Leirillä Moskovassa

To 24.3.2011

(Klo 16.44): Lähden noin tunnin päästä junalla Moskovaan. Siellä järjestetään tulevana viikonloppuna Christian Tissier'n ohjaama suuri aikidoleiri. Samassa yhteydessä oppilaani Pekka ja Aino suorittavat 2. danin (eli 2. asteen mustan vyön). Olemme valmistautuneet kokeeseen jo monta kuukautta, ja mielestäni he ovat niin valmiita kokeeseen kuin vain voi olla. Pidin heille vähän aikaa sitten koegraduoinnin, ja kumpikin selvisi siitä aivan erinomaisesti.

Pitkä junamatka siis edessä, mutta onneksi on seuraa. Saavumme perille Moskovaan huomenna joskus kahdeksan jälkeen aamulla paikallista aikaa. Täytyy toivoa, että kukaan ei päätä tänä viikonloppuna räjäyttää junaa tai rautatieasemaa, eikä mielellään tietenkään myöskään metroa. Olkapääni on onneksi tuntunut tällä viikolla ihan hyvältä, joten pystyn varmaankin treenaamaan ihan normaalisti.

Pe 25.3.2011

(Klo 15.37 hotellissa): Boooring… Odottelemme hotellin vastaanottoaulassa, etta huoneemme saadaan siivottua. Erityisen arsyttavaa tasta tekee se, etta tulimme tanne heti aamulla ja meille kerrottiin silloin, etta saisimme huoneet klo 14. Lahdimme kaupungille katselemaan nahtavyyksia ja tulimme sitten takaisin tanne. Jonotimme TUNNIN hirveassa ryysiksessa vain saadaksemme tietaa, etta huoneitamme ei ole viela siivottu. Tunnin paasta sitten takaisin jonottamaan. (#$%x&…)

Yo junassa meni ihan hyvin. Ne venalaiset junat ovat ihan viihtyisia. Vahan vanhanaikaisia kylla, mutta sekin omalla tavallaan vain lisaa tunnelmaa. En tosin meinannut millaan saada unta, mutta yksi venalainen muija pyysi minua sammuttamaan lukulampun. Sen jalkeen valvoin ainakin pari tuntia tekematta mitaan. VITSIT, etta oli tylsaa!! Olen jo tottunut unettomuuteen, mutta en siihen, etta en voi tehda mitaan muutakaan, jos ei nukuta. No, jossain vaiheessa kuitenkin nukahdin ja nukuin ihan siedettavasti. Herailin tietysti pitkin yota enka edelleenkaan voinut tehda mitaan, koska se venalainen muija olisi voinut herata, jos olisin laittanut valon paalle. Olo oli kuin rippikoululeirilla, jossa piti sammuttaa valot kymmenelta illalla, eika sen jalkeen saanut tehda enaa mitaan. (Booring!!) Mutta loppujen lopuksi se oli ehka siina mielessa hyva, etta kun oli pakko vain maata sangyssa tekematta mitaan, valilla tuli nukuttuakin. Muuten olisin saattanut tehda kaikkea muuta koko yon ja olla ihan sairaan vasynyt aamulla. Nyt en tuntenut itseani erityisen vasyneeksi (vain hieman artyneeksi, kun en ollut voinut tehda mitaan koko yona).

Jatimme tavarat hotelliin sailytykseen ja suuntasimme sitten Punaiselle torille. Siella on tullut kaytya aiemminkin, mutta oli se silti taas kerran vaikuttava naky. Kavimme ensin Historiallisessa museossa, joka on siina Punaisen torin kupeessa. Se oli ihan kiinnostava kokemus, joskin tarjonta oli mielestani melko tavanomaista. Siella oli mm. vanhoja pukuja, ikoneja, tyokaluja, koriste- ja kayttoesineita, aseita, jne. kivikaudelta 1900-luvulle saakka. Sen jalkeen kavimme Pyhan Basiliuksen katedraalissa. Kyseinen katedraalihan on luultavasti Venajan kuuluisin nahtavyys. Kieltamatta se on todella nayttava. Se rakennettiin Iivana Julman kaskysta 1555-1561 tataareista saadun voiton kunniaksi. Matkaoppaassa kerrotaan, etta Iivana Julma olisi kaskenyt puhkaista arkkitehdin silmat, jotta tama ei olisi pystynyt enaa luomaan kauniimpaa kirkkoa muualle. ("Kiitti vaan!") Olin nahnyt katedraalin jo monta kertaa, mutta en ollut koskaan tullut kayneeksi siina sisalla. Kavelimme myos Leninin mausoleumin ohi. Olisi ollut kiva kayda siella sisalla, mutta se oli kiinni. Kavimme lounaalla yhdessa raflassa Punaisen torin lahella ja tulimme sitten takaisin tanne hotellille. Taytyy toivoa, etta kohta saamme jo ne huoneet. Treenit alkavat tanaan vasta klo 20.00, luultavasti Christianin lentoaikataulun takia.

La 26.3.2011

(Klo 00.16 hotellissa): Voi hemmetin hemmetti… En tajua miksi, mutta oikeaa lonkkaani vaivaa taas se joku perhanan rasitusvamma. Teimme treenin alussa taino-tenkan-ho:ta, joka on siis kaikkein kevyin mahdollinen liike aikidossa, ja lonkkaani alkoi sattua jo siinä. Tai siis se kipu ei oikeastaan tuntunut lonkassa vaan lonkkaluun takana olevassa lihaksessa. Siinä alkoi tuntua sellaista polttavaa kipua, joka tietysti paheni treenin edetessä. En TODELLAKAAN tajua, mistä se on tullut tällä kertaa. Torstaina en treenannut lainkaan, ja keskiviikkona ei tuntunut vielä mitään. Nyt yhtäkkiä sitten sattui ihan sikana. Kyseinen lihas revähti tosi pahasti niihin aikoihin, kun asuin Pariisissa heti lukion jälkeen ja treenasin 3-4 tuntia joka päivä. Tein kylmiltään kovaa ukemia yhdellä leirillä, ja hanurista kuului yhtäkkiä sellainen ääni kuin olisi paperia repinyt: lihas prakasi totaalisesti. Sen jälkeen se on vaivannut säännöllisin väliajoin, niin kuin kaikki vanhat vammat. Treeni meni sen takia aika pitkälti pieleen minun osaltani.

Teimme tekniikoina shihonagea, ikkyota, iriminagea ja kotegaeshia. Olin ukena iriminagessa, ja täytyy myöntää, että Christianin heittojen aikana en kerinnyt ajatella kipeää lonkkaani. Siinä oli niin paljon muuta ajateltavaa. Sen sijaan eteen juokseminen salin laidalta tuntui kamalalta. Oli pakko nilkuttaa, koska en pystynyt pistämään kunnolla painoa toiselle jalalle. Mutta Christianin heitoissa oli mukava olla kyydissä. Ne olivat niin tajuttoman voimakkaita, nopeita ja tarkkoja, että siinä ei todellakaan ehtinyt ajatella tai tuntea kipua. Koko lopputreeni oli kuitenkin kamalaa. Meinasin siirtyä katsomon puolelle, kun jouduin shomenuchi iriminagessa treenaamaan yhden tyypin kanssa, joka teki ihan ultrajärkyttävän horjutuksen (sellaisen, jossa revitään ukea olkapäästä; en tykkää siitä yhtään, eikä Christian missään tapauksessa tehnyt niin, joten muidenkaan ei olisi pitänyt tehdä). Kaiken lisäksi juuri se vaihto kesti ihan sikapitkään. (Ainon pari oli kuulemma samassa vaihdossa yrittänyt ruuvata ukeltaan pään irti. Joten kovin hyvin ei mennyt muillakaan sillä hetkellä…) Taso täällä Moskovassa on kuitenkin todella korkea, joten pääasiassa treenasin tosi hyvien ja mukavien parien kanssa. Siinä mielessä oli tosi harmi, että keskittymiseni meni lähes täysin kipeään lonkkaani. Levitin siihen äsken Voltarenia ja vedin yhden Buranan. Toivotaan, että ne auttavat, koska huomenna on edessä pitkä päivä.          

Su 27.3.2011

(Klo 13.38 kotona): I'm back!! Oli hyvä reissu, mutta on silti tosi mukavaa olla taas bäkissä. Pekan ja Ainon graduointi pidettiin eilen aamulla ennen treenien alkua eräällä toisella dojolla jonkin matkan päästä leiripaikasta. Heidän lisäkseen oli vain yksi valkovenäläinen kokelas, joka suoritti 1. dania. Kyseessä oli pieni privaattitilaisuus, koska kyse oli Venäjän Aikidoliiton ulkopuolisesta vyökokeesta. Kaikki kolme kokelasta olivat toisilleen ukeina. Se valkovenäläinen kaveri oli iso ja melko jäykkä, joten hänen liikuttamisessaan oli oikeasti jonkin verran haastetta. Kaikkien suoritukset menivät kuitenkin mielestäni hyvin. Kakkosdanin kokelailta, eli Pekalta ja Ainolta, kysyttiin tekn
iikoita ihan laidasta laitaan ja nopealla temmolla. Olin tyytyväinen, että olimme valmistautuneet hyvin… Valmistautuminen ei todellakaan mennyt hukkaan! Kylmiltään siitä myllytyksestä olisi ollut vaikea kenenkään selvitä. Tekniikoiden lisäksi kummaltakin kysyttiin aika erikoisia jyuwaza- eli vapaatekniikkamuotoja: toiselta kysyttiin muistaakseni mm. suwariwaza yokomenuchi jyuwaza (ööh.. kuinkas monta tekniikkaa tästä voikaan tehdä…) ja toiselta hanmihandachiwazasta joku jyuwaza. Tachiwazasta erilaisia jyuwaza-muotoja kysyttiin useita, ja välillä saattoi tulla pitkä lista tekniikoiden nimiä yhteen putkeen, ja ne piti sitten vain yrittää muistaa. Lopuksi kysyttiin tantodoria (eli tekniikoita puukkoa vastaan). Emme olleet treenanneet niitä kovin paljon, mutta sekin osuus meni mielestäni ihan ok. Yokomenuchi shihonagesta gyakute-otteella tuli kylläkin jonkin verran palautetta, mutta sekin palaute kohdistui minuun eikä kokelaisiin ("Ehkä Mari voi selittää minulle myöhemmin, mistä hän on oppinut tekemään gyakute-otteen shihonagen noin…") Tilaisuuden jälkeen kysyin häneltä, miten se sitten olisi pitänyt hänen mielestään tehdä. Hän näytti sen minulle, joten nyt tiedän jatkoa ajatellen, minkä muodon hän tahtoo siitä tehtävän graduoinnissa. (Olen kyllä oppinut sen toisenkin muodon Ranskassa, mutta ilmeisesti siis joltakin muulta kuin Christianilta, tai sitten hän on viime vuosina muuttanut mieltään kyseisen muodon suhteen.) Anyway, sitä täytyy hieman treenata tulevissa omissa treeneissämme.

Olin kokonaisuutena oikein tyytyväinen oppilaideni suorituksiin ja näin, että Christiankin oli niihin ihan tyytyväinen (ja hän ei ole ihan helposti tyytyväinen vaan alkaa melko helposti vaikuttaa ikävystyneeltä). Olin myös tyytyväinen siihen, että Christian ei päästänyt kokelaita liian helpolla (vaikka olikin sanonut minulle jo etukäteen luottavansa minuun täysin oppilaideni tason arvioinnin suhteen). Kokelaat joutuivat todellakin tekemään töitä vyöarvonsa eteen. Ei ollut mikään läpihuutojuttu vaan ihan kunnon myllytys. Katsoin ylpeänä vieressä, kun oppilaani jaksoivat tsempata loppuun asti ja muistivat lähes täydellisesti kaikki ne lukemattomat tekniikat, joita olimme koetta varten kerranneet koko seuran voimin. Hieno homma!

Treeneissä meni eilen ihan hyvin. Tulehduskipulääkkeet olivat tehonneet, ja pystyin niiden ansiosta treenaamaan melko normaalisti. Hanurissani tuntui polttavaa kipua aina ukemeita tehdessäni ja myös mm. ollessani ikkyossa ukena (koska silloinhan lonkan alueelle tulee varsin voimakas venytys). Pystyin kuitenkin treenaamaan. Teimme pääasiassa shomenuchia (aika paljon ikkyota erilaisista sisäänmenoista, mutta myös mm. jyuwazaa, udekimenagea, jne.). Myös "muurahaistanssi" tuntuu tällä hetkellä olevan jotenkin muodissa, koska teimme sitäkin aika paljon (samoin kuin viime viikonloppuna Brunon leirillä). Toisessa treenissä tehtiin myös gyakuhanmi katatedorista kokyonagea ja kaitennagea (erilaisia muotoja), ja lopuksi ushirowazasta kotegaeshia erilaisten sisäänmenojen kautta. Treenasin taas pääasiassa tosi hyvien ja mukavien parien kanssa, mutta kotegaeshissa jouduin yhden hirveän runttaajan ja punttaajan pariksi. Hyvä, että ei mennyt ranne sijoiltaan (#¤%&x…).

Yhdessä vaiheessa olin Christianin ukena kaitennagessa. Hän teki ihan SIKAKOVAA. Oli tosi vaikea pysyä kyydissä. Hän myös sanoi minulle, että vein ukena pääni liian aikaisin alas (ennakoin siis tavallaan liikaa hänen liikettään). Yritin olla tekemättä niin, mutta ilmeisesti hetken päästä taas vein pääni liian aikaisin alas. Hän nimittäin löi minua yhtäkkiä IHAN JÄRJETTÖMÄN KOVAA kämmensyrjällä niskaan. Siis todellakin niin kovaa, että ähkäisin tuskissani ja olo oli kuin teurastettavalla kanalla: näkökenttä välähti hetkeksi pois päältä ja kumpikin jalka pomppasi samaan aikaan ilmaan. ("Mähän SANOIN sulle jo kerran…." "Ookoo, vähän tiukempi linja taas tänään näemmä…") No, luultavasti ainakin muistan jatkossa olla viemättä nuppiani liian aikaisin alas. (Ainakin silloin, kun olen Christianin ukena.) Siltikään en itse kyllä uskaltaisi lyödä ketään niin kovaa kämmensyrjällä niskaan. Mutta kai hän tietää, mitä tekee. Ranskan Aikidoliiton päävalmentaja kuitenkin.

Leiri loppui neljältä. Sen jälkeen menimme vain hotellin aulaan hengailemaan. Kaikki museot olisivat varmaankin kuitenkin olleet jo kiinni siinä vaiheessa, kun olisimme ehtineet sinne asti (koska matkatavarat olisi kuitenkin pitänyt ensin viedä hotelliin säilytykseen). Hotellin aulassa oli kuitenkin ihan mukava odotella. Siinä oli mukavia nojatuoleja, kahvila ja erilaisia myymälöitä. Aika kului yllättävänkin nopeasti siinä istuskellessa ja jutellessa. Lähdimme sitten yöjunalla takaisin kohti Helsinkiä. Kotimatkakin meni ihan hyvin. (Nukuin ensin tunnin ja valvoin sen jälkeen muutaman tunnin nukahtaakseni juuri ennen tullitarkastusta. Mutta sehän on ihan normaalia.) Onnistunut reissu kaikin puolin.