Nyrkkeilyleirillä Fiskarsissa 17.-18.5.2008

by

in

NyrkkeilyKuva

Olen nyrkkeilyleirillä Kisakeskuksessa, Fiskarsissa, 17.-18.5.2008. Leirin järjestää Helsingin Nyrkkeilyseura ry (HNS).

Su 18.5.2008

Nyrkkeilyleiri Kisakeskuksessa meni oikein mukavasti. Oli tosi mukavaa vaihtelua viettää viikonloppu nyrkkeilyn parissa. Yhteishenki nyrkkeilyseurassamme on mielestäni aivan erinomainen, ja harjoitukset ovat aina tosi hyviä. Itseni kannalta nyrkkeilytreenit ovat tosi hyödyllisiä, koska niissä sekä kamppailutilanne, tekniikka että fyysinen rasitus ovat aivan erilaisia kuin aikidossa. Nyrkkeily ja aikido täydentävät mielestäni todella hyvin toisiaan. Nyrkkeilytreeneissä liikutaan myös aina tosi monipuolisesti: tänäkin viikonloppuna treeneihin sisältyi tekniikka- ja sparriharjoitusten lisäksi mm. kuntopiiriharjoittelua (hyppynarua ym. pomppimista, pistareita, säkkiä, jumppaliikkeitä, jne.) sekä pallopelejä (fudista, lentistä ja korista). Aika kului todella nopeasti, ja opin paljon. Sain Vesalta, Penalta ja Ristolta tosi hyviä neuvoja, joiden avulla pystyn toivon mukaan hiomaan tekniikkaani ja liikkumistani. Lauantaina tuli myös otettua paljon sparria, ja tuntui siltä, että pystyin siten edistymään siinäkin vähän. Jaksoin yllättävän hyvin, eikä mitään loukkaantumisia sattunut (muutaman kerran sparrissa kävelin luonnollisestikin suoraan nyrkkiin, mutta sehän kuuluu asiaan, eikä minuun kertaakaan sattunut juurikaan).

Harjoitusten lisäksi tärkeä aspekti viikonlopussa oli sosiaalinen puoli: olimme kaikki majoittuneet samaan paikkaan, söimme yhdessä, menimme paikan päälle kimppakyydillä, jne. Yhteishenki oli mielestäni todella hyvä, ja esim. ruokapöydässä käydyt keskustelut olivat vireitä ja mielenkiintoisia. Tuntui siltä, että kaikki tulivat tosi hyvin toimeen keskenään ja olivat "yhtä porukkaa". Ilmapiiri oli rento, tuttavallinen ja tasapuolinen (ja lisäksi tietenkin reipas ja urheilullinen). Se oli hienoa. Aivan loistavasti järjestetty juttu siis, Vesa ja Kirsi! =) Täytyy ehdottomasti mennä mukaan vastaaviin tapahtumiin jatkossakin. Olen todella tyytyväinen, että keksin nyrkkeilyharrastuksen ja että satuin vieläpä osumaan nimenomaan tuohon porukkaan.

Viikonlopusta voisi hyvin kirjoittaa tähän paljon pitemminkin, mutta en yksinkertaisesti jaksa. On jokseenkin ryytynyt olo, koska käänsin leirin aikanakin treenien väliajoilla sitä Aulin plenaaria, ja heti leirin jälkeen tulin tänne laitokselle jatkamaan työtä. Suhteellisen ryydyttävää. (Vaikka tietenkin siis olen tyytyväinen, että sain sen käännöksen tehtäväkseni, ja sen tekeminen on kyllä sinänsä ihan kivaa ja opettavaista.) Nyt olen onneksi saanut tehdyksi sen, mitä olin budjetoinut tälle päivälle ja voin siis lähteä kotiin. Ei tarvitse varmaankaan kauaa unta odotella, kun pääsen heittäytymään sänkyyn…


Comments

3 responses to “Nyrkkeilyleirillä Fiskarsissa 17.-18.5.2008”

  1. Per-Erik Avatar
    Per-Erik

    Kumpi noista kahdesta sä olet?

  2. Mari Avatar
    Mari

    Se, jolla on tuuheampi parta.

  3. mää haluun nyrkkeiliäksi mut ei mun perhe ei ehkä anna mun harrastaa sitä mut kaverita on sitä mieltä että mää oon paras nyrkkeiliä kun saisin tilaisuuden niin näyttäisin sitten mut en en tiiä mistä saisin harjoitusta keksikää te jos tiiätte niin, (ja tuo sähköposti on mun mese)