Ke 20.1.2010
(Klo 1.46): Vähän tämmönen pitempi päivä taas tänään… Ei kyllä väsytä vieläkään yhtään. Heräsin tänään (tai pikemminkin eilen) kuudelta, jotta ehdin seiskaksi Kisikseen Tungin akrobatiatreeneihin. Oli taas ihan sairaan siistiä!! Teimme ensin tunnin verran erilaisia kehonhallintaliikkeitä permannolla ja sen jälkeen vikat 15 minsaa treenasimme volttiponnistustekniikkaa trampoliinilla ja ponnistuslaudalla. Oli ihan järjettömän kivaa, ja sen jälkeen oli tosi virkeä olo.
Sitten työpöydän ääreen. Aamupäivällä oli vastaanotto. Valmistelin siinä ohessa fonetiikan ja fonologian luentoa ja hoidin muita asioita. Lounasaikaan käväisin Kaisiksessa sushi-buffetissa. Sitten aloin valmistella tieteellisen kirjoittamisen kurssin tunteja. Kurssi alkoi tänään iltapäivällä. Eka kerta meni mielestäni ihan kivasti. Kerroin yleisiä asioita kurssista, minkä jälkeen siirryimme itse asiaan ja aloimme käsitellä tieteellisten tekstien johdanto-osaa. Pidin ensin pienen teoriaesityksen, minkä jälkeen opiskelijat saivat etsiä tiettyjä esittelemiäni piirteitä gradujen ja väitöskirjojen johdannoista. Lopuksi keskusteltiin. Opiskelijoilla oli tosi kiinnostavia ja osuvia havaintoja. Olin oikein tyytyväinen. Tunti pidettiin ranskaksi, mikä mielestäni hieman jäykisti tunnelmaa, etenkin aluksi. Mutta ihan kivasti meni. Jäi hyvä fiilis. Tuntuu ihan jännältä opettaa syventävien opintojen opiskelijoita (eli graduvaiheen opiskelijoita), kun on koko syksyn opettanut ainoastaan ensimmäisen vuoden opiskelijoille (mikä on kyllä sekin tosi kivaa, mutta hieman eri tavalla).
Tunnin jälkeen menin jonkin aikaa ihan yli kierroksilla. Yritin tehdä töitä, mutta ei siitä oikein tullut mitään, joten päätin häipyä hetkeksi yliopiston hallintorakennuksen kuntosalille. Se on yllättävän hyvä mesta. Vedin siellä puolen tunnin lenkin juoksumatolla, lisäksi kuntopyörää ja muita laitteita jonkin aikaa. On tosi mukavaa, kun siellä pääsee saunaankin. Sen jälkeen olin taas täydessä terässä ja palasin työhuoneelle. Sain äsken valmisteltua yhden tieteellisen kirjoittamisen kurssin luennon. Olin päättänyt, että valmistelen sen tänään. Nyt voisin periaatteessa alkaa tehdä tutkimusta. Pitäisiköhän alkaa tehdä? Ei nimittäin väsytä yhtään. Ja kun kerran on aikaa. Sitten siihen kyllä menisi koko yö. No, ehkä mun täytyy tästä lähteä kotiin päin. Harmi, että ei tullut makuupussia mukaan (olen jo ihan oikeasti ehtinyt harkita sitäkin, että raahaisin makuupussin ja -alustan tänne; säästyisi aikaa ja vaivaa). Ulkona on pimeää ja kylmää, eikä bussejakaan taida enää pahemmin kulkea.
En oikeastaan nukahda nykyään koskaan ennen kolmea yöllä, ja mikään ei ole niin tylsää kuin sängyssä makaaminen siten, että ei nukuta. Jos nukkuisin makuupussissa täällä, voisin sentään huoletta tehdä töitä niin pitkään, kun virtaa riittää. Voisin myös raahata töitä kotiin (esim. sunnuntaina tein niin), mutta se on epäkäytännöllistä, koska sekä treenikamojen että kannettavan, kirjojen ja papereiden roudaaminen pitkin kaupunkia on hankalaa.
(Klo 2.34 kotona Kalliossa): On tuo kävelymatka vähän turhan pitkä keskellä yötä pimeässä ja kylmässä treenikamojen kanssa. Mutta toisaalta se on ihan virkistävää. Voisikin tässä vielä hyvin valvoa muutaman tunnin. Mitähän sitä nyt tekisi? No, ehkä sitä voisi yrittää nukkua. Toisinaan pakottamistekniikka saattaa toimia ainakin jonkin ajan päästä.
(Klo 9.28 työpöydän ääressä): Nukahdin varmaankin joskus puoli neljän tai neljän aikaan. Heräsin kahdeksalta oikeastaan ihan pirteänä. Eiliset treenit tuntuivat jonkin verran kropassa. Muuten oli periaatteessa ihan virkeä olo. Vähän tuntui vaikealta nousta ylös, kun tiesi, miten pitkä päivä on taas edessä. Mutta sitten kun olin ylhäällä. tuntui taas ihan kivalta olla jalkeilla. Itse asiassa tekisi mieli lähteä taas hallintorakennuksen kuntosalille vetämään vähän juoksumattotreeniä, mutta en kyllä voi lähteä nyt. Täytyy alkaa valmistella kieliopin opetusta. Onneksi tänään ei ole lainkaan opetusta.
Comments
3 responses to “Pitkähkö päivä”
Paljonko on batterykulutus per päivä?
No ei batterya oo nyt niin kovin paljon mennyt, mutta kahvia on sitten senkin edestä… (tyyliin 9 kuppia tänään…)
Voin ostaa nimpparilahjaks semmosen laatikon. 8)