Olen treenimatkalla Tukholmassa 17.-20.4.2008.
Su 20.4.2008
Tukholman-matka meni oikein hyvin. Siltikin juuri nyt päälimmäisenä mielessä on jonkinlainen masennustila, jota olen potenut jo pari viikkoa ja joka oli huipussaan viime viikonloppuna. Masennukseen ei ole mitään järjellistä syytä. Kaikki asiat tuntuvat selviltä ja oikeudenmukaisilta. Siltikin masentaa ja turhauttaa edelleenkin hetkittäin älyttömästi. Olen yrittänyt ajatella, että perusteettoman masennustilan takana on vain liika keskittyminen omaan itseen ja egoon. Kaikki ajattelu tapahtuu silloin itsekeskeisesti ja negatiivisesti hyvin suppeasta näkökulmasta katsottuna. Tie ulos masennuksesta olisi siis oman egon unohtaminen ja tarkkaavaisuuden keskittäminen ympäristöön. Kun vain pystyisin siihen jossakin muuallakin kuin tatamilla… Viikonloppuna tatamilla kaikki sujui erinomaisesti, mutta nyt masentaa taas ja tekee vain mieli käpertyä omiin ajatuskehitelmiin.
Budokoulutuksessahan on perinteisesti painotettu oman egon unohtamista, sataprosenttista nöyryyttä ja “kuppi tyhjänä” olemista (täyteen riisikuppiin ei voi enää laittaa lisää riisiä, jne.). Oman egon oksat ovat siis niitä, jotka aiheuttavat ongelmia. Ulkoisen käyttäytymisen lisäksi pitäisi pyrkiä mielen hallintaan. Ajatusten kääntyminen omaan egoon suuntaa ne pois ympäristöstä, mikä puolestaan aiheuttaa epätasapainoa. Jos siis tunnen olevani epätasapainossa, tämä johtuu todennäköisesti siitä, että ajatukseni suuntautuvat liiaksi sisäänpäin. Se on eräänlaista ylpeyttä: oman egon ylivaltaa.
Tatamilla jokainen pieni liike ja ele on merkityksellinen. Keskittymisen siirtäminen omaan mieleen aiheuttaa tällöin välittömästi epätasapainoa. Kuten olen jo kirjoittanut aiemmin tässä blogissa, parhaimmillaan aikidossa tulisi olla eräänlaisessa meditatiivisessa tilassa, jossa mieli on täysin tyhjä. Tietoisuus siirtyy tällöin omasta mielestä oman kehon liikkeisiin, vastustajan liikkeisiin sekä yleiseen tarkkaavaisuuteen ja tietoisuuteen ympäristöstä. Tällainen tila on täysin vapaa kaikenlaisesta ahdistuksesta, masennuksesta, pelosta, jne. Tällainen mieli on täysin valmis kohtaamaan ja ottamaan vastaan.
Muita filosofisia havaintoja, jotka tein Tukholman-matkan aikana:
- Tarkkailin omien oppilaideni tekemistä. Huomasin, että heidän virheensä heijastavat usein omiani (saatan vain osata kompensoida niitä tai peittää ne paremmin). Ottamalla nöyrästi oppia oppilaideni virheistä pystyn edistymään itsekin.
- Onko reaktioni johonkin ärsykkeeseen oikeutettu vai aiheuttaako oma egoni ylireagointia?
- Entäs, jos jonkun toisen reaktio on hänen egonsa värittämä ja ylitse ampuva? Riittääkö, että tunnistan tämän projektioksi enkä reagoi siihen mitenkään? Tämänhetkinen kantani: useimmiten kyllä.
- Jos teen ukemin suoraan eteenpäin, lennän ehkä yli tatamin rajan, mikä puolestaan tuntuu epämiellyttävältä jaloissa. Jos taas teen ukemin hieman sivuun välttääkseni lattiakontaktin, joku toinen rojahtaa niskaani ja satutan itseni paljon pahemmin. Iskuja ei siis voi välttää. Parempi vain liikkua selkeästi suoraan eteenpäin ja välttää kaikkea kikkailua.
- Jos vastustaja on paljon vahvempi kuin itse on, ei hänen liikkeisiinsä pysty helposti vaikuttamaan. Täytyy siis muuttaa omia liikkeitä.
- Fyysinen epämukavuus… Jos kesken treenejä yllättää vessahätä, tms., eikä vessaan pääse, täytyy keskittyminen siirtää oman mielen lisäksi pois myös omasta kehosta ja keskittyä pelkkään liikkeeseen. (Lisäksi kannattaa toivoa, että EI joudu Christianin ukeksi juuri silloin… =DDD )
No joo, täytyy kuitenkin varoa, että en sotkeennu näihin abstrakteihin ajatuksiin ihan totaalisesti…
No joo, reissu meni siis loistavasti. Matkustin yhdessä oppilaideni Ainon, Suskin ja Jannen kanssa. Kaikki kolme pärjäsivät oikein hyvin. Olin myös tyytyväinen nähdessäni pitkästä aikaa Christiania ja kaikkia muita tuttuja.
Tatamissa kulki taas sähkövirta…