Landella Sulkavalla 13.-15.7.2007

"Min</p

Olen landella, Sulkavalla (Itä-Savossa), pe 13.7 – su 15.7. En pääse siellä nettiin mutta olen tavoitettavissa puhelimitse (ainakin välillä).

Su 15.7.2007

(Klo 21.36 Keravalla): Pitkähkö automatka takana ja jälleen takaisin täällä Etelä-Suomessa. Viikonloppu meni nopeasti eikä aika kerinnyt käymään pitkäksi missään vaiheessa, vaikka Tunnilan kylässä (kai se joskus on ollut toimiva kylä…) sijaitseva sukutilamme siis todellakin on niin skugessa kuin vain voi olla… Lähimmät kaupat ym. palvelut ovat Sulkavan kirkonkylässä, joka on 17 kilsan päässä (eikä sinne tietenkään mene mitään julkisia kulkuneuvoja; ajatella, että isovanhemmat asuivat siellä vuosikymmeniä ilman autoa). Lähin kaupunki on Savonlinna, joka on yli 30 kilsan päässä.

Sukutila (‘Viitaharjun’ ja ‘Seppolan’ tilat; toinen oli isoäitini ja toinen isoisäni saamaa perintömaata) on noin 47 ha suuri ja siihen kuuluu sekä metsää että viljelymaata, jota ei tosin ole viljelty enää sen jälkeen, kun isoisä (eli Ukko) jäi eläkkeelle maanviljelijän ammatistaan. Lapsuudessani navetasta vielä kuului lehmien ammuntaa ja kanojen kotkotusta, Ukko heräsi joka aamu viideltä aamulypsylle ja kesäisin koko suvun aikuiset tekivät hiki hatussa heinätöitä pelloilla. Me serkukset saimme matkustaa heinäkuorman päällä ja harjoitella voltteja monta metriä korkeiden heinäkasojen päällä. Meillä oli myös kullakin omat nimikkovasikkamme; itse muistan ainakin Iivari-vasikan, joka varasti lapaseni ja katsoi minua sitten karsinastaan pitkien ripsiensä takaa viattomilla vasikan silmillään… (*niisk*!) Valitettavasti IIvari kuitenkin oli sonni, joten sen(kin) maanpäällinen matka jäi varsin lyhyeksi ja päättyi lihatiskin pakastehyllyyn. Kanarouvat Hertta ja Pertta olivat muistaakseni niin kesyjä, että ne saivat kaakattaa ja kuljeskella pihalla ihan vapaina (ne muistuttivat kovasti paria vanhaa rouvaa, jotka asuivat aikoinaan vanhempieni kerrostalopihassa täällä Keravalla *hih*!).

Hienoa tilassa on myös se, että siihen kuuluu noin kilsan verran järven rantaa. Järven nimi on ‘Hirvonen’ ja se tarjosi meille lapsena loistavan paikan viettää kesälomat uiden ja leikkien lautalla, kumiveneellä, surffilaudalla ym. leluilla, joita kiltit aikuiset meille ostivat. Joskus leikimme (muistaakseni minun ideani pohjalta…) Robinson Crusoeta ja “löysimme” läheisen saaren, jota kutsutaan ‘Muurahaissaareksi’ (syykin selvisi minulle hyvin pian suudellessani maata teatraalisesti maihinnousumme kunniaksi; sen jälkeen pakenimmekin sitten juoksujalkaa saartaan aggressiivisesti puolustavia “alkuasukkaita” lautallemme ja meloimme turvallisemmille maille…). Yksi lempileikkejämme oli “lautan upotus”. Leikki eteni niin, että ensin heitimme järveen lautan ankkurikiven. Sen jälkeen kasauduimme koko porukka lautan yhteen kulmaan ja aloimme upottaa lauttaa ankkurikiven köyttä kiskomalla. Lopulta lautta luonnollisestikin kaatui ja koko serkusparvi lensi innostuksesta hihkuen järveen. Onneksi siinä ei koskaan sattunut mitään… Talvisin laskimme suksilla ja pulkalla mäkeä milloin mistäkin (yksi kallionrinne soveltui siihen erityisen hyvin) ja rakentelimme majoja mm. metsään ja navetan vintille. Kerran (noin 10-vuotiaana) meinasin kuristua kesken majaleikkien jäätyäni roikkumaan hupusta kuusen oksaan. Onneksi oksa kuitenkin katkesi ajoissa.

Ukko käytti järveä ja lähellä olevaa lampea kalastukseen; verkkojen ja katiskojen heittäminen (ja talvella pilkkiminen) olivat osa hänen arkeaan läpi elämän. Nykyäänkin ruokapöytään tuodaan yleensä itse pyydystettyä kalaa (itse en tosin ole koskaan ollut siitä touhusta kiinnostunut). Ukko oli myös kova metsästysmies. Muistan, kuinka aitan varastossa roikkui talvisin valkopukuisia jäniksiä kuivumassa ja me lapset saimme leluiksemme jäniksen käpäliä ja häntiä. En tosin koskaan itse pitänyt noista leluista erityisemmin, koska veriset luut sun muut katkaistut osat, jotka pilkistivät valkean karvan alta, vaikuttivat minusta jotenkin pelottavilta ja inhottavilta. Otin kuitenkin aina ujosti hymyillen vastaan oman käpäläni, koska en tahtonut pahoittaa Ukon mieltä. Ja toisaalta pöytään laitettu pupupaisti maistui kyllä aina minullekin. Metsästysperinnettä vaalitaan tilalla edelleen; innokkaimpia metsämiehiä lienevät isäni ja toinen enoni.

Lehmät, kanat ja muut kotieläimet katosivat tilalta Ukon jäätyä eläkkeelle. Vain kissa jäi Mummon ja Ukon seuraksi. Peltoa käytettiin enää motocross- ja ampumaratana. Navetassa vietettiin serkkuni, Elinan, häitä kolme vuotta sitten. Pääasiassa se on kuitenkin viime vuosina toiminut varastona mm. erilaisille moottoriajoneuvoille. Oma lempiharrastukseni maalla onkin jo pitkään ollut krossailu nelipyöräisellä maastomönkijällä, jonka isäni osti meille joskus 80-luvun lopussa (tänäkin viikonloppuna huristelin sillä pitkin metsäteitä niin, että rapa lensi!).

Viitaharjun talon ja navetan lisäksi tilalla on ainakin neljä muuta rakennusta: vanha (1800-luvulla rakennettu) makuu- ja varastoaitta talon vieressä, sarani metsän reunassa sekä rantamökki ja siihen liittyvä makuuaitta Hirvosen rannassa. Tänä viikonloppuna olin yötä rantamökin vintillä, jossa olikin mukavan nostalginen tunnelma puusaunan, parin uintikierroksen ja makkaranpaiston jälkeen (nostalgiaa lisäsivät makuupussin pohjalla olevat hiirenpapanat). Pienenä yövyimme usein kesäsin vanhassa aitassa, jonka kolmelle vuoteelle koko serkuskaarti mahtui nukkumaan ja kertomaan toisilleen tarinoita. Parhaimmillaan tunnelma oli ukonilman aikaan. Rajuilma tuntui maalla jotenkin niin todelliselta ja karismaattiselta (puhelin ja TV piti ottaa irti seinästä, jne.); tunnelmaa syvensivät Mummon tarinat pallosalamoiden tappamista ihmisistä ym. ukkosen aiheuttamista kauheuksista maaseudulla vuosikymmenien saatossa. “Aitta on kaikkein turvallisin paikka ukkosella. Siihen ei ole vielä milloinkaan salama iskenyt!”, vakuutti puolestaan Ukko lempeästi virnistäen.

Mummolassa meitä otti aina vastaan Mummon paistamien karjalanpiirakoiden, ruisleivän ja pullan tuoksu. Kiltti Mummo hääräsikin yleensä hiljaa keittiössä puheliaan ja voimakasluontoisen Ukon tarinoidessa äänekkäästi keinutuolissa. Ukolla oli voimakkaita mielipiteitä niin maanviljelyksestä kuin politiikastakin, joskin suhteellisen pian jutut yleensä kääntyivät tiettyihin sota-aikaisiin tapahtumiin. Puhetta tuli taukoamatta kuin radiosta eikä sitä hetken päästä enää kuunnellut kukaan. Tämä ei kuitenkaan tuntunut häiritsevän kiikkustuolissa autuaasti keikkuvaa, omille jutuilleen naureskelevaa Ukkoa. Ukon naurussa olikin jotain hyvin erikoista: voimakkaan savon murteen katkaisi vähän väliä tasainen tiettyä melodiaa systemaattisesti noudattava käkätys, jonka ilkikurista sävyä kuvasti poikamainen virnistys, joka oli niin leveä, että silmistä näkyi vain pienet viirut. Lisäksi Mummolan tunnelmaan kuului tuvan lattialla loikoileva lupsakka ajokoira, Romi, joka olikin elämäni ensimmäinen koira.

Ukon kuoltua joitakin vuosia sitten Mummolassa ei ole enää asunut ketään vakinaisesti. Mummo ei pystynyt jäämään yksin Viitaharjuun vaan hänen piti muuttaa kirkonkylään. Maalaistalon emännästä tulikin vielä vanhuuden päivillään tyylikäs kirkonkyläläisrouva! Kirkonkylään muutti Mummon kanssa myös vanha musta kissa, joka on nyt jo kuollut. Tilalla käy kuitenkin usein meitä sukulaisia lomailemassa, erityisesti kesäisin (joskaan itse en ehdi käydä siellä kovinkaan usein nykyään). Vierailijat hakevat tietenkin aina matkalla Mummon kirkonkylältä mukaansa, jotta tämä pääsisi vanhaan kotiinsa käymään mahdollisimman usein. Tänä viikonloppuna tilalla olikin paikalla väkeä kolmesta perheestä, kun ujosti hymyilevä Mummo sai päähänsä värikkään kukkaseppeleen 89-vuotispäivänsä kunniaksi.

Kollokviomatka Quèbeciin 19.-25.6.2007

Quebec

Osallistun kansainväliseen 'Le français parlé des médias 2' -kollokvioon Québecissä 21.-23.6.2007. Kollokvion teema on tällä kertaa 'Les mises en scène du discours médiatique'. Oma esitelmäni kohdistuu prosodisten kuvioiden rooliin puhujan kannan ilmaisemisessa ja/tai korostamisessa ranskalaisten filosofien radiopuheessa. Tapahtuman järjestää Université Lavalissa toimiva puhekommunikaation tutkimusyksikkö 'Lab-O' (Laboratoire de recherche sur les stratégies de communication à l'oral).  

http://www.com.ulaval.ca/lab-o/colloque.php

Ti 19.6.2007

Odottelen Helsingin lentokentällä pitkän matkan alkamista (sairaan kalliin nettiyhteyden ääressä). Ensimmäinen lento on Frankfurtiin, sieltä sitten Montrealiin, ja Montrealista vielä sisäinen lento Québeciin. Montrealissa täytyy vielä tsekata matkatavarat uudestaan sisään, joten toivottavasti vaihto ei mene hirveän tiukille. Saattaa kyllä käydä aika hieman pitkäksi koneessa… Onneksi minulla on suhteellisen paljon luettavaa mukana, joten ehkäpä selviän.

Ke 20.6.2007

Vihdoinkin netin ääressä! Matka oli todella pitkä mutta meni kuitenkin ihan mukavasti. Vaihdoin konetta kaksi kertaa, mutta vaihdot olivat sen verran lyhyitä, että ei tarvinnut missään vaiheessa hengata kovin pitkään millään lentokentällä. Montrealissa vaihto oli vähän turhankin lyhyt. Lentokenttä oli ihan sairaan iso, jonot passin tarkastukseen olivat ihan hirveän pitkät, ja matkatavaratkin piti tsekata ulos ennen sisäistä lentoa (ja niitäkin piti tietenkin odotella jonkin aikaa). Onneksi lento Montrealiin oli kuitenkin perillä noin 20 minsaa etuajassa, joten lopulta minulla kuitenkin oli riittävästi aikaa ennen jatkoyhteyttä. Palvelu kaikilla lennoilla oli aivan loistavaa; sapuskaa lastattiin koko ajan eteen, joten mikäs siinä oli matkustellessa (eka lento oli Lufthansalla ja kaksi seuraavaa Air Canadalla). Minulla oli paljon luettavaa mukana, joten oikeastaan en ehtinyt pahasti tylsistyäkään missään vaiheessa. Lento Montrealista Québeciin tehtiin sellaisella pienellä koneella, jossa oli vain 36 paikkaa. En ole varmaan koskaan ollut niin pienessä koneessa! Se oli ihan siistiä.

Québecin lentokenttä tuntui todella vaatimattomalta sen Montrealin kentän jälkeen; vähän niin kuin joku Joensuun kenttä. Sieltä ei edes lähtenyt busseja mihinkään (tiedän: Joensuusta lähtee). Ehdin kuitenkin heti ekaksi taksijonoon (niiden kaikkien muiden 35 matkustajan edelle siis), joten eipä tarvinnut siinäkään kauaa odotella. Lämmintä oli eilen (ja on kai tänäänkin) 32 astetta, mutta ilma ei tunnu ihan niin kuumalta, koska aurinko on pilvessä ja on sateista (olisi kyllä varmaankin jokseenkin nihkeä keli treenata…; treenisali olisi varmaan kuin kasvihuone). Sain siis taksin nopeasti eikä se ollut edes kallis (ainakaan Suomen hintoihin nähden), mutta taksikuskin kanssa kävi vähän huonompi munkki: sellainen tummaihoinen luiseva ja viiksekäs kaveri, joka ehdotteli matkan lopuksi likaisia juttuja korvausta vastaan… (että pitikin mennä blondaamaan fleda juuri ennen tätä reissua, dääm!).

Majoitun Université Lavalin opiskelija-asuntolassa. Kollokvion osallistujille on varattu täältä oma kiintiö. Tietenkin on kätevää majoittua aivan yliopiston tuntumassa (ja lisäksi lähellä keskustaa), mutta on tämä kyllä jokseenkin ankea mesta: käytävä toisen perään täynnä pieniä koppeja vihreiden ovien takana. Kaikki huoneissakin on ihan vihreää. Sen sijaan käytävillä tulee vastaan enimmäkseen mustaa (tulee mieleen taannoinen HOAS:n asuntola Kontulassa…). Vessat ja suihkut ovat tietenkin käytävällä eikä mitään telkkaria ym. ylimääräistä mukavuutta myöskään ole. Mutta eipä tämä ollut kovin kallistakaan. Ja tänne sai kyllä erillistä maksua vastaan tämän nettiyhteyden, mikä on kyllä kätevää. Viereisessä rakennuksessa on ihan ok opiskelijarafla, joka oli auki jo aamiaisaikaankin.

Aikaero tuntuu edelleen vähän raskaalta: kello on täällä 7 tuntia vähemmän kuin Suomessa. Eilen saavuin tänne lopulta noin klo 19 paikallista aikaa. Väsytti tietenkin jonkin verran, koska kello oli siinä vaiheessa Suomessa jo 2 yöllä. Meninkin heti nukkumaan ja nukuin melkein putkeen aamuun asti. Siltikin nyt taas alkaa vähän nukuttaa, vaikka kello on täällä vasta 15.50 (Suomessahan kello onkin nyt jo 22.50). Täytyy kuitenkin yrittää pysytellä hereillä vielä muutama tunti, jotta saisin jollain tavalla kiinni täkäläisestä rytmistä.

Kollokvio alkaa siis vasta huomenna. Oli tosi hyvä, että tulin tänne vuorokautta aikaisemmin. Täten ehdin tänään hoidella erinäisiä käytännön asioita, kuten käydä ostamassa läppäriini oikeanlaisen piuhan, jotta pystyn käyttämään sitä myös täällä (sähkövirta on täällä 110 V). Minulla on kyllä esitelmäni PowerPointit mukana varmuuden vuoksi myös muistitikulla ja CD:llä, mutta äänitiedostojen toimivuuden kannalta on varmempaa vetää esitelmä omalta koneelta. Ja tietenkin tämän netin ja muun työskentelyn kannalta on myös hyvä, että pystyy käyttämään omaa konetta.

Kävin kävelemässä eräässä ostoskeskuksessa, joka on tässä lähellä. En tajua, miten niin monta hillittömän suurta naisten vaatekauppaa voi kannattaa! Ei täällä edes näy paljoakaan ihmisiä missään. Mutta kaupat ovat siis järjettömän suuria. Muutenkin kaikki on jotenkin kauhean suurta täällä ja kaikki tuntuvat liikkuvan vain yksityisautoilla. Kaikki tuntuu olevan suunniteltu siten, että ihmiset kulkevat autolla. Edes jalankulkijoiden liikennevalot eivät ainakaan tänään olleet käytössä. Sellainen muistikuva minulla oli Torontostakin (jossa kävin kesällä 2000) ja vaikka Québec City on selvästi pienempi paikka kuin Toronto, niin näköjään suhteellisen samanlaista on tuon liikennekulttuurin osalta. Samanlainen suurkaupungin fiilis kuitenkin puuttuu, mikä oikeastaan tekee tästä mestasta suhteellisen lattean, ainakin näin äkkisältään. En kuitenkaan ole vielä onnistunut kovin hyvin hahmottamaan tätä paikkaa kokonaisuutena, joten varmaankin käsitykseni kaupungista muuttuu vielä tulevien päivien aikana. Jos jaksan, lähden vielä tänäänkin katselemaan maisemia vähän tarkemmin.

Ihmiset puhuvat täällä ranskaa vähän eri tavalla kuin kuin Ranskassa. Välillä on jopa ollut hetkellisesti ongelmia ymm&
auml;rtää, mitä minulle sanotaan. Myös itsestä tuntuu oudolta puhua ranskaa jossain Pohjois-Amerikassa… Meinaan koko ajan alkaa vahingossa puhua englantia, vaikka melkein kaikki täällä todellakin ovat ranskankielisiä. Varmaan tähän tottuu pian, ja on kyllä mielenkiintoista nähdä (ja kuulla), minkälaista on täällä Kanadan ranskankielisellä alueella.

Harjoittelin tänään esitelmäni neljä kertaa läpi. Se menee jo aika sujuvasti. Keksin myös, että minun kannattaa laskea mielessäni kahteen jokaisen lauseen jälkeen ja vaikkapa kolmeen jokaisen paragrafin jälkeen. Siten rytmi pysyy hitaampana ja ihmiset pysyvät ehkä paremmin kärryillä. Ja esitelmä on sen verran lyhyt, että minun ei ole syytä kiirehtiä (joka kerta, kun olen harjoitellut, kesto on jäänyt pari minuuttia alle 20 minsan, joka on siis annettu maksimikesto). Ehkä käyn sen läpi vielä kerran tänään, kerran huomenna, ja mahdollisesti vielä kerran perjantaiaamuna. En kyllä usko, että harjoittelusta on enää hirveästi mitään hyötyä, mutta itsellä on parempi fiilis, jos harjoittelee. Ja täytyy kuitenkin vielä vähän yrittää panostaa siihen rytmiin; tahtia olisi nimittäin varaa hidastaa vielä vähän.        

Su 24.6.2007

Kollokvio on nyt loppunut. Oma esitelmäni oli perjantaina ja se meni ihan hyvin. Tekniikka toimi hyvin, eikä muitakaan kommelluksia tullut. Toisaalta en myöskään saanut mitään kovin rakentavaa palautetta (vain pari pientä yksityiskohtiin suuntautuvaa kommenttia, jotka kyllä olivat sinänsä ihan relevantteja). Koko sektio oli omistettu prosodia-aiheille, joten en ollut ainoa, joka puhui prosodiasta. Mutta kuitenkin me prosodistit olimme täällä vain pieni vähemmistö. Luulen, että aiheitamme pidettiin yleisesti ottaen niin teknisinä ja yksityiskohtiin suuntautuvina, että valtaosa porukasta ei tuntenut oloaan kovin kotoisaksi meidän sektiossamme. Oli siellä kuitenkin porukkaa jonkin verran paikalla (ihan ok määrä), mutta ei mitenkään hirveästi ja monet niistä "suurimmista guruista" eivät olleet paikalla (eivätkä he kyllä olekaan prosodia-alan guruja). TV-aiheet tuntuvat muutenkin olevan enemmän muodissa kuin radioaiheet (mutta radioaiheitakin oli kuitenkin selvästi enemmän kuin olin ajatellut; en ollut läheskään ainoa). Eli tiivistettynä: ihan hyvin se meni, mutta ei se nyt mitenkään ihan järisyttävän antoisa kokemus ollut.

Äh, nyt täytyy lähteä. Lähden vielä kollokvioporukan kanssa aamiaiselle ennen lähtöäni lentokentälle. Palaan vielä asiaan… 

(Myöhemmin samana päivänä): Jess, Québecin lentokentällä on ilmainen langaton nettiyhteys!! Siistii!! Ihme, että eivät ole vielä ehtineet oppia rahastamaan tällä (niin kuin kaikki eurooppalaiset kentät, joissa nettiyhteys maksaa jotain tyyliin 8 € / tunti….).

Parasta kollokviossa ja tässä reissussa yleensäkin on ollut se, että olen tutustunut uusiin ihmisiin. Kollokvio oli pienehkö, ja porukan sisälle pääsi täten syntymään tietty yhteishenki. Ja ehkäpä jotkut kuitenkin saivat ihan ok kuvan esitelmästäni, koska yksi ranskalainen tyyppi (Pariisin 'École supérieure des Télécommunications' -korkeakoulusta) pyysi minua eilen co-authoriksi yhteen artikkeliin, jota on ajatellut ehdottaa johonkin ranskalaiseen referee-julkaisuun. Hän tutkii itse TV-ohjelmia multimodaalisuusperspektiivistä ja tarvitsisi jonkun tutkimaan yhtä tiettyä ohjelmissa esiintyvää prosodista ilmiötä (koska ei itse ole lainkaan prosodisti mutta on ollut tunnistavinaan ohjelmista yhden mielestään mielenkiintoisen prosodisen ilmiön). Sanoin, että olen tietenkin kiinnostunut. Olisihan se hienoa päästä tekemään yhteistyötä jonkun kanssa (varsinkin, kun en ole vielä tehnyt yhtään yhteisjulkaisua) ja saada sitä kautta itsekin jonkinlaista tatsia multimodaalisuusjuttuihin, joita ei välttämättä muuten tulisi tutkittua.

Lisäksi kollokviossa oli oikein mukava seitsemän hengen "eurooppalainen jatko-opiskelijaporukka" (johon minäkin siis lukeuduin), joka majoittui yliopiston asuntolassa (kaikki osallistujat eivät majoittuneet siellä, koska se oli kuitenkin suhteellisen ankea mesta). Hengasin porukan kanssa jo torstai-iltana illanvietossa, joka pidettiin jossain kulttuurimuseossa (silloin porukkaamme tosin änkesi myös yksi pösilö kamerunlainen lehtori, joka koko ajan lähenteli minua ja yhtä saksalaista Barbaraa; taas yksi mustaihoinen tyyppi, jolla on pakkomielle blondeihin ja joita ei yhtään itseään hävetä avoin vonkaaminen, edes tieteellisessä kollokviossa; no, on kai niitä kaikenlaisia pakkomielteitä olemassa).

Eilen illalla kollokvion päättäjäis-barbequen jälkeen hengasimme taas porukalla Québecin keskustassa. Siellä olikin ihan hirveästi porukkaa ja hillittömät bileet pystyssä, koska oli Québecin kansallispäivän aatto. Oli ihan hienoa päästä mukaan kansallishenkiseen juhlatunnelmaan, vaikka periaatteessa en olekaan oikeastaan massabileiden ystävä.

Tänään aamupäivällä kävin vielä porukan kanssa aamiaisella yhdessä läheisessä pikkukorttelissa. Sen jälkeen olikin jo aika hakea tavarat asuntolasta ja lähteä lentokentälle. Ja täällä sitä nyt sitten odotetaan pitkän kotimatkan alkua: taas ensin sisäinen lento Montrealiin, sieltä pitkä yölento Frankfurtiin, muutama tunti odottelua Frankfurtin kentällä aamulla (#¤%&!), ja sieltä sitten vihdoin lento kotiin Helsinkiin. Saattaa olla jokseenkin ryytynyt olo siinä vaiheessa… Olen kuitenkin ajatellut vetää treenit maanantai-iltana Myllyssä, koska tässä on taas mennyt muutama päivä treenaamatta, ja toisaalta treenit saattavat auttaa taas pääsemään takaisin normaaliin rytmiin.     

Ma 25.6.2007

(Klo 7.19 Frankfurtin lentokentällä): Vitsit, että väsyttää… Lento Montrealista Frankfurtiin on nyt takana, ja nyt pitäisi tässä odotella jatkolentoa Helsinkiin. Sairaan tylsää. Harmi, että juuri tässä vaiheessa matkaa on tällainen pitkä vaihto. Mieluummin olisi vaikka odotellut Montrealissa (koska siinä olisi sentään ollut ihan vähän jotain eksotiikkaa), mutta tässä vaiheessa matkaa tahtoisi vain päästä mahdollisimman nopeasti kotiin nukkumaan. Ei tullut kyllä kovin paljon nukuttua koneessa. Ei siinä jotenkin vain saa hyvää asentoa. Ja juuri, kun olin jotenkin saanut unenpäästä kiinni, eteen lastattiin aamiainen, mihin sitten tietenkin heräsin. Tämä Frankfurtin kenttä on muutenkin tosi tylsä ja kallis mesta; on tullut vaihdettua konetta täällä aika usein. Ja nettiyhteys maksaa tä&auml
;llä peräti 12 euroa tunnissa. Ihan järjetöntä.

(Klo 15.15 kotona Kalliossa): I'm back!! Jess, pitkä matka takana. Muuten meni lopulta ihan hyvin, mutta kassini (se sininen treenikassini)  repesi ruumassa. Onneksi sieltä ei (kai) tippunut mitään tavaroita ulos, mutta toinen sivutasku on kyllä mennyttä (#¤%&!). Mutta kiva olla taas kotona. Jess. Nukuttaa ihan järjettömästi. Pakko ottaa vielä "pienet" nokoset ennen treenejä (vaikka ei ehkä pitäisikään nukkua ainakaan kovin pitkään, jotta tottuisi taas tähän Suomen rytmiin).

Junnujen Suuri Budoleiri Tampereella 15.-17.6.2007

Nuori Suomi -logo

Toimin yhtenä pääohjaajana junnujen Suurella Budoleirillä 15.-17.6.2007. Leiri järjestetään Varalan urheiluopistossa Tampereella. Leiri on suunnattu 8-14-vuotiaille aikidon, karaten, taidon ja taekwondon harrastajille.

http://www.taido.fi/suuribudoleiri/

La 16.6.2007

Leiri on nyt suunnilleen puolivälissä, ja harjoitusten osalta oikeastaan jo loppusuoralla. Eilen harjoituksia oli suhteellisen paljon (junnuille yhteensä neljä tuntia ja meille ohjaajille kolme, koska yksi tunti meni toisten lajien lajiesittelyissä). Tämän päivän treenit ovat jo takana: aamulla oli yksi 1,5 tunnin treeni, minkä jälkeen muksut lähtivät Särkänniemeen. Itse jäin pois Särkänniemen reissulta, koska ajattelin, että en viitsi käyttää neljää tuntia aikaani siihen. Yritän kohta harjoitella ensi perjantain Quebecin-esitelmääni, jonka pitäisi nyt olla muuten valmis, mutta jota en ole vielä ehtinyt harjoitella lainkaan. Olen nyt vain jumittunut taas tähän nettiin… Myös SKY Journalin ja seuran asioita olisi kyllä jonkin verran hoidettavina, mutta ehkäpä keskityn ainakin ensisijaisesti siihen esitelmääni.

Bussimatka Helsingistä meni mukavasti Antin kanssa jutellessa. Myös oikeastaan kaiken muun vapaa-ajan olemme olleet Antin kanssa yhdessä ja jutelleet kaikenlaista. Onkin tosi loistavaa, että Antti on täällä toisena aikidon pääohjaajana. Jos olisin täällä yksin, minusta tuntuisi paljon enemmän siltä, että olen taa-aas jumissa jossain skugessa (urputi-urputi), vaikka tämä Varalan urheiluopisto (http://www.varala.fi) kyllä onkin sinänsä ihan hieno paikka. Vapaa-aikaa ei tosin ennen tätä iltapäivää ole paljon ollutkaan. Eilen ohjelma oli varsin tiukka ja melkein kaikki vapaa-aika meni syödessä (täällä syödään ihan koko ajan, mikä kyllä sinänsä sopii meitsille ihan hyvin).

Myös tatamilla yhteistyö Antin kanssa on sujunut hienosti, mikä tietenkin oli odotettavissakin. Olemme kumpikin vetäneet sekä tekniikkaa että verryttelyä, ukemi-harjoituksia ja leikkejä. Eilen aloitimme ekassa treenissä gyakuhanmi katatedorista ja etenimme siitä toisessa treenissä chudan tsukiin. Muiden lajien junnujen kanssa kävimme eilen läpi tunnin verran ukemeita ja helppoja tekniikoita eri hyökkäysmuodoista. Tänä aamuna vedimme vaativan tekniikkatreenin, jossa teimme mm. tobikoshi ukemeita, ryotedoria ja katateryotedoria (lopuksi tosin pelattiin shikko-fudista). Junnut pysyivät mielestäni yllättävän hyvin kärryillä ja jaksoivat hyvin loppuun asti sekä eilen että tänään. Taso on suhteellisen hyvä (parempi kuin viime vuonna mielestäni). Pari pientä loukkaantumista on sattunut, mutta ei mitään vakavaa onneksi. 

Aikidojunnuja täällä on 45, joista seitsemän on meidän seurasta. Yhteensä leiriläisiä on noin 160. Karatekoja on tänä vuonna eniten ja aikidokia toiseksi eniten. Apuohjaajia on paljon ja myös aikuisia "leirituristeja" jonkin verran, mistä syystä tatamilla on minun ja Antin lisäksi aika paljon muitakin aikuisia. Se on tietysti hyvä asia. Apuohjaajat joutuvat täällä itse asiassa kovemmille kuin me, koska he joutuvat vahtimaan enemmän junnuja vapaa-aikana (esim. rantavalvontaa ei kuulu meille) ja juoksemaan muutenkin hoitelemassa erilaisia käytännön asioita. Meidän pääohjaajien ei tarvitse kuin vetää treenit (jopa treeneissä pistimme eilen ukemi-hipassa apuohjaajat juoksemaan hippoina ympäri tatamia, *kjäh-kjäh*; me pääohjaajat sen sijaan, ööh, kontrolloimme tilannetta…).   

Illalla muksuille järjestetään vielä disko ja karaoke. Meille ohjaajille on silloin sauna varattuna. Viime vuonna illalla oli vielä parin tunnin treenit, mikä oli minusta ihan hyvä, kun kyse kuitenkin on budoleiristä. Mielestäni tähän lauantaipäivään on sisällytetty vähän turhan paljon kaikkea huvitteluohjelmaa treenien kustannuksella. Yksi junnukin kysyi tänään minulta, että miksihän tänä iltana ei ole sitä kahden tunnin treeniä… Sanoin ihmetteleväni samaa. Tällainen ohjelma ei tietenkään voi täysin vastata meidän lajivalmentajien preferenssejä, vaikka toisaalta täten meillä on täällä suhteellisen rentoa (ja ennen kaikkea minulla on täten aikaa treenata sitä esitelmää ja istua tässä netissä) ja varmaankaan ainakaan kovin moni junnuista ei pistä ollenkaan pahakseen diskoa ja karaokea.

Su 17.6.2007

Budoleiri loppui tänään. Eilen illalla kävin vielä muiden ohjaajien kanssa saunassa ja juttelin sen jälkeen Antin kanssa aika myöhään. Kirjoittelimme siinä samalla leiridiplomit ja aikidopassit (mikä olikin varmaan rankinta, mitä jouduimme leirin aikana tekemään). Aamulla oli vielä yhdet 1,5 tunnin treenit, diplomien jako ja leirikuvan ottaminen. Porukka oli vielä yllättävän pirteää treeneissä. Vedin hieman tavallista rankemman alkujumpan (juostiin salia ympäri jonkin aikaa ja tehtiin sen jälkeen vielä kaikki peruskuntoliikkeet), mutta porukka jaksoi hyvin. Treeneissä oli myös paljon suhteellisen hankalia tekniikoita (suwariwazaa, ushirowaza ryotedoria ja ushirowaza ryokatadoria) ja odotimme siksi, että porukka ei ehkä jaksaisi loppuajasta enää keskittyä, mutta yllätyimme kyllä junnujen kyvystä omaksua loppuun asti vaikeitakin juttuja (esim. Antin lopussa vetämä aikiotoshi sujui lähes kaikilta suorastaa upeasti). Taso oli siis tällä kertaa korkea ja harjoittelijat olivat motivoituneita. Siksi olikin vähän harmi, että harjoituksia ei ollut tämän enempää.

Sarilta kuulimme, että disko ei toiminut eilen kovin hyvin. Porukka oli kuulemma vain seisonut salin reunalla tai lähtenyt hillumaan johonkin ihan muualle. Siksi diskoa ei varmaankaan ensi vuonna järjestetä. Ehkäpä diskon tilalle lauantai-iltaan tulee tavalliset lajitreenit ja/tai joku näytös tai muu kaikkien lajien yhteistapahtuma (yhteistreenit, tms.). Mutta kannatti diskoideaa mielestäni silti kokeilla. Olisi se voinut toimiakin.

Leirin lopussa kirjoittelimme taas Antin kanssa nimmareita junnujen lippiksiin ja harjoituspasseihin. Se kuuluu keskeisenä osana Budoleirifiilikseen. Kotimatka tuntui hieman pitkältä, vaikka minulla olikin juttuseurana Antti (ja Jannekin istui siinä lähellä). Ruodimme Antin kanssa sekä meno- että paluumatkalla Fitness-lehdessä tässä kuussa julkaistua juttua, jossa aikidoa vertaillaan brassijutsuun. Toinen jutun päähenkilöistä on Antti ja toinen yksi brassijutsua harrastava tyttö; Antti kävi kokeilemassa yhden treenin verran brassijutsua Espoossa ja se tyttö kävi yksissä minun ohjaamissani treeneissä Hämeentien salilla. Juttu oli ihan hauskasti kirjoitettu, mutta oli siinä parissa kohdassa&n
bsp;väännelty minun sanojani vähän harhaanjohtaviksi. Mutta ei voi mitään. Sellaisiahan nuo suurelle yleisölle suunnatut aikidoa käsittelevät jutut aina ovat; toimittajat tulkitsevat kaiken mahdollisimman tarkkaan omia ennakkoasenteitaan vastaavaan tapaan (eli vähintäänkin jossain määrin virheellisesti ja meidän lajia tuntevien kannalta ärsyttävästi). Harmi, että minä en ollut saanut juttua oikoluettavakseni (en ollut tajunnut vaatia sitä, koska en tiennyt, että siinä mainittaisiin myös minun ja seuramme nimi ja lainattaisiin "suoraan" minun sanojani). Sen sijaan kuvat olivat yllättävän onnistuneita. Juttu oli myös suhteellisen pitkä (4 sivua) ja siinä mielessä (ja myös niiden kuvien takia) melko näkyvä. Ja onhan lajin ja seuran näkyvyys Fitness-lehdessä ehdottomasti hyvä asia meille, joten olen kuitenkin ilman muuta tyytyväinen.

Hieman ryytynyt olo on tietenkin taas kolmen päivän reissun jälkeen, mutta olen kyllä tyytyväinen tapahtumaan. Mielestäni Sari ja muut järjestäjät olivat tehneet hienoa työtä, ja kaikki oli muutenkin aivan mainiota (yhteistyö Antin kanssa, apuohjaajat ja muut avustajat, uutterasti treenaavat junnut, Varalan urheiluopiston tarjoamat puitteet, jne.). Tuli tosin (*röyh*) safkattua vähän liikaa, koska ruokaa tarjoiltiin vähän väliä eikä kulutus kuitenkaan ollut meillä ohjaajilla niin kovin suurta siellä. On vähän raskas olo nyt…     

Aikuisten ja nuorten aikidoleiri Liikuntamyllyssä 9.-10.6.2007

Finn-Aikin logo

Ohjaan aikidoleirin aikuisille ja nuorille (yli 13 v.) Liikuntamyllyssä, Helsingissä, 9.-10.6.2007. Leirin järjestää Finn-Aiki ry.

http://www.finland-aikikai.fi/?sivu=kalenteri.php&osa=9&kieli=fin&id=283 

La 9.6.2007

Leiri sujui tänään oikein mukavasti. Porukkaa oli ihan mukava määrä: suurin osa oman seuran aktiiveista oli paikalla, ja lisäksi oli joitakin osallistujia muista seuroista (Tapiola Aikikaista, HY:n aikidoseurasta Seitokaista ja Lahti Yuko Aikikaista). Taso oli todella hyvä, joten pystyin vetämään heti aamun bokken-treeneissä koko kolmossarjan läpi. Aseettomissa treeneissäkin vedin varsin edistyneitä juttuja (mm. sen yhden Tissier'n hankalan "pyyhkäisy-koshinagen" ja muita sovelluksia gyakuhanmi katatedorista, ja iltapäivällä myös tekniikoita eridorista). Porukka pysyi aivan loistavasti kärryillä ja opin siinä samalla itsekin kaikenlaista, kun treenailin erilaisten parien kanssa ja yritin tunnustella, miten ihmiset reagoivat eri liikkeisiin. Salissa oli kuuma, mutta eipä sekään oikeastaan häirinnyt; hiki vain lensi sitäkin paremmin.

On todella hienoa, että tietyt harjoittelijat jaksavat käydä treeneissäni niin säännöllisesti. Se motivoi minua vetämään näitä leirejä, ja tietenkin yleensäkin harjoituksia. On hienoa nähdä, kun kukin edistyy omalla tahollaan. Ja toisaalta myös seuran yleinen taso tuntuu nousevan ja vuorovaikutus ryhmän sisällä paranevan. En tiedä, mitä olen tehnyt ansaitakseni niin hienon porukan käymään niin aktiivisesti treeneissäni! Ehkä olen vain onnekas. Toisaalta on tietenkin myös todella hienoa, että paikalle saapuu ihmisiä myös muista seuroista. Siten me saamme hyödyllisiä vaikutteita muista seuroista, ja toivottavasti myös päin vastoin.

Su 10.6.2007

Leiri meni mukavasti tänäänkin. Porukka jaksoi hyvin olla mukana loppuun asti. Palasimme vielä eilisiin teemoihin (sovelsimme eilisiä gyakuhanmi katatedori -tekniikoita chudan tsuki -hyökkäykseen ja teimme eridorista muutaman tekniikan, joita emme vielä eilen ehtineet tehdä) ja lopuksi otimme uudeksi teemaksi tekniikat montaa hyökkääjää vastaan (ensin taninzudorista joitakin perusjuttuja paikaltaan ja sen jälkeen vapaasti randoria suuremmissa ryhmissä). Mielestäni rytmitys onnistui ihan hyvin. Olinkin miettinyt treenien rakennetta jonkin verran etukäteen, koska kahden tunnin treenien rytmitys ei ole aivan helppoa meidän vauhdikkassa tyylissämme. Randori treenien lopussa otti silmin nähden kaikkien voimille, mutta sen olikin tarkoitus olla eräänlainen loppukiri, ja kaikki osallistujat olivat kyllä hyväkuntoisia ja jaksoivat siksi hyvin loppuun asti.

Parasta leirien vetämisessä on se, että silloin voi vetää mitä huvittaa! Ei siis tarvitse ajatella tavanomaista seuran päävalmentajan vastuuta graduointitekniikoiden opettamisesta ja perustekniikan hiomisesta vaan voi hyvällä omallatunnolla vetää juuri sellaisia juttuja, joita itse juuri sillä hetkellä tahtoo funtsata ja treenata (ja tietenkin siis myös jakaa muiden kanssa). Lisäksi taso on yleensä leireillä sen verran korkea, että voi vetää hankaliakin juttuja ja kaivautua tekniikoiden analyyseissä syvemmälle kuin normaalitreeneissä. Aikaa on myös enemmän, joten ehtii paremmin käsitellä eri teemoja ja palata niihin useamman kerran leirin aikana. Toisaalta kaikkien leirin aikana harjoiteltujen teemojen voi myös ajatella muodostavan yhden laajemman kokonaisuuden, jollaista olisi ollut vaikea ehtiä käydä läpi normaalitreenien puitteissa.

Oikein onnistunut leiri siis kaikin puolin! Lämmin kiitos kaikille osallistujille (jos joku heistä sattuu lukemaan tätä joskus)!   =) 

Langnet-seminaari Seilissä 4.-6.6.2007

Langnet-logo

Ma 4.6.2007 

Langnetin (eli valtakunnallisen kielentutkimuksen tutkijakoulun, josta siis saan palkkani) 'Kielen rakenteet käytössä' -ohjelman seminaari pidetään täällä Seilissä, Turun saaristossa, 4.-6.6.2007 (http://www.utu.fi/erill/saarmeri/). Paikka on tosi viehättävä, joskin olen tähän mennessä katsellut maisemia lähinnä ikkunasta. (Luonnon helmassa hengaaminen ei ole ihan niitä meitsin omimpia juttuja…) Täytyy kuitenkin varmaan lähteä lenkille jossain vaiheessa, että tulee vähän liikuttua. Paikan luonteen voisi ehkä tiivistää sanomalla, että nättiä, mutta paljon skugempaan ei kyllä pääse (koko saarella ei esim. ole yhtään kauppaa, mutta onneksi ruokaa kyllä roudataan eteen ihan kiitettävästi).  

Kämppikseni on Sachiko, HY:n suomalais-ugrilaisten kielten laitokselta. Kerroin hänelle parin vuoden takaisesta Japanin-reissustani ja pääsimme mm. sitä kautta heti samoille aaltopituuksille. Muutenkin olen jutellut paljon uusien ihmisten (ja joidenkin vanhojen tuttujen) kanssa erilaisista asioista. On ollut tosi hyvä fiilis. Tarjoutui myös hyvä tilaisuus käydä Pentin kanssa läpi SKY Journalin viimeisimmät submissiot ym. journaaliin liittyvät ajankohtaiset asiat. 

Ensimmäinen ryhmäsessio meni mukavasti. Aika meni tosi nopeasti ja keskustelu tuntui antoisalta. Sain itsekin kommentoitua käsiteltävää työtä mielestäni suhteellisen aktiivisesti, mistä tuli itsellekin hyvä fiiilis (kuten Helasvuo sanoi: "Toisten töiden kommentointi on keskeinen osa akateemista työtä ja se on siis taito, joka on syytä opetella"). Huomenna käsitellään mm. minun työtäni. Fiilis ryhmässämme on niin hyvä, että en jännitä yhtään vaan odotan innolla saamiani kommentteja. Täytyy vielä tänä iltana lukea myös niitä muiden töitä.

Ihan hyvä juttu siis on ollut tämä Seilin seminaari tähän asti. Harmi vain, että treenit jäävät väliin tänään ja huomenna… Onneksi Antti ja Pekka lupautuivat tuuraamaan minua treenien vetämisessä, joten voin siltä osin olla rauhallisin mielin. Keskiviikkoiltana taas tatamilla! 

Ti 5.6.2007

Tänään aamupäivällä käsiteltiin minun työtäni. Ryhmässäni on pelkkiä keskusteluntutkijoita, mikä on hyvä; kaikki ymmärtävät suunnilleen, mistä on kyse ja osaavat antaa metodologiaan liittyviä kommentteja. Kukaan ryhmäläisistä ei ole romanisti, mutta se ei haittaa, koska kohdekieli ei tunnu niin hirveän relevantilta työn käsittelyssä. Lisäksi ryhmämme ohjaajana tässä seminaarissa toimii Eija Suomela-Salmi, joka on siis ranskan proffa Turun yliopistossa. Eli ryhmä on kaikin puolin tosi jees. Sain relevantteja kommentteja sekä väikkärini kokonaisrakenteesta että mm. monista metodologisista asioista (tai oikeastaan lähinnä siitä, miten esitän ne asiat). Lisäksi tuli hyviä huomioita pariin yksittäiseen esimerkkiin. Saatan pystyä hyödyntämään niitä Kanadassa kesäkuun lopussa pitämässäni esitelmässä.

Olen myös oppinut tänään, että 1600- ja 1700-luvuilla Seiliin eristettiin kaikki spitaaliset. Sen jälkeen (vuoteen 1962) tänne työnnettin mielisairaat, ja nyt siis tutkijat. Ja vaikka saaren pinta-ala on vain 1,2 km2 (se siitä lenkkeilystä…), niin on täällä kuitenkin yksi nähtävyyskin: vanha puukirkko vuodelta 1733. Meille järkättiin sinne oikein opastettu kierros! (Joku kundiparka asuu tällä saarella kuulemma koko kesän esittelemässä sitä yhtä puuvajaa; kuulemma käy aika vähän pitkäksi melkein joka ilta. NiinKÖ?!)

Ke 6.6.2007

"Jatko-opiskelijoiden partioleiri" Seilissä loppui tänään. Täytyy sanoa, että tapahtuma ylitti odotukset kaikin puolin (paitsi että saari oli vielä vähän pienempi kuin olin odottanut). Ryhmätyöskentely sujui todella kivasti, ainakin meidän keskusteluntutkijaryhmässämme: aiheet tuntuivat rikastuttavan toisiaan ja keskustelun dynamiikka toimi mielestäni erittäin saumattomasti. Tunnelma vain parani sessio sessiolta. Tänään (kun käsiteltiin Ainon työtä) olin niin innossani, että en ollut pysyä nahoissani!! Myös ohjaajien (ma ja ti Eija Suomela-Salmi; ke Eva Havu) toiminta oli juuri sopivaa: he koordinoivat keskustelun kulkua ja antoivat relevantteja kommentteja dominoimatta kuitenkaan liikaa tilannetta.

Seminaarin ohjelma oli mielestäni erittäin hyvin suunniteltu ja kaikin puolin tasapainoinen. Ehkäpä olisin kaivannut loppuun jonkinlaista synteesiä ryhmätyöskentelystä joko ryhmittäin tai esim. kahden ryhmän muodostamissa hieman isommissa porukoissa, jolloin olisi saanut vähän kuulla myös muiden ryhmien keskusteluista. Sanoinkin tämän seminaarin loppukeskustelussa ja saattaa olla, että toiveeni toteutetaan tulevissa seminaareissa, jos aikaresurssit sen sallivat.

Mielestäni tämän seminaarin aikana ohjelmamme jäsenten välille syntyi myös tietty yhteishenki, jota ei aikaisemmin vielä ollut ehtinyt samalla tavalla muodostua. Tutustuin paremmin joihinkin ihmisiin, joita tunsin jo vähän ennestään, ja toisaalta myös tutustuin joihin kokonaan uusin kollegoihin. Oli hauskaa, että Eva Havukin pääsi paikalle. Kerrankin oli aikaa jutella rauhassa hänenkin kanssaan; istuimme eilen yhdessä kahvilla ja kävimme iltakävelyllä (kävelimme päästä päähän jokaisen saarelta löytyvän tienpätkän, eikä siihen kovin kauan kyllä mennyt…) ja juttelimme aika paljon siinä samalla. Myöhemmin illalla liityimme suurempaan porukkaan, joka istuskeli viinipullojen kanssa päärakennuksen ulkoterassilla. Juttelin siinä HY:n suomen kielen laitoksen tyttöjen kanssa kaikkea tosi rentoa.

Pääsin takaisin Helsinkiin Evan kyydissä (jossa tulivat myös ohjaajat Anna Mauranen ja Lea Laitinen). Ehdin siinä nukkua vähäsen, mikä oli hyvä, koska illalla vedin vielä treenit Myllyssä. Tuntui tosi kivalta olla taas tatamilla. Edelliset treenit olivat olleet viime perjantaiaamuna eli vähän turhan monta päivää sitten; alkoi tuntua vähän turhan raskaalta ja jäykältä kropassa. Nyt treenien jälkeen on taas selvästi freesimpi fiilis. Täytyy vain taas yrittää tottua tähän kesän kuumuuteen (Myllyn ilmastointi on yllättävän huono, vaikka halli on korkea).

Kielet ja matkustelu

Rantamaisemaa Malediiveiltä (2013)

Kielitieteilijänä olen tietenkin kiinnostunut kielistä. Luen mielelläni vieraskielisiä sanomalehtiä vapaa-aikanani. Silloin kun ehdin, osallistun myös mielelläni kielikursseille.

Matkustelu on olennainen osa sekä tutkimustyötä että harrastuksiani. Tunnenkin yleensä oloni kotoisaksi melkein missä tahansa päin maailmaa, kunhan minulla on mukanani läppäri ja urheilukassi.

Olen myös World Vision -kummi. Kummipoikani, Bunchav, asuu Kambodžassa. Hänelle on mukava kirjoitella ja lähettää pieniä lahjoja.

Opinnot ja väitöskirjatutkimus

Väittelin filosofian tohtoriksi (FT) Helsingin yliopistosta tammikuussa 2009. Ranskan kieleen kohdistuva väitöskirjatutkimukseni käsitteli prosodian roolia puheen kontekstualisoinnissa ranskalaisten filosofien radiodiskursseissa. Tarkemmin sanottuna tutkin väitöskirjassani, miten tietyt prosodisesti merkityt kuviot toimivat mediapuheessa argumentointia tukevina diskursiivisina keinoina. Merkityllä kuviolla tarkoitan ”piirrekimppuja”, jotka muodostuvat tiettyjen akustisten parametrien paikallisista muutoksista. Tutkimusaineistona käytin väitöskirjassani kuutta ranskankielistä radiolähetystä, jotka on lähetetty Ranskan radiossa eri kanavilla vuosina 1948-1973. Lähetyksissä puhuu viisi kuuluisaa ranskalaista filosofia: Jean-Paul Sartre, Albert Camus, Michel Foucault, Maurice Merleau-Ponty ja Gaston Bachelard.

Väitöskirjaohjaajanani toimi prof. Juhani Härmä (Helsingin yliopisto) ja vastaväittäjänäni prof. Mary-Annick Morel (Université de la Sorbonne Nouvelle – Paris 3). Väitöskirjani sai arvolauseen eximia cum laude approbatur. Väitöskirja julkaistiin Uusfilologisen yhdistyksen (UFY:n) Mémoires-sarjassa joulukuussa 2008.

Vuosina 2007-2008 toimin OPM-rahoitteisena tutkijaopiskelijana valtakunnallisessa kielentutkimuksen tutkijakoulussa, Langnetissa, ‘Kielen rakenteet käytössä’ -ohjelmassa. Jatko-opintoihini sisältyi myös kahden lukukauden (9 kk) väitöskirjatyöskentely Université de la Sorbonne Nouvellen (Paris 3) yliopistossa Pariisissa vuonna 2005.

Tohtoriksi valmistumisen jälkeen olen suorittanut yliopistopedagogiikan opintoja Helsingin yliopistossa yhteensä 42 opintopisteen verran.

Filosofian maisteriksi (FM) valmistuin Helsingin yliopistosta syyskuussa 2003. Tutkintoni pääaine oli ranskalainen filologia. Sivuaineeni olivat teoreettinen filosofia ja aineenopettajan pedagogiset opinnot. Auskultoin Helsingin normaalilyseossa lukuvuonna 2001-2002.

Olen myös opiskellut Université de René Descartesissa (Paris 5) ja Université de Paris-Sorbonnessa (Paris 4) asuessani ensimmäistä kertaa Pariisissa 18-20-vuotiaana. Ylioppilaaksi olen kirjoittanut Mäkelänrinteen urheilulukiosta, Helsingistä. Peruskoulun kävin Keravalla.

Koirat

Ilman koiraa olen yksinkertaisesti koiraton. Valitettavasti olen kuitenkin allerginen koirille (asteikolla 0-10 seiskan verran).

Kotona meillä on Våfflan-niminen tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Våfflan (s. 2023) on innokas seurakoira ja hyvä lenkkikaveri. Yllä olevassa kuvassa Våfflan kellottelee sängyssään kotonamme kolmen kuukauden iässä.

Lapsena meillä oli Jeppe-niminen karkeakarvainen mäyräkoira. Jeppe syntyi vuonna 1986 ja poistui traagisesti keskuudestamme vajaan 16 vuoden ikäisenä sydänvian, selkävamman sekä luultavasti muutaman eri syövän ja verisuonitaudin murtamana, kuurona ja sokeana, vuonna 2002. Urheasti hän kantoi pahkuransa loppuun asti ja elää yhä sydämissämme aina iloisena, häntää heiluttavana kodin henkenä sekä mm. ansioituneena metsästyskoirana.