Kuvassa Patrick Bénézi sensei heittää meitsiä pari vuotta sitten. (Kuva: Eino Pessi)
Su 4.11.2012
(Klo 22.31): Seuramme järjesti tänä viikonloppuna Patrick Bénézin ohjaaman leirin Liikuntamyllyssä. Bénézin opetustapa on hyvin selkeä ja perustekniikkapainoitteinen, joten hänen leirinsä sopivat mielestäni hyvin kaikille. Monet ammattivalmentajat keskittyvät ulkomailla leirejä vetäessään edistyneisiin sovelluksiin. Myös sellainen harjoittelu on toki kiinnostavaa, mutta Bénézistä erityisen tekee juuri se, että hän opettaa asioita, joiden kautta rakennetaan perustaa. Ja vaikka voisi kuvitella, että treenattuaan aikidoa yli 20 vuotta perustekniikasta ei enää löydy mitään uutta, niin ei se kyllä niinkään ole. Perustekniikassakin on kuitenkin monta eri tasoa. Aloittelijat lähestyvät sitä omalla tasollaan ja edistyneet omalla tasollaan. Mielestäni AINA on ajankohtaista rakentaa entistä vahvempaa perustaa, koska perustekniikka ei koskaan voi olla liian vahva. Tietenkin touhu voisi mennä tylsäksi ja rajoittuneeksi, jos koskaan ei harjoittelisi muuta kuin perustekniikkaa, mutta sitä vaaraa tuskin on kellään, koska erilaisia sovelluksia treenataan niin monissa eri yhteyksissä, että niitä tulee kyllä tehtyä riittävästi.
Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että on paljon helpompaa keksiä uusia monimutkaisia sovelluksia kuin löytää jotakin uutta ja kiinnostavaa ihan perusasioista, joita kaikki työstävät jatkuvasti. Samahan pätee tutkimuksessakin. Loppujen lopuksi uusien sovellusmahdollisuuksien löytäminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Sen sijaan on vaikeaa löytää jotakin uutta jostakin ihan perustavaa laatua olevasta asiasta. Kuitenkin nimenomaan sellaisista löydöistähän olisi kaikkein eniten hyötyä, koska edistyneitä sovelluksia ei voi olla ilman vahvaa perustietämystä. Mitä vahvempi perusta on, sitä edistyneempiä ja laaja-alaisempia voivat olla myös mahdolliset sovellukset.
Anyway, leirillä harjoittelimme perustekniikoita mm. shomenuchista, katatedorista, ryotedorista ja ushirowaza ryotedorista. Opin hyödyllisiä pointteja erityisesti ukena olemisesta shihonagesta (ehkä olkapääni ei tästä lähtien enää tulekaan kipeäksi joka leirillä…), shomenuchin vastaanotosta (sekä ikkyossa että iriminagessa), ushirowaza ryotedorin sisäänmenosta ja ryotedori shihonagen ja tenchinagen aloituksista. Monet pointeista olivat sellaisia, että olin kyllä kuullut niistä jo aiemminkin, mutta jotenkin tämän leirin aikana omaksuin ne kunnolla (tai ainakin niin, että pystyn tietoisesti harjoittelemaan niitä jatkossa).
Tänä aamuna kahden tunnin treeni ilman taukoa tuntui hieman pitkältä. Eilinen ja perjantai menivät vielä hyvin, vaikka kaikki treenit kestivät kaksi tuntia, emmekä tehneet lainkaan aseita (mikä on aina fyysisesti hieman kevyempää kuin aseeton treeni), eikä mitään taukojakaan ollut. Eilisen toisessa treenissä vasen olkapääni alkoi jo olla hemmetin kipeä. Se rasittui leirin aikana jotenkin niin, että melkein kaikki tekniikat sattuivat siinä. Tänä aamuna se oli ihan sikakipeä, vaikka olin laittanut siihen tulehdus-kipuvoidetta. Jopa pehmeä ukemi eteenpäin sattui sikana joka kerta. 8-/ Pystyin kuitenkin treenaamaan, koska tiesin, että kyse on vain rasituskivusta eikä mistään sen pahemmasta. Se menee kyllä ohi. Toimin leirin aikana tulkkina, mikä oli tietenkin hieman raskasta. Etenkin silloin, kun olin itse ukena edessä ja jouduin sekä lentelemään ympäriinsä että tulkkaamaan samaan aikaan… Mutta no joo. Menihän se. Olen aika tottunut sellaiseen näillä leireillä. Oikeastaan vasta tänä aamuna tulkkaaminen alkoi tuntua minusta rasittavalta. Eilinen ja perjantai menivät vielä ilman, että koin tulkkaamista erityisen rasittavana. Olen kai jo niin tottunut siihen.
Leirillä oli ihan ok määrä väkeä. Olisi tietysti voinut olla vähän enemmänkin, mutta toisaalta oli hyvä, että salissa ei ollut liian ahdasta. Mahduimme koko ajan treenaamaan tosi intensiivisesti. Omasta seurastamme paikalla oli tosi kivasti porukkaa. Lisäksi väkeä oli ainakin Awasesta ja Meido-kanista (Helsingistä), Joensuusta, Lahdesta, Tartosta, Pietarista ja Pariisista (Bénézin lisäksi paikalla oli yksi hänen oppilaansa, Marc, Pariisista). Eilen istuimme treenien jälkeen iltaa Raffaellossa Aleksanterinkadulla. Oli tosi mukava ilta. Ja ylipäänsä leireihin liittyy tietysti aina myös sosiaalinen anti: jo pelkkä harjoittelu ilman puhumista on vuorovaikutusta (jopa hyvin kokonaisvaltaista sellaista; paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pälpättäminen), ja lisäksi tietysti treenien yhteydessä tulee aina vaihdettua kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Samalla yleensä tutustuu myös joihinkin uusiin ihmisiin. =) Aikido on kyllä hieno asia! Minulle se ei ole ammatti eikä harrastus vaan ehkä kaikkein eniten elämäntapa. On se varmaankin myös filosofia. Lisäksi se on tapa toimia ja olla osa yhteisöä, tapa urheilla ja tiedostaa omaa kehoa, keino ilmaista itseään sekä väylä itsensä kehittämiseen. Varmasti aikidon tilalla voisi olla myös jokin muu laji, mutta minä olen valinnut aikidon. Jo kauan sitten.