Rentouttava tyhjennystreeni

To 11.6.2009

Olipas tosi jännä päivä taas tänään. Olin juuri saanut pääsykoevuoren korjattua (ja vieläpä saanut eräänlaisen onnistumisen elämyksen todettuani, että laatimani monivalintatehtävä oli toiminut hyvin; mediaanipistemäärä oli 19 / 40 p., eli tehtävä erotteli hyvin hakijoita, mikä oli tietenkin tarkoituskin), kun yhtäkkiä löysinkin itseni Kisiksen nyrkkeilykehästä ottamasta KAHDEKSAN erää matsia ("Mitenkäs mä tänne jouduin??"). No, mikäs siinä. En ollut ehtinyt käymään nyrkkeilemässä pariin viikkoon ja olin itse asiassa henkisesti latautunut pikemminkin siihen, että olisin vähän hakannut säkkiä ja hyppinyt hyppistä, mutta yhtäkkiä olinkin siis itse iskusäkkinä kehässä ja yritin hädissäni räpiköidä vastaan minkä kerkesin ("Se löi mua päähän! Se löi mua taas!!"). Siinä vaiheessa esim. kysymys siitä, missä ranskan kielen kehitysvaiheessa diftongit, triftongit, loppukonsonantit ja sijamuodot katosivat, tuntui yhtäkkiä kovin teoreettiselta (oikea vastaus on joka tapauksessa 'keskiranska').

Suvilta tuli tosi napakoita alakoukkuja vatsaan ja kylkiin (KIVAA!! LISÄÄ!!! =))))). Muutaman kerran tuli yläkoukkukin läpi siihen malliin, että silmissä näkyi tähtiä (joskaan en saanut kovin montaa voimakasta lyöntiä päähän, koska olen ilmoittanut, että en ammattini takia mielelläni ota jatkuvasti kovia iskuja päähän). Hetkittäin jäin niin pahasti iskusäkiksi, että en voinut muuta kuin perääntyä. Tuli melkein pakokauhu, kun tiesin, että vastustajani olisi saanut minut helposti tyrmättyä voimakkaalla iskulla ohimoon. En olisi mahtanut mitään. Olin niin pahasti alakynnessä. Onneksi treenikumppanini kuitenkin kunnioittivat sitä, että en tahdo ottaa kovia iskuja päähän ja tyytyivät vetämään voimakkaat iskut pääasiassa alakertaan. Vartaloon minua saa lyödä niin kovaa kuin tahtoo. (Unohdin tosin tänään rintasuojuksen kotiin, mikä hieman häiritsi, mutta loppujen lopuksi iskut rintaankin ovat suht. ok). Jotkut vastustajista ottivat onneksi kevyemmin kuin toiset, joten koko ajan ei ollut yhtä extremeä. Se oli hyvä, koska eriä tosiaankin otettiin siis yhteensä KAHDEKSAN.

Kuntoni kesti ehkä yllättävänkin hyvin, ja ihan ensimmäistä erää lukuunottamatta pärjäsin jopa teknisestikin omaan (heikohkoon) tasooni nähden melkeinpä hyvin. Se oli oikeastaan tosi yllättävää. Luulen, että se johtui siitä, että vastustajani olivat niin hyviä. Kun vastapuoli tietää, mitä tekee, itsekin alkaa vähitellen toimia järkevästi. Itse ainakin olen sitä tyyppiä, että otan koko ajan mallia harjoituskumppanistani ja yritän tavallaan sopeutua hänen rytmiinsä ja tapaansa sparrata. Jos siis sparripari on hyvä, tulee itsekin sparrattua paremmin. Tästä syystä voisi olla hyvä sparrata useinkin kilpailijoiden ja/tai kokeneiden nyrkkeilijöiden kanssa, vaikka ei itse tähtääkään kilpailuun. (Jos olisin esim. Suvin kanssa oikeassa ottelukehässä, tulisin varmasti tyrmätyksi heti ekassa erässä.)

Niiden kahdeksan sparrierän jälkeen otimme vielä muutaman erän säkkiä ja lopuksi vedimme ihan järjettömän rankan kuntopiirin. Treeni oli kaikkiaan tosi rankka, mutta vasta siinä kuntopiirivaiheessa aloin delata totaalisesti. Meni siis aika hyvin. Suvi ja muut ihmettelivätkin vähän, miten jaksoin niin hyvin, vaikka en (taaskaan) ollut käynyt nyrkkeilytreeneissä kahteen viikkoon. Kieltämättä ihmettelin sitä hieman itsekin. Kai se tulee siitä, että treenaan kuitenkin jatkuvasti niin paljon aikidoa ja olen muutenkin yrittänyt viime aikoina panostaa hieman enemmän peruskuntopuoleen (olemme aikidotreeneissäkin usein tehneet kuntopiirejä, loikkia, sun muuta). Kiva, jos siitä on ollut jotain hyötyä.

Treenin jälkeen olin ihan finaalissa. Oli pakko istua varmaan kymmenen minuuttia pukuhuoneen penkillä, ennen kuin jaksoin raahautua suihkuun. Sen jälkeen seisoin suihkussa varmaan toiset kymmenen minuuttia. Juttelin siinä samalla Suvin kanssa melko syvällisiä elämänfilosofisia juttuja (joo, sellaiset asiat nousevat todellakin esiin nyrkkeilytreenien yhteydessä melko useinkin). Oli mukavan leppoisa ja raukea fiilis.

On selvää, että nyrkkeily on aivan erinomaista kuntoilua. Se on varmasti rankin ja kovin laji, jota olen koskaan treenannut (joskin loukkaantumisriski on mielestäni korkeampi esim. judossa, jossa nivelet paukkuvat). Mietin tässä, mitä muuta siitä saan irti. Tietysti tekniikkaa ja liikkuvuutta, joista on hyötyä aikidossa. Mutta entäs henkisesti? Mielestäni nyrkkeily on henkisestikin tosi syvällinen ja kasvattava laji. Siinä oppii mm. itsehillintää (hermojen pienikin menettäminen kehässä johtaa välittömästi ERITTÄIN huonoon lopputulokseen…). Pitää siis todellakin noudattaa sitä Endo-sensein neuvoa, että "epäonnistuminen täytyy ohittaa ilmettä väräyttämättä täysin tyynenä". Ei siis pidä lainkaan hermostua siitä, jos saa osuman (tai osumasarjan…), vaan täytyy vain ignoroida se ja jatkaa tyynenä. Joka tapauksessa osumia tulee. Ne kuuluvat pelin henkeen. Nyrkkeilyssä oppii siis ottamaan vastaan iskuja, mistä on huomattavaa hyötyä elämässä. Tuon olin kylläkin todennut jo aiemminkin. Uusi asia, jonka tänään opin, oli ehkä se, että vaikka iskuja pitääkin osata ottaa vastaan, niin ei pidä alistua vain toisen iskusäkiksi vaan pitää yrittää väistellä ja iskeä takaisin, ja jos toinen lyö kovaa, voi itsekin lyödä kovaa (kuitenkin tietenkin sääntöjen puitteissa ja reilun pelin hengessä). Toisin sanottuna ei ole mitään järkeä huitoa itse ilmaan (niin kuin minä usein teen), ja antaa toisen vetää osumia. Nyrkkeilyssä oppii siis pitämään puolensa, mikä on useinkin tärkeää, jos tahtoo välttyä sisäiseltä ahdistukselta.