Su 16.12.2012
(Klo 23.14 kotona): JIIIHAAA!!! VÄHÄNKS SIISTII!!! Meitsi on nyt NAIMISISSA, NAIMISISSA, NAIMISISSA!!! Bai, bai sinkkuvuodet! Sitä ollaan nyt oikein rouvasihmisiä sitten… =)))) On jotenkin tosi NORMAALI olo… Kuinka epänormaalin viehättävä tunnetila… 8-)))
Vihkiminen tapahtui eilen Tuusulan kirkossa. Valitsimme kyseisen kirkon, koska se on mielestäni tosi kaunis ja tunnelmallinen. Se sijaitsee Tuusulanjärven rannalla, ja se on vihitty käyttöön jo vuonna 1734. Olen kotoisin Keravalta, joten Tuusula tuntui mukavan kotoisalta paikalta pitää häitä, eikä se ole kovin kaukana Helsingistäkään. Ajoin joka päivä polkupyörällä kirkon ohi vuonna 2004, kun työskentelin luokanopettajana Järvenpäässä yhden lukukauden ajan. Ajattelin siihen aikaan, että en ehkä koskaan menisi naimisiin. Kyseinen tunne vain vahvistui ajan myötä. Valitsin monta kertaa yksinäisyyden, vaikka olisin voinut valita toisinkin. Mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan! 🙂 Ei olisi uskonut. Asiat vain jotenkin menivät näin. Ehdin kokea monta hienoa hetkeä yksinäisyydessä enkä muistele sitä aikaa millään tavalla negatiivisesti. Kuitenkin olen onnellinen, että en ole enää yksin. Tunnen olevani vähemmän haavoittuva kuin ennen.
Perjantai-iltana olimme vielä tanssitunnilla Tanssikoulu Blomqvistissa Kasarminkadulla. Saimme siellä hiottua häävalssimme ihan siedettävälle tasolle (ainakin lähtötasoomme nähden…). Oli todellä hyödyllistä käydä tunnin verran saamassa yksityisopetusta ammattiopettajalta. Saimme siinä ajassa valssin peruskuviot jotenkin hallintaan ja opimme myös häävalssitilanteeseen sopivia aloitus- ja lopetuskuvioita, joihin sisältyi käsisuudelmaa sun muuta hienoa. 😎 Axel omaksui kaikki sellaiset rituaalit tosi nopeasti. Minustakin ne olivat ihan hauskoja.
Lauantaiaamuna minulla alkoi kampaaja ja meikkaus Kalliossa jo klo 8.30. En ollut siinä vaiheessa vielä kovinkaan hermostunut. Pikemminkin minua nukutti. Axel saapui paikalle pari tuntia myöhemmin. Tilaamamme kukat tuotiin myös kampaamoon. Kampaajalta meidän piti jo kiirehtiä Keravalle, missä meillä alkoi valokuvaus klo 12.30. Aikaa vaatteiden vaihtamiseen jäi valitettavan vähän, mistä syystä valokuvaaja joutui hieman korjailemaan pukuani ennen kuvausta… Kuvaaja vaikutti oikein ammattitaitoiselta, mutta kuvaussessio tuntui silti melko puuduttavalta. Se kesti niin kauan. Lopulta oli kuitenkin aika lähteä kohti Tuusulaa. SIINÄ vaiheessa minua kyllä alkoi jännittää ihan älyttömästi. 8-/// Kun odottelin seremonian alkamista eteisessä, olin varmaan ainakin melkein yhtä jännittynyt kuin ennen väitöstilaisuutta. Tilanne tuntui niin erikoiselta ja ainutlaatuiselta. Oli hieno hetki marssia musiikin tahdissa kohti alttaria.
Axelin äiti oli suositellut erästä suomenruotsalaista naispappia. Hän olikin aivan erinomainen. Seremonia pidettiin puoliksi ruotsiksi ja puoliksi suomeksi. Olin suurimman osan ajasta niin jännittynyt, että en pystynyt keskittymään kovinkaan hyvin puheen sisältöön. Jostain syystä minua alkoi huipata. Jouduin keskittymään pääasiassa siihen, että en kaatunut. Kaduin myös alttarille saavuttuamme sitä, että emme olleet paneutuneet vihkiseremoniaan kovin tarkasti etukäteen. En ollenkaan muistanut, mitä siellä oikeastaan piti tehdä! 8-/ Meinasin heti alkuun rojahtaa polvilleni alttarin eteen. Onneksi otin kuitenkin Axelista mallia ja jäin seisomaan. (“Huh! Meinasinpas mokata heti alkuun!”) Tuntui epätodelliselta päästä sanomaan alttarin edessä papille “Tahdon!”. (*niisk!*)
Seremonian lopussa oli lauluesitys, jota kanttori säesti pianolla. Laulaja oli joku papin tuntema nuori nainen. Esitys oli oikein hieno ja sopi hyvin tilanteeseen. Kun tulimme ulos kirkosta, ulkona oli lumupyry, ja alkoi jo hämärtää. Tunnelma ei ehkä ollut tyypillinen häätunnelma, mutta se sopi hyvin meidän tapahtumaamme. Minähän viihdyn hyvin hämärässä ja olen syntynyt pikkujouluaikaan.
Kirkolta hääjuhlapaikkaan siirryimme hääteemaisesti koristellulla autolla. Juhlat pidettiin Krapihovissa, Rantatiellä, noin kilsan päässä kirkosta. Paikka oli minulle ennestään tuttu erään treenikaverini häistä sekä lukuisista aikidoleirien illanvietoista. Siellä minulla ja Axelilla oli oma pieni pöytä. Vieraat olivat jakaantuneet suureen pääsaliin sekä neljään pienempään tilaan. Olimme kutsuneet juhlaan pääasiassa sukulaisia sekä lapsuudenystäviä puolisoineen. Heistä tuli jo varsin suuri määrä. (Hieman alle 90 henkeä muistaakseni.) Yllättävän moni pääsi paikalle, mikä oli tietysti mukavaa. Tunnelma oli mielestäni tosi iloinen ja lämminhenkinen. Harmi tietysti, että en ehtinyt jutella läheskään kaikkien vieraiden kanssa. Oli kuitenkin hauskaa nähdä niin paljon porukkaa koossa.
Ensin ohjelmassa oli ateriointia ja puheita. Seremoniamestarina toimivat Reetta (kaaso) ja Kim (bestman). He hoitivat tehtävänsä todella kiitettävästi! Ilman heitä olisimme olleet todella suurissa ongelmissa. Etenkin Reetta vaikutti olevan täynnä energiaa. Hän touhotti koko ajan ympäriinsä järjestellen kaikenlaisia käytännön asioita. Toivottavasti hän ehti myös nauttia juhlasta! Itse ainakin nautin. Nautin todella paljon. Voi, se oli niin hienoa!
Puheiden jälkeen oli vuorossa hääkakun leikkaaminen. Harmi, että olin siinä vaiheessa jo ihan ähkyssä. Tuli syötyä niin paljon, ja puku oli melko tiukka. Kahvien loppuvaiheilla käytiin läpi tietovisan oikeat vastaukset ja palkittiin eniten oikeita vastauksia saanut ryhmä. Kysymykset liittyivät minuun ja Axeliin. (Tyyliin: “Minkä rotuinen Amy on?”, “Minkä värisiä Pedron vanhemmat olivat?”, “Oliko Paris punakorvakilpikonna, nelivarvaskilpikonna, kreikankilpikonna vai Galápagoksen kilpikonna?”, jne.)
Tietovisan jälkeen Juuso piti karate-esityksen kaverinsa Ching-Yin kanssa. Olin odottanut esitystä malttamattomasti. Juuson tuntien odotin esitykseltä paljon, mutta se todellakin ylitti silti odotukseni. Siis ihan MIELETTÖMÄN vaikuttavaa, kuinka ne kundit pystyivät vetämään niin näyttävän show’n niin hankalissa olosuhteissa. Tilaa oli nimittäin vain noin 4 x 4 metriä, alustana oli laatoitettu kivilattia, ja ympärillä oli kaikenlaista härdelliä. Siltikin esiintyjät pystyivät pitämään keskittymisensä ja vetämään aivan mielettömän siistin näytöksen!!! 8-)))) Wohou!!! Veitugou!!! 😎 Sellaista noupeutta, tarkkuutta ja voimaa ei voi kuin ihailla. Mahtavaa, että kundit viitsivät tehdä sellaisen show’n hääjuhlaamme.
Karate-esityksen jälkeen oli sitten häävalssin aika. Silloin Axel pääsi näyttämään edellisenä iltana tanssikoulussa opittuja tyylikkäitä käsisuudelmia, käden alta pyöräytyksiä sun muita kuvioita. Meidän (hyvin vaatimattomaan) tasoomme nähden tanssi sujui mielestäni ihan hyvin. Selvisimme siitä ihan kunnialla, vaikka etukäteen olimme ajatelleet, että viimeistään siinä vaiheessa nolaisimme itsemme totaalisesti. Biisinä oli tietenkin Akselin ja Elinan häävalssi. Sehän on selvä.
Häävalssin jälkeen tanssimme vielä pari muutakin valssia. Axelin lisäksi tanssin Tomin (Axelin isän) sekä Arton (Pauliinan kihlatun) kanssa. Tuntui hienolta ja vapauttavalta pystyä tanssimaan valssia edes jollain tavalla. Aiemmin en osannut ollenkaan. Tanssin ohessa otettiin tietenkin myös paljon valokuvia, ja ehdin lopulta myös juttelemaan ihmisten kanssa jonkin verran. Noin klo 22 heitin morsiuskimpun olan yli portailta. Sen nappasi Axelin nuorempi pikkusisko, Linda. Sitten minä ja Axel poistuimme paikalta taksifirman mustalla mersulla. Juhlat jatkuivat Krapissa vielä puoleenyöhön asti.
Hääyön vietimme sviitissä Kalastajatorpalla. Valitsimme paikaksi Kalastajatorpan, koska Axel on kotoisin Munkkiniemestä, ja hänen perheellään on ollut tapana käydä erilaisten perhejuhlien yhteydessä syömässä Kalastajatorpassa. Vähitellen paikka on siksi tullut minullekin melko tutuksi. Sviitti oli aivan mahtava. 8-))) Tuskin tulee enää koskaan vietettyä yötä niin hienossa hotellisviitissä! Meillä oli siellä oma sauna sekä muistaakseni kolme huonetta ja keittiö. 😎 Ruokapöydällä meitä odotti shampanjapullo jäissä sekä suuri vadillinen KARKKIA!! 8-)))) Nami!!! Aamupala tuotiin huoneeseen. Sapuskaa tuli niin paljon, että se riitti meille myös lounaaksi. Saimme nimittäin pitää huoneen klo 16 asti, mikä oli tietysti kiva, kun pääsi kerrankin yöpymään niin hienossa sviitissä. Kun kello alkoi lähestyä neljää, tuli haikea olo. Hääviikonloppumme oli päättymässä. Onneksi siitä jäi kuitenkin ihania muistoja ja paljon valokuvia. Aivan mahtava kokemus. Olen onnellinen ja kiitollinen, että sain kokea tämänkin elämässäni.