Virus koettelee onneaan

by

in

Ti 13.5.2008

Heräsin viime yönä joskus vähän ennen neljää siihen, että kurkku oli toiselta puolelta ihan älyttömän kipeä. Pistävä kipu, joka esti nielaisemasta. Olin ihan varma, että kyseessä on taas kerran streptokokkiangiina. Laitoin heti Pekalle tekstarin ja pyysin häntä vetämään tänä aamuna treenit Hämeentiellä. (Sainkin Pekalta vastauksen viestiin joskus neljän aikaan aamuyöllä… Toivottavasti hän ei herännyt viestiini… dääm). Muutaman tunnin päästä kipu oli kuitenkin jo levittäytynyt tasaisesti koko kurkkuun ja tullut selvästi lievemmäksi. On myös vähän lämpöä (mutta ei korkeaa kuumetta). Se onkin siis varmaankin sittenkin "vain" virusperäinen angiina. Jess!

Minulta olisi pitänyt leikata pienenä nielurisat. Luulen, että on suurten nielurisojeni syytä, että minulle tulee niin usein näitä angiinatyyppisiä juttuja. Lapsena nielurisaleikkaus olisi ollut ihan pikkujuttu. Nyt se olisi varmaankin jo vähän isompi juttu. Harkitsen silti nielurisojeni leikkauttamista jonakin rauhallisena hetkenä (esim. kesällä). Välttyisin varmaankin siten monelta antibioottikuurilta tulevaisuudessa.

Ärsyttävää joka tapauksessa, koska olin suunnitellut pääseväni tänään pitkästä aikaa nyrkkeilytreeneihin, mutta en nyt siis varmaan voikaan mennä sinne. Ja siis todellakaan nyt ei olisi aikaa olla yhtään kipeänä, koska toukokuu on muutenkin ihan hirveän kiireinen. Pitäisi saada pari omaa esitelmää valmiiksi (Kielitieteen päiville ja RSL-kollokvioon), koska saan varmaankin lähipäivinä sähköpostiini valtaisan failin, jossa on Auli Hakulisen plenaariesitelmä, joka minun siis pitäisi sitten kääntää suomesta ranskaksi. Lisäksi 1.6 on Ateenan "Experimental Linguistics" -kollokvion julkaisujen deadline, enkä ole vielä antanut Tekstinymmärtäminen II -kurssini loppuarvosanojakaan.

No, onneksi pystyn tarvittaessa nukkumaan vain pari tuntia yössä parin viikon ajan, kuten nähty on… Ei vain pitäisi tehdä niin kipeänä, joten täytyy toivoa, että kroppani onnistuu nitistämään tämän viruksen mahdollisimman tehokkaasti.

————————–

Ihan toisenlaisiin asioihin liittyen mietin tänään seuraavaa: on ongelma, jos sellaiset asiat, joiden pitäisi olla vaikeita, ovat helppoja, kun taas sellaiset, joiden pitäisi olla helppoja, ovat vaikeita.

On olemassa erilaisia taajuuksia. Haastavaa on navigointi niiden välillä.

————————– 

Ke 14.5.2008

Vähän parempi olo onneksi jo tänään. Kurkku on kuitenkin edelleen vähän kipeä, ja on muutenkin vähän puolikuntoinen olo. Yritän löytää vielä täksi illaksi jonkun tuuraamaan treenini.