Treenimatkalla Pariisissa 21.-26.4.2009

Ke 22.4.2009

Lähdin eilen heti fonetiikan luentoni jälkeen tänne Pariisiin. Luennon loppuosa meni muuten aika tavalla reisille, koska olin suunnitellut siihen kertausharjoituksia, joita porukka ei osannut / jaksanut tehdä, vaikka olin olettanut niin. Jotkut lähtivät siinä vaiheessa pois. Tosi ahdistava fiilis, kun huomaa, että strategia ei toimikaan ollenkaan odotetusti. Lopulta muutin strategiaa ja kävin jokaisen tehtävän vastaukset yksitellen läpi niiden vielä jäljellä olevien opiskelijoiden kanssa. No, ei voi mitään. Menihän se niinkin, mutta kuitenkin jäi vähän sellainen maku suuhun, että tämä kerta ei nyt mennyt ihan putkeen… Mutta vaikeahan noita on tietää etukäteen. Ensi vuonna aion tietenkin toteuttaa kertaamisen jotenkin eri tavalla.

Luennon jälkeen säntäsin bussiin ja lentokentälle. Törmäsin kentällä sattumalta vanhaan koulukaveriini, Inkaan, jota en ollut nähnyt varmaan kymmeneen vuoteen (olemme kylläkin Facebook-kavereita). Kävimme ensin kahvilla yhdessä, minkä jälkeen tajusimme olevamme samassa koneessa Köpikseen asti. Saimme järkättyä vierekkäiset paikat ja pystyimme siksi jatkamaan juttelemista. Ja vielä Köpiksessäkin kävimme kahvilla yhdessä. Oli tosi mukavaa ja kiinnostavaa jutella hänen kanssaan. Varmaankaan joskus kouluaikoina meillä ei koskaan ollut noin kiinnostavia ja syvällisiä keskusteluja. Nyt olimme mielestäni heti samalla aaltopituudella. Kaiken lisäksi elämäntilanteemme vaikuttivat yllättävänkin samankaltaisilta. Tosi positiivinen kokemus. Kerroin tietenkin Inkalle myös juuri pitämästäni fonetiikan luennosta, joka ei siis mennyt ihan putkeen… (tai siis alkuosa meni mutta loppuosa ei) Hän totesi osuvasti, että työelämä onkin hänen kokemuksensa mukaan lähinnä sarja kiusallisia tilanteita, joiden välissä on aina joskus joitakin valopilkkuja. Se helpotti oloani.

Olin lopulta perillä täällä Pariisin 12. kaupunginosassa vanhan kaverini Catherinen luona vasta puolenyön aikaan. Lisäksi tässä kämpässä asuu tällä hetkellä eräs Catherinen kaveri, Dominique, jolta kai meni jostain syystä oma kämppä alta. Tämä onkin aina ollut eräänlainen kollektiivikämppä (käytännössä siis; virallisesti tämä on vain Catherinen). Olen asunut täällä moneen otteeseen (mm. silloin vuonna 2005, jolloin tein väitöskirjaani Pariisissa), ja melkein aina täällä on samaan aikaan asunut minun ja Catherinen lisäksi joku muukin. Minua se ei haittaa. Päin vastoin. On mukavaa, kun on porukkaa. Voisin Suomessakin mielelläni asua jonkun porukan kanssa (en kuitenkaan enää missään solussa, kuten joskus…)

Anyway, tänään pääsin siis lopultakin tatamille. Näin paljon tuttuja. Aamun bokken-treenissä tein Sylvian kanssa. Hän on minun kannaltani maailmankaikkeuden paras treenipari bokkenissa. Bokken-treeni oli siksi suorastaan fantastinen. Ainoa varjopuoli oli se, että teimme koko tunnin yhtä samaa kataa (jonka minä ja Sylvia tietysti tunsimme jo ennestään). Loppuajasta se alkoi olla tylsää. Aamun aikidotreenissäkin teimme kotegaeshia ihan sikapitkään. Alkoi vähän tylsistyttää jossain vaiheessa. Toisaalta keksin siinä tehdessäni yhden tärkeän pointin “pyörähdys-kotegaeshista” (jonka olen tehnyt jo monta vuotta päin hanuria): siinä täytyy pyrkiä kohdistamaan katse uken ulomman jalan kantapäähän heti pyörähdyksen jälkeen. Siten pyörähdys pysyy kasassa, loppuasento on sopivan kumara ja kulma oikea. Kun tajusin sen, tekniikka alkoi kulkea selvästi paremmin.

Mietin aamulla treeneissä, että itse asiassa treenatessa pitäisi koko ajan keskittyä johonkin tiettyyn kohtaan tai asiaan, jota pyrkii parantamaan. Muuten tekeminen menee pelkäksi toistoksi. Ja koko ajan pitäisi pyrkiä tarkkailemaan sekä omia virheitä että toisten virheitä ja ottaa niistä välittömästi opiksi. Ja toisaalta pitää pysyä koko ajan avoimena myös toisten vahvuuksille: heti jos huomaa, että jollakulla jokin tietty tekniikka tai tietty kohta siitä sujuu erityisen hyvin (tai joka tapauksessa paremmin kuin itsellä, mikä ei välttämättä aina tarkoita “erityisen hyvää”…), pitäisi heti alkaa tarkkailla, miten hän sen tekee ja kokeilla itsekin. Tietenkin tällainen tarkkaavaisuus vaatii riittävän vireää tilaa. Iltapäivällä aloin jo olla sen verran finaalissa, että en jaksanut keskittyä erityisesti mihinkään muuhun kuin mättämiseen. Onnistuinkin treenaamaan hyvien mättöparien kanssa (Olivier, Jumko, jne.). Treenasimme mm. koshinagea (sikapitkään taas) ja iriminagea. Treeni oli varsin rankka, ja minulla ainakin oli koko ajan kova vauhti päällä. Christian tuli heittelemään minua ja otti minut iriminagessa eteen (mitä en ollenkaan olisi toivonut, koska iriminage on kaikkein vaikein tekniikka olla Christianin ukena). Hän sanoi minulle sen jälkeen, että olen hänen mielestään hyvässä kunnossa tällä hetkellä. Se ei kyllä pidä paikkaansa, koska en todellakaan ole missään kovin kummoisessa kondiksessa, mutta tuntui silti ihan kivalta, että hän sanoi niin.

Illalla kävin keskustassa Hallien lähellä yhdessä lempimestassani syömässä (yksi pieni aasialainen mesta, josta saa isoja ja hyviä annoksia nopeasti ja edullisesti). Sen jälkeen kävin lempieläinkaupassani Pont Neufin kupeessa. Siellä oli taas vaikka kuinka paljon söpöjä koiranpentuja: mopseja, cockereita, villakoiria, yorkseja,… Ne olivat NIIN söpöjä!!! Meinasi taas kerran jäädä joku niistä kainaloon. Lisäksi siellä oli myös mm. marsuvauvoja, jotka olivat tosi herttaisia.

Nyt on tosi väsynyt olo. Tosi ryydyttäviä nämä leiripäivät.

To 23.4.2009

Heh, sairaan viihdyttävää: Morel (vastaväittäjäni) lähetti minulle linkin tällaiseen videoklipsiin, joka liittyy Ranskan uuteen yliopistolakiin (La loi LRU, 10.8.2007). Sopii ihan hyvin Suomenkin tilanteeseen!

(Klo 22.36 nettikahvilassa): Tulin tanne tuttuun nettikahvilaani verestamaan vanhoja muistoja, tsekkaamaan meilit ja kirjottamaan blogia, mutta jainkin pahasti jumiin Facebookin chattiin. Ei voi mitaan. Bloggailen sitten joskus myöhemmin. Moido!

Pe 24.4.2009

Vauhdikkaita treenejä on ollut. Äskenkin tehtiin melkein koko treeni jujigaramia ja kokyonagea. Lopuksi ihan SIKApitkään yhtä samaa kokyonagea, ja treenasin kaiken lisäksi Olivier’n kanssa (eli ihan täysiä). Kohta ollaan lähdössä suomalaisten kanssa keskustaan syömään. Se Catherinen kaveri polttelee pilveä täällä sisällä (/*kkköhhhh!!!/*) ja tarjosi sitä kohteliaasti minullekin, mutta en ottanut.

(Myöhemmin illalla): Hemmetti tätä marihuanalöyhkää. No ei sil välii. Ihan hyvä tuoksuhan se oikeastaan on, kun siihen tottuu.

Kävin äsken Ullan, Juhanin ja Heikin kanssa syömässä eräässä pizzeriassa latinalaiskorttelissa. Muuten päivä meni leirillä. Aamulla teimme lähinnä ikkyota ja sankyota, joten rytmi ei ollut kovin nopea. Treenasin kuitenkin tosi pitkään Syvian kanssa, joten oli aika rankkaa. Bokkenissa treenasin Vladinan kanssa. Meillä on aika paljon tasoeroa (hän on treenannut tosi paljon vähemmän kuin minä), mutta oli hänen kanssaan silti ihan ok tehdä. Iltapäivällä oli sitten oikein kunnon hikitreeni. Heittoa toisen perään. Pääsi oikein kunnon mättövireeseen, joskin loppuajasta (kun teimme ihan sikapitkään yhtä samaa kokyonagea), aika alkoi käydä hieman pitkäksi.

La 25.4.2009

Olen ollut tänään vähän huonovointinen. Kurkkukipu tuntuu pahentuneen yön aikana, ja on muutenkin vähän heikko olo. Aamupäivällä olin treeneissä, mutta iltapäivällä jäin kämpille lepäämään ja kirjoittamaan yhtä artikkelia. Treenasin bokkenissa Francinen kanssa. Hän on tosi hyvä mutta treenaa vuosi vuodelta yhä löysemmin. Vaikka en ollutkaan itsekään hyvässä vedossa tänään, se löysäily tuntui hetkittäin vähän tylsältä. Mutta teknisesti treenaaminen hänen kanssaan oli kyllä kiinnostavaa. Aikidotreeni tuntui jumalattoman pitkältä. Se vain jatkui ja jatkui. Teknisesti treenaaminen sujui kuitenkin ihan kivasti, ja pääsin tekemään melkein koko ajan hyvien parien kanssa. Mutta olin tosi tyytyväinen, kun treeni loppui. Oli jotenkin niin ryytynyt olo, ja on vieläkin.

Osittain huonovointisuuteni johtuu tietenkin flunssasta, joka minulla on tässä ollut jo monta viikkoa. Kurkkukipu ei ole missään vaiheessa kokonaan parantunut. Mutta mietin tässä, voisiko pahoinvointini johtua jossain määrin myös siitä, että olen nukkunut monta yötä kämpässä, jossa poltetaan pilveä. Olen kyllä joskus ennenkin saattanut viettää muutamia tunteja tilassa, jossa joku polttaa / on juuri polttanut, mutta en ole muistaakseni koskaan asunut useita päiviä sellaisessa paikassa. Enhän nytkään ole ollut täällä juurikaan päivisin (lähinnä käynyt vain pikaisesti kääntymässä), mutta onhan tässä mennyt jo monta yötä. Olen yrittänyt koko ajan tuulettaa tiloja (ja tuulettaa se polttelijakin), mutta kyllä täällä silti välillä tuoksuu tosi vahvasti marihuanalle. En ole tottunut siihen, joten se saattaa mahdollisesti aiheuttaa minulle pahoinvointia.

Mietin tässä juuri, että näin monet varmaan aloittavat pilven polttamisen: vaikka omista kavereista kukaan ei polttaisikaan, niin joskus aina tulee sellainen tilanne (ainakin täällä Ranskassa), että joku kaverin kaveri polttaa ja tarjoaa. Ja jos kerran ylittää sen kynnyksen, että päättää kokeilla, niin sitten helposti tulee “kokeiltua” uudestaankin, jne. Ja sitten on taas matalampi kynnys kokeilla kaikkea muutakin. Niin se varmaan alkaa. Parasta siis todellakin olla kokeilematta. Olen pitänyt siitä itse ihan sataprosenttisesti kiinni ja aion pitää jatkossakin.

Su 26.4.2009

(Klo 19.35): I’m back!! Paluumatka oli suhteellisen ryydyttävä. Meinasin aamulla myöhästyä koneesta, koska Charles de Gaullen lentokentän ykkösterminaali oli taas kerran ihan totaalisen jumissa. Olin mielestäni paikalla ihan hyvissä ajoin, n. 1,5 tuntia ennen koneen lähtöä, mutta se ei ihan riittänyt. Ensin jonotin ihan sikapitkään lähtöselvitykseen ja sen jälkeen vielä pitempään turvatarkastukseen. Lopulta oli pakko hyppiä aitojen yli ja kiilata turvatarkastusjonossa noin 30 ihmistä, kun kone meinasi lähteä ilman minua. Turvatarkastuksessa jouduin riisuutumaan suunnilleen puolialastomaksi, kun olkapääni metalliosat alkoivat (taas) piipata ja jouduin ennen asian selviämistä ottamaan vyön, hupparin, kengät ja kaiken muun mahdollisen vaatetuksen pois. En ehtinyt pukemaan niitä takaisin päälleni, koska lähtöporttia oltiin jo sulkemassa, joten juoksin ihan täysiä kamppeet käsissä koneeseen, jossa muut matkustajat jo odottelivatkin. (“Moi vaan kaikki!”) Vaihdoin konetta Köpiksessä, ja nyt olen siis takaisin Suomessa. Olipas taas reissu…