Aikidoleirillä Etelä-Ranskassa

La 31.7.2010

(Klo 13.45): Täytyykin taas kiiruhtaa lentokentälle. Olen lähdössä viikoksi Roquebrune-sur-Argensiin, Etelä-Ranskaan, aikidoleirille. Leirin ohjaa Christian Tissier shihan.

(Klo 21.54 Hôtel Club Vacanciel Bagatelle, Roquebrune-sur-Argens): No niin, taas reissussa. Lentokentälle lähteminen tuntui tänään suunnilleen samalta kuin ratikkapysäkille meneminen. Lähtöselvitys sujui harvinaisen vaivattomasti.  Blue1:n baggage droppiin ei ollut juurikaan jonoa, ja kaikki muutkin vaiheet sujuivat varsin mutkattomasti tänään. Se oli yllättävää, koska nyt on kuitenkin vielä loma-aika. Pääsin suoralla lennolla Nizzaan asti, joten matka meni kaiken lisäksi tosi nopeasti. Kaikkein eniten matkaa helpotti kuitenkin se, että Juhani (Joensuusta) pääsi hakemaan minut kentältä vuokraamallaan autolla. Julkisilla kulkuneuvoilla matka tähän pieneen syrjäkylään olisi ollut hyvin pitkä ja hankala, enkä toisaalta olisi tahtonut Missukkaakaan asialla vaivata.

Anyway, olin tässä samassa hotellissa viime vuonnakin. Tämä on oikeastaan vielä siistimpi paikka kuin muistinkaan. Huone on tosi tilava ja viihtyisä, ja siihen kuuluu pieni terassikin. Majoitukseen sisältyy myös täysihoito. Ehdin jo tänä iltana käydä nauttimassa yhden aterian. Sapuskat ovat täällä aivan erinomaiset. Huoneissa ei ole nettiyhteyttä, mutta aulassa on (joskin se toimi ainakin tänään varsin hitaasti ja katkonaisesti).

Huomenna pääsee sitten treenaamaan. Odotan sitä innolla. Täytyy vain toivoa, että polveni kestää. Minulla on nimittäin viime päivinä ollut aika paljon ongelmia vasemman polveni kanssa. Jostain syystä siinä alkoi ihan yhtäkkiä tosi voimakas kipu, joka tuntuu erityisesti polvea taivuttaessa silloin, kun kehon paino on jalkojen päällä. Treenasin eilen aamulla Juuson kanssa Myllyssä Pekingin-näytöstä ja siinä jouduin toteamaan, että kipu oli todella suuri. En pystynyt joustamaan juuri lainkaan jaloista enkä tietenkään tekemään ukemeita. Luulen, että kyseessä on jonkinlainen tulehdus. Olen yrittänyt hoitaa sitä tulehduskipulääkkeillä ja tuntuu siltä, että ne ovat kyllä jonkin verran auttaneet. Tänään polvi nimittäin oli selvästi vähemmän kipeä kuin eilen. Mutta tänään ei vielä ollut treenejä… Saa nähdä, mikä on tilanne huomenna. Toivotaan parasta.

Su 1.8.2010

(Klo 14.00): Ensimmäiset treenit ovat takana. Oli ihan hyvä fiilis treenata tänään. Polvi kesti yllättävänkin hyvin. Ilmeisesti se siis oli vain jonkinlainen tulehdus, joka lähti muutamassa päivässä tulehduskipulääkkeillä. Minulle tulee nykyään vastaavia tulehduksia melko usein eri niveliin. Yleensä ne tulevat kuitenkin ranteisiin, kyynärpäihin tai olkapäihin, tai sitten ukkovarpaan tyviniveleen. Tulehdus polvessa on harvinaisempaa. Se saattoi  johtua nyt siitä, että rasitin polviani jonkin verran siellä Ecuadorissa kuntosalilla käydessäni. 

Treeneissä tehtiin aluksi sitä yhtä kontaktiharjoitusta, jota olen kutsunut jo varmaan 15 vuotta muurahaistanssiksi. Siitä alettiin sitten tehdä erilaisia tekniikoita melko vapaasti soveltaen. Lisäksi teimme ainakin katatedori shihonagea ja ryotedori tenchinagea. Treenasin koko ajan tosi kivojen parien kanssa (esim. Martinan, Maurizion, Barbaran ja Ulin kanssa). Oli mukavaa päästä liikkumaan. Salissa ei ollut mitenkään ihan hirveän kuuma, ainakaan verrattuna siihen, mitä se on joskus ollut. Tällä hetkellä lämpötila Roquebrunessa on noin 30 astetta, mikä ei ole tällä alueella hirveän paljon. Tänään tatamilla ei myöskään ollut erityisen ahdasta. 

(Klo 21.45): Iltatreeneissä treenasin koko ajan Silvian kanssa. Tietenkin periaatteessa olisi pitänyt vaihtaa paria, mutta siitä on niin pitkä aika, kun Silvia ja minä olemme viimeksi päässeet treenaamaan yhdessä, että emme millään malttaneet vaihtaa paria. Hän on ehkä vain niinku MAAILMANKAIKKEUDEN PARAS treenikumppani!! Treeneissä tehtiin eri tekniikoita shomenuchi-hyökkäyksestä: ainakin iriminagea, ikkyota ja nikyota. Lisäksi tehtiin hijikimeosaeta yodan tsukista. Viimeksi mainitusta tehtiin pari eri versiota: perusmuoto ja lisäksi se yksi leikkaava sovellus, jossa uken käsi jää kyynärpään korkeudelta hakaukseen torin käsien väliin. Silvian kanssa oli aivan fantastista treenata. Olemme kumpikin tuumasta toimeen -tyyppisiä ihmisiä. Emme jaksa turhaan seisoskella paikoillamme ihmettelemässä, vaan yritämme heti tarttua härkää sarvista. Otamme jatkuvasti oppia toisistamme ja tarkkailemme toistemme reaktioita, mutta emme kuitenkaan puutu toistemme tekemisiin. Hyökkäämme kunnolla, mutta emme yritä estää toisen tekniikkaa. Muodollinen hierarkia on selvä: Silvia on korkeampi vyöarvo kuin minä ja myös mm. ancienneté-kriteerin perusteella minun edelläni. Kun muodollinen hierarkia on selvä, se luo turvallisen kehyksen epämuodolliselle tasavertaisuudelle. Juuri siksi muodollisen hierarkian noudattaminen on tärkeää: jos muodollinen hierarkia on epäselvä tai sitä loukataan, epämuodollinen tasavertaisuus joutuu väkisinkin jännitteiden alaiseksi ja uhatuksi. Ja ilman epämuodollista tasavertaisuutta ei ole todellista vuorovaikutusta.

Tatamillahan muodollinen hierarkia on loppujen lopuksi melko selvä, koska sitä määrittelevät tietyt kriteerit. Muissa elämänpiireissä muodollista hierarkiaa ei välttämättä ole samalla tavalla olemassa, mutta siltikin valtaosa inhimillisestä vuorovaikutuksesta järjestäytyy erilaisten mikrohierarkioiden ympärille. Monet ihmisten väliset ristiriidat johtuvat näiden mikrohierarkioiden sisälle syntyvistä jännitteistä, jotka puolestaan vievät tilaa tasavertaiselta vuorovaikutukselta. Arkikielessä tätä kutsutaan usein esimerkiksi "toisen varpaille astumiseksi", tms. Kyse on kuitenkin huomattavan moniuloitteisesta ilmiöstä, joka uloittuu paljon perinteistä "toisen varpaille astumista" laajemmalle alalle.

Juttelin tänään päivällispöydässä pitkään yhden tälle leirille osallistuvan aikido-opettajan kanssa. Keskustelumme oli todella kiinnostava. Ensin kävi ilmi, että keskustelukumppanini tyttärellä on Aspergerin syndrooma, ja hänellä itsellään on ADHD. Useinhan nuo kaksi liittyvätkin yhteen (n. 75 prosentilla AS-henkilöistä on myös ADHD). Hänen tyttärensä yksi suuria ongelmia on kuulemma se, että hän ei ymmärrä toisten tarkoitusperiä: hän loukkaantuu sellaisista asioista, jotka on itse asiassa tarkoitettu kohteliaisuuksiksi tai vitseiksi, ja toisaalta hän taas saattaa käsittää vitseiksi sellaisetkin asiat, jotka on sanottu tosissaan. Hän ymmärtää kaiken kirjaimellisesti. Tämä on kiinnostavaa, koska tutkiessani omaa AS-aineistoani olen todennut, että usein ymmärrysongelmatilanteet johtuvat tod
ellakin nimenomaan siitä, että henkilö on ymmärtänyt sanotun kirjaimellisesti, eikä ole käsittänyt siihen sisältyvää (sinänsä ilmiselvää) implisiittistä vihjettä. Lisäksi tutkimillani henkilöillä on taipumusta topikaalisiin hyppäyksiin tai täysin out of context -kommentteihin, joita muiden on vaikea seurata.

Kysyin keskustelukumppaniltani, miten ADHD on vaikuttanut hänen elämäänsä. Kuulemma lähinnä niin, että ihmiset pitävät häntä tosi rasittavana. ("Ai, SIITÄKÖ se sitten johtuukin?! Tosiaan…" 😉

Puhuin sen aikido-opettajan kanssa myös siitä, mikä tekee Christianista niin erikoisen. Keskustelukumppanini totesi, että Christianissa erikoista ei ole niinkään se, mitä hän tatamilla sanoo (se on kyllä totta…), vaan se, mitä hän EI sano. Ts. miten hän ratkaisee erilaisia tilanteita. Huonotkin esimerkit ovat hyviä, koska hän on luonut ne tarkoituksella. Hän ei lähes koskaan päädy ongelmatilanteisiin, koska hän osaa ennakoida ne paria askelta etukäteen. Siinä missä itse kävelisin otsa edellä hyökkäykseen, Christian osaa välttää törmäyksen, koska hän näkee salamannopeasti tilanteen ja osaa toimia sen edellyttämällä tavalla (ei tietenkään IHAN aina, sillä eihän kukaan ole täydellinen, mutta useimmiten kuitenkin). Ongelmatilannehan on aina paria askelta aiemmin tehtyjen mokien hedelmä.

Ma 2.8.2010

(Klo 16.14): Nukuin viime yönä jostain syystä melko huonosti. Olin siksi hieman väsynyt treeneissä alusta lähtien. Kävi myös niin, että olin sopinut Maurizion kanssa, että treenaan tänään hänen kanssaan bokkenissa, mutta jostain syystä hän ei ilmestynyt lainkaan paikalle aamutreeneihin. Toivottavasti hänelle ei ole sattunut mitään. Sen takia jouduin treenaamaan random-parien kanssa. Se oli vähän sellaista huiskimista, mutta olosuhteisiin nähden kävi kuitenkin ihan ok mäihä. Tietysti olin vähän pettynyt, koska olin kuvitellut, että pääsisin tekemään koko tunnin Maurizion kanssa. Teimme pääasiassa sellaista yhtä sovellusta, jossa siirrytään sivulle leikaten samalla kiriagella uken käsien alta ja sen jälkeen lyhyellä kesagirilla ranteisiin. Se oli ihan kiva liike. Täytyy muistaa vetää sitä omissakin treeneissämme.

Aseettomissa treeneissä teimme taas mm. shihonagea. Treenasin mm. Juhanin kanssa, mikä oli tietysti tosi jees. Sen jälkeen tein aika pitkään yhden hakamattoman kanssa. Hän oli tasoonsa nähden ihan jees, mutta oli se kuitenkin vähän sellaista repimistä ja riuhtomista, ja sitä kesti sikapitkään.

Treenin lopussa menin treenaamaan Bénézin kanssa. Se oli ihan MIELETTÖMÄN antoisaa!! Tietenkään hänen kanssaan treenaaminen ei ole koskaan samalla tavalla tasapuolista kuin esim. Silvian kanssa, mutta ei se mitään. Se oli silti tosi kivaa. Teimme yokomenuchi shihonagea sillä yhdellä tosi vaikealla sisäänmenolla, jossa takakäsi lähtee ensin. Tein sen ensin ihan päin haitaria sillä seurauksella, että sain yokomenuchin kaksi kertaa täysiä kylkeen. Auts! Sen jälkeen sain Bénéziltä joitakin tosi hyviä neuvoja siitä, miten se vastaanotto täytyy tarkalleen ottaen tehdä. Se on kuin bokken-lyönti: käden täytyy nousta suoraa linjaa pitkin otsan yläpuolelle siten, että käsi taittuu vasta silloin, kun se on ylhäällä.  Kontaktihetkellä käden täytyy siis olla ihan suora. En ollut tajunnut sitä. Se toinen käsi, johon ei tule kontaktia, liikkuu vain sen kontaktikäden liikeradan mukaisesti. Sillä ei tarvitse yrittää tehdä mitään sen kummempaa. Luulen, että nyt lopultakin tajusin, mitä minun täytyy harjoitella. Sain sen muutaman kerran menemään ainakin vähän sinne päin. Välillä sitten jäin ihan suoraan hyökkäyksen alle. Tuli vähän hittiä, mutta ei se mitään. Bénézi on äärimmäisen voimakas, mutta hänellä on kuitenkin aina tarkka kontrolli mukana. Muutenkin oli tosi kivaa treenata hänen kanssaan. Ei hän tehnyt kovinkaan montaa ukemia, mutta antoi minun kuitenkin harjoitella. Ja minusta on ihan ok, jos joku ei 56-vuotiaana 7. danina enää tahdo koko ajan kaatua (etenkään, kun kummassakaan polvessa ei enää ole nivelsiteitä eikä kierukkaa). Kaikki eivät pidä hänen tyylistään, koska hän antaa niin suoraa palautetta epäonnistuneista suorituksista ja saattaa toisinaan keskittyä lähinnä toisen tekniikoiden estämiseen. Minusta se on kuitenkin useimmiten ihan ok, koska se on hänelle niin luontainen tapa toimia. Lisäksi hänhän on jo kuitenkin 7. dan ja treenannut ihan sikapitkään, joten hänellä on varaa käyttäytyä hieman eri tavalla kuin meidän muiden. Häneltä voi oppia tosi paljon, ja jos osaa ottaa hänen tyylinsä sopivasti huumorilla, hänen kanssaan treenaaminen voi olla tosi viihdyttävääkin. Tänäänkin hän ensin jysäytti minut kerran yokomenuchilla maihin ja totesi samaan hengenvetoon vieressä treenaavalle Clairelle: "Claire, t'as le cul vers l'arrière." (Claire, sun perse sojottaa taaksepäin.) =DDD Tietysti joku olisi voinut pitää sitä jotenkin ylimielisenä käyttäytymisenä, mutta hän oli kuitenkin ihan oikeassa siinä, että minun yokomenuchin vastaanottoni oli ihan hanurista, ja Clairen perse sojotti taaksepäin. Ja jos HÄN ei saa sitä sanoa, niin KENEN se sitten pitäisi sanoa? Eihän Christiankaan kuitenkaan joka paikkaan ehdi.

(Klo 22.30): Illalla oli tosi hikiset treenit. Loppujen lopuksi rytmi oli melko rauhallinen. Teimme pääasiassa ikkyota, mutta se oli silti tosi hikistä puuhaa. Salissa oli jotenkin tosi raskas ilma. Tänään täällä olikin noin 34 astetta lämmintä, ja päivällä satoi. Olin ihan hiestä märkä jo parinkymmenen minsan päästä. Treenasin mm. Manun, Hélènen, Ulin ja Jean-Marcin kanssa, joten tälläkin kertaa kävi tosi hyvä mäihä parien kanssa. Manu on Sveitsistä, ja hän on ollut yksi suosikkiparejani näillä leireillä muutaman vuoden ajan. Hélène treenaa Tissier'n dojolla. Olen tuntenut hänet jostain 90-luvun lopusta lähtien, ja treenasimme paljon yhdessä erityisesti vuonna 2005, jolloin asuin Pariisissa. Uli on aikidon ammattilainen Berliinissä, ja Jean-Marc puolestaan pyörittää dojoa Martiniquella. Heidät olen tuntenut jo jostain 90-luvun puolivälistä lähtien. Ihan loistotyyppejä.

Anyway, iltatreenejä varjosti hieman se, että totesin polveni vaivaavan jälleen. Vaikka ikkyo on rauhallinen tekniikka, se ei ole kovin polviystävällinen. Puolivälissä treeniä aloin jo pelätä, että joutuisin keskeyttämään treenin. Loppua kohti kipu alkoi kuitenkin hellittää. Luultavasti lämpötilan takia. Mutta hieman tässä saa siis pelätä, tuleeko tulehdus takaisin v
ai ei.

Illalla kutsuin Juhanin hotelliin päivälliselle (korvaukseksi siitä, että hän haki minut lentokentältä lauantaina). Sapuskan jälkeen tuli vielä sellainen fiilis, että tekee mieli lähteä ulos kävelemään. Tein siksi vielä pienen kierroksen kylän keskustassa. Siellä on tosi viihtyisää iltaisin. Roquebrunehan on historiallinen paikka. Kylä rakennettiin alun perin jo joskus vuoden 975 paikkeilla.

Ti 3.8.2010

(Klo 22.39): Aamulla treenasin bokkenissa Manun kanssa. Polvi vaivasi hieman etenkin treenin alussa, mutta pystyin kuitenkin treenaamaan tänään ihan ok. Eniten minua vaivasivat itse asiassa tänään jumissa olevat perselihakseni. On niinku hanuri NIIN KIPEE, ettei mitään rajaa! Tuntuu siis IHAN KARSEELTA joka kerta, kun joutuu rullaamaan ukemilla takamuksen yli. Aaaaargh!!! Sitä se Ecuadorin-reissu teetti: vaikka kävin siellä säännöllisesti kuntosalilla, lajitreeneistä tuli pitkähkö tauko. Teimme ensin ykkössarjan kakkosta, ja sen jälkeen siitä sitä yhtä nelossarjan sovellusta, jossa uke nostaa miekan ylös hasso-asentoon ja lähtee perääntymään, ja tori seuraa häntä miekka kuraidachissa. Aikido-osuudessa treenasin ensin 45 minsaa yhteen menoon Michelinen kanssa. Teimme lähinnä ryotedori tenchinagea. Hänen kanssaan on kyllä ihan mielettömään kivaa treenata. Samalla pystyimme vaihtamaan viimeisimmät kuulumiset. Treenin jälkeen annoin hänelle Suomesta tuomani tuliaissuklaat. (Jess! Kerrankin mä muistin!) Muuten treenasin tänään paljon etenkin Ulin kanssa, ja jossain vaiheessa myös mm. Juhanin ja Bodon kanssa. Iltatreenit olivat ihan sikarankat. Teimme paljon kaitennagea, kokyonagea ja kotegaeshia, joten ukemeita tuli tehtyä jatkuvasti. Olin ihan rättiväsynyt siinä vaiheessa, kun iltatreenistä oli jäljellä vielä puolet.

Juttelin tänään Christianin kanssa hieman siitä Pekingin-näytöksestä. Kysyin häneltä, onko ok, jos aloitamme Juuson kanssa show'mme niin, että minä alan vetää pokkana torifunea (yksin tehtävää perinteistä hengitys- ja keskittymisharjoitusta, jossa käsillä tehdään soutavaa liikettä ja samaan aikaan huudetaan täysiä: "EI-HOO-EI-HOO!", ja sitten "EI-SAA-EI-SAA!", ja lopuksi nopeasti "EI-EI-EI-EI!"), ja Juuso tulisi viereen repeilemään ja pelleilemään (tyyliin tyrkkimään, huiskimaan nyrkeillä ja väpättämään jalalla naaman eteen, jne.). Minä en reagoisi mitenkään hänen touhuihinsa vaan jatkaisin vain pokkana torifunea mahdollisimman muodollisesti ja keskittyneesti: "EI-HOO-EI-HOO!" Lopulta Juuso sitten tönäisisi minua ihan täysiä ja vetäisisi saman tien yodan tsukin tauluun. SIIHEN minä sitten reagoisin, ja siitä lähtisi hillitön matsaus. Yritin puolustella tätä siten, että "kun se meidän näytös on muutenkin 'vähän niinku liioiteltu'…" (Christian: "Je m'en doutais…" =) Hän antoi ainakin alustavasti suostumuksensa tähän (jess! jess! jess!!), joskaan hän ei voinut luvata mitään Yokotan puolesta. Kuulemma kannattaa siksi suunnitella varmuuden vuoksi myös korvaava aloitus. (No höh…) Olin suorastaan yllättynyt siitä, että hän suostui tähän, koska aiemmin olin kysynyt häneltä pesismailan käytöstä näytöksessä, eikä hän pitänyt sitä hyvänä ideana, koska hänestä se ei olisi hyväksi aikidon imagolle. (TÄH?! Että siis PESISMAILA ei olisi hyväksi aikidon imagolle?! Mä en tajuu… 😉 Varmaan sadas kerta muutenkin, kun hän otti käyttöön tuon "aikidon imago" -argumentin.

Ke 4.8.2010

(Klo 11.47): No voi perseensuti! Heräsin tänään siihen, että kurkkuni oli IHAN SIKAKIPEÄ! (#¤%&x!) Vitsit, että on ärsyttävää! (#¤%&x!) On muutenkin flunssainen olo: nenä vuotaa ja aivastuttaa. Sellaista on tällä hetkellä tässä hotellissa liikkeellä (viereisessä pöydässä tässä hotellin aulassa istuu parhaillaan joku nuori nainen, joka pärskii jatkuvasti). Olin sopinut Silvian kanssa, että treenaisimme tänään yhdessä bokkenissa, joten tahdoin ehdottomasti mennä paikalle bokken-treeniin. Vedin ennen treenejä yhden Buranan ja pystyin sen voimalla huiskimaan tunnin bokkenilla. Tunsin kuitenkin itseni tosi väsyneeksi, ja oli jotenkin vaikeaa keskittyä. Kun on vähänkään kipeä, hikoileminen tuntuu tosi epämiellyttävältä. Nytkin tuli sellainen epämiellyttävä kylmä hiki, ja aloin palella, vaikka salissa oli lämmintä. Päätin siksi lähteä bokken-treenin jälkeen pois. Ei varmaankaan olisi ollut hyvä idea jäädä enää aseettomiin treeneihin hikoilemaan, enkä olisi oikein jaksanutkaan. Tosi harmillista. Muistaakseni viime vuonna oli ihan sama tilanne: missasin silloin yhden päivän treenejä kurkkukivun takia. Aion jättää tänään iltatreenitkin väliin ja jäädä hotelliin lepäämään. Täytyy toivoa, että huomenna olo on parempi.

(Klo 16.55): Vitsit tätä kurkkukipua. Otin pienet päikkärit, ja sen jälkeen oli vielä paljon karseempi olo kuin tuolloin lounasaikaan. Johtui varmaan siitä, että särkylääkkeen vaikutus oli jo ehtinyt häipyä. Ei pysty millään treenaamaan tänä iltana. Täytyy toivoa, että huomenna jo pystyy. Mutta saa nähdä. Ei sekään kyllä ole varmaa.

(Klo 22.00): Ainoa hyvä puoli tässä flunssassa on se, että sen ansiosta ehdin tänään tekemään ihan kivasti tutkimusta. Alkaa olla tosi kiire sen yhden artikkelin kanssa (tai oikeastaan se on pikemminkin luku yhteen kirjaan). Tutkimukset olen oikeastaan jo tehnyt sitä varten. Tein ne pääasiassa silloin siellä Ecuadorissa ollessani. Nyt pitäisi vain saada se teksti kirjoitettua. 

Saimme tänään Pekingistä mailin, jossa oli tiedot lentolipuistamme. Meille suomalaisille oli tähän asti koko ajan annettu sellaista tietoa, että meille ostetaan Finskin suorat lennot Helsingistä. Kuitenkin nyt yhtäkkiä tiedot oli muutettu niin, että joudummekin matkustamaan Aeroflotilla Moskovan kautta jollain putolev-koneella. No just joo… Laitoimme Juuson kanssa kumpikin saman tien sinne mailin ja kysyimme, olisiko meidän sittenkin mahdollista saada se Finskin suora lento, jos vaikka maksaisimme itse hintojen erotuksen. (Juuso oli myös sitä mieltä, että vaikka koneet olisivatkin ok, niin lentäjä saattaa olla kännissä. Ja ainakin kaikki matkustajat ovat.)

To 5.8.2010

(Klo 10.09): Viime yö oli ihan karsea! Heräsin aamuyöllä siihen, että oli tosi kipeä ja kuumeinen olo. Oli varmasti kuumetta ihan reilusti. Tämä on siis joku ihan kunnon tauti. Aamulla vedin heti ensimmäiseksi särkylääkkeen. Sen ansiosta olo on nyt jotenkin siedettävä. En kuitenkaan pysty tänään treenaamaan lainkaan. Se on ihan selvä. En pystynyt
osallistumaan edes bokken-treeniin, mikä oli tosi harmi, koska minun oli tänään tarkoitus treenata Martinan kanssa. (Hänen kanssaan on tosi kiva treenata bokkenia.) Täytyy yrittää vähän levätä, koska yö jäi katkonaiseksi. Sen jälkeen yritän varmaankin kirjoittaa sitä yhtä artikkelia eteenpäin. Pääsin siinä eilen ihan hyvään vauhtiin.

Ottaa kyl päähän se Aeroflot-juttu. Esim. se kuuluisa lennon 821 onnettomuus vuodelta 2008 ei kovin paljon kannusta. Se konehan ei edes ollut mikään "putolev" vaan ihan boeing-tyyppinen kone. Lentäjät eivät vain olleet tottuneet länsimaiseen kalustoon, ja kapteeni oli kännissä. Lisäksi ne tupolevit ovat kuulemma tosi meluisia, ja palvelu lennoilla saattaa olla tosi huonoa. Aika veemäinen veto niiltä järjestäjiltäkin mielestäni tehdä niin, että ensin tarjoavat meille Finskin suoria lentoja ja kysyvät, ovatko ne meille ok. Ja kun olemme vastanneet, että kaikki ok, niin sitten yhtäkkiä saadaankin Aeroflotin lennot Moskovan kautta. (#¤%&x!) Ei ole reilua, koska esim. ranskalaiset osallistujat saavat Air Francen suorat lennot Pariisista, hollantilaiset pääsevät KLM:llä, jne. Ja sit just ME joudutaan matkustamaan jollain Aeroflotilla! (#¤%&x!) Ku mehän asutaan melkein niinku Venäjällä…

(Klo 22.34): Tämä päivä on ollut aika tavalla haitarista. Ainoa hyvä puoli tässä kipeänä olemisessa oli taas se, että täten pystyin kirjoittamaan sitä yhtä artikkelia eteenpäin. Mutta olisin tietysti pystynyt kirjoittamaan sitä Suomessakin, joten harmillista tietysti olla Etelä-Ranskassa leirillä ja käyttää kaikki aikansa koneen ääressä. No, illalla oli sentään ihan mukavaa: istuin hollantilaisen Siavashin kanssa hotellin raflassa ja join punaviiniä (en tosin kovin paljon). Täytyy toivoa, että huomenna pystyn osallistumaan edes bokken-treeniin. Luulen, että pystyn, jos oloni ei kovin paljon pahene yön aikana.

Pe 6.8.2010

(Klo 18.57): Tänä aamuna olo oli huomattavasti parempi kuin eilen.Olen edelleen pienessä flunssassa, mutta kuumetta ei enää ole ollut tänään. Päätin siksi mennä mukaan treeneihin. Treenasin bokkenissa Ninon kanssa. Se oli tietenkin tosi jees. Nino on jo 6. dan, ja hän oli varmaankin kaikista leirin osallistujista kaikkein edistynein bokkenissa. Hänen kanssaan treenatessani opin varmaankin yhdessä tunnissa enemmän kuin keskimäärin opin puolessa vuodessa, tai jotain. Tekeminen oli tosi intensiivistä ja keskittymisen kannalta rankkaakin. Hän on niin selvästi minua edistyneempi, ja lisäksi fyysisesti niin paljon vahvempi kuin minä, että olin jatkuvasti alakynnessä ja yritin vain jotenkin kompuroida perässä. Hän myös osasi tehdä ne liikkeet tosi nopeasti. Itse asiassa se oli tosi kiinnostavaa: hän teki koko ajan rauhallisesti, mutta kuitenkin nopeasti! En tajua, miten hän pystyi pysymään niin rauhallisena, mutta siltikin tekemään ne jutut niin nopeasti. Pysyin juuri ja juuri hänen tahdissaan, kun oikein yritin, mutta en kyllä pysynyt LAINKAAN rauhallisena! Hänen hyökkäyksensä olivat tosi painavia. Myös se lisäsi motivaatiota tehdä kunnolla, koska jos ne hyökkäykset olisivat tulleet läpi, olisi kolahtanut tosi ikävästi. Tietenkin päätä kohti hyökätessään hän kontrolloi hyökkäyksensä siten, että ne eivät varmaankaan olisi tulleet läpi, mutta teimme tänään mm. kolmossarjan nelosta, jossa jatkohyökkäys kohdistuu käteen. Ja AI VITSI että tuli yhdessä vaiheessa ikävä hitti sormille! (#¤%&x!) Sen jälkeen aloin tehdä tosi napakasti ja huolellisesti. Se oli tosi hyvä: oli PAKKO tehdä kaikki painonsiirrot sun muut täsmälleen oikein, tai muuten tuli hittiä sormille. Huomasinkin siinä treenatessamme, että olen pitkään tehnyt siinä kolmossarjan nelosessa painonsiirron puutteellisesti siinä pyyhkäisyvaiheessa. Se on todella tärkeä kohta liikkeen onnistumisen kannalta, mutta olin juossut liian nopeasti sen ohi. Lisäksi teimme sitä yhtä nelossarjan kataa, joka on sovellus ykkössarjan kakkosesta (se, jossa uke pakenee hasso-asennossa taaksepäin ja tori seuraa kuraidachissa). Siitäkin opin joitakin uusia pointteja, etenkin liikkeen rytmityksestä ja siitä, miten miekka täytyy lopussa vetää pois uken pyyhkäisyn alta. Lopuksi teimme erilaisia Aikiken-liikkeitä vapaasti. Siinäkin opin ainakin yhden uuden liikkeen, joka on sovellus yhdestä nelossarjan katasta. En ollut tullut ajatelleeksi, että sen voi soveltaa myös Aikikeniin. Anyway, tiivistettynä siis AIVAN LOISTAVA bokken-treeni, vaikka en ollutkaan itse aivan parhaissa voimissani.

Jäin mukaan myös aseettomiin treeneihin, vaikka en oikeastaan olisi ollut vielä ihan riittävän hyvässä kunnossa siihen. Tahdoin kuitenkin mennä mukaan, koska tänään oli leirin viimeinen päivä. Onneksi treeni oli melko rauhallinen. Aloitimme muurahaistanssilla ja jatkoimme siitä erilaisiin sovelluksiin. Tissier on tämän leirin aikana vetänyt paljon sellaisia sessioita, joissa olemme saaneet tehdä liikkeitä vapaasti soveltaen jostakin tietystä aloituksesta. Niin tänäänkin. Kun treeniä oli kulunut puolisen tuntia, polveeni alkoi sattua ihan sairaasti. Siinä tuntui sellainen terävä kipu sisäpinnalla. Nyt se ei kyllä tuntunut miltään tulehduskivulta. Voi olla, että siitä on kuitenkin jotakin hajalla. Mahdollisesti nivelkierukka. Kipu kuitenkin hellitti, kun sain niveleni kunnolla lämpimiksi. Yhdessä vaiheessa teimme sikapitkään yhtä erikoista kotegaeshia ushirowazasta. Onneksi minulla sattui olemaan ihan ok pari silloin. Muuten se olisi ollut ihan sikaveemäistä. Treenin lopuksi teimme vielä vähän aikaa erilaisia kokyonagemuotoja melko vapaasti soveltaen. Aloin siinä vaiheessa olla aika finaalissa ja olin ihan tyytyväinen, kun treeni lopulta päättyi. Lounaan jälkeen tunsin oloni tosi väsyneeksi. Otin monen tunnin päiväunet. Tänä iltana ei enää ole treenejä, mutta täytyy hengailla täällä Etelä-Ranskassa vielä vuorokauden verran, koska paluulentoni on vasta lauantai-iltana. Harmi, että olen kipeä, niin en oikein pysty nauttimaan tästä ympäristöstä. Muutenhan täällä olisi ihan mukavaa viettää yksi lomapäivä.

La 7.8.2010

(Klo 17.20 Nizzan lentokentällä): Roquebrunen huono puoli on se, että se sijaitsee 80 kilsan päässä Nizzasta, ja julkiset yhteydet ovat sillä suunnalla tosi surkeat. Koko päivä on mennyt vain säätäessä sen kanssa, miten pääsen Roquebrunesta lentokentälle. Juhani lähti jo aikaisin tänä aamuna. Jos olisin tullut hänen kyydissään, olisin saapunut kentälle kymmenen tuntia liian aikaisin. Se on kuitenkin vähän liian pitkä aika venailla kentällä. Siispä ajattelin lähteä vasta iltapäivällä junalla. Asema on kuitenkin noin puole
n tunnin automatkan päästä hotellissa, ja tästä tuli päivän issue. Ensin yritin saada taksin, koska en olisi tahtonut vaivata asialla ketään muuta, mutta kävikin niin, että lukuisista yrityksistä huolimatta en saanut taksia. Siispä oli pakko soittaa Michelinelle. Ensin hänen piti heittää minut asemalle, mutta ilmeisesti hän ei ehtinytkään, koska jonkin ajan päästä Christian soitti minulle ja sanoi järkkäävänsä jonkun muun heittämään minut asemalle. Jonkin ajan päästä Nadia soitti minulle ja sanoi voivansa heittää minut St. Raphaëliin. Kaikki olivat sitä mieltä, että minun kannattaa mennä mieluummin dösällä kuin junalla, koska dösällä pääsee suoraan kentälle asti. Ajattelin, että "no ookoo, ihan sama, kunhan nyt pääsen jotenkin St. Raphaëliin". Nadia tuli hakemaan minut hotellista jo klo 12.30. Hän ei kuitenkaan vienytkään minua St. Raphaëliin vaan jollekin leirintäalueelle, jossa oli porukka pariisilaisia kundeja, jotka olivat menossa St. Raphaëliin autolla. Lopulta pääsinkin siis heidän kyydissään. Se oli ihan jees, paitsi että niillä kundeilla ei ollut mikään kiire, eivätkä he tunteneet hyvin seutua, joten loppujen lopuksi myöhästyin siitä bussista. Siispä pitikin tulla junalla. Ehdin juuri ja juuri yhteen junaan, joka oli juuri lähdössä. Nizzaan saavuttuani piti vielä odottaa sikapitkään lentokentälle vievää bussia. Ja kaiken lisäksi se bussi oli ihan sikahidas ja tupaten täynnä porukkaa. Olin kentällä vasta noin tunnin sen jälkeen, kun olin saapunut Nizzaan. Jessus, että oli pitkät 80 kilsaa… Nyt odottelen lähtöselvityksen aukeamista. Sinne on näköjään jo IHAN JÄRJETÖN jono. Pitäisi päästä vessaan, ennen kuin asetun jonon päähän, mutta en voi oikein jättää tavaroitani vartioimatta. (*huokaus*) Lentomatkustaminen ei tosiaankaan aina ole aivan niin vaivatonta kuin voisi äkkiseltään kuvitella.

Su 8.8.2010

(Klo 00.58 kotona Kalliossa): I'm back!! Lopulta se Blue1:n baggage drop -jono veti aika hyvin. En joutunut jonottamaan mitenkään älyttömän pitkään, vaikka jono olikin pitkä. Lento meni ihan hyvin. Ihan kiva, että oli suora lento myös paluumatkalla. 

Olen tuntenut vielä tänäänkin itseni aika kipeäksi: kurkku on edelleen kipeä, ja aina silloin, kun särkylääkkeen vaikutus lakkaa, tuntuu myös siltä kuin olisi vähän lämpöäkin. Ja kaiken kaikkiaan on tosi väsynyt olo. Toivotaan, että yöunien jälkeen olo on taas parempi. Pelkään myös vähän polveni puolesta. Jos se ei merkittävästi parane tässä lähipäivinä, täytyy varmaankin käydä moikkaamassa Varpelaa.

Tämä reissu ei ollut mitenkään erityisen antoisa. Alkuviikosta pääsin tosi kivasti treenaamaan, ja viikko sisälsi kaikkiaan joitakin valopilkkuja. Erityisesti mieleen jäivät ne pari bokken-treeniä, joissa treenasin Silvian ja Ninon kanssa. Oli tietysti myös hienoa päästä treenaamaan pitkästä aikaa Bénézin, Michelinen ja monien muiden tosi kovatasoisten parien kanssa. Samalla tarjoutui tilaisuus nähdä vanhoja tuttuja ja vaihtaa viimeisimmät kuulumiset. Paikkana Roquebrune on tosi viihtyisä, mutta olen ollut siellä jo niin monta kertaa, että alan jo hieman kyllästyä siihen. (Tämä oli kai nyt seitsemäs kerta, kun kesäleiri järjestettiin Roquebrunessa, ja olen ollut paikalla joka kerta. Nämä viimeiset kaksi kertaa olen tosin ollut siellä vain viikon, vaikka leirihän kestää yhteensä kaksi viikkoa.) Harmillisinta oli tietysti se, että tulin kipeäksi keskellä viikkoa. Myös polvi vaivasi hetkittäin aika paljon, ja se oli alusta lähtien pieni stressitekijä. En ehkä myöskään ollut lähtiessäni vielä ihan täysin palautunut siitä Ecuadorin-matkasta. Mutta tämä nyt oli tällainen reissu tällä kertaa. Ainakin pääsin turvallisesti takaisin kotiin. 

Ma 9.8.2010

BYÄÄÄÄÄHHH!!! Ei se meidän pyyntö mennyt läpi: me joudutaan lentämään Pekingiin jollain putolevilla Moskovan kautta. Hyvästi julma maailma! Eikä edes pysty vetämään koneessa pleksejä (ainakaan menomatkalla), koska lentokentältä mennään suoraan treeneihin, ja heti ekana iltana on tapahtuman avajaiset. On se niin väärin! Järjestäjät sanoivat, että ne Flotskin liput on jo ostettu, eikä Finskin lennoilla joka tapauksessa olisi enää ollut tilaa. Että näin. Täytyy toivoa, että ei jäädä kovin moneksi vuorokaudeksi jumiin Moskovaan, ja että metsäpalot ovat siihen mennessä hellittäneet, jotta lentäjät näkevät edes suunnilleen, mihin laskeutuvat.