11. SOPHIEN SYNTYMÄ:
Jotkuthan haaveilevat jo lapsena siitä, että saisivat itsekin lapsia jonain päivänä. Minä en pahemmin haaveillut. Muistan, kuinka yläasteella oli sellainen oppiaine kuin ‘perhekasvatus’ (eli teinikielellä – tai ainakin joidenkin teinien kielellä.. – ilmaistuna ‘persekasvatus’), ja siellä piti kerran piirtää itsestään ja perheestään kuva aikuisena. Lisäksi piti kirjoittaa, mitä tekisi silloin työkseen ja missä asuisi. Piirsin itseni yksin kämppääni koiran kanssa ja selitin, kuinka minulla olisi menestyvä aikidoseura Reykjavikissa (ja lisäksi pienemmät sivudojot Grönlannissa ja Färsaarilla). Jotain tuntui puuttuvan… Piirsin vielä toisen koiran – luppakorvaisen ja löysäihoisen basset-pötkylän – ja olin tyytyväinen. (Myöhemmin muuten luovuin ajatuksesta perustaa aikidoseuroja Islantiin, Grönlantiin ja Färsaarille kyseisten paikkojen alhaisen väestömäärän takia… Nykyään Islannissa ja Grönlannissa on aikidoa. Färsaarista en ole varma. Mutta ainakaan ne ohjaajat siellä eivät ole ammattilaisia…)
Anyway, koko lapsuuteni olin poikatyttö, joka oli kiinnostunut aivan toisenlaisista asioista kuin lapsista. Teininä sama juttu. Ja vielä nuorena aikuisenakin enemmän tai vähemmän. Vasta joskus kolmekymppisenä aloin vähitellen havaita, että itse asiassa monilla kavereillani oli jo lapsia tai vähintäänkin he harkitsivat sellaisten hankkimista. Itselläni ei ollut edes parisuhdetta. Pidinkin yhtenä ihan relevanttina vaihtoehtona sitä, että omistaisin koko elämäni vain työlleni ja aikidolle enkä koskaan hankkiutuisi parisuhteeseen enkä hankkisi lapsia. Mutta kuten postaussarjan edellisestä osasta kävi ilmi, lopulta kävi kuitenkin niin, että aloin tuntea itseni yksinäiseksi ja päädyin ensin parisuhteeseen ja melko pian sen jälkeen naimisiin.
Pari kuukautta häiden jälkeen tein ihan vain varmuuden vuoksi raskaustestin työpaikan vessassa. Yllätys oli melkoinen, kun testi näyttikin positiivista! Tein pari testiä lisää, ja kaikki näyttivät positiivista. Uskottava se oli: olin raskaana. Oli perjantai-ilta. Tulevan viikonlopun aikana päässäni tapahtui käänteen tekevä muutosprosessi: minusta tuli äiti. Siitä lähtien VAUVA oli koko ajan jollain tasolla mielessäni, useimmiten päälimmäisenä. Ajattelin kaikki asiat vauvan kautta, ja rakastin häntä jo enemmän kuin mitään muuta maailmassa, vaikka hän oli vasta mitättömän pieni alkio.
Raskausaika sujui kokonaisuutena hyvin, vaikka terveyteni rakoilikin silloin. Paino tosin nousi lähes 20 kiloa, ja sain raskausdiabeteksen. Pahoinvointia oli vain vähän. Vedin aikidotreenejä elokuun loppuun asti ja kävin itse treenaamassa savatea kesäkuun loppuun asti. Laskettu aika oli lokakuun puolivälissä.
Sophie Irja Maria Wiklund syntyi lopulta 31.10.2013 Kätilöopistolla, kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen käynnistyksellä. Synnytys oli pitkä ja kivulias. Olin synnytyssalissa muistaakseni noin 12 tuntia ja ennen sitä olin ollut osastolla voimakkaissa supistuksissa muutaman tunnin. Ystäväni Jonna, joka on koulutukseltaan mm. kätilö, oli tukenani synnytyksessä. Se auttoi todella paljon.
Äitiysloma oli mukavaa aikaa, vaikka minulla olikin terveydellisiä ongelmia ja vaikka kärsinkin raskauden aikana kertyneistä liikakiloista. Asuimme Laajasalossa, ja kävin joka päivä Sophien kanssa ostarilla kaupassa ja kahvilla. Harrastimme yhdessä vauvajumppaa (Kampissa) ja vauvamuskaria (Laajasalon keskustassa). Tein myös jonkin verran töitä äitiyslomani aikana, koska Sophie oli varsin helppo vauva. En imettänyt häntä eri syistä johtuen. Aloin vetää aikidotreenejä jo joulukuussa, noin viisi viikkoa synnytyksen jälkeen. Niveleni olivat kuitenkin monta kuukautta erittäin huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen: jouduin ottamaan kortisonipiikkejä sekä polveeni että olkapäähäni, koska ne olivat niin pahasti tulehtuneita. En oikeastaan pystynyt itse treenaamaan kuin vasta syksyllä 2014. Siihen asti vain vedin treenejä.
Palasin töihin syyskuussa 2014, eli Sophie meni varsin pienenä (alle 1-vuotiaana) päiväkotiin. Valitsimme ruotsinkielisen päiväkodin, koska ajattelimme, että suomea hän oppii joka tapauksessa. Päiväkodissa on sujunut ihan hyvin. Sophie viihtyy siellä hyvin, oppii paljon jatkuvasti, ja hänellä on siellä kavereita. Kuulemma Sophie on ryhmässään varsin suosittu ja pidetty. Sen pystyn tietenkin kuvittelemaan hyvinkin… Hän on niin täydellinen ja ihana… <3 <3 <3
Sophie on päässyt jo matkustalemaankin jonkin verran: hän on käynyt monta kertaa Portugalissa ja lisäksi mm. Virossa ja Ahvenanmaalla.
Nyt Sophie on lähes 3-vuotias pikkutyttö. Hän aloitti tänä syksynä taekwondon Espoossa. Käyn siellä hänen kanssaan. Se on sellainen lapsi-vanhempi -ryhmä. Lisäksi käymme koko perheen voimin vauvauinnissa kerran viikossa. Sophie silmin nähden nauttii uinnista ja erityisesti uima-altaalla olevasta liukumäestä. Taekwondossa hän pääasiassa riuhuu ja pelleilee mutta osaa kyllä myös jo potkia vähän, vaikka aloitti vasta syyskuussa. Se on meille sellainen hauska yhteinen juttu.
Sophie rakastaa hauvoja ja Muumeja. Lisäksi hän on kiinnostunut musiikista ja tanssimisesta. Hän puhuu jonkin verran ruotsia ja vähän suomea. Kumpaakin kieltä hän ymmärtää ihan täysin, mutta puhe tulee vähän hitaammin. Sophie osaa myös rakennella tosi hyvin palikoilla: jo 1-vuotiaana hän teki neuvolassa supernopeasti 3-vuotiaan tornin. Hän pitää myös autoista, autoradoista, jne. Hänellä on kotona suuri muovinen parkkihalli, jonka Axel on ostanut hänelle. (Mutta lisäksi tietysti myös mm. suuri Muumitalo ja ihan hirvittävä vuori erilaisia pehmoleluja…) Luulen, että hän on teknisesti ainakin jossain määrin lahjakas. Jännä nähdä, mitä hänestä tulee isona.
