Kielitieteen päivillä Vaasassa 22.-24.5.2008

by

in

Olen XXXV Kielitieteen päivillä Vaasassa 22.-24.5.2008. Pidän tapahtumassa esitelmän aiheesta "Sävelkorkeuden muutos seuraavan puhujan valintamekanismina interaktiivisessa TV-ohjelmassa".

Su 25.5.2008

Palasin eilen Vaasasta Kielitieteen päiviltä. Reissu oli kaikin puolin ihan onnistunut. Tärkein päämääräni, eli tuttujen tapaaminen, toteutui loistavasti. Kielitieteen päivät onkin siinä mielessä hieno tapahtuma, että se kokoaa yhteen porukkaa kaikilta kielitieteen aloita. Erityisen paljon paikalla oli nuoria tutkijoita, joista monia olin tavannut aiemmin mm. Langnetin ja SKY:n tapahtumissa. Matkustin yhdessä fennistikollegani Aino Koiviston kanssa. Pidin Ainon kanssa tammikuussa Keskusteluntutkimuksen päivillä yhteisesitelmän. Tällä kertaa emme esitelmöineet yhdessä vaan (sattumalta) peräkkäin. Aino puhui 'mutta'-loppuisista vuoroista. Hänen esitelmänsä oli mielestäni tosi mielenkiintoinen ja korkeatasoinen. Pidin myös muiden keskusteluntutkijoiden esitelmistä (esim. Kimmo Svinhufvudin esitelmä, joka käsitteli graduseminaarien opponointitilanteita, oli mielestäni oikein kiinnostava). 

Plenaristeina olivat Christian Kock (Kööpenhaminan yliopistosta) ja Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila (Helsingin kauppakorkeakoululta). Heidän esitelmänsä käsittelivät tapahtuman teemaa, retoriikkaa. Kockin esitelmä meni minulta pitkälti ohi siitä syystä, että toimin itse sektiopuheenjohtajana heti kyseisen plenaarin jälkeen, ja tunsin pakottavaa tarvetta lukea sektioni esiintyjien abstrakteja läpi koko plenaarin ajan. Kakkuri-Knuuttilan esitelmää pystyin seuraamaan selvästi paremmin (oma esitelmäni oli melkein heti sen jälkeen, mutta ei se siinä vaiheessa haitannut minua yhtään). Kakkuri-Knuuttila käytti mielestäni kiinnostavalla tavalla retoriikan logospathos ja ethos -käsitteitä tieteellisen kirjoittamisen prosessin kuvaamiseen.

Yksi tapahtuman suurimpia anteja omalta osaltani oli ensimmäinen sektiopuheenjohtajuuteni. Sektio oli heti perjantaiaamuna, joten en ehtinyt jännittää sitä kuin plenaarin ajan, mikä oli ehkä hyvä. Tilanne meni mielestäni kaikin puolin hyvin. Esitelmät olivat kiinnostavia ja keskustelu vireää. Innostuin itsekin kommentoimaan esitelmiä. Jälkikäteen ajattelin, että saatoin ehkä olla jopa hieman yli-innokas… Puheenjohtajanhan pitäisi kai olla diskreetti ja huomaamaton hahmo jossain salin perällä. En varmaan ollut kovin huomaamaton, joo… Hetkittäin keskustelujen aikana tuntui siltä, että joka toisen sanan sanoin minä (noin 10 tavua / sek -puhenopeudella), ja ainakin henkisesti eläydyin tilanteeseen niin vahvasti, että juoksin suunnilleen seiniä pitkin ympäri salia. Ja siis se niiden eriväristen aikalappujen heilutteleminen oli ihan SAIRAAN kivaa!!! =)))) Sektio liittyi sisällöltään väljästi fonetiikkaan. Kaikki esitelmät olivat mielestäni oikein mielenkiintoisia ja kovatasoisia. Puheenjohtajana minun oli pakko keskittyä niihin koko ajan kunnolla, mistä syystä myös sain niistä sisällöllisesti maksimaalisen hyödyn. Hieno juttu siis kaikin puolin! 

Oma esitelmäni käsitteli Goldbergin sävelkorkeuden muutosmekanismin käyttöä seuraavan puhujan valintamekanismina CULT-nimisessä interaktiivisessa TV-ohjelmassa, jossa ranskalaiset nuoret keskustelevat ohjelman juontajien ja studiovieraiden kanssa web-kameroiden välityksellä erilaisista informaatioteknologiaan ja mediaan liittyvistä ilmiöistä nuorten elämän näkökulmasta. Esittelin omaa osuuttani tutkimuksesta, jota teen yhteistyössä erään ranskalaisen tutkijan, Dimitri Voilmyn, kanssa. Dimitri on mediapuheen multimodaaliseen käsittelyyn erikoistunut keskusteluntutkija, joka työskentelee TELECOM ParisTech -nimisessä insinöörikorkeakoulussa Pariisissa ja Nizzassa. Tutustuin häneen viime kesänä Québecissä pidetyssä Le français parlé des médias 2 -kollokviossa. Hankkeemme päämääränä on karkeasti tiivistettynä osoittaa, että Goldbergin alun perin vuonna 1978 esittämä amplitude shift mechanism toimii myös seuraavan puhujan valintaa helpottavana prosodisena keinona. Minun kiinnostukseni kohteena on erityisesti ilmiön prosodinen puoli (sen liittyminen muihin ranskan intonaatiokontuureihin, jne.). Dimitri puolestaan hoitaa tutkimuksen multimodaalisen ja mediatutkimuksellisen puolen. Dimitri on pitänyt aiheesta jo monta esitelmää, ja koko idea oli alun perin hänen. On siis hyvä, että lopulta minäkin puhuin aiheesta jossakin ja voin nyt myös raportoida hänelle alustavia tuloksiani.

Perjantaina sektiopuheenjohtajuuteni jälkeen hengailin koko loppupäivän SKY Journal -kollegani, Kolehmaisen Leenan, kanssa SKY:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa, jossa käsiteltiin lyhyiden alustusten kautta erilaisia nuorten tutkijoiden elämää koskevia teemoja. Tilaisuus oli mielestäni todella onnistunut, vaikka osallistujia ei ollutkaan kovin paljon. Erityisen paljon pidin (entisen SKY Journal -kollegani) Jouni Rostilan alustuksesta, joka koski vastaväitelleiden postdokkien arkea. Hänen puheenvuoronsa todella ravisteli minua ja sai pahimmissa masennukseni syövereissä kokemani tunteet taas hetkeksi heräämään henkiin: akateemisia työpaikkoja on käytännössä mahdotonta saada, vaikka tekisi kuinka paljon töitä, ja muilla työmarkkinoilla (mm. kouluissa) filosofian tohtorin tutkintoa pidetään lähinnä vakavasti invalidisoivana vammana (paitsi ehkä joissakin äärimmäisen harvinaisissa paikoissa, joihin tohtorit ovat jo onnistuneet "soluttautumaan", mutta niihinkin pääsee yleensä lähinnä suhteilla). Muistakaamme siis vanha tuiralainen sanonta: ”Rinta rottingilla kohti uusia nöyryytyksiä!”.

Tapahtuman ohjelmaan sisältyi myös Vaasan kaupungin vastaanotto Kuntsin modernin taiteen museossa sekä illanvietto Strampen-nimisessä paikassa. Kumpikin tilaisuus oli mielestäni tosi mukava. Juttelin niissä lähinnä UFY-kaverini Marianna Hintikan ja SKY Journal -kollegani Heli Tissarin kanssa. He ovat kumpikin HY:n anglisteja. Aivan loistavaa juttuseuraa! Myös pitkät junamatkat Vaasaan ja takaisin olivat sosiaalisesti antoisia. Erityisesti paluumatkalla ravintolavaunu oli täynnä iloisia kielitieteilijöitä. Juttelin paljon mm. Langnetin koordinaattorin, Vanhatalon Ullan, kanssa. Hänellä on paljon tosi kiinnostavia mielipiteitä. Juttelimme mm. erilaisista postdokkailuun liittyvistä ongelmista ja näkökulmista.


Comments

2 responses to “Kielitieteen päivillä Vaasassa 22.-24.5.2008”

  1. Johanna Avatar
    Johanna

    Antoisan kuuloinen reissu! Ja sektion puheenjohtajuus – vau! =) Ei masennuta post doc -ongelmista…

  2. Mari Avatar
    Mari

    Joo, kaipa niistä post doc -ongelmista ehtii masentua myöhemminkin, joten kiirehdin ehkä taas turhaan tässäkin… 😉