Pe 5.11.2010
(23.05): … suhtautumisessani Mummon kuolemaan: kun näin hänet viimeistä kertaa, minun olisi pitänyt pyytää muilta, että olisin saanut olla hänen kanssaan hetken kahden. Minun olisi pitänyt kertoa hänelle kaikki ne asiat, jotka tahdoin hänen tietävän. En tehnyt niin, vaikka siihen oli mahdollisuus, ja se oli virhe. Nyt tätä virhettä ei enää pysty korjaamaan.
Mietin myös, kuuntelimmeko häntä tarpeeksi. Mummollahan alkoi viimeisinä vuosina kuulo reistailla jonkin verran. Siitä aiheutui se, että esim. ruokapöytäkeskusteluissa hän puhui toisinaan aivan eri asiasta kuin kaikki muut. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mikä oli puheenaihe, mutta hän tahtoi siltikin osallistua keskusteluun. Olisi ehkä pitänyt kuunnella enemmän, mitä sanottavaa hänellä oli, liittyi se sitten mihin hyvänsä. Hänellä oli muistoja jo 20-luvulta ja sota-ajoilta. Vain harva nykyihminen on kokenut ne ajat. Ehkä takerrumme toisinaan liikaa vain nykyhetkeen ja kiirehdimme kohti tulevaisuutta.
Comments
2 responses to “Kadun vain yhtä asiaa…”
Ymmärrettäviä pohdintoja. Toisaalta olen itse tullut siihen tulokseen, että kaikki on ja jää aina kesken. Tärkeintä eivät ole viime hetket vaan koko yhteinen eletty elämä.
Olet varmaan oikeassa.