomasti viimeisen olkapääleikkauksen yhteydessä, että ääni on ollut käheä ja katkeileva siitä lähtien). Ilmeisesti äänihuulia pitäisi vain aktiivisesti kuntouttaa samalla tavalla kuin kaikkia muitakin loukkaantuineita ruumiinosia! (Mutta ei, en silti aio liittyä mihinkään kuoroon.)
Papin puheen kuunteleminen oli sikäli kiinnostava kokemus, että havaitsin, että itse asiassa suomessa taukoja voidaan tuottaa esitetyssä diskurssissa syntaktisesti ihan missä tahansa kohdassa ilman, että ymmärrettävyys kärsii. Usein jatkuvuutta ja rinnasteisuutta ilmaisevat konjunktiot tosin tuotettiin ilman edeltävää taukoa, jotta syntaktiset suhteet tulisivat selvästi esille siitä huolimatta, että pitkiä taukoja oli kaikissa muissa kohdissa virkettä. Toisinaan kausaalisuutta tunnuttiin korostettavan nopeutetulla puhenopeudella (eli käytännössä silmiinpistävällä taukojen puutteella) sisällöltään syy-seuraus –suhdetta ilmaisevan kokonaisuuden jälkimmäisessä osassa. Prosodisesti papin suoritus olikin mielestäni varsin taidokas. Sisällön omaperäisyydellä hän ei sen sijaan päässyt yllättämään. En tiedä, onko saman sisällön toistaminen vuosi toisensa jälkeen välttämättä kovin hedelmällistä. Itse olisin ainakin mielelläni kuunnellut jotakin uutta omaa tulkintaa niistä asioista. Mitä sillä väliä, vaikka kaikki eivät olisikaan samaa mieltä. Ainakin sisältö tuntuisi jotenkin elävän ja synnyttävän uusia merkityksiä. Toisaalta monikaan ei tuntunut kovin aktiivisesti kuuntelevan sisältöä, vaikka kirkko oli aivan täynnä porukkaa. Siellä vain istuttiin ja veisattiin tradition vuoksi. Mielestäni myöskään mitään todellista kollektiivisuuden tunnetta ei syntynyt. On totta, että verrattuna esim. helluntailaisten tapahtumiin (joissa olen joskus vuosien varrella ollut satunnaisesti mukana siskoni takia), luterilainen kirkko tuntuu hieman pystyynkuivuneelta instituutiolta. Jos kerran tehdään jotain, niin tehdään sitten fiiliksellä! (Vaikka epäilemättä luterilaisenkin kirkon piirissä on monenlaista porukkaa ja erilaisia tapahtumia, joihin en voi sanoa tutustuneeni kovin laajasti tai perinpohjaisesti.) Sen sijaan hautausmaalla oli yllättävänkin yhteisöllinen fiilis: tuntemattomatkin tervehtivät meitä, kun kävimme viemässä kynttilöitä sankarihaudoille.
Anyway, kirkon jälkeen aattoilta meni saunoessa, syödessä ja lahjoja availlessa. Kävimme myös kävelyreissulla autiolla talolla (eli eräällä läheisellä tyhjällä talolla, jossa on kuulemma asuttu viimeksi joskus 40-luvulla). Pedro-parkaa pelotti pimeässä metsässä (mokoma citykoira…) mutta meillä muilla oli fiilis korkealla. Roope yritti koko ajan taklata ja kampata minua eri keinoin, mutta sain koko ajan väistettyä hänen hyökkäyksensä ja täten väsytettyä poikaparan ihan uuvuksiin. Myöhemmin minä, iskä ja Roope leikimme joulutonttuja, jotka tiputtelivat lahjasäkkejä milloin minkäkin oven taakse aina silloin, kun Ronja oli jossakin muualla. Vaikuttaisi siltä, että joulupukkivedätys meni hänelle vielä tänä jouluna läpi. Meillä kaikilla oli asian tiimoilta jälleen kerran todella hauskaa (tyyliin Ronjan ollessa löylyssä minä hiippailin tontuksi pukeutuneena saunan ikkunan ohi lahjasäkkiä raahaten, jne.) mutta mielessäni kävi kuitenkin jossain vaiheessa iltaa, että tavallaan kaikki joulupukkitarinat ym. niihin liittyvä pikkulasten kollektiivinen vedätys on jotenkin eettisesti epäilyttävää. Mutta lisääh&aum
l;n sellainen varmaankin lasten joulutunnelmaa ja ehkäpä siitä ei kuitenkaan koidu kenellekään mitään haittaa myöhemmällä iällä.
Olin ostanut kaikki joululahjat samalla kertaa Stockan jouluruuhkasta viime perjantaina ja kiittelin silloin mielessäni, että joulu on vain kerran vuodessa. Roope ainakin tuntui pitävän kovasti piikkinuijasta, jonka ostin hänelle, joten ehkä se kolmen tunnin kärsimys Stockan jouluruuhkassa ei mennyt aivan hukkaan. Itse sain mm. MP3-soittimen ja The Simpsons Movie –DVD:n (yllättävän sukka Simpsonien tavanomaiseen tasoon nähden). Alan vierastaa yhä enemmän joulun kaupallisuutta. En esim. ole suostunut enää moneen vuoteen ostamaan kenellekään lahjoja minkään valmiin listan pohjalta. Kuitenkin joulussa on mielestäni myös merkittäviä hyviä puolia: se antaa esimerkiksi syyn muistaa tavalla tai toisella sukulaisia, ystäviä ym. itselle tärkeitä ihmisiä, syödä hyvin ja viettää muutama päivä kaikessa rauhassa perhepiirissä (siinä ajassa ehtii samalla saada SKY Journalin taitonkin etenemään ihan kivasti).