Ti 2.3.2010
Olin taas tänä aamuna Tungin akrobatiatreeneissä Kisiksessä ja tajusin siinä samalla, kuinka aliarvostettuja kokemuksia epäonnistumiset ovatkaan. Treenasimme nimittäin tänään puolivolttia (ei mitään sellaista "räkäpuolivolttia", jota treenasin pentuna välitunnilla koulun pihalla – siis sellaista, jossa jalat ovat koukussa ja ylävartalo repäistään takaa vauhdilla – vaan sellaista ihan oikeaoppista voimistelupuolivolttia, jossa vartalo on koko ajan ihan suorana). Yritimme myös keskittyä siihen, että saamme liikkeeseen riittävästi vauhtia. Kuten Tung totesi: vartaloon ei saa nopeutta, jos ei treenaa nopeasti. Se on totta. ("Ookooo… Täältä tullaaaan…!!!" 😉 Lisäksi tärkeää puolivoltissa on mm. oikea ajoitus: juuri tietyllä hetkellä täytyy osata työntää voimakkaasti kummallakin kädellä. Ja jos ajoitus epäonnistuu, käy juuri niin kuin minulle kävi tänään: näen vieläkin mielessäni itseni ottamassa vauhtia, nousemassa käsilläseisontaan ja sen jälkeen *KA-JYSKIS!!!* Suoraan hanuri edellä alas. ("AI!")
Mutta se oli itse asiassa IHAN SAIRAAN viihdyttävää!!! Siis se oli NIIN huvittavaa, että olisin voinut delata nauruun! Tung ja Pekka eivät kehdanneet pahemmin nauraa, mutta oikeastaan minua ei olisi haitannut yhtään, vaikka he olisivat kierineet pitkin permantoa, hakanneet maata ja hekottaneet oikein antaumuksella minulle. Jaettu ilo on nimittäin moninkertainen ilo!! =) Vielä treenien jälkeenkin suihkussa hirnuin sille niin, että vedin suihkusaippuaa sieraimiin (en suosittele…). Ja ratikassa hekottelin sille itsekseni melkein vedet silmissä. (Porukka vähän tsiigas…) En ole varmaan IKINÄ saanut mistään ONNISTUNEESTA yrityksestä näin hyvää mieltä!!! (Prosentuaalinen todennäköisyys, hmm…. lasketaanpa… 😉 Mutta siis TÄMÄ oli IHAN SAIRAAN viihdyttävää!!! Naurakaamme siis kaikki yhdessä epäonnistuneille yrityksille! Ne ovat KIVOJA! Ne ovat KAVEREITAMME! Olemme kaikki yhtä!
Japanissa ihmiset ovat tosi edistyneitä tässä. Siellähän kaikki alkavat aina hekottaa, kun joku mokaa jotakin. Muistan esim. kerran, kun yhdessä ruokapaikassa Tokiossa pruittasin vahingossa (sentään) salaattikastikkeet vieressä istuvan asiakkaan takin hihaan ("Oho…"). Yritin pyyhkiä sitä pois, jolloin se vain levisi laajemmallle alueelle ja imeytyi paremmin hänen takkiinsa. Olin ihan varma, että "ookoo, nyt tulee turpiin…", mutta se kaveri alkoikin vain nauraa makeasti ("ooh, the guru…"), ja myös kaikki muut siinä ympärillä alkoivat nauraa. Sekin oli lopulta vain tosi piristävä kokemus. Ja sama periaate toteutui silloin pari kesää sitten Tissier'n leirillä Roquebrunessä, kun treenasin sen Japanin suurlähettilään kanssa ja heitin hänet kerran vahingossa (sentään) pää edellä yhden italialaisen hanuriin. Hänkin alkoi vain nauraa ("ooh, the guru…"). Se oli tosi vaikuttavaa.
Comments
8 responses to “Hupia epäonnistuneesta puolivoltista”
Heh,
mokailu ja itselleen nauraminen on äärimmäisen tärkeä taito! Jos ottaa itsensä turhan ryppyotsaisesti, niin eläminen menee aika tylsäksi ja vaativaksi. Eikä koheltaminen ole mikään karmea tabu mistä ei saisi puhua, sitä nyt sattuu kaikille ja jos noita pystyy jakamaan niin aina parempi!
Möheltämisestä puheenollen, terveisiä pikkuvarpaalta… se on vähän oudon mallinen ja näköinen, mutta varmaan kestää jo huomenna treenaamista. Pari pikkudetaljia tosin varmaan pitää jatkossa pohtia ton koshinage-ukemin kanssa. Mun koulukunnassa kun siitä on useampi muoto: suoraan varpaan päälle rullaten (hyvin vaativa tekniikka!) selälleen ison lätsäyksen kanssa sekä koivet ojossa hanurilleen. Vähän pelottaa ajatellakin, mikä se sulava kombinaatio noista olisi, kaikki alas yhtä aikaa..? 😀
=D Sä pärjäät hienosti, HK!
Mulla on muuten oikee polvi aika kipee tällä hetkellä. Sitä jotenkin kummallisesti vihloo sisäsivusta aina sillon, kun kyykistyy vähänkään tai kun siihen tulee täräys. Ei kiva.
Ai saamari, tuo on kyllä aika paha – varsinkin kun on laji, jossa tuota kyykkyä on oikeestaan joka tekniikassa. Tai siis kun vaihtoehtona on joko kyykky tai sitten oikein komea pyllistys. (Voisikohan sen selittää olevan ranskalaistyyppinen pyllistys? 😀 )
Olin eilen nyrkkeilemässä (pitkästä aikaa), ja polveen sattui jopa U-väistössä, vaikka siinä ei mennä kovinkaan paljon kyykkyyn. Jalat vain koukistuvat vähän äkkinäisesti suoraan alaspäin. Mut saa nähdä, voi olla, että se ei aikidossa niin paljon häiritsekään. (Aikidossa on kyllä paljon kyykkyä, mutta ei sellaista äkkinäistä lysähdystä suoraan alaspäin. Pelkkä taivutus sinänsä ei satu, vaan nimenomaan semmonen äkkinäinen tiputtautuminen alaspäin.)
Hmm. Nyrkkeilyssä ei ehkä kannata pyllistellä.
Joo ei… Saattais tulla uni aika nopeesti.
hohoo..
Mikä sattuma. Mä oon just menossa Dextraan ortopedille tekee leikkaussuunnitelmaa. Oikea polvi täälläkin, kierukka kappaleina.