La 27.3.2010
Vedin tänään Antin kanssa junnuleirin Rajatorpassa. Leirin järjesti Jukara ry. Se meni mielestäni tosi kivasti. Taso oli tällä kertaa TODELLA poikkeuksellisen korkea, ja ennen kaikkea porukka oli tosi motivoitunutta nimenomaan aikidon treenaamiseen. Joka kerta, kun näytimme Antin kanssa edessä jotakin tekniikkaa, rivissä oli ihan hiljaista ja salissa vallitsi keskittynyt tunnelma. Kaikki seurasivat herkeämättä jokaista liikettä, jonka näytimme. Se oli jotakin ihan käsittämätöntä (junnutreeneissä siis), koska useinhan junnutreeneissä on koko ajan pieni taustahäly, ja vain pieni osa porukasta seuraa kunnolla opetusta. Tänään niin ei ollut. Tuli sellainen fiilis, että KAIKKI seurasivat ja tahtoivat oppia. Tekniikat menivätkin tosi hyvin, vaikka vedimme vaikeita asioita (ryotedoria sekä ushirowaza ryotedoria ja ryokatadoria). Paikalla oli porukkaa kolmesta seurasta: Jukarasta, Meido-kanista ja meiltä Finn-Aikista. Yhteensä osallistujia oli muistaakseni 27.
Treenin alkuun vedimme kuntopiirin. Sitä ennen olimme jo juosseet ympäri salia aika pitkään. Siltikin porukka jaksoi tosi kivasti tsempata myös kuntopiirissä. Ei kuulunut mitään mutinoita, ja kaikki tekivät kunnolla. Tein tietenkin itsekin mukana. Kiva aamujumppa. Rankinta oli kuitenkin se, kun Antti keksi ekan treenin lopussa, että leikitään ukemi-hippaa, ja MINÄ ja Antti jäämme hipoiksi! Ei hemmetti, Antti prrkl…. Juosta nyt hippaa ympäri sitä hemmetin isoa salia 27 vikkelän muksun perässä… (#¤%&x!) Olimme kumpikin parissa minuutissa IHAN finaalissa. Se jatkuva kiihdyttäminen ja äkillinen suunnan muuttaminen oli todellakin yllättävän rankkaa. Meinasin delata. (Mietin vain mielessäni erilaisia kuristamistekniikkavaihtoehtoja, joita voisin soveltaa Anttiin sen hemmetin hippaleikin jälkeen.)
Treenien välillä oli puolen tunnin tauko, jonka aikana junnut söivät eväitä. Minä ja Antti käytimme sen ajan juhlaleirinäytöksemme treenaamiseen. Teemme siinä tanto- eli puukkotekniikoita. Senkin treenaaminen oli yllättävän ryydyttävää. Tekniikoita on yhteensä vain kahdeksan, mutta kun ne tekee putkeen näytösintensiteetillä, siinä ehtii jonkin verran hyytyä.
Toisen treenin lopussa otettiin viestikilpailuja. Junnut pitävät siitä aina yhtä paljon. Kaikki tekevät aina ihan täysiä ja kannustavat toisiaan. Se on hyvä lopetus leirille. Meteli oli kyllä ihan järkyttävä, mutta emme viitsineet enää siinä vaiheessa puuttua siihen. Hetkittäin on mukavaa päästää innostus valloilleen, jos sitä kerran on ilmassa.
Eilen illalla olin duunissa klo 23.30 asti. Tahdoin saada maanantain ranskalaisen kielitieteen opetuskerran suunniteltua. Meni myöhään, koska päivällä olin hukannut aikaa yhteen ihan turhaan asiaan (omasta syystäni siis). Päivällinen jäi väliin, ja ruokakauppa ehti mennä kiinni, ennen kuin ehdin kotiin. Oli ihan järjetön nälkä. Tuli mieleen, kun Juusto pari vuotta sitten laihtui tosi paljon lyhyessä ajassa. Muistan kysyneeni häneltä silloin, miten hän oli niin ohuessa kunnossa. "No kun mä syön vain kerran päivässä. Lounaan duunissa." "Ai miks?!" "No kun ei meil oo koskaan himassa mitään ruokaa, enkä mä jaksa käydä kaupassa." "Aha, joo…" Mielestäni (lue: omasta uusavuttomasta näkökulmastani katsottuna) se oli ihan ymmärrettävä syy, koska siis eihän ihminen VOI syödä kuin kerran päivässä, jos himassa ei kerran ole koskaan mitään ruokaa, eikä jaksa käydä kaupassa. Ei vain voi. Niin se vain on.
(Klo 22.29): Katsoin äsken DVD:ltä leffan Tummien perhosten koti. Suosittelen. Todella vaikuttava leffa.