Aikido ja muut kamppailulajit

Aloitin aikidon harjoittelun Keravalla vuonna 1988 Sandokain junioriryhmässä. Suoritin lajissa 1. danin mustan vyön Ranskassa vuonna 1995. Nykyisen vyöarvoni, 6. danin mustan vyön (6. dan Aikikai) sain vuonna 2020. Shidoin-opettaja-arvon haltija olen ollut vuodesta 2009.

Aikido-opettajani on ranskalainen Christian Tissier (8. dan, shihan, Ranskan Aikidoliitto FFAAA:n päävalmentaja). Olen käynyt säännöllisesti Ranskassa harjoittelemassa aikidoa vuodesta 1993. Olenkin tutustunut ranskan kieleen ja kulttuurin alun perin nimenomaan aikidoharrastukseni kautta.

Perustin oman aikidoseuran Helsingin Myllypuroon vuonna 2000. Seuran nimi on Finn-Aiki ry, ja se toimii fyysisesti Helsingin kaupungin liikuntaviraston alaisessa ‘Liikuntamyllyn’ urheiluhallissa (Jauhokuja 3). Toimin seurassa mm. puheenjohtajana sekä aikuisten ja nuorten (yli 13 v.) päävalmentajana. Lisäksi seurassa on junioritoimintaa (7-12 v.). Finn-Aiki ry on VALOn alaisen Suomen Aikidoliiton jäsenseura.

Vuosina 2010-2015 sekä 2017-2018 olin Suomen Aikidoliiton teknisen valiokunnan jäsen eli liittovalmentaja. Tekninen valiokunta edustaa liiton korkeinta asiantuntemusta ja kokemusta lajin teknisissä asioissa sekä vastaa dan-vyökoejärjestelmän (eli mustien vöiden vyökoejärjestelmän) kehittämisestä ja toimivuudesta Suomessa. Lisäksi toimin Suomen Aikidoliiton koulutusvaliokunnan jäsenenä vuonna 2008 ja puheenjohtajana vuosina 2009-2010.

Minulla on aikidon VOK-1 -valmentajakoulutus.

Aikidon sivulajeina olen vuosien varrella treenannut mm. judoa, nyrkkeilyä, kuntonyrkkeilyä, potkunyrkkeilyä, brasilialaista ju-jutsua, karatea ja savate formea. 

NÄKYVYYS LEHDISSÄ JA KIRJOISSA