8. PERUSTIN OMAN AIKIDOSEURAN:
Olen muistaakseni jo kertonutkin joskus tässä blogissa, kuinka ohjasin elämäni ensimmäiset aikidoharjoitukset muistaakseni 13-vuotiaana: toimin siihen aikaan apuohjaajana junioriharjoituksissa (olin itse siirtynyt aikuisten ryhmään noin vuotta aikaisemmin), ja eräänä päivänä varsinaiselle ohjaajalle oli tullut jokin yllättävä este, eikä hän päässyt saapumaan lainkaan paikalle. Joku tuli kuitenkin päästämään meidät sisälle saliin. Vaikka en ollut juurikaan vanhempi kuin vanhimmat junnut, aloin kuin vaistomaisesti ohjata harjoituksia heille: olin apuohjaaja, joten mielestäni oli minun velvollisuuteni vetää treenit, kun varsinainen ohjaaja kerran ei tullut paikalle. Vaikka en osannut vielä itsekään paljon mitään, olin koko tunnin ajan kuin paratiisissa. Näytin innoissani tekniikoita muille lapsille, kiertelin tohkeissani neuvomassa heitä ja keksin leikkejä. Tuntui siltä, että tein jotakin sellaista, mitä minun oli tarkoitus tehdä. Sen treenin jälkeen päätin, että perustaisin jonain päivänä oman seuran. Päätin antaa aikidolle kaikkeni. Ja kuten tämän postaussarjan aiemmat osat kertovat, niin todella teinkin pitkän aikaa…
En ryhdy tässä postauksessa toistamaan kaikkia niitä vaiheita, joiden kautta päädyin harjoittelemaan aikidoa Ranskaan ja joiden kautta lopulta kuitenkin palasin takaisin Suomeen. Joka tapauksessa palattuani Suomeen 20-vuotiaana aloin ohjata säännöllisesti treenejä kolmessa eri seurassa: Keravalla, Tikkurilassa ja Helsingin Kaapelitehtaalla. Sitä jatkui noin 2,5 vuotta. Tuona aikana alkoi muodostua pieni porukka ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita minun tavastani tehdä tekniikkaa ja opettaa. Minulla oli joitakin oppilaita, joiden kanssa treenasin usein myös virallisten treenien ulkopuolella ja jotka kiersivät minun treeneissäni seurasta toiseen. Alkoi tuntua siltä, että oli aika perustaa oma seura. Olihan minulla jo oma pieni seuraajakuntani, ja olin muissa seuroissa vetäessäni ehtinyt saada sen verran ohjaajakokemusta, että treenien vetäminen sujui jo rutiinilla. Syksyllä 2000 sain muistaakseni judopiirien kautta tietää, että äskettäin Helsingin Myllypuroon avatussa Liikuntamylly-nimisessä kaupungin omistamassa urheiluhallissa oli myös tatami. Asuin itse siihen aikaan opiskelijasolussa Kontulassa, joten sijainti oli minun kannaltani erinomainen. Laadin parin läheisimmän oppilaani kanssa tarvittavat asiakirjat, perustin yhdistyksen, Finn-Aikin, ja hain sille salivuoroja Liikuntamyllystä. Onnistuimme saamaan muutaman jämävuoron, ja toiminta alkoi tammikuussa 2001. Olin itse ollut suuressa olkapääleikkauksessa joulukuussa (vasemman olkapään nivelsiteet olivat menneet täysin poikki judokisoissa), joten jouduin vetämään ensimmäiset treenini uudessa seurassa toinen käsi kantositeessä.
Seuraa oli käynnistämässä kanssani kymmenkunta ihmistä, jotka olivat käyneet treeneissäni muissa seuroissa. Ensimmäisenä keväänä saimme lisäksi mukaan muutaman vasta-alkajan. Kunnolla seuran toiminta käynnistyi kuitenkin vasta syksyllä 2001. Silloin mukaan tuli runsaasti aloittelijoita. Leijuin pilvissä. Jokainen yksittäinen treeni tarjosi minulle edelleen yhtä suuren onnen tunteen kuin se yksi junioritreeni, jonka olin ohjannut 13-vuotiaana. Tunsin toteuttavani itseäni joka solullani. Jokaisen treenin jälkeen eräs oppilaani ja ystäväni heitti minut autolla kotiin. Matka Myllypurosta Kontulaan kesti vain muutaman minuutin, mutta jumiuduimme toisinaan autoon myöhään yöhön saakka juttelemaan aikidosta. Ja vielä päästyäni kotiin kävin innoissani läpi illan treeniä. Tahdoin elää sen läpi moneen kertaan, vaikka seuraavaan treeniinkään ei enää voinut olla pitkä aika… (etenkään, jos se oli jo seuraavana aamuna – seurassamme on nimittäin alusta lähtien ollut sekä aamu- että iltatreenejä…) Ohjasin pitkän aikaa treenejä kuutena päivänä viikossa.
Seuran jäsenmäärä nousi kohtuullista vauhtia. Parhaina vuosina seurassa on ollut yli 120 jäsentä. Viime vuosina jäsenmäärä on vakiintunut noin sataan. Joitakin heikompia vuosiakin on ollut; silloin jäseniä on ollut noin 70-80. Yhtä vuotta lukuunottamatta olen itse toiminut seuran hallituksen puheenjohtajana. Junioriryhmässä (jota en itse ole missään vaiheessa vetänyt säännöllisesti) harjoittelevat 7-12-vuotiaat lapset. Itse vedän ryhmää, jossa harjoittelevat yli 13-vuotiaat nuoret sekä aikuiset. Kymmenkunta vuotta sitten laajensimme seuran toimintaa joksikin aikaa (ehkä noin kolmeksi tai neljäksi vuodeksi, en muista enää tarkkaan) myös toiseen toimipisteeseen, Hämeentielle. Toiminta toisessa paikassa ei kuitenkaan koskaan lähtenyt aivan yhtä hyvin käyntiin kuin toiminta Liikuntamyllyssä, ja myöhemmin kyseinen yksityinen sali (jossa olimme vuokralla) meni konkurssiin, joten meidänkin toimintamme siellä päättyi.
Hienointa seuran pyörittämisessä on ollut se, että sen kautta on saanut kohdata niin paljon erilaisia ihmisiä. On ollut paljon sekä teinejä että aikuisia hyvin erilaisista taustoista. Jotkut teinit ovat vielä aikuistuttuaankin pysyneet mukana seuran toiminnassa. Oma elämäntilanteeni on tietysti myös muuttunut: nuoresta opiskelijatytöstä on kasvanut työssäkäyvä perheenäiti. Vyöarvokin on noussut 3. danista (3. asteen mustasta vyöstä) 5. daniin (5. asteen mustaan vyöhön). Vaikka suhteeni aikidoon onkin toki näinä vuosina jonkin verran muuttunut (enhän enää kuitenkaan treenaa jatkuvasti kahta kertaa päivässä ja tue lisäksi harjoitteluani eri sivulajeilla..), aikido ja oma seura ovat edelleen hyvin suuri osa identiteettiäni. Samalla tavalla kuin minä olen osa seuraa, seura on osa minua.
