Ma 10.8.2009
Osallistun tänään Summer Splät 2009 -tapahtumaan Sissos Arenalla. Kyse on paintball-tapahtumasta (eli leikkimielisestä värikuulasodasta), jonka järjestävät Tung Bui ja Christoffer Westerlund. Osallistujia on käsittääkseni parikymmentä. Siistii!! =))) En olekaan koskaan aikaisemmin tullut kokeilleeksi paintballia, vaikka asia on ollut mielessä jo pitkään. Todennäköisesti pärjään siinä ihan surkeasti, mutta siistiä silti päästä kokeilemaan!
Tässä on Sissoksen sivuilta lainattu lyhyt esittely lajista:
"[…] Pelkistettynä pelin idea on osua värikuulilla vastapuolen pelaajiin, jolloin he joutuvat pelistä pois. Usein peleissä käytetään myös kohteena lippuja, jota pelaajat pyrkivät sieppaamaan vastustajalta ja samalla suojaamaan omaansa. "Peintistä" löytyykin tuttuja ominaisuuksia lapsuuden peleistä, kuten juuri lipunryöstöstä.
Paintball eroaa muista lajeista siten että siinä pääsee "ampumaan" kavereitaan. Juuri tämä vastustajan vaaniminen ja kuviteltu vaaran tunne kohteen ampuessa myös takaisin herättää ihmisten mielikuvituksen ja antaa kroppaan sellaisen adrenaliiniruiskeen, että itse kukin voi unohtaa kaiken pelin ulkopuolisen ja keskittää siihen kaiken tarmonsa viedäkseen itsensä ja joukkueensa voittoon. Hieman elävämpi juttu kuin tietokonepelit Happy […]".
(Klo 23.07): EI HEMMETTI MUN PÄÄ!!! AI MUN PÄÄ!! Suurin osa pelaajista on parhaillaan täynnä mustelmia ja länttejä ympäri kroppaa, mutta meikälle tuli pahimmat hitit päähän: heti ekassa pelissä nostin päätä yhden kiven takaa, ja sain laakin suoraan maskin yli otsaan. Auts! Mutta se ei ollut vielä MITÄÄN verrattuna siihen seuraavaan erään, jossa lähdin puun takaa syöksymään yhden lautahökkelin taakse väijytykseen, ja juoksin SUORAAN päälaki edellä yhtä lautaa päin! AIIIIII!!!!!! Se maski haittaa sen verran näkyvyyttä, että en ollenkaan huomannut sitä hemmetin lautakarmia. Se raapaisi aika ikävästi päätä: nyt siinä on noin 10 cm pitkä ja 1 cm leveä skraidu ja pahkura. Ei se kuitenkaan alkanut vuotaa verta, joten pystyin jatkamaan peliä. Sen jälkeen aloin vähän varoa, koska en todellakaan enää tahtonut saada laakeja päälaelle.
Toinen kenttä oli Normandian maihinnousu -tyyppinen kalliokivikko. Toinen kenttä oli urbaanimpi lautahökkelialue puiden keskellä. Totuuden nimissä on pakko myöntää, että olin todella paska: olin koko ajan ihan pihalla, mihin suuntaan kannattaa lähteä liikkumaan ja missä suunnassa vihollinen oli. Välillä se johtui siitä, että suojalasini olivat ihan huurussa, enkä nähnyt mitään. Välillä olin muuten vain pihalla. Jossain vaiheessa joku yritti antaa minulle suojatulta, mutta en tajunnut, mihin hän tahtoi minun tarkalleen ottaen juoksevan. Yritin varovasti tiedustella sitä häneltä, mutta kuulin vastaukseksi vain kommentin: "Vitun taukki!!!" No, se oli ansaittu, ei voi kiistää… Onneksi Tung välillä antoi minulle jotain neuvoja ja tuli aina taputtamaan minua olkapäälle, kun teloin pääni…
Itse asiassa en kuitenkaan koskaan ollut ensimmäinen, joka ammuttiin. Useimmiten olin pikemminkin vasta yksi viimeisistä, ja välillä jäin jopa henkiin. Mutta se johtui varmaankin vain siitä, että annoin kokeneempien hyökätä etulinjassa. Välillä oli suorastaan ahdistavaa, kun tiesin olevani melkein viimeinen oman joukkueen tyyppi, joka oli hengissä. Silloinhan kaikki viholliset yrittivät ampua juuri MINUT! Ja kyllä ne laakit kuitenkin jonkin verran napsahtavat osuessaan. Ei niitä osumia tahdo vapaaehtoisesti ottaa. Johonkin korvan taakse jos napsahtaisi, niin vinkuisi varmaan pari viikkoa päässä sen jälkeen. Anyway, mikään muu ei sattunut yhtään verrattuna siihen, kun syöksyin päälaki edellä sitä yhtä lautakarmia päin. AIIIII!!! Onneksi siinä kohtaa ei sattunut olemaan nauloja.
Oli ihan jees kokeilla tätäkin lajia, mutta en kyllä ole mikään synnynnäinen sotilas. En saisi ketään ammuttua, jos joutuisin sotaan.
Muutaman tunnin kerkeää nukkumaan. Sitten pitää jo herätä aamutreeneihin. Aamutreenikautemme alkaa nimittäin taas huomenna. Elokuussa treenaamme aamuisin ulkona, Eltsussa. Ensin noin puoli tuntia peruskuntoa (juoksua ja loikkia) ja sitten lajitekniikkaa nurtsilla. Lopuksi ehkä vielä yksi kierros purtsalla. Siistiä. Tulee luultavasti tosi fyysiset treenit. Tämän paintball-kokemuksen jälkeen aikidoheitot nurtsille tuntuvat kuitenkin varmaan taistelullisessa mielessä aika kesyiltä, mutta hyvä niin. Ampuminen on jotenkin vähän turhan suoraviivaista puuhaa meikäläisen makuun.
Ti 11.8.2009
(Klo 9.37): AI MUN PÄÄ!! Vitsit, että kun piti mennä juoksemaan siihen lautakarmiin… Ihan koko ajan tuntuu kipua päälaella, ja etenkin tänä aamuna ukemeita tehdessä tuntui tosi paljon aina silloin, kun oli pää alaspäin. Suurin vaara tuossa paintballissa onkin juuri se, että kuulia väistellessä kompastuu johonkin kantoon tai kiveen tai putoaa jostakin (tai törmää pää edellä johonkin hökkeliin…). Siinä suhteessa se on oikeasti aika vaarallista.
Anyway, aamutreenit menivät tänään tosi kivasti. Olimme Pekan kanssa kaksistaan. Vedimme tiukan peruskunto-osuuden alkuun (35 min juoksua ja loikkia), sitten vielä vähän lajitreeniä nurtsilla ja yksi kierros purtsalla loppuun. Jänisloikat ylämäessä olivat odotetusti kaikkein kauheimpia. Reidet olivat ihan tulessa jo muutaman hypyn jälkeen. Loppumatkasta ei meinannut taaksepäin pystyä hyppäämään enää ollenkaan. Myös yhden jalan hyppy vasemmalla jalalla tuntui tosi karseelta. Lenkkeily tuntui yllättävän kevyeltä, vaikka Eltsun maasto on tosi mäkistä. Lajitreeni oli tosi jees, koska Pekan kanssa on tosi kiva treenata, eikä nurtsi oikeastaan ole yhtään liian kova aikidoheittoihin, jos tekee heitot pehmeästi. Ilmakin sattui olemaan lämmin ja aurinkoinen.
Comments
12 responses to “Summer Splät 2009”
Hienoa Mari, että olit vastoinkäymisistä huolimatta mukana sotimassa. Toivottavasti pääsi paranee pian!
Törmääminen esteisiin on harmittavaa, mutta melko usein tapahtuvaa. Adrenaliinisykkeessä, kun ei oikein tajua aina varoa sitä, mihin astuu. Itselläni oli polvi- ja kyynärsuojat käytössä, mutta silti onnistuin telomaan oikean sääreni johonkin terävään kiveen. Tuloksena pieni vekki ja 10cm mustelma sen ympärillä… Tämänkin huomasin vasta, kun olin saapunut kotiin… Adrenaliini on välillä ihan jees, heh 🙂
Olen samaa mieltä siitä, että sotiminen täysin päättömänä on vaarallista sekä itselle, että mahdollisesti muille (esim. omien ampuminen tai tulituen jättämättä antaminen). Värikuulasotiminen on mielestäni kuitenkin melko turvallinen ja hauska tapa kehittää joukkuetaistelutaitojaan tuliasetta käyttäen. Se, mitä seurasin peliäsi vierestä, niin mielestäni kehityit melko hyvin loppua kohden sotataidoissasi 🙂
Ehkä taakse jättäytyminen on sinun luontainen strategiasi. Taakse jättäytyminen on joukkueen kannalta hyvä asia, koska yleensä takamiehet antavat kaikkein eniten tulitukea, ja mahdollistavat täten oman joukkueen etenemisen rintamalla. Ja jos kaikki etumiehet kuolevat, niin pelkästään takamiesten voimin voi silti voittaa vielä sodan, jos he ovat saaneet hyvän puolustusaseman.
Seuraavat pelit näillä näkymin la 5.9. Olet aina tervetullut mukaan 🙂
Kiitti Tung kommenteistasi! Ja kiitos myös tapahtuman järjestämisestä!
Luulen, että paintballista tulee kokemuksen myötä vähemmän vaarallista. Aluksihan melkein kaikki on vaarallista, kun ei oikein tiedä, mitä tekee, ja sählää vähän joka suuntaan… Ja päänhän voisi suojata jotenkin esim. huivilla tai lippiksellä. Niinhän moni tekikin. Olisi sattunut vähemmän se lautahökkelikontakti…
Ei se meidän touhu mun mielestä mitenkään päätöntä ollut. Aika järkevästi otettiin koko ajan. Ainoastaan se ihan viimeinen joukkotelotussessio meni jackass-touhun puolelle… Mutta siinähän meistä kumpikaan ei ollutkaan mukana.
Kiva kuulla, että sun mielestä kuitenkin edistyin loppua kohti. Parissa viimeisessä erässä pääsin ainakin liikkumaan jonkin verran. Kai se on jonkinlaista edistystä. (Ainakin, kun vertaa siihen ekaan erään, jossa olin koko ajan saman kiven takana ja delasin heti, kun nostin ekaa kertaa vähän päätäni… Tai siihen tokaan erään, jossa lähdin ekaa kertaa kunnolla liikkeelle ja syöksyin heti pää edellä sitä yhtä lautahökkeliä päin… =DDD )
Mutta ihan kivaa oli joo. Kiitos paljon kutsusta! =)
Paintti ja Airsoft on kivoja harrastuksia kun niihin pääsee vähän sisään!
Ostin muuten tänään sen kamppailulajioppaan missä sinä ja Antti poseeraatte. Tosi kiva opus ja hyvin kirjoitettu, vaikkakin ehkä hiukan kallis. Hyvää mainosta seuralle jokatapauksessa ja kuvat olivat hyviä! (tosin yhessä näytit vähän kippari-kallemaiselta…)
Joo, varmaan. Se joukkuemeininki on myös ihan kiva asia peintissä. Siltäkin osin kyllä huomas, että ite on tullu treenailtua melkein pelkästään yksilölajeja… Ei oo oikein mitään semmosta joukkuepelisilmää.
Se Kamppailulajiopas on korkeatasoinen kirja. En kylläkään ollu ihan tyytyväinen siihen aikidoa käsittelevään tekstiin. Ne kuvat oli kokonaisuutena ihan jees, mut siitä yhestä mä en tosiaan tykännyt (heitto oli ihan ok, mutta mun ilme ei…)
Niissä peleissä tosiaan huomaa miten ryhmätyö on tärkeää. Yksilön taidot ovat tärkeitä, mutta tiivis ryhmätyö on tie voittoon.
Mjoo, mä oon samaa mieltä että teksti oli vähän niin ja näin… Tiedä sitten miten muista lajeista on kirjoitettu.
Mun kokemus lajista on kuitenkin niin vähäinen, etten oikein osaa sanoa miten yleistys “aikido ei ole itsepuolustuslaji vaan henkisen hyvinvoinnin etsimistä” soveltuu keskimäärin Aikidoon, omaan kokemukseen pohjaten en vain oikein osaa olla samaa mieltä… (nimim. Tissierin 45min Iriminage treenit…)
Just nimenomaan toi sun lainaama kohta otti mua kaikken eniten kupoliin… En tajua, kuka sen on laukaissut. Ehkä se joihinkin tyyleihin voi jollain tavalla sopiakin (lajiahan voi harjoitella tosi monin eri tavoin), mutta ei se kyllä tähän meidän tyyliin päde, eikä sitä missään nimessä voi muutenkaan yleistää. Ehkä aikido ei ole itsepuolustusta IHAN samalla tavalla kuin joku krav maga, tms., mutta ei se kyllä mikään terapiamuotokaan ole! On se kuitenkin vahvasti fyysinen laji, jossa on koko ajan selvästi mukana myös itsepuolustusaspekti.
Siinä peintissä tosiaan ryhmätyö ratkaisee. Luulen, että myös intin käymisestä on siinä tiettyä hyötyä.
😀
Tossa pientä vinnkiä vielä ja lähdetään 3 minuutin kohdalta liikkeelle 😉 http://www.youtube.com/watch?v=2sFFchtP4Qg&feature=related
Been there, done that. AKEtus on kivaa hommaa, siinä tulee semmonen kunnon rytinä ja jytke fiilis päälle. Voin kuvitella, että entisaikojen sotilaat joskus keskiajalla on tuntenu just samanlaisia adrenaliiniryöppyjä taisteluun mentäessä.
Miten sä oot Mari muuten selvinny niistä sun monista (sadoista? miljoonista?) loukkaantumisista? Polvi on lähteny ihan hyvin paranemaan mut en uskalla treenata vieläkään koska se oireilee jonkun verran, enkä oikeasti tahdo yhtään riskeerata tätä hommaa (ois kiva pystyy kävelee viel seittemänkymppisenä) mut alkaa pää hajoomaan taas. Masentaa ihan tuhottomasti kun ei pysty mitään tekemään ja arkiaskareissakin täytyy varoa.
Kiitti tosta pätkästä, Pasi. Aika tyylikkäästi ne kaverit kyllä liikkuu.
Toivottavasti sulla on paikat kunnossa, tai edes tulossa vähitellen kuntoon…
Joo, Timo, on ne loukkaantumiset tietysti aina rankkoja. Lähinnä oon loukkaantuneena yrittänyt aina miettiä, mitä PYSTYY tekemään, vaikka onkin joku paikka hajalla. Rankinta oli tietysti sillon vuosina 2000-2002, kun oli parin vuoden sisällä kolme olkapääleikkausta (ja ennen niitä oli kuitenkin jo ollut yksi, vuonna 1998). Siihen aikaan olin tottunut treenaamaan pari treeniä päivässä ihan jatkuvasti, ja oli tietysti henkisesti tosi rankkaa, kun ei yhtäkkiä pystynytkään.
Kävin sit lajitreenien sijaan paljon punttisalilla (todellakin PALJON: tyyliin kolme tuntia joka ilta…). Muistan, kun H-P ja kumppanit heitti sit läppää, kun musta alko tulla hillitön kaappi… =DDD Ja sit panostin kans opiskeluihin, tapasin useammin kavereita, jne. Mut oli se rankkaa aikaa, eikä sittenkään ollu vielä helppoa, kun palas takasin tatamille. Yhestä suuresta leikkauksesta toipumiseenhan menee kaikkiaan varmaan 1,5 vuotta, ja senkin jälkeen sen vielä tuntee. Mut kyl näitten kaa tulee toimeen, ja toi kierukkaleikkaushan ei oo ollenkaan pahin mahdollinen. Nivelsideleikkaus ois ollu huomattavasti pahempi homma.
Mut yritä siis miettiä, mitä sä PYSTYT tekemään. Varmaan punttisalilla pystyisit tekemään aika paljon kaikenlaista. Niitä laitteita on kuitenkin nykyään tosi monenlaisia. Ja säkkiähän ehkä pystyisit hakkaamaan, uimaan, jne. Tärkeintähän on, että saa ittensä liikkeelle ja lämmön päälle. Ja jos sä kerran pystyt kuitenkin tekemään duunia, niin ehkä kannattaa sit panostaa siihen vahvasti. Niin mä varmaan tekisin: hautautuisin duuniin ja yrittäisin tehä lisäks säännöllisesti mitä tahansa fyysistä, että saisin hien pintaan ja kuntoa pidettyä edes jollain tavalla yllä.
Niin, ja muista VENYTELLÄ! Muuten jäykistyy paikat ja hajoo sitten taas helposti, kun palaat tatamille. Kantsii tehdä joka päivä vähintään muutaman minsan lyhyt venyttely.