Pascal Guilleminin leiri 29.-31.1.2010

Pe 29.1.2010

(Klo 17.08): Pascal ohjaa tänä viikonloppuna leirin Lahdessa ja Helsingissä. Eino on juuri hakenut hänet lentokentältä ja on tulossa Helsinkiin päin, mutta tiellä on kuulemma ruuhkaa. Tarkoitus on tsekata hänet sisään hotelliin ja lähteä sen jälkeen kohti Lahtea. Harjoitukset Lahdessa alkavat seitsemältä, joten meillä alkaa kohta olla hieman kiire. On tosi mukavaa nähdä taas Pascalia ja päästä osallistumaan hänen treeneihinsä. Varmasti taas opin paljon tulevana viikonloppuna ja saan paljon uusia ideoita omiin treeneihimme. Tunnen vain itseni väsyneeksi jo nyt, ja nämä tällaiset viikonloputhan ovat minulle aivan erityisen rankkoja, jos toimin tulkkina. Nykyisten työviikkojeni päälle se on tosi rankka nakki. No, ehkä mä tästä piristyn. Tänään treenit kestävät onneksi vain 1,5 tuntia.

La 30.1.2010

(Klo 0.06): Lopulta saavuimme Lahteen siten, että olimme tatamilla vasta noin klo 19.30. Kustaa oli aloittanut treenit seitsemän aikaan, joten kaikilla muilla oli jo ihan lämmin siinä vaiheessa, kun itse tulin mukaan varpaat jäässä. Pascal veti hieman yliaikaa, joten minäkin ehdin lopulta treenata kuiten noin 70 minuuttia. Positiivinen yllätys oli se, että Pascalin englannin kielen taito on kehittynyt huimasti, joten hän puhuikin itse asiassa pääasiassa englantia. Se johtuu varmaan siitä, että hän on vetänyt niin paljon leirejä ulkomailla viime aikoina, että hän on tottunut käyttämään englantia. Tulkkasin vain silloin tällöin jonkun yksittäisen tekniikan selityksen, mikä oli tietysti ihan ok. En kokenut sitä mitenkään kuormittavana. On aivan eri asia tulkata vain välillä joku pätkä kuin koko ajan. Uskon, että myös treenaajien kannalta on parempi, että hän puhuu englantia aina kuin mahdollista, koska tulkkaushan tulee aina väkisinkin pienellä viiveellä. Eli on tässä kuitenkin toiveita, että jonkin ajan päästä kaikki ranskalaiset opettajamme osaavat niin hyvin englantia, että tulkkia ei enää tarvita näillä leireillä! =)

Treeni oli kokonaisuutena hyvin antoisa: teimme mm. kokyonagea, kotegaeshia, nikyota ja koshinagea. Päälimmäisenä jäi TODELLAKIN mieleen koshinage eli lonkkaheitto. Ei hemmettiläinen… Ensiksi teimme perusmuotoa koshinagesta, mikä oli vielä ok. Mutta SITTEN teimme pitkästä aikaa sitä yhtä samperin vaikeaa muotoa, jossa on se pyyhkäisy. Edes Pascalin tekemänä se muoto ei mielestäni ollut mitenkään erityisen miellyttävä, koska siinä venytetään kättä hieman epämiellyttävästi (saa vähän pelätä, että lähtee olkapää paikoiltaan, jos on olkapäävaivainen kuten minä), ja sen jälkeen uken pää väkisinkin käy hyvin lähellä mattoa ennen ukemia. Kun sitten yritimme treenata sitä, lensin kerran suoraan olkapää edellä alas, kerran suoraan niskoilleni ja kerran suoraan päälleni. Ja kaikki nämä kolme peräkkäin. Itse asiassa silloin, kun lensin päälleni, kävi taas pitkästä aikaa niin, että sammui ihan lyhyeksi hetkeksi valot vintiltä. Näkyi pelkkää mustaa ihan pienen hetken. Tosi jees. Sen jälkeen sanoin parilleni, että ei kannata tehdä niin, että kiskoo uken käden muutaman sentin päähän matosta ja pyyhkäisee sitten tältä jalat alta… Se on väkisinkin ihan sikavaarallista. Sitä treenatessa tuli tosiaankin mieleen taas aika pitkästä aikaa, että silloin joskus, kun aikido on vaarallista, niin se on TODELLA vaarallista. Ihan oikeasti pelkäsin sen jälkeen, kun olin tullut kerran niskoilleni, että seuraavassa heitossa halvaantuisin kaulasta alaspäin. Lahden tatami ei edes ole sellainen, että se antaisi kovin paljon periksi (onneksi Myllyn tatami antaa enemmän periksi, koska tod.näk. treenaamme tuota samaa liikettä huomennakin).

Kerran yhdellä kesäleirillä vuosia sitten Christian otti tuon koshinage-muodon teemaksi. Teimme sitä IHAN sikana silloin. Se oli varmaankin vaarallisin leiri, missä olen ikinä ollut. Teloin silloin itseni jopa Silvian kanssa, vaikka hän on suunnilleen paras mahdollinen treenikumppani. Muistan vain, että oli pää niin hemmetin kipeä pari viikkoa putkeen, kun tuli koko ajan pää edellä heitoista alas tai vaihtoehtoisesti rojahti suoraan selälleen niin, että pää retkahti taakse. Noita tuollaisia juttuja on kiva treenata lähinnä vain tosi tuttujen parien kanssa, koska heille voi surutta laukoa kaikki mahdolliset kommentit, joita mieleen tulee. Jos vähänkään joutuu rajoittamaan kommentointia, ehtii todennäköisesti tulla vähintään kerran päälleen alas.

Että näin, mutta joo, täytyy sanoa, että viimeistään siinä koshinage-vaiheessa työasiat kyllä unohtuivat hetkeksi täysin, mikä on aika harvinaista minulla nykyään.

(Klo 23.35): JESS!!! Pascal puhui melkein koko ajan englantia tänäänkin! Oikeastaan sovimme keskenämme aamupalalla, että hän yrittäisi puhua englantia ja että tulkkaan vain silloin, kun hänella on jokin erityisen hankala / tärkeä asia, jonka hän tahtoo sanoa ranskaksi. Se meni tosi hyvin niin. Hän puhuu ihan riittävän hyvin englantia pystyäkseen vetämään leiriä englanniksi, ja täten nämä viikonloput ovat minun kannaltani ihan HIRVEÄN paljon kevyempiä kuin silloin, kun toimin tulkkina. Pystyn keskittymään treenaamiseen ja muihin leirin järjestämiseen liittyviin käytännön asioihin paljon paremmin, enkä ole illalla ihan hermot riekaleina. Tämä on selvää edistystä. Loistavaa.

Treenit olivat tänäänkin varsin vauhdikkaat. Teimme erilaisia muotoja koshinagesta (ainakin kolme eri muotoa tulee äkkiseltään mieleen) ja paljon muita heittoja. Mutta en lentänyt kertaakaan päälleni, tms. Porukkaa oli sen verran paljon, että salissa oli hieman ahdasta, mutta mahduimme kuitenkin heittelemään. Hyökkäysmuotoina teimme ainakin katadori-menuchia, yodan tsukia ja katatedoria. Päivän vika tunti oli tantoa (puukkoa). Se oli mielestäni tosi kiinnostavaa. Teimme mm. yhden sellaisen tosi kiinnostavan kombinaation, jossa hyökätään ensin yokomenuchilla (viilto ohimoon) ja sitten heti perään gyaku-yokomen (eli käytännössä pistotyyppinen lyönti toiseen ohimoon). Tori torjui ensin ekan yokomenin ja meni sitten toisen lyönnin ali. Sen jälkeen puukko irroitettiin kyynärpäälukolla (jota en ollut ihan sellaisessa muodossa tehnyt varmaankaan koskaan aiemmin) ja sitten tehtiin vielä perään koshinage! Tosi kiinnostavia treenejä siis. Sain paljon uusia ideoita, ja oli mukavaa päästä treenaamaan. Osallistujia oli ainakin Helsingin eri seuroista, Lahdesta, Turusta, Joensuusta, Virosta ja Ranskasta (pari kaveria Tissier'n dojolta; toinen heistä tosin asuu puolittain Suomessa).

Ikävä ylläri päivässä oli se, että Elsalta (eräältä nuorelta oppilaaltani) pöllittiin pukuhuoneesta kengät! Tosi huono tsäkä. Onneksi Pekka pystyi heittämään hänet kotiin. Ilman kenkiä olisi ollut vaikeaa matkustaa julkisilla kotiin. Tosi harmillinen juttu. Täytyy yrittää muistaa varoittaa ihmisiä siitä, että eivät jätä pukuhuoneisiin mitään tavaroita treenien ajaksi. Varkaille kelpaa näköjään kaikki. 

Treenien jälkeen kävin Pascalin kanssa tämän hotellilla saunassa. Pascal sai sen neuvoteltua meille ilmaiseksi hotellin vastaanotossa: "Sauna maksaa 6 € per henki." "Aha joo. Mutta kun mun huoneessa ei telkkari toimi…" "Saunan hinta on 6 € per henki." "Niin mutta kun mun huoneessa ei telkkari toimi…" "No, ei se sauna maksa mitään!!" =DDD Sen jälkeen menimme Ravintola Ainoon syömään. Se oli hyvä paikka muuten, mutta palvelu oli ärsyttävän hidasta.

Su 31.1.2010

(Klo 18.34): Olen tässä aloittelemassa pientä "iltavuoroa" töissä. Täytyisi vielä vähän valmistella opetusta ja myös kirjoittaa yhtä artikkelia vähän eteenpäin. Muuten en saa sitä koskaan valmiiksi, ja deadline lähestyy… Anyway, vaikka olen ollut koko viikonlopun leirillä, tunnen itseni ihan virkeäksi. Treenien jälkeen hengasimme jonkin aikaa Myllyn kahvilassa, ja aloin siinä tuntea itseni hieman väsyneeksi. Kotiin päästyäni otin pienet torkut ja pesin pari koneellista pyykkiä. Sen jälkeen olin taas ihan jees.

Treenit olivat tänäänkin tosi vauhdikkaat. Teimme melkein pelkkiä heittoja, ja koshinage oli jälleen keskeisessä roolissa. Ja teimme tietysi PELKÄSTÄÄN sitä pyyhkäisy-koshinagea. Parini olivat tosi hyviä, joten se ei tuntunut yhtä vaaralliselta kuin silloin perjantaina. Mutta oli se hieman vaarallista silti… Teimme sitä sen verran pitkään, että jossain vaiheessa väkisinkin alkoi vähän kiihdyttää liikaa, ja kun keskittyminen kaiken lisäksi alkoi herpaantua, väkisinkin missasi jonkun sisäänmenon, ja uke rojahti alas kuin säkki. Onneksi Myllyssä on nykyään se pehmeä tatami… Jouduin myös näyttämään sen tekniikan kaikkien edessä Tapsa ukenani. Pascal sanoi, että mehän voimme näyttää sen, koska teemme sen joka tapauksessa paremmin kuin hän, ja että se oli ihan "PERFECT"! (No just joo… TOSI kaukana perfectistä kyllä…;-) No, onneksi minulla oli Tapsa ukena… 😉 (Muutenhan se olisi mennyt ihan päin haitaria, ja olisin vain nolannut itseni.) Sen jälkeen treenasimme sitä heittoa vielä jonkin aikaa, ja mätkähtelin muutaman kerran alas vähän miten sattuu. Se alkoi tuntua tosi ryydyttävältä, ja oli suuri helpotus, kun sessio lopulta päättyi. On siinä tekniikassa kuitenkin aika suuri loukkaantumisriski, jos sitä tehdään pitkään, vaikka olisi kuinka hyvä pari. Yhdeltä tytöltä meninkin nimenomaan siinä tekniikassa tänään kyynärpää sijoiltaan. Ikävä kyllä leiri ei siis sujunut ilman loukkaantumisia.

Yokomenuchista teimme yhtä taiatarin muotoa, jota en ollut koskaan aiemmin tehnyt. Lisäksi teimme mm. hanmihandachiwaza ryokatadori kotegaeshia, mikä oli tosi kiinnostavaa. Sen olin joskus tehnyt aiemminkin, mutta hieman eri tavalla, ja siitä on jo aikaa. Pascalin tekniikka on todella vaikuttavaa. Hän on todella tarkka ja nopea. Hänen tekniikkansa on hyvin toimivaa, mutta ei kuitenkaan väärällä tavalla kovaa mielestäni. Hän on aloittanut aikidon nuorena ja pääsi heti alusta lähtien Christian Tissier'n oppiin, mikä oli hirveä mäihä hänelle. Hän oli omien sanojensa mukaan ylivilkas, koulu meni kai vähän miten meni (ymmärtääkseni tosi surkeasti), ja aloittaessaan aikidon hän kai melkein eli kadulla. Mutta hän oli tavattoman lahjakas aikidossa (ja kai liikunnassa yleensäkin), ja Christian huomasi sen. Siitä alkoi sitten yli kymmenen vuoden tiukka prässi. Pelkkiä treenejä treenien perään, ja erittäin kurinalaista elämää. Lopputuloksen tiedämme, ja se on vaikuttavaa. Varjopuolena vuosien varrella kertyneet lukuisat loukkaantumiset ja rasitusvammat, joista joutuu kuulemma iän myötä maksamaan yhä kovemman hinnan. Kuten Pascal sanoi: "Eihän Christiankaan ole treenannut enää 25 vuoteen, mutta siltikin hän on koko ajan ihan hajalla!" Vanhemmiten joutuu siis maksamaan kropallaan siitä, miten on nuorempana treenannut. (Huomattu on…) Nytkin Pascalilla on olkapää niin hajalla, että hän saatta joutua leikkaukseen. Hän teloi sen YKSINÄÄN BOKKENISSA! =D Ilmeisesti siis joku vanha vamma painoi vähän taustalla.