Olen aikidoleirillä Joensuussa 17.-19.10.2008. Leirin ohjaa ranskalainen aikidon ammattilainen, Pascal Guillemin (5. dan). Leirin järjestää Joensuu Aikikai ry.
Pe 17.10.2008
(Klo 11.06): Olen vielä Helsingissä. Pascal soitti minulle noin tunti sitten ja sanoi olevansa matkalla lentokentälle Pariisissa ja jääneensä jonkun onnettomuuden takia jumiin motarille. Aloimme jo pelätä, että hän missaa lentonsa. Äsken kuitenkin tuli tekstari, jossa Pascal ilmoitti ehtineensä kuitenkin hikisesti koneeseen. Huh!
(Klo 14.14): Ja sitten lähdettiin lentokentälle. Pascal vaihtaa myös konetta Helsingissä ja matkustaa kanssani samalla lennolla Joensuuhun. Tapaan hänet kentällä.
Su 19.10.2008
Leiri loppui tänään, ja Pascal palasi Ranskaan. Leiri meni mielestäni hyvin, joskin teloin hieman jalkaani eilen salibandy-matsissa, ja tietenkin on taas kerran varsin väsynyt olo rankan treeni- ja tulkkausviikonlopun jälkeen. Treenit olivat tosi hyvin rytmitettyjä ja sisällöltään johdonmukaisia. Pääteemana oli gyakuhami katatedorin sovellettu sisäänmeno, josta pystyy tekemään sekä kotegaeshin että iriminagen ilman, että uke pystyy (periaatteessa) arvaamaan, kumpi on tulossa. Ideana oli siis se, että torin piti siirtyä pois uken hyökkäyslinjalta siten, että pystyi kohdistamaan tekniikan joko uken ranteeseen tai niskaan sekä siirtymään suoraan uken selän taakse yhdellä askeleella. Lisäksi harjoiteltiin paljon mm. shomenuchi ikkyon vastaanottoa (sekä suwariwazasta että tachiwazasta), ryotedori tenchinagea ja shihonagea sekä yokomenuchi shihonagea. Ryotedorissa Pascal painotti erityisesti sitä, että käsiä ei pidä erkaannuttaa toisistaan, vaan käsivarsia pitäisi liu'uttaa toisiaan pitkin sisäänmenovaiheessa. Sekä ryotedorista että yokomenuchista harjoiteltiin mielenkiintoista shihonagen sisäänmenoa, jossa mennään hyvin lähelle ukea, ja toinen käsi liu'utetaan taisabakin aikana uken kainalon lähettyviltä tämän ranteeseen. Olin harjoitellut kyseistä muotoa aiemminkin joillakin leireillä Ranskassa, mutta vasta nyt joku selitti sen minulle siten, että ymmärsin kunnolla, mistä siinä oikein on kyse ja miten sitä voi harjoitella.
Sain leiriltä paljon uusia ideoita tuleviin omiin treeneihini. Pascal kävi neuvomassa minua tosi paljon koko leirin ajan. Se oli tosi motivoivaa, koska useimmitenhan pääasiassa vedän itse treenejä, eikä kukaan ole neuvomassa minua. Asiaa oli paljon mutta ei kuitenkaan liikaa. Toistoa oli riittävästi, jotta asiat pystynee myös helposti palauttamaan mieleen myöhemmin. Porukkaa ei ollut mitenkään hirveästi (hieman yli 20), mutta taso oli hyvä. Oli mukavaa päästä taas treenaamaan joensuulaisten kanssa. Paikalla oli myös joitakin oman seuramme ihmisiä (Antti, Aino, Maria ja Pasi), pari henkeä Lahti Yuko Aikikaista (Toni ja Ulla) sekä Deniz Awasesta, Kaapelitehtaalta.
Aikidon lisäksi ohjelmaan kuului tällä kertaa tunnin salibandy-sessio lauantaina treenien väliajalla. Idea tuli siitä, että Pascal näki Liikuntamyllyssä vieraillessaan salibandyä, kiinnostui lajista ja toivoi, että kokeilisimme sitä joskus jonkun Suomen-leirin yhteydessä. Joensuulaiset päättivät sitten järjestää siihen mahdollisuuden. Peliin osallistui kymmenen henkeä, joista kaiksi (minä ja Ulla) teloimme siinä itsemme: Ulla muljautti nilkkansa, ja minä puolestani sain mailasta voimakkaan iskun koipeeni. Meidän kummankin oli sen jälkeen vaikeuksia treenata aikidoa, mutta pysyimme kuitenkin sitkeästi mukana loppuun asti. En pystynyt eilen suoristamaan nilkkaani enkä pistämään painoa sen päälle. En siksi pystynyt edes istumaan seizassa. Taaksepäin ukemeita tehdessä jouduin taivuttamaan varpaat alle ja pyllähtämään siitä jotenkin tosi kömpelösti. Eteenpäin ukemeita en pystynyt tekemään muuten kuin pehmeästi mattoon jääden… Varsin kömpelöä siis. Mutta olin ihan tyytyväinen, että pystyin kuitenkin jollain tavalla treenaamaan mukana. Olisi ollut todellakin liian tylsää mennä sivuun istumaan. Ostin eilen kylmägeeliä ja levittelin sitä vähän väliä koipeeni. Ei se tuntunut kyllä juuri auttavan, ainakaan heti. Yön aikana kipu kuitenkin hellitti. Luulen, että parin päivän päästä jalassa ei tunnu enää mitään, koska ei siitä varmaankaan mitään hajonnut. Todennäköisesti sinne vain tuli iskun voimasta joku sisäinen verenpurkauma ja turvotusta. Pikkujuttu. Sattuuhan noita.
Kuten yleensäkin Joensuussa ollessani, majoituin Eddien luokse. Majoituspaikkani oli siis aivan loistava: hienon talon lisäksi oli mukavaa seuraa. Juttelin kumpanakin iltana Eddien kanssa aika myöhään kaikenlaista. Hän näytti minulle mm. joitakin hyödyllisiä nettisivustoja, joista voi ladata ilmaiseksi leffoja sun muuta. Lisäksi puhuimme mm. liiton koulutusvaliokunnan asioista ja erilaisista aikidomaailman ilmiöistä. Lauantai-iltana myös Pascal ja porukka muita leiriläisiä oli Eddien luona saunomassa ja viettämässä iltaa. Sitä ennen olimme käyneet raflassa syömässä. Myös perjantai-iltana kävimme raflassa. Eddie otti minusta ja Pascalista siellä tämän kuvan. Juttelin tietenkin paljon leirin aikana Pascalin kanssa, koska olemme vanhoja kavereita (olen tuntenut hänet vuodesta -93) ja koska olin ainoa, joka osasi keskustella hänen kanssaan ranskaksi. Pascal ei osaa kovin hyvin englantia (vaikka onkin edistynyt siinä hieman tässä vuosien varrella). Tästä syystä hän myös tahtoi vetää harjoitukset ranskaksi. Minä luonnollisestikin tulkkasin (taas kerran). Mikäs siinä. Tietenkin tahdon olla avuksi. Aika rankkaa touhua vain: leirin tulkkaaminen on nimittäin suunnilleen yhtä vaativaa kuin leirin ohjaaminen, mutta paljon väsyttävämpää ja kaikin puolin veemäisempää touhua. Alkoi taas väkisinkin mennä pinna aika kireälle jossain vaiheessa (vaikka leiri oli siis sinänsä tietenkin todella antoisa, hyvin järjestetty ja ilmapiiriltään kaikin puolin miellyttävä; ei mitään valittamista siis!). Ajattelin kuitenkin jossain vaiheessa väsymyksen hetkinä, että on tavallaan "epäreilua" minun näkökulmastani katsottuna, että kaikki muut voivat tulla näille leireille vain treenaamaan, kun taas minulla ei ole sitä vaihtoehtoa, että tulisin vain treenaamaan: minun on pakko myös tulkata, jos olen läsnä, ja opettaja päättää puhua ranskaa. Ainoa tapa välttyä tulkkaamiselta olisi jäädä kokonaan pois. Mutta silloin en pääsisi myöskään treenaamaan enkä näkisi kavereitani… (Dääm!) Pakko siis kai vain alistua kohtaloon. /*huokaus*/ No, kaikki nämä fiilikset ovat v
armaankin vain osa laajempaa ilmiötä: väsymystä ja masennustilaa, josta olen kärsinyt jo jonkin aikaa. Toivottavasti pääsen niistä edes jossain määrin yli tulevan Japanin-reissuni aikana. Muuten on rankkaa.
Anyway, on hienoa, että Pascal käy Suomessa vetämässä leirejä, ja ne toimivat hyvin. (Alun perin olikin minun ideani kutsua hänet Suomeen: ensimmäinen Suomen-leiri pidettiin tammikuussa 2004 Helsingissä ja Lahdessa, ja sen järjestivät yhteistyössä Finn-Aiki ja Lahti Yuko Aikikai.) Joensuulaiset ovat myös aina olleet tosi hyviä järjestämään tapahtumia: he ottavat erinomaisesti huomioon sekä käytännön asiat että sosiaalisen puolen, ja heidän tapansa vastaanottaa meitä vieraspaikkakuntalaisia on todella lämmin ja huomaavainen. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen ja ottaa oppia.