Brunon leirillä

Pe 18.3.2011

(Klo 22.22): Tänään alkoi Bruno Gonzalezin ohjaama leiri Kaapelitehtaalla. Tunsin itseni väsyneeksi ennen treenejä, koska olen nukkunut niin huonosti viime aikoina. Kaiken lisäksi meillä oli tänään projektin kokous Tampereella, ja jouduin sen takia heräämään tavallista aikaisemmin. Lyhyt aamu-unipätkäni jäi siksi tavanomaistakin lyhyemmäksi. (Junassa olin kuitenkin taas ihan pirteä. Tietty.) Anyway, treeneissä piristyin nopeasti. Treenit eivät olleet fyysisesti rankat, mutta ne vaativat paljon keskittymistä. Aluksi teimme pitkään erilaisia hyökkäys- ja sisäänmenoharjoituksia katatedorista. Sitten siirryimme tekemään shihonagea. Lopulta shihonage oli ainoa tekniikka, jota teimme. Sitä siis tehtiin aika paljon. Katatedorin jälkeen teimme samaa tekniikkaa yokomenuchista, mutta monilla eri vastaanottotavoilla. 

En tällä kertaa joutunut tulkkaamaan (JIHUUUUUUUUU!!!! Bileet pystyyn!). Paikalla oli myös venäläisiä vierailijoita, joten Bruno puhui englantia. Olisikin ollut ihan turhaa, että olisin tulkannut, koska Bruno puhuu englantia ihan hyvin. Paljon paremmin kuin moni muu. Hän pystyi ihan hyvin vetämään treenit englanniksi. 

Treenit olivat tosi kiinnostavat, mutta huono uutinen on se, että teloin vasemman olkapääni (eli sen, joka on leikattu kolme kertaa ja joka on sen takia jonkin verran liikerajoitteinen). Olin aika paljon ukena, ja jostain syystä Bruno teki koko ajan vasemmalle puolelle. Ja siis ne Brunon shihonaget olivat ihan JÄRJETTÖMÄN nopeita ja tiukkoja. Kukaan ei oikein meinannut pysyä niissä perässä. Jonkun kerran kerkesin heittoon juuri ja juuri mukaan, mutta kun treenin lopussa olin yhden tosi pitkän session edessä ukena ja aloin ilmeisesti vähän väsyä, myöhästyin yhdestä lähdöstä sen verran paljon, että olkapäähäni tuli tosi voimakas vääntö. Vääntö tuli juuri siihen suuntaan, johon olkapääni nivelsiteitä on kiristetty. Tuntui tosi voimakas kipu olkapään nivelsiteiden alueella. Luulen, että siellä tapahtui jonkinlainen venähdys, tai jotain. Tärkeintä on tietenkin se, että olkapää pysyi paikoillaan eikä mennyt sijoiltaan. Viimeisessä vaihdossa en kuitenkaan pystynyt enää kunnolla treenaamaan. Teimme parini kanssa tekniikkaa vain toiselle puolelle. Kipu tuntui sormissa asti. 

Nyt kipu on tasaantunut aika hyvin. Levitin olkapään alueelle Voltarenia, joka tuntui myös auttavan hieman. Saa nähdä, miten huomenna. Täytyy toivoa, että kipu ei tässä yön aikana pahene. Huomennahan on nimittäin peräti KUUSI tuntia treenejä. Jos olkapäähän sattuu koko ajan, se on todella pitkä aika (kun se on muutenkin suuri harjoitusmäärä yhdelle päivälle). Täytyy myös toivoa, että nukun ensi yönä enemmän kuin kaksi tuntia.    

Su 20.3.2011

(Klo 1.40): En pysty kirjoittamaan kovin pitkästi, koska olen poikaystäväni luona yötä. Anyway, treenasin koko päivän leirillä. Yhteensä kuusi tuntia treenejä siis. Aika meni olosuhteisiin nähden melko nopeasti. Olin kuvitellut, että kaksi kolmen tunnin treeniä puolentoista tunnin tauolla tuntuisi ihan sairaan pitkältä rupeamalta, mutta loppujen lopuksi se oli ihan ok, koska tahti oli sen verran rauhallinen. Teimme kaksi tuntia jo:ta. Lähinnä erilaisia reaktio- ja lyöntiharjoituksia. Myös aseettomissa treeneissä teimme pääasiassa erilaisia harjoitteita, jotka liittyivät hyökkäyksiin ja vastaanottoihin. Jonkin verran tehtiin myös Endo-tyyppisiä kontakti- ja liikkumisharjoituksia (ns. "muurahaistanssia", jota myös Christian vetää melko usein). "Muurahaistanssia" tehtiin myös suwariwazasta, mikä oli kyllä uutta, ainakin minulle.

Tekniikkaa tehtiin varsin vähän: muistaakseni vain ikkyota ja hetken aikaa kotegaeshia iltapäivällä. Olin tyytyväinen, että emme tehneet shihonagea, koska olkapääni ei olisi kestänyt sitä. Tekemissämme harjoitteissa se ei kuitenkaan kovin paljon häirinnyt, eikä myöskään ikkyossa ja kotegaeshissa. Treenit eivät olleet fyysisesti rankkoja, mutta keskittymistä ne vaativat tosi paljon. Kuusi tuntia tuntui siksi melko pitkältä ajalta. Neljä tai viisi tuntia olisi riittänyt minulle ihan hyvin. Sen sijaan vauhtia olisi minun makuuni voinut olla enemmänkin. Pidän siitä tunteesta, kun treenien jälkeen on ihan hiestä märkä, ja lihakset ovat ihan ryytyneet. Mutta tietenkään kuuden tunnin aikataululla rankat mättötreenit eivät oikeastaan ole mahdollisia (koska päivän alussa porukkaa ei vielä voi liikaa uuvuttaa, ja loppuajasta taas kaikilla on keskittymiskyky niin nollassa, että vauhdikas heittely olisi melko vaarallista).

(Klo 22.48): Nukuin taas viime yönä tosi huonosti ja olin siksi tosi väsynyt aamulla. Mietin, jaksanko edes lähteä leirille treenaamaan. Päätin kuitenkin lähteä, ja se osoittautui todellakin hyväksi päätökseksi. Tämän päivän treenit olivat nimittäin mielestäni kaikkein parhaat koko viikonloppuna. Jo- eli keppitreeneissä teimme tsuki yodangaeshiuchia ensin yksin ja sitten parin kanssa. Se katahan on periaatteessa varsin yksinkertainen, mutta Bruno keksi siitä monta kiinnostavaa harjoitetta, varianttia ja detaljia. Jotkut niistä eivät olleet ollenkaan helppoja.

Aseettomassa treenissä teimme tänään paljon enemmän heittoja kuin aiemmissa treeneissä. Ihan aluksi ja lopuksi tehtiin muurahaistanssia, mutta muuten teimme enimmäkseen ryotedori kokyonagesta sellaista yhtä leikkaavaa muotoa, jossa kädet nostetaan otsalle ikään kuin olisi bokken kädessä. Muodon pystyy tekemään sekä suoraan että taisabakin kautta. Ensin teimme sitä melko pitkään niin, että uke tarttui toria ihan normaalisti ranteista. Se oli minulle jo varsin tuttua, koska olen vetänyt samaa muotoa silloin tällöin omassa seurassamme. Mutta sen jälkeen aloimme tehdä samaa tekniikkaa siten, että tori lähti tekemään leikkausliikettä jo ennen kuin uke ehti saada otteen ranteista. Silloin uken piti tehdä eräänlainen suojausliike varsinaisen ryotedorin sijaan. Se on todella hankala muoto kummallekin osapuolelle. Etenkin ukena se oli mielestäni todella haastavaa etenkin silloin, kun oli ukena Brunolle… Välillä hän havainnollisti tekniikkaa shinain eli bambumiekan kanssa. Hän lähti leikkaamaan, ja uken tehtävänä oli suojautua ja paeta miekkaa ukemilla. Jossain vaiheessa hän yritti pitkään sitkeästi saada minut tajuamaan, miten siinä piti liikkua, mutta ei kyllä oikein mennyt jakeluun. Koko ajan tuli hittiä shinaista. No, mutta se oli silti ihan opettavaista ja kiinnostavaa. Loppuajasta teimme vielä suwariwaza yokomenuchi ikkyosta pari tosi hankalaa muotoa. En oikein saanut niitäkään kunnolla onnistumaan mutta luulen tajunneeni suunnilleen, miten ne pitäi
si tehdä. Tärkeintähän leireillä on se, että tajuaa suunnilleen, miten jotakin juttua voi harjoitella. Tarvittavat toistot voi ja käytännössä pitääkin sitten tehdä myöhemmin kotidojolla. 

Olkapääni kesti tänään tosi hyvin. On se vieläkin vähän kipeä, mutta ei kovin paljon. Luulen, että siihen ei sittenkään tullut mitään varsinaisia vaurioita. Luultavasti arpikudos vain repesi, tai jotain. Voi olla ihan hyväkin, että ylimääräiset arpikudoskiinnikkeet tulee aina välillä siivottua poies. Nehän saattavat vain turhaan jäykistää olkapäätä.

Kolmen tunnin treenit eivät mielestäni tänään tuntuneet erityisen pitkiltä. Ehkä niihin alkoi jo tottua. Viikonloppu oli kokonaisuutena mielestäni oikein antoisa. Treenit olivat sisällöltään melko erilaiset kuin olisin osannut odottaa (enemmän kaikenlaisia harjoitteita ja vähemmän tekniikkaa kuin olisin olettanut), mutta ei se mitään. Opin tosi paljon ja oli ihan mukavaa. Tuli myös todistettua, että Varpela on osannut väsätä minulle tosi tukevan uuden olkapään. Kun se tämänkin tilanteen kesti, niin varmasti se kestää melkein mitä tahansa jatkossakin.