Nyrkkeilyn matsitreenit

To 17.1.2008

Vitsit, että oli kyllä aika mieletön päivä tänään. Ensin oli sairaan hyvä fiilis sen kurssin takia koko päivän. Illalla sitten menin nyrkkeilysalille muksimaan fyysistä energiaa ulos, ja siellä sattuikin tänään olemaan matsitreenit. Vesa veti ja paikalla oli hänen lisäkseen vain viisi miestä ja minä. Treenien kulku oli yksinkertaisesti sellainen, että lyhyen alkulämmittelyn ja pienen tekniikkaosuuden jälkeen otettiin sparria todella monta erää ja intensiivisesti. Ja koska paikalla oli lisäkseni vain miehiä, otin koko ajan pelkästään miehiä vastaan.

Alkulämmittely oli mielestäni ollut liian lyhyt enkä siksi päässyt heti fiilikseen. Vähitellen aloin kuitenkin lämmetä, ja sparri alkoi kulkea yhä paremmin. Otin välillä Vesaakin vastaan ja hän antoi minulle pieniä yksinkertaisia neuvoja: lyö nopeampaa, ärhäkämmin ja harvemmin, käytä koko vartaloa, liiku sivulle ja suojaa. Yllätyin, kun pystyinkin yhtäkkiä lyömään paljon nopeammin ja terävämmin kuin aiemmin. En vain ollut tullut ajatelleeksi, että voisin todella pystyä lyömään niin nopeasti ja terävästi, jos vain yrittäisin ihan täysiä. Ja kun erä toisensa jälkeen hanskat heilahtelivat minua kohti milloin suoraan, milloin sivusta, milloin alakautta, vähitellen huomasin, että itse asiassa herkällä liikkumisella ja koko vartaloa käyttämällä lyöntejä pystyikin oikeastaan väistelemään aika hyvin.

Sparri vain jatkui… Kundi toisensa jälkeen siirtyi sivuun venyttelemään. Minäkin olin tietenkin väsynyt, mutta treeniaikaa oli vielä jäljellä, ja kuitenkin pysyin vielä ihan hyvin tolpillani, joten päätin jatkaa. Lopulta olin Vesan lisäksi ainoa, joka seisoi erätauolla vielä täydessä matsivarustuksessa ja muksi verrytellen ilmaan uutta vastustajaa odotellen. Vesa kysyi, olisinko jaksanut ottaa vielä yhden erän. Tokaisin huolettomasti, että "enköhän, jos tarve vaatisi". Siitä Vesa sitten innostuikin ja kajautti saman tien salin hienhuuruiseen ilmaan komennon: "KAIKILLE matsikamat takaisin päälle! KAIKKI ottavat vielä minuutin erän likkaa vastaan!!! Suora vaihto! ILMAN taukoa!" Dääm… Ei muuta kuin kehään ja hanskat heilumaan.

Kahden ensimmäisen erän jälkeen hiki valui ihan virtanaan ja kädet olivat ihan voimattomat. Se oli hyvä. En jaksanut enää jännittää ollenkaan hartioita, joten lyönnit lähtivät rennosti ja luonnollisesti. En myöskään jaksanut enää pelätä yhtään sitä, että törmäisin suoraan nyrkkiin. Itse asiassa aloin jossain vaiheessa ajatella, että kun kerran on nyrkkeilykehässä, on ihan turha käyttää energiaa sen pelkäämiseen, että joku löisi minua nyrkillä. Kun tajusin sen, sparri sujui entistäkin paremmin, koska uskalsin lähteä hyökkäämään paljon rohkeammin. Osumia tulee välillä väkisinkin, mutta ei se itse asiassa haittaa, koska lyönnit ovat yleensä hyvin kontrolloituja ja suojukset ovat tosi hyvät. Huomasin myös, että oikeastaan pieni osuma otsasuojukseen tuntuu yllättävän kivalta. Sitä alkoi melkein kaivata silloin, kun osumia ei hetkeen tullut. (Jotkut tekevätkin usein niin, että torjuvat hiljaiset lyönnit otsalla törmäämällä tahallaan nyrkkiin suoraan vastapalloon).

Anyway, sparri sujui minuutti toisensa jälkeen yhä paremmin, vaikka sain koko ajan vastaani uuden levännen vastustajan. En pelännyt yhtään, kokeilin rohkeasti uusia hyökkäyssarjoja, pystyin lyömään nopeammin ja terävämmin kuin koskaan, onnistuin väistelemään yhä paremmin vastustajan lyöntejä olemalla koko ajan herkässä liikkeessä sivulle ja taakse. Pääsin pois kehänurkkauksesta. Väistin. Rummutin vastaan. Osuin. Sain osuman. Ei se haitannut. Väsyin, mutta en välittänyt. Pysyin pystyssä. Jatkoin. Vesa melkein pomppi innostuksesta kehän laidalla ja ulvoi: "EI OO TOTTA!!! LIKKA ON VIELÄKIN PYSTYSSÄ! ERÄ TOISENSA JÄLKEEN! KOKO AJAN MENEE VAAN PAREMMIN! EI OO TOTTA!!!" Lopulta kaikki muutkin alkoivat huutaa minulle neuvoja ja kannustuksia. Hikivirta haittasi näkyvyyttä. Kuola lensi suusta hammassuojien hölskähtäessä. Olin väsynyt, mutta ei se haitannut. Lopulta Vesa huusi lopetuskomennon. Otin kypärän pois ja vaapuin pyöreiden silmäparien ohi treenikassini luo pakkaamaan kamppeitani. Treeniaika oli loppu ja oli aika lähteä kotiin muiden puuhien pariin.