Olen nyrkkeilyleirillä Kisakeskuksessa, Fiskarsissa, 9.-10.5.2009. Leirin järjestää Helsingin Nyrkkeilyseura ry.
Su 10.5.2009
Olipas rankka viikonloppu. Siltikin tunnen oloni virkeäksi, energiseksi ja täysin stressittömäksi. Viikonloppu oli siis onnistunut.
Lähdimme leirille lauantaiaamuna kahdeksalta. Leirille osallistui pääasiassa HNS:n kilpanyrkkeilijöitä ja lisäksi joitakin kilpailijoita muista seuroista. Meitä ei-kilpailijoita oli vain muutama. Leiri olikin tavallaan suunniteltu kilpailijoille, ja me kuntoilijat yritimme pysytellä tahdissa mukana. Eilen treenejä oli peräti kolmet: ensin eräänlainen lämmittelytreeni, sitten sparritreeni ja lopuksi palauttava treeni. Aamutreeneissä tuntui siltä, että sparri ei kulkenut ollenkaan, koska en ollut päässyt treenaamaan nyrkkeilyä juuri ollenkaan koko huhtikuussa sairastelun ja matkustelun takia. Olin vain jäykkä ja hidas pylväs, joka toimi lähinnä vastustajien iskusäkkinä. En pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin oman pääni suojaamiseen. Sparritreeneissä sparrasimme melkein tunnin putkeen. Se oli tosi pitkä aika, ja olin etukäteen hieman pelännyt, miten selviäisin siitä, mutta loppujen lopuksi se meni tosi kivasti. Aika kului älyttömän nopeasti ja tuntui siltä, että aloin vähitellen päästä sparrissakin vähän vauhtiin. Aloin löytää rentoutta ja herkkyyttä (aiempaan verrattuna siis), ja sparraaminen tuntui tosi kivalta. Illan palauttavassa treenissä hypittin hyppynarua, otettiin varjoa, venyteltiin, jne. Kilpailijat ottivat tosin vielä silloinkin sparria. Illalla treenien jälkeen meille oli varattu rantasauna. Tuntui tosi rentouttavalta päästä saunomaan.
Menimme eilen ajoissa nukkumaan, koska aamulenkki alkoi tänään klo 6.45. Ilma oli raikas ja maisema hieno. Mutta siinä ne nautittavat puolet sitten olivatkin. Lenkkipolku oli 3 km pitkä ja TOSI mäkinen, ja kun vedimme sen porukalla, ei viitsinyt vetää ihan etanavauhtia kuitenkaan. Juokseminen tuntui minusta tosi raskaalta alusta loppuun. Kiroilin koko ajan mielessäni: "SAAAAATANA….!!! Miksi en ole tullut käyneeksi lenkillä viime kesän jälkeen, VOI MIKSI???" Matkahan ei sinänsä ollut pitkä, mutta se mäkisyys tuntui tosi raskaalta. Pitäisi todellakin alkaa taas käydä säännöllisesti lenkillä, kuten tein viime kesänä, ja pitäisi nimenomaan juosta Eltsussa tai jossakin muualla, missä on mäkistä maastoa. Se varmasti kehittäisi kondista tosi tehokkaasti (ja olisi kyllä varaakin kehittää…). Lenkin jälkeen oli aamupala ja sen jälkeen vielä yhdet lajitreenit. Sparri ei kulkenut tänään kovin hyvin, mutta paremmin kuitenkin kuin eilen niissä ihan ekoissa treeneissä, joten ilmeisesti jotakin pientä kehitystä kuitenkin pääsi tapahtumaan leirin aikana.
Majoituimme neljän hengen mökeissä. Mökkien taso ylitti selvästi ainakin minun odotukseni. Ateriatkin olivat ihan jees (meillä oli täyshoito urheiluopistolla). Matkatkin menivät mukavasti: pääsin kulkemaan kumpaankin suuntaan Penan taksissa (Pena on ammatiltaan taksikuski, kuten myös Toni, joka kuljetti toista taksia). Jotenkin huvittavaa, että porukkaa kuskattiin sinne Helsingistä asti oikein takseilla! =)
Sain leiristä paljon irti fyysisen treenin kannalta: tuli kuntoiltua oikein urakalla ja sain lisäksi erinomaisia ideoita siitä, miten voin kehittää omaa kuntoani edelleen. Aikido ja nyrkkeily ovat kaksi niin erilaista lajia, että ne täydentävät fyysisen treenin kannalta toisiaan erinomaisesti. Päätin mm., että NYT alan käydä lenkillä säännöllisesti. Tietenkin leiristä oli hyötyä myös lajikohtaisen edistymisen kannalta.
Ehkäpä keskeisin anti leirissä oli kuitenkin se, että se herätti minussa kovasti ajatuksia. En ole nyrkkeilyn suhteen ollenkaan kunnianhimoinen vaan treenailen sitä ihan vain harrastelijana. On kuitenkin hyvin kiinnostavaa olla mukana leirillä, joka on periaatteessa pääasiassa suunnattu lajia vakavissaan treenaaville kilpailijoille. Ensin tarkkailin itseäni ja omaa lajikehitystäni ja totesin, että en ole juurikaan kehittynyt nyrkkeilijänä viime kesän jälkeen. Siinä ei ole mitään yllättävää, koska olen treenannut viime aikoina nyrkkeilyä niin vähän (syksyllä olin kuukauden Japanissa, sitten oli joulu ja väitöstilaisuus, ja tässä keväällä on ollut kaikenlaista kiirettä, matkustelua, sairastelua, sun muuta). Sen sijaan jotkut muut olivat kehittyneet tosi huomattavasti viime kuukausina. Siinäkään ei ole mitään yllättävää, koska he treenaavat niin paljon ja niin tosissaan. Johtopäätös tässä on se, että treenaaminen todellakin kannattaa, ja jos tahtoo edistyä jossakin, täytyy tehdä paljon töitä.
Tästä pääsenkin seuraavaan keskeiseen oivallukseeni, joka liittyy tavoitteiden asetteluun. Eilen treenien välissä oli nimittäin lyhyt luento, jossa Vesa kertoi kesän treeneistä ja puhui samalla joistakin yleisistä asioista treenaamiseen liittyen. Hän nosti esille mm. tavoitteiden asettelun: täytyy miettiä, mikä on oma tavoite nyrkkeilyssä, ja miten hyvin se tavoite istuu muuhun elämään. Eli mikä on oma lähtötilanne ja miten paljon on mahdollisuus panostaa treenaamiseen. Lähtötilanne, tavoitteet ja treeniohjelma tulisi siis olla linjassa. Nyrkkeilyn suhteen tämä oivallus ei minun osaltani kovin paljon muuta mitään, koska tavoitteenani on kunnon kohottaminen (jonka yritän integroida muuhun treenaamiseeni ja toteuttaa siis siten, että se palvelisi mahdollisimman hyvin aikidoa ja siihen liittyviä prokkiksiani) ja rauhallinen edistyminen lajissa (eli se lajiosaaminen, joka pääsee karttumaan sillä nyrkkeilymäärällä, joka minun on mahdollista toteuttaa työni ja aikidon ohessa, riittää minulle hyvin). Jos siis nostan hieman peruskuntotreenien määrää (tai siis ylipäänsä alan tehdä sännöllistä peruskuntotreeniä aikidon ja nyrkkeilyn lajitreenien ohella), tavoitteeni ja harjoitusohjelmani ovat hyvin linjassa. Mutta ajattelin elämääni laajemmin: Mikä on lähtötilanteeni? Mitkä ovat tavoitteeni? Minkälainen viikko-ohjelmani pitäisi olla? Nykyiselläänhän se on yhtä kaaosta: paljon työtunteja (mutta täysin kaoottisella koostumuksella; onko työskentelyni tarkoituksenmukaista vai pääsisinkö suuremmalla suunnitemallisuudella parempiin tuloksiin?), paljon aikidotreenien vetämistä ja aikidoon liittyviä hallinnollisia asioita (pitäisikö jotenkin rajoittaa/priorisoida enemmän?), liian vähän peruskuntotreeniä suhteessa lajitreeneihin (kuluttaako kroppaa enemmän kuin kehittää kuntoa?), epäsäännölliset elämäntava
t (syön ja nukun kun muistan ja ehdin).
Lisäksi mietin (kun lähdin tänä aamuna klo 6.45 sille aamulenkille siihen hemmetin mäkiseen maastoon niiden kilpailijoiden joukossa), onko vielä jotakin, mihin minun pitäisi panostaa? Joukossa oli nuoria lupaavia kilpailijoita, joiden kannattaa panostaa vahvasti nyrkkeilyyn, koska heillä on siinä mahdollisuuksia ja selkeitä tavoitteita (valmentautuminen seuraaviin kilpailuihin). Oma tilanteeni on tietenkin nyrkkeilyn suhteen toinen. Olin tavallaan väärässä kontekstissa (vai mitä ikäiseni FT ja aikidon 4. dan muka teki siellä??). Mutta juuri niin oli tarkoituskin. Tiesin olevani tavallaan väärässä kontekstissa. Mutta pointti on se, että siinä kiskoessani niitä mäkiä ylös kieli vyön alla ja hiestä märkänä seitsemän aikaan sunnuntaiaamuna ymmärsin, että minulla on voimavaroja, joita en ole hyödyntänyt. En pidä itseäni saamattomana, mutta voisin kuitenkin saada itsestäni irti vieläkin enemmän. Täytyy siis miettiä, olisiko jokin asia, johon minun kannattaisi juuri tässä elämänvaiheessa ja omat yksilölliset kykyni huomioonottaen panostaa. Jos tavoite olisi realistisesti asetettu, pystyisin saavuttamaan sen, koska minulla on voimavaroja, joita en ole hyödyntänyt.