Aikuisten ja nuorten leiri Helsingissä 15.-16.12.2007

by

in

Finn-Aikin logo

Su 16.12.2007

Vedin tänä viikonloppuna aikidoleirin aikuisille ja nuorille Liikuntamyllyssä, Helsingissä. Leiri meni mielestäni kaikin puolin oikein hyvin. Osallistujia oli yllättävänkin paljon; lauantain iltapäivätreeneissä oli lähestulkoon ahdasta. Oman seuran aktiivien lisäksi paikalla oli väkeä ainakin Seitokaista (HY:n aikidoseurasta) ja Sandokaista (Keravalta). On todella hienoa, että niin moni omista oppilaistani jaksaa käydä leireilläni kerta toisensa jälkeen, normaalien treenien lisäksi. Toisaalta olin yllättynyt, että leirille tuli (varsinkin näin kiireiseen vuodenaikaan) niinkin monta osallistujaa myös muista seuroista. Pari keravalaisista osallistujista oli junnutreenaajia, jotka ovat olleet viime aikoina vakiokalustoa junnuleireilläni. Oli mukavaa nähdä heitä nyt mukana aikuisten leirillä ja vieläpä pärjäävään siellä oikein hyvin.

Parasta leirien vetämisessä on se, että kerrankin ei tarvitse miettiä vyökoevaatimuksia, perustekniikan hiomista, ym. arkipäiväisiä valmennusasioita, joiden pohjalta normaalisti joutuu pitkälti rakentamaan suuren osan treeneistä. Pystyy siis kerrankin vetämään mitä huvittaa ja kokoamaan haluamistaan teemoista mielekkään kokonaisuuden. Taso oli onneksi tälläkin kertaa sen verran hyvä, että pystyin senkin puolesta vetämään juuri haluamiani juttuja.

Lauantaiaamun bokken-treenissä teimme kakkossarjan ykköstä, nelosta ja kutosta sekä paikaltaan että liikkeestä. Kaikissa kyseisissä katoissa toistuu sama kuvio sisäänmenovaiheessa. Myöhemmin lauantain aseettomissa treeneissä pyrin soveltamanaan samankaltaista ideaa shomenuchin, yokomenuchin ja koukkulyönnin sisäänmenoihin. Tekniikoina teimme mm. erilaisia kokyonageja, ikkyota, yhtä hieman erikoista koshinagea, shihonagea ja kotegaeshia. Sunnuntaiaamuna kertasimme ensimmäisen tunnin ajan joitakin lauantaina tehtyjä tekniikoita. Toisen tunnin vedin kokonaan nyrkkeilysovelluksia: sovelsimme aikidotekniikoita kahden lyönnin hyökkäyssarjoihin lähietäisyydeltä (ensin etukäden suora + takakäden suora, sitten etukäden suora + takakäden koukku). Torjuimme hyökkäykset nyrkkeilynomaisesti (suorat pienellä väistöllä ja kämmenpyyhkäisyllä, koukut sillä eräänlaisella aikidomaisella U-väistöllä, jota voidaan käyttää myös yokomenuchissa) ja teimme sitten jälkimmäiseen lyöntiin erilaisia aikidotekniikoita (ikkyo ura, hijikimeosae, kotegaeshi, udegaeshi, ikkyonage). En ollut varma, miten nyrkkeilysovellukseni onnistuisivat käytännössä, koska en ollut aiemmin kokeillut niitä aivan tuolla tavalla, mutta mielestäni ne sujuivat hyvin ja toivat treenaamiseen mukavaa vaihtelua. Täytyypä siis kokeilla vastaavia juttuja joskus toistekin!

Eilen illalla treenien jälkeen lähdimme porukalla Hannan luokse Pihlajamäkeen viettämään iltaa. Hanna oli vaivautunut laittamaan meille kaikille hyvää (ja eksoottista!) ruokaa. Söimme siinä kaikessa rauhassa, katselimme jodo-videoita, ym. Todella mukavaa, että Hanna viitsi järjestää moisen kestityksen, ja  hauskaa myös, että niin moni ehti lähteä mukaan. Meillä on seurassa aivan loistava porukka innokkaita treenaajia ja puuhahenkilöitä! =) Hienoa!!! En edelleenkään ymmärrä, mitä olen tehnyt saadakseni niin hienoja ihmisiä toimimaan seurani parissa. Luultavasti olen vain onnekas.