Ma 15.11.2010
(Klo 22.11): Tänään oli Nuorten Akatemiaklubin marraskuun tapaaminen. Kahvihetken jälkeen ohjelmassa oli oikeushistoriaa ja metafysiikkaa. Esitelmät olivat tosi kiinnostavia ja huolellisesti valmisteltuja. Metafysiikkaa käsittelevässä esitelmässä nousi esille joitakin minullekin tuttuja käsitteitä ja hahmoja, joita sitten kieputeltiin universumin laidasta laitaan aikamoisella vauhdilla. Esitelmä kävi nopeasti monella eri tasolla. Oikeushistoriasta en tiennyt ennestään yhtään mitään, joten oli hyvin kiinnostavaa kuulla siitä tällainen selkeä mutta kuitenkin värikäs esitelmä. En ollut tullut ajatelleeksi, kuinka paljon yhtäläisyyksiä oikeushistorian tutkimuksella ja perinteisellä filologisella tutkimuksella onkaan: kummassakin kierrellään läpi kirjastoja, joista yritetään metsästää vanhoja käsikirjoituksia. Sen jälkeen käsikirjoituksia tulkitaan ja niitä suhteutetaan tutkimusperinteeseen sekä meneillään olevaan keskusteluun. Keskeisimmät tekniset ongelmat saattavat liittyä esim. siihen, miten pääsee kulkemaan tiukkanutturaisen Vatikaanin kirjastonhoitajan ohi, jotta pääsee käsiksi kullanarvoisiin lähteisiin. Vitsit, että olisi toisaalta siistiä tutkia myös jotain ikivanhoja tekstejä… 😎
Virallisen osuuden jälkeen menimme porukalla läheiseen kapakkaan parille lasilliselle (onneksi olin pyytänyt Anttia tuuraamaan minua tänään treeneissä). Juttelin siinä mm. viime kerralla esiintyneen tietojenkäsittelytieteen edustajan kanssa. Sain selville, että tilastollisista menetelmistä voisi jossain vaiheessa olla hyötyä myös minun tutkimuksessani: jos jonain päivänä dataa on niin paljon, että tilastollisten menetelmien käyttäminen on relevanttia, voitaisiin ehkä rakentaa malli, jolla pystyttäisiin ennustamaan piirteiden liittymistä toisiinsa sekä niiden esiintymisen todennäköisyyttä laajassa AS-populaatiossa. Jess!! Se olkoon pitkän tähtäimen tavoitteeni (tyyliin kymmenen vuoden sisällä), eri yhteistyötahojen avustuksella tietenkin. Ajattelinkin, että se olisi ehkä mahdollista, mutta en ollut ihan varma. Nyt tiedän, että se on mahdollista, jos vain dataa on jonakin päivänä riittävästi.
Olen edelleenkin tyytyväinen, että oma esitelmäni on vasta huhtikuussa. Siten ehdin työstää hankettani hieman eteenpäin ennen sitä. Viime viikkolla pääsinkin pitkästä aikaa harppauksen eteenpäin. Valmistelen tällä hetkellä ensimmäisiä havaintokokeita ja numeerisia analyysejä tutkittavien henkilöiden puheen akustisista piirteistä.