Juhannus landella

Vietän juhannuksen jälleen landella, Sulkavalla. Lähden aikaisin torstaina 18.6 ja palaan sunnuntai-iltana 21.6. Tosi outoa, kun tulee peräti NELJÄ päivää taukoa treenaamisesta! En muista, koska viimeksi oli niin pitkä tauko… Hmm… En todellakaan muista. (Suurin osa ihmisistä on normaalia human being -tyyppiä, ja sitten on meitä joitakin outoja yksilöitä, jotka edustamme ns. human training -tyyppiä… 😉 

Hyvää juhannusta kaikille!   

Su 21.6.2009

(Klo 23.25) I'm back!! (Olen mä oikeastaan ollut back jo pari tuntia.) Juhannus meni ihan kivasti. Oli ainakin rentoa. Todellakin siis ihan oikeaa lomaa. En tehnyt mitään muuta kuin luin kirjoja ja lehtiä, kävin lenkkeilemässä pitkin rauhallisia maalaisteitä (perjantaina 8 km, muuten vain noin 3 km per päivä), krossailin mönkijällä pitkin peltoja ja metsiä, söin, löhösin, söin ja löhösin. Viitaharjussa oli koko ajan hirveä hässäkkä, koska paikalla oli paljon väkeä: Pauliina lapsineen, serkkuja, serkkujen lapsia, tätejä, setiä, mummoja, villakoiria, jne. En pitänyt kirjaa, kuinka monta meitä milloinkin oli. Joka tapauksessa niin monta, että jouduin nukkumaan kerrossängyssä siskonpoikani Roopen (11 v.) kanssa: nahistelimme (luonnollisestikin) viime hetkeen asti siitä, kumpi meistä nukkuu yläsängyssä ja kumpi alasängyssä (ensin kumpikin tahtoi olla ylhäällä, mutta huomattuamme, että vain alapedissä oli lukulamppu, kumpikin tahtoikin yhtäkkiä alas, jne., jne.). Myös Pedro (the villakoira) päätti liittyä seuraamme. Se valtasi itselleen kerrossängyn vieressä olevan pinnasängyn. Kaikki punkat oli siis buukattu.

Ilmat eivät olleet kovin hyvät ennen kuin tänään, jolloin minä olin jo lähdössä. Enimmäkseen satoi ja oli viileää. Erityisesti torstaina, jolloin saavuimme paikalle, oli melkein kuin joku syyssää. Mutta eipä se minun ohjelmistoani kovin paljon häirinnyt loppujen lopuksi. Varmaan olisin käynyt uimassa, jos olisi ollut lämpimämpää, mutta muuten pystyin viettämään lomaani aika tavalla suunnitelmien mukaan.  Sen sijaan sukulaisteni juhannuksen viettoa ilma varmaankin rajoitti selvästi enemmän kuin minun: melkein kaikki muut kuin minä ovat nimittäin ahkeria ulkoilmaihmisiä, jotka tykkäävät tehdä erilaisia _hyödyllisiä_ ulkotöitä, liikkua _rakentavasti_ luonnon helmassa, jne. (No, tykkäänhän minäkin krossailla mönkijällä, juosta ja hyppiä tasajalkaa ylämäkeä luonnon helmassa, mutta siis…) Onneksi on sentään Roope, jota ei saa millään ulos telkkarin ja Aku Ankka -kansion äärestä. Muuten tuntisin itseni kiusallisen ainutlaatuiseksi geenimutaatioksi.

Aattoiltana ei onneksi satanut, joten saimme juhannuskokon pystyyn ja palamaan ihan suunnitelmien mukaan. Lauantaina oli mutsin serkun, Raimon, 50-vuotissynttärit Kivelässä, joka on eräs toinen tila samassa kylässä. Siellä oli koko kylä ja suku koolla. Näin mm. serkkujeni vauvoja, joita en ollut vielä aiemmin nähnyt: Riitun ja Hannun pieni Julia, Mikon ja Miian pieni Aarne, sekä Elinan ja Teemun pieni tyttövauva, jolla ei ole vielä nimeäkään (ei ainakaan julkisesti).  

Anyway, oli siis ihan onnistunut juhannus, mutta tuntui kyllä ihan kivalta päästä tänään lähtemään takaisin Helsinkiin. Kukaan muu ei lähtenyt vielä tänään pois, joten matkustin yksin bussilla: ensin Juvalta Mikkeliin ja sieltä sitten pikavuorolla Helsinkiin. Kertasin matkan aikana italian oppikirjaa, koska osallistun huomisesta lähtien intensiiviselle italian kielikurssille Kesäyliopistossa. Odotan kurssin alkamista innolla.

Kun bussi lopulta kurvasi Töölönlahden takaa Mannerheimintielle ja kohti Kamppia, huokasin helpotuksesta: "JESS!!! Takaisin kaupungissa!!! JESS!!!" Delaisin, jos joutuisin muuttamaan jonnekin landelle pitkäksi aikaa. Se olisi ihan kamalaa. Neljä päivää oli ihan mukavaa, mutta viikkokin alkaisi jo olla aika extremeä. Tänä iltana tuntui niin helpottavalta, kun pystyi vain kävelemään ruokakauppaan ostamaan sapuskaa, eikä tarvinnut seurata sivusta, kun muut kokkaavat hiki hatussa (koska minähän en siis osaa ollenkaan kokata; viimeisin kokemukseni hellan käytöstä on se, kun kärtsäsin siihen tässä taannoin yhden muovipussin kiinni). Kaikki muut suvun naiset ovat tosi taitavia ja aktiivisia keittiöihmisiä. Monet ovat myös kiinnostuneita kukista, puutarhanhoidosta, käsitöistä, jne. (Meitsi on varmaan adoptoitu…)

Yksi pieni vaaratilannekin tapahtui eilen, kun ajoin mönkijällä ihan täysiä yhtä mutkaista ja mäkistä hiekkatietä pitkin, ja vastaan tulikin yhtäkkiä harvinainen ilmestys: AUTO! En ollut ollenkaan varautunut siihen, koska siellä ei juurikaan liiku autoja (ajelin myös keskellä tietä, jotta pystyin krossailemaan oikein antaumuksella). Onneksi se auto ajoi kuitenkin paljon hiljempaa ja muutenkin varovaisemmin kuin minä, joten ehdimme jarruttaa emmekä törmänneet. Tuli kuitenkin aika pitkät jarrutusjäljet mönkijästä, ja perä lähti heittämään ympyrää. Mutta ei käynyt mitään, ja jäi siihen lopulta kuitenkin vissiin monta metriä väliin.