
Pe 3.6.2011
(Klo 13.48): Taas mentiin lentokentälle… Ohjaan tänä viikonloppuna leirin Norrköpingissä, Ruotsissa. Tapahtuman järjestää Norrköpings Aikidoklubb. Rankka viikonloppu siis taas tiedossa, mutta ainakin viimeksi Norrköpingissä oli oikein mukava ilmapiiri.
Su 5.6.2011
(Klo 23.47): Leiri meni ihan hyvin. Oli tosin varsin piinallista olla ilman nettiä koko viikonloppu. Pitäisi varmaan ostaa iPhone. Kännykkäni nettiyhteys on nimittäin todella surkea (ja lisäksi kallis).
Anyway, leiri oli oikein hyvin järjestetty, ja tatamilla oli mukavan innokas treenitunnelma. Porukkaa ei ollut mitenkään hirveästi, mutta hyvät treenit saatiin silti kasaan. Päättäjäisviikonloppu ja 27 asteen aurinkoinen keli varmaankin vähensivät hieman väkeä. Oli hauskaa, että paikalla oli niin monta suomalaista. Matkustin samaa matkaa Pasin kanssa lentsikalla. Timo ja Susanna olivat reissanneet sinne autolla. Valmiina paikan päällä oli Maria, joka treenasi ennen seurassamme mutta muutti muutama kuukausi sitten Linköpingiin lääkisopintojensa takia. Lisäksi leirille osallistui yksi ruotsinsuomalainen, joka puhui aivan erinomaisesti suomea. Kyseessä oli siis oikeastaan ruotsalais-suomalainen leiri! =)
Vedin leirillä samankaltaisia juttuja kuin Lahdessa pari viikkoa sitten: vuorotellen perustekniikkaa ja kehittelemiäni itsepuolustustekniikoita, joissa yhdistyvät aikido, savate, nyrkkeily ja judo. Perjantai-iltana teimme yokomenuchista perustekniikoita ja siitä sitten “räkäkoukku”-sovelluksia savate-tyyppisellä sisäänmenolla: suora iriminage, koshinage (judon koshiguruma-tyyppisellä lopulla), nikyo, jne. Lauantaiaamuna jatkoimme vielä yokomenuchi- ja räkäkoukkuteemaa. Niistä sitten siirryimme shomenuchiin ja nyrkkeilytyyppisiin suoriin. Ensin teimme väistöharjoituksia ja sen jälkeen erilaisia tekniikoita (kotegaeshi, nikyo, hijikimeosae, jne.). Iltapäivätreeneissä sitten teimme ryotedorista tenchinagea siten, että kiinnitimme huomiota yläkäteen: sehän tekee eräänlaisen tsukimaisen liikkeen ylösnousuvaiheessa. Sen jälkeen sitten tenchinage yhdistetystä alapotku- ja räkäkoukkuhyökkäyksestä. Sen jälkeen alapotku oli mukana treenien ekan osuuden loppuun saakka, ja loppuvaiheilla mukaan otettiin myös kiertopotku vyötärön korkeudelle ja päähän. Viimeinen tunti tehtiin kuristushyökkäyksiä (edestä ja takaa) sekä tekniikoita lähietäisyydeltä. Lähietäisyyttä vedin nyt ekaa kertaa: siinä ollaan symmetrisessä asennossa melkein kiinni toisissa, uke lyö ensin satunnaisen määrän alakoukkuja vartaloon ja sen jälkeen yläkoukun päähän. Yläkoukku torjutaan samankaltaisella blokkaussisäänmenolla kuin räkäkoukku. Siitä sitten erilaisia tekniikoita kuten uchikaitensankyo, koshinage, uchikaitennage, jne.
Perjantaina ja lauantaina vedin joka treenin alkuun tavanomaisen alkujumppamme, jossa ensin juostaan salia ympäri ja sen jälkeen tehdään erilaisia lihaskunto- ja venytysliikkeitä. Ja kun treenit muutenkin olivat melko fyysisiä, tänä aamuna kropassa oli varsin raskas olo. Tänään treenit olivatkin sitten huomattavasti kevyemmät: ne kestivät vain 1,5 tuntia, ja pienen lämmittelyn jälkeen teimme koko loppuajan bokkenia. Paikallinen pääopettaja, Mathias, oli pyytänyt, että vetäisin Kashiman kakkossarjaa. Teimme siis koko kakkossarjan läpi yksissä treeneissä. Aika oikeastaan loppui kesken, joten sovimme niin, että sain vetää kymmenen minuuttia yliaikaa. Siten ehdin vetää kaikki kymmenen kataa läpi. Itsellenikin teki ihan hyvää kerrata koko sarja läpi.
Teloin heti ensimmäisissä treeneissä perjantaina oikean jalkani akillesjänteen ollessani lonkkaheitossa ukena. Jotenkin tulin vähän huonosti alas siten, että jysäytin kantapääni tatamiin. Akillesjänteessänikin on joku vanha vamma (missäpä kohdassa ei olisi…), joten se alkaa oikutella melko helposti. Lauantaina en meinannut pystyä istumaan polvillani alkukumarruksissa. Sattui ihan sikana. Jalassa tuntui olevan sisäistä turvotusta akillesjänteen alueella. Levittelin siihen kipuvoidetta koko viikonlopun. On se silti edelleen aika kipeä. Täytyy yrittää vähän varoa sitä.
Treenien jälkeen ja väliajoilla minut aina vietiin jonnekin syömään muun porukan mukana. Järjestelyt toimivat oikein hyvin, ja minulla oli koko ajan mukavaa seuraa. Keskustelimme pääasiassa kaikenlaisesta aikidoon liittyvästä. Eräs treenaaja kertoi puhuneensa Pekingin Combat Games -näytöksestä ranskalaisen Fabrice Croizén kanssa tämän ohjaaman leirin yhteydessä Ruotsissa. Fabrice oli kuulemma kertonut, että Christian Tissier nauroi Pekingissä Juuson ja minun freestyle-näytökselle niin paljon, että hänen silmistään valui kyyneleitä! =D Jotkuthan myös kritisoivat näytöstämme, koska “se poikkesi liian paljon yleisestä linjasta”, mutta Christian on tässä suhteessa avarakatseinen. Freestyle olkoon freestylea!! Mehän vain teimme työtä käskettyä ja suunnittelimme oikein kunnon “vapaatekniikkanäytöksen”. Nii. (Sitä paitsi olimme sentään jättäneet pesismailat pois Christianin pyynnöstä.)
Norrköping on mielestäni kaunis paikka ainakin tähän aikaan vuodesta. Kaupunki sijaitsee Motala-joen rannoilla, ja siellä on paljon kauniita vanhoja rakennuksia. Norrköping sai kaupunkioikeudet jo vuonna 1384, ja 1600-luvulta 1950-luvulle saakka se oli vahva teollisuuskaupunki. Etäisyydet olivat sen verran lyhyet, että usein kävelimme kahvilaan ja raflaan. Samalla näki vähän kaupunkiakin. Hotellini sijaitsi keskeisellä paikalla, ja se oli ihan viihtyisä. Myös aamupala oli ihan jees… 😎 Yleisen nettikoneen puuttumisen lisäksi ainoa huono puoli oli se, että hotelli sijaitsi ehkä vähän liiankin keskeisellä paikalla: kadulta kuului lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ihan hirveä mekkala. Siellä oli ilmeisesti jonkinlaiset koululaisten päättäjäisbileet meneillään melkein koko yön. IHAN JÄRJETÖN meteli. Nukuin sen takia tosi huonosti viime yönä ja olen ollut tänään tosi väsynyt. Aamulla treeneissä meni vielä ihan hyvin, mutta iltapäivällä väsytti jo ihan tautisesti. Ilta meni lähinnä pyykkiä pestessä. Huomenna sitten taas mentiin. Huomenna meillä onkin sitten illalla ULKOtreenit! =) Menemme Eltsun urheilupuistoon treenaamaan verkkareissa, koska Myllyn judosalissa on kattoremontti.
Comments
One response to “Leiri Norrköpingissä 3.-5.6.2011”
Dääm. Olen hotellissa yötä, ja täällä olisi ilmainen nettiyhteys huoneessa, mutta en tullut ottaneeksi miniläppäriäkään mukaan… Ja mitään yleistä asiakaskonetta ei ole, joten pääsen nettiin vain kännykällä, mikä on tietysti sekä kallista että kömpelöä. Täytyy siis jättää blogin päivittäminen sunnuntaille. Anyway, eka ilta meni oikein kivasti sekä tatamilla että sen jälkeen raflassa. Pieni pakkovierotus netistä ei varmaankaan ole pahasta. (Aaaaargh!!! Eroahdistusta nyt jo! 8-/ )