Kongressimatkalla Tampereella 12.-15.8.2008

Olen Tampereella XVII Skandinaavisessa Romanistikongressissa (XVIIe Congrès des Romanistes Scandinaves) 12.-15.8.2008. Pidän tapahtumassa torstaina iltapäivällä esitelmän, joka käsittelee välimerkkien käyttöä ranskankielisissä chat-keskusteluissa.

Ti 12.8.2008

Lähdin tänään iltapäivällä Tampereelle, missä Romanistikongressi alkoi ilmoittautumisella ja pienellä vastaanotolla yliopiston tiloissa. Ilmoittautuminen sujui sulavasti. Porukkaa ei ollut vielä siinä vaiheessa paikalla kovin paljon. Jonkin ajan päästä pöytään katettiin pientä syötävää ja juotavaa (viiniä, viinirypäleitä, juustoa, keksejä, jne.), kuten tapana on. Aluksi tunsin oloni hieman orvoksi, koska en tuntenut paikalta juuri ketään. Pian pöytääni tuli kuitenkin kaksi ruotsalaista naista, joiden kanssa aloin jutella. Toinen heistä oli Göteborgista ja toinen Umeåsta. He olivat kumpikin kirjallisuuden tutkijoita. Loppujen lopuksi juttelin heidän kanssaan varmaan tunnin. Sitten minun pitikin lähteä, koska yhdistin itse asiassa tämän illan tilaisuuden sukulaisteni luona vierailemiseen. Isäni veli, Raimo, asuu nimittäin Nokialla vaimonsa Pirkon kanssa. En ollut käynyt heidän luonaan yli kymmeneen vuoteen (vaikka pidän Raimoa ja Pirkkoa tosi hyvinä tyyppeinä), joten päätin käyttää tilaisuutta hyväksi. Olen heidän luonaan myös tämän ensimmäisen yön.

Sain vielä tänään Päiviltä joitakin kommentteja esitelmästäni. Tein niiden pohjalta pieniä korjauksia esitelmätekstiini matkan aikana. Juhanin kommentit olin jo saanut aiemmin. Tuntuu siltä, että en ole tällä kertaa ehtinyt harjoitella esitelmää yhtä paljon kuin joskus aiemmin, mutta ehkä se menee. Toisaalta tuntuu myös siltä, että minulla alkaa jo olla sen verran kokemusta tällaisista tilanteista, että en enää tarvitsekaan ihan yhtä paljon harjoitusta kuin joskus aiemmin. Mutta eihän harjoittelu tietenkään olisi pahastakaan. Anyway, toistaiseksi en vielä jännitä omaa esitelmääni juuri ollenkaan. Vähän se pyörii mielessä ja on tavallaan pieni “kivi sydämellä”, mutta siinä kaikki. En ole mitenkään hermostunut siitä. Tiedän, että minulla on periaatteessa vähän liikaa asiaa esitelmässäni ja että joudun siksi vetämään sen läpi hieman liian nopeasti. Mutta ei voi mitään. Pitäisi sen kuitenkin mahtua esitelmäaikaan, ja vaikka minulla olisi vähemmän asiaa, vetäisin sen joka tapauksessa liian nopeasti läpi, jolloin minulta vain jäisi turhaan esitelmäaikaa käyttämättä. Puhenopeuteni on keskimääräistä korkeampi, eikä sille oikein voi mitään. Se on idiolektinen piirre, jolla lienee neurologinen perusta. Sen muuttaminen edellyttäisi luultavasti suurta harjoitusmäärää ja nopeuden kompensoimista jollakin muulla aktiviteetilla.

Olen kärsinyt kurkkukivusta sunnuntaista lähtien. Tänään olo on jo ollut hieman parempi. Kipu ei enää oikeastaan ole häiritsevän voimakasta. Tunnen kuitenkin oloni hieman puolikuntoiseksi. Täytyy toivoa, että yön aikana olo paranee hieman, koska huomenna on edessä pitkä ja varmasti myös mielenkiintoinen päivä.

Ke 13.8.2008

Oli tosi mukava päivä tänään. Kongressi alkoi kuuluisan Henning Nølken polyfoniaa käsittelevällä plenaarilla. Se oli mielenkiintoinen ja minulle ainakin ihan hyvää yleissivistystä, koska en aiemmin tuntenut juurikaan kyseistä aihepiiriä. Alkuiltapäivän vietin sektiossa, jossa puhui mm. Peltolan Rea (ranskan ja suomen sivulauseiden verbimuodoista), ja iltapäivän sektiossa, jossa puhui mm. Juhani (vanhojen ranskalaisten väitöskirjojen omistuskirjoituksista). Yksi Juhanin esittelemistä omistuskirjoituksista oli osoitettu Joseph Bonapartelle. Siistii! (Jos kyseessä siis on THE Joseph Bonaparte eli Napoleonin broidi.)

Illalla oli ohjelmassa varsin harvinaislaatuinen illanvietto, kun ottaa huomioon, että tämä on tieteellinen kongressi: SAUNAILTA perinteisessä savusaunassa! Päätin lähteä sinne silkkaa uteliaisuutta nähdäkseni, miten homma toimisi tällä porukalla. Ja kannatti kyllä lähteä! Siellä oli tosi mukavaa. Aluksi se tuntui kieltämättä vähän oudolta. Suuri osa sosiaalista elämääni tapahtuu, ja on aina tapahtunut, hienhuuruisissa pukuhuoneissa, joissa aina juttelen ennen ja jälkeen treenien puolialastomien naisten kanssa. Siltikin tuntui jotenkin erikoiselta, kun samankaltainen tilanne siirrettiin tähän kontekstiin. Aluksi jotkut olivatkin kaulaa myöten pyyheliinan peitossa saunan lauteillakin, vaikka siellä siis oli samaan aikaan vain naisia. Viimeistään ensimmäisen uintikierroksen jälkeen tunnelma kuitenkin vapautui. Kaikki unohtivat jo tyystin jakkupukujensa luoman näennäisen turvan ja hengasivat jo rennosti ympäriinsä eevanasussa. 

Olin saunan jälkeen pukuhuoneessa samaan aikaan Mervin ja Evan kanssa ja minulle tulikin siinä jostain mieleen kertoa heille yksi anekdootti huonosta pukuhuonehuumorista… Olin nimittäin muutama vuosi sitten (ehkä vuonna 2003 tai 2004) jossain Keski-Euroopassa leirillä, ja vietin siellä paljon aikaa erään hyvän saksalaisen treenikaverini kanssa. Kyseisen kaverini kanssa meillä on (edelleen) tapana tehdä toisillemme kaikenlaista pientä jäynää. Yhden treenin jälkeen minulle sitten tarjoutuikin pukuhuoneessa loistava tilaisuus päästä tekemään pieni pila kaverilleni, kun tämä oli juuri tullut suihkusta ja pyllisteli alastomana vieressäni jalkojaan kuivaten. Siispä käärin pyyhkeeni rullalle, otin pitkältä vauhtia ja läsäytin sillä kaveriani täysillä keskelle hanuria. Ei siinä mitään, ihan hauska pieni pila muuten, mutta ongelma oli se, että se kyseinen pyllistelijä ei ollutkaan kaverini, vaan joku ihan muu tyyppi, jota en tuntenut ollenkaan!!! =DDDDD Se oli luultavasti yksi elämäni noloimpia tilanteita…! Pahoittelin pikaisesti ja ryntäsin sitten nolostuneena suihkuhuoneeseen, jossa kaverini sittenkin oli vielä pesemässä tukkaansa. Kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut, ja aloimme kumpikin nauraa ihan hysteerisesti. Luulin todella, että kirjaimellisesti tukehdumme kumpikin nauruun! Vajosimme vähitellen seiniä pitkin alaspäin, ja lopulta suunnilleen kierimme suihkuhuoneen lattialla ja hirnuimme kuin sekopäät. =DDDD Porukka vähän ihmetteli, että mistähän tässä oikein on kyse… Ja oli muuten aika sairaan noloa törmätä sen jälkeen siihen yhteen toiseen muijaan… =DDDD

Tänään loppuillasta sattui muuten sellainen pieni kommellus, että törmäsin Antonin nyrkkiin! Olin tulossa kakkul
autasen kanssa Antonin takaa, kun tämä yhtäkkiä heitti kätensä rentona nyrkissä taaksepäin selittäessään jotakin juttua Merville ja Jukalle. Kävelin siis todellakin ihan suoraan hänen nyrkkiinsä! Rystyset kolahtivat ihan kunnolla hampaisiin ja nenään. Alahuuli itse asiassa aukesikin vähän sisältä ja tihkui verta. Vieläkin on vähän sellainen fiilis kuin olisi saanut turpaan! Vaarallisia tapahtumia nämä Romanistikongressit! Nyrkkeilyssäkin käytetään sentään hanskoja ja hammassuojia, mutta täällä voi saada paljaat rystyset tauluun niin että jysähtää! =DDDD No, pääasia, että legot pysyivät sentään suussa. (No ei… Ei se oikeasti haittaa mitään. Se oli vain pieni vahinko, ja sellaisiahan nyt sattuu väkisinkin, eikä siinä onneksi mitenkään pahasti kuitenkaan käynyt. Mutta hieman huvittavaa kyllä kuitenkin! =DDD )

To 14.8.2008

Nukuin viime yön ihan älyttömän huonosti. Kieriskelin sängyssä tosi pitkään ennen kuin ylipäänsä sain ollenkaan unta, ja senkin jälkeen heräilin pitkin yötä. Ehkä siitä syystä ja osittain varmaankin myös pienen flunssani takia tunsin oloni aamulla tosi tukkoiseksi ja raskaaksi. Majoitun Scandicin Tampere City -hotellissa, joten majoituspaikan tasosta huono yöni ei voinut johtua. Jonkinlaista ylikierroksilla menemistä varmaankin vain.

Kongressi sujui kuitenkin tänään kivasti. Aamulla oli ensin Esa Itkosen plenaari. Se oli mielestäni omaperäinen ja hauska. Aamupäivän sektiossa kuuntelin mm. Eija Suomela-Salmen ja Aino Niklas-Salmisen esitelmiä. Lounaan jälkeen alkoikin jo sitten sektio, jossa oli minun oma esitelmäni. Puheenjohtajana siinä oli Juhani. Ennen minua siinä puhuivat ensin ruotsalaiset Mats Forsgren, Françoise Sullet-Nylander ja Hugues Engel, ja sen jälkeen Eva Havu. Olin siis kovassa seurassa… Ennen kaikkea minua kuitenkin jännitti se, että jouduin puhumaan ihan älyttömän suuressa salissa. Sali, jossa meidän alun perin piti olla, oli pois käytöstä teknisten ongelmien takia, joten siirryimme suureen auditorioon, jossa myös plenaarit pidetään. Jännitinkin itse asiassa tällä kertaa ihan sikana ennen omaa vuoroani. Jännitys laukesi kuitenkin aika nopeasti esitelmän aikana, ja se tuntui menevän ihan hyvin. Vedin sen tosin taaskin läpi hieman liian nopeasti, mutta ei voi mitään. Juhani sanoi, että ei se kuitenkaan suoranaisesti ollut liian nopea, mutta että olisin voinut puhua hieman hitaamminkin, kun aikaa kerran oli. Anyway, esitelmäni herätti paljon kysymyksiä ja kommentteja, joista valtaosa oli tosi relevantteja ja rakentavia. Vielä esitelmäni jälkeenkin (itse asiassa koko loppuillan) moni tuli puhumaan kanssani esitelmäni sisällöstä. Se oli tietenkin tosi positiivinen yllätys. Ehkäpä tuo on sellainen aihe, johon kaikki saavat helposti heti jonkinlaista tuntumaa (koska se ei ole kovin tekninen, kuten esim. kaikki prosodia-aiheet) ja jota on siksi pieni kynnys kommentoida. Anyway, oli hienoa huomata, että aihe herätti kiinnostusta.

Iltapäivän vika sektio meni minulta hieman ohi, koska olin niiin huojentunut oman esitelmäni takia, että ajatukset eivät oikein tahtoneet pysyä kasassa. Yritin kuitenkin kuunnella esitelmiä samassa salissa, jossa olin itse puhunut, ja jäin kuuntelemaan myös Elinan plenaaria (joka oli italiaksi ja käsitteli Decameronen erisnimien käännöksiä teoksen ensimmäisessä ranskankielisessä käännöksessä; Decamerone on siis Boccaccion kuuluisa novellikokoelma, joka kirjoitettiin 1300-luvun puolivälissä ja josta novellien kirjoittaminen ylipäänsä kai tavallaan alkoi).

Illalla oli kaupungin vastaanotto, mikä on siis hyvin tyypillinen ohjelmanumero tällaisissa kongresseissa. Apulaiskaupunginjohtajan puhe oli aika pitkä, vaikkakin ihan asiallinen. Jouduin myös käymään TAAAAAAS yhden ihan kamalan keskustelun suomalaisista ruokapöydän erikoisuuksista. Karseeta! Tilaisuus oli kuitenkin kokonaisuutena ihan kiva. Puhuin myös aika paljon laitoksemme hispanistien (Angelan, Pekan ja Antonin) kanssa, mikä oli tosi mukavaa. Olen tämän kongressin aikana tutustunut Posion Pekkaan, jota en aiemmin juurikaan tuntenut. Myös muita uusia tuttavuuksia on toki tullut (esim. Määtän Simon kanssa en ollut aiemmin koskaan jutellut, kun taas täällä olemme jutelleet jo monta kertaa).

Vastaanoton jälkeen menimme vielä jatkoille Tillikkaan. Se oli muuten ok, mutta siellä oli ihan sairaan hidas palvelu. Meitä oli siellä aika iso porukka, mm. Päivi, Eva, Anton, Pekka, Simo, Andrea ja Soili, ja sitten joitakin muita, joita en oikeastaan tunne muuten kuin ulkonäöltä. Anyway, oli ihan mukavaa, joskin univelka alkoi siinä jo yhden punaviinilasillisen jälkeen painaa jonkin verran. Päivi onnistui muuten tänään telomaan jalkansa jotenkin astumalla jonkun kiven päälle. Kuten sanoin: vaarallisia nämä Romanistikongressit! Laitoksen saldo on toistaiseksi yksi loukkaantunut per päivä. Pitäisi varmaan alkaa harrastaa jotain vähän turvallisempia tapahtumia… 😉

La 16.8.2008

Palasin Tampereelta viime yönä joskus vähän ennen yhtä. Tänään on ollut tosi väsynyt olo. Kongressin viimeinen päivä meni kuitenkin kivasti. Aamulla oli ensimmäisenä Rodolfo Ilarin plenaari (Brasilian portugalin pronomineista verrattuna muiden romaanisten kielten pronomineihin). Sen jälkeen olin kuuntelemassa mm. Sabinen, Päivin ja Christophen ECC Lang -aiheista esitelmää sekä Ullan ja Sabinen esitelmää Vaarallisten suhteiden rakkauskirjeistä. Kummatkin olivat mielestäni tosi onnistuneita. Toki päivään mahtui paljon muitakin kiinnostavia esitelmiä. Osallistuin vaihtelun vuoksi aika moneen kirjallisuusaiheiseen sektioon. Iltapäivästä jatkuva esitelmien seuraaminen alkoi jo jonkin verran väsyttää, mutta kestin kuitenkin sitkeästi loppuun asti.

Iltapäivällä, ennen päättäjäisjuhlaa, kävin Pekan kanssa kahvilla eräässä tämän suosittelemassa vohvelikahvilassa. Sen jälkeen kiertelimme jonkin aikaa Tampereen keskustassa banquetin alkua odotellessa. Pekka esitteli minulle kaupunkia, koska hän on kotoisin Kangasalalta ja tuntee siksi Tampereen paljon paremmin kuin minä. Oli jotenkin tosi mukavaa. Banquet pidettiin hotelli Tammerin ravintolassa. Jouduimme siellä valitettavasti Pekan ja muiden tuttujen kanssa eri pöytiin, koska järjestäjät olivat jakaneet ihmiset valmiiksi pöytiin. Aluksi minua otti se päähän, koska ajattelin, että joutuisin taas puhumaan koko illan ranskaksi suomalaisista perinneruoista, mutta loppujen lopuksi käydyt keskustelut olivatkin ihan kiinnostavia. Juttelin melkein koko ajan erään Sveitsissä asuvan ruotsalaisen miehen kanssa. Keskustelimme l&a
uml;hinnä yliopistoviroista ja niiden saamisen vaikeudesta, mutta ihan positiiviseen sävyyn. Jonkin verran iltaan kuului tietenkin myös sellaista Suomi-aiheista small talkia (erityisesti silloin, kun keskustelimme koko pöydän kesken), mutta sekin oli loppujen lopuksi ihan ok tällä kertaa. Kai siihenkin tottuu. Treeniporukoissa small talk on kuitenkin mielestäni paljon helpompaa, sillä AINA voi ottaa puheeksi urheiluvammat. Variaatiota on riittävästi (“Mites sun polvi?”, “Mites sun selkä?”, “Mites sun olkapää?”, “Mites sun ranne?”, “Mites sun niskat?”, “Mites sun kyynärpää?”), ja jos ei millään muista, mikä paikka joltakulta on hajalla, niin aina voi kysyä polvista, koska joka tapauksessahan tietyn iän ja vyöarvon jälkeen melkein kaikilla on polvet hajalla. Small talkin lisäksi tällaiset keskustelut ovat myös ihan oikeasti kiinnostavia, koska niistä voi oppia paljon uutta urheiluvammoista ja niiden hoidosta (voisinkin seuraavaksi yrittää tehdä väitöskirjan tyypillisistä ja epätyypillisistä treenivammoista ja siitä, kuinka ne eivät oikeasti koskaan parane).

Banquetin jälkeen lähdin siis junalla takaisin Helsinkiin. Matkustin samaa matkaa Hakulisen Soilin kanssa. En ollutkaan koskaan aiemmin oikeastaan jutellut hänen kanssaan. Meillä oli tosi paljon puhuttavaa, ja aika tuntui suorastaan loppuvan kesken, kun Soili jäi pois junasta Riihimäellä.

Kongressi meni siis kokonaisuutena tosi kivasti. Olen suorastaan positiivisesti yllättynyt sen antiin. Parasta oli ehkä jälleen kerran tapahtuman sosiaalinen puoli. Tutustuin uusiin ihmisiin, ja oli myös mukavaa jutella ja hengata vanhojen tuttujen kanssa. Kuitenkin olin tyytyväinen myös siihen, miten oma esitelmäni meni: en mokannut mielestäni mitään, ja sain yllättävänkin paljon positiivista ja rakentavaa palautetta. Oman esitelmän jälkeen myös ihmisiin tutustuminen oli helpompaa, koska moni kuuntelemassa ollut tuli sen jälkeen juttelemaan kanssani, ja jotkut olivat jopa kiinnostuneita tekemään yhteistyötä, mikä on tietysti hienoa. Kongressin järjestelyt toimivat mielestäni aivan loistavasti. Tosi hienoa työtä Jukalta ja kumppaneilta!