Ma 15.8.2011
Olemme päättäneet Axelin kanssa ryhtyä laihikselle. Tarkemmin sanottuna alamme noudattaa Atkinsin dieettiä, joka on yksi versio vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Ostin Havaijilta aihetta käsittelevän kirjan. Tiivistettynä kyse on siitä, että rasvaa ei tarvitse välttää lainkaan. Sen sijaan hiilareita ei saa ensimmäisten kahden viikon aikana vetää kuin 20 g päivässä. Käytännössä pystyy syömään lihaa, kalaa ja kananmunia. Myös salaattia ja vihanneksia voi syödä, mutta niidenkin määrä on tiukkaan rajoitettu, koska niissäkin on jonkin verran hiilareita. Alkoholia ei voi juoda ensimmäisten kahden viikon aikana lainkaan, eikä myöskään tavallista kahvia. Ainoastaan kofeiinitonta kahvia saa juoda. Kevytkokis on sallittua (koska siinähän on 0 g hiilareita), joten sitä tulee varmaankin vedettyä aika paljon…
Seuraan tässä blogimerkinnässä laihiksen etenemistä siten, että tämän aamun painoni on 0,0 kg, ja muutokset suhteutetaan siihen. Suluissa oleva luku ilmaisee muutosta suhteessa lähtöpainoon, ja sulkujen edellä oleva luku muutosta suhteessa edelliseen päivään.
- Ma 15.8: 0,0 kg
- Ti 16.8: -0,4 kg
- Söin eilen muistaakseni kahdeksan kananmunaa ja kaksi pihviä. Siltkin paino laski. Saattoi tosin johtua osittain myös treeneistä, jotka vedin eilen illalla. En ollut kongressimatkan takia treenannut viikkoon, joten nesteitä oli varmaankin kertynyt jonkin verran.
- Hyvä puoli tässä dieetissä on ainakin se, että LIHAKSET eivät lähde… Proteiinia saa kyllä riittävästi.
- Ke 17.8: -0,6 kg (-1,0 kg)
- Ihan hyvältä näyttää tähän asti. Eilen aamuna oli kyllä tosi rankat treenit taas. Juostiin Eltsun purtsaa, hypittiin tasajalkaa mäkeä ylös (etu- ja takaperin), jne. Olin ihan poikki jo ekan mäen jälkeen. Pudotus johtuu varmaan osittain myös niistä treeneistä (viime viikon tauon jälkeen). Dieetti piti kyllä hyvin myös.
- To 18.8: -0,8 kg (-1,8 kg)
- Ihan kiva pudotus taas, mutta pakko sanoa, että eilen tämä dieetti tuntui tosi rankalta. Oli jotenkin voimaton olo koko päivän. Lisäksi oli vähän päänsärkyä. Kofeiiniton kahvi ei piristä ollenkaan, joten en meinannut saada pidettyä itseäni hereillä. Tuntui myös siltä, että lihakseni eivät saaneet riittävästi energiaa. Jalat olivat ihan jumissa tiistaiaamun treenien jäljiltä. Kävin lihasteni kanssa lyhyen keskustelun eilen illalla kiivetessäni portaita ylös Myllypuron metroasemalla. Ne uikuttivat minulle alahuuli väpättäen: "Mistä me muka ny saadaan energiaa tähän treeniin, ku ei oo yhtään hiilareita??" "Polttakaa rasvaa, pösilöt!" Se oli lyhyt keskustelu.
- Joku kysyi, mikä on motiivini tämän dieetin aloittamiseen. No se on tietysti se, että saisi lihakset paremmin näkyviin. On kivempi pullistella muskeleita, jos saa kaiken ylimääräisen poltettua niiden päältä. 😉 ERITTÄIN naisellista! 😉
- Pe 19.8: +0,5 kg (-1,3 kg)
- No höh. Näköjään tälläkin dieetillä paino voi välillä pompata ylöspäinkin. Dieetti kyllä piti tosi hyvin koko eilisen, mutta en treenannut eilen ollenkaan. Johtuu varmaan siitä. Nesteiden heittelyä siis. No, nyt olen juuri lähdössä Eltsuun aamutreeneihin. Lähtee taas taatusti nesteet liikkeelle…
- La 20.8: -0,5 kg (-1,8 kg)
- Jess! Takaisin alaspäin.
- Ma 22.8: +0,5 kg (-1,3 kg)
- Dääm… Takaisin ylöspäin. (#¤%&x…)
- Ti 23.8: -0,5 kg (-1,8 kg)
- Ja taas alespäin.
- Ke 24.8: 0,0 kg (-1,8 kg)
- La 27.8: 0,0 kg (-1,8 kg)
- Hemmetti. Nyt sit näköjään on jämähdetty tähän kohtaan. Ihan hirvee vaiva siellä Lempäälässä, kun piti syödä eri juttuja kuin kaikki muut, ja siltikin paino on pysynyt vain SAMANA! (#¤%&x…)
- Toisaalta hyvä uutinen on se, että nyt kyse ei voi millään olla nesteiden heilahtelusta, koska en treenannut eilen ollenkaan ja olen ylipäänsä treenannut todella poikkeuksellisen vähän tällä viikolla. Oikeastaan ihan jees tulos, jos on parissa viikossa kuitenkin lähtenyt melkein kaksi kiloa "ihan oikeasti" (eikä pelkästään nesteistä, eikä varsinkaan lihaksista).
- Su 28.8: -0,1 kg (-1,9 kg)
- Jihuu.
- Ma 29.8: +0,1 kg (-1,8 kg)
- No just joo… Kävin eilen lenkillä ja söin tosi vähän, mut näköjään tää menee jotenkin epäjohdonmukaisesti.
- Ti 30.8: -0,0 kg (-1,8 kg)
- No höh. Jostain syystä tämä on näköjään se paino, johon keho tahtoo jämähtää.
- Ke 31.8: -0,4 kg (-2,2 kg)
- Jihuu! Treenasin eilen kaksi kertaa: aamulla aikidoa ja illalla savatea. Kummatkin treenit olivat tosi rankat. Jo aamutreeneissä olin ihan poikki, kun teimme vauhdikkaaseen tahtiin paljon kovia heittoja. Illalla savaten tehotreeneissä karisivat sitten taas kaikki turhat luulot muka hyvästä kondiksesta… Siis se oli NIIN rankkaa, että meinasi taju lähteä. (Rankkuutta tietysti lisäsi se, että en ollut ehtinyt palautua aamutreeneistämme, jotka olivat nekin rankat.) No, mut paino putos lopultakin. =)
- To 1.9: +0,4 kg (-1,8 kg)
- [Kommentti sensuroitu.]
- Pe 2.9: 0,0 kg (-1,8 kg)
- Ma 5.9: +1,1 kg (-0,7 kg)
- No just joo. Viikonloppuna tuli näköjään noin paljon lisää painoa, vaikka treenasin lauantaina kaksi tuntia ja pidin dieetistä kiinni koko ajan. En ole rikkonut sitä ollenkaan. Täytyy varmaan alkaa syödä vähemmän. Dieetti ei enää tässä vaiheessa kiellä viiniä, koska siinä ei ole juurikaan hiilareita. Luulen, että käytännössä sitä kannattaa kuitenkin välttää, koska alkoholi hidastaa kaiken muun energian palamista. Viikonloppuna tuli otettua vähän viiniä, ja se saattoi olla virhe.
- Ti 6.9: 0,0 kg (-0,7 kg)
- Tämän taustalla on pakko olla jotakin sellaista, että kun keho saa paljon proteiinia ja kun liikun niin paljon, niin lihaksisto kasvaa. En tajua, miten muuten tämä paino voisi selittyä. Axel on nimittäin ollut täsmälleen yhtä kauan samalla dieetillä, ja häneltä on pudonnut jo viisi kiloa!
- Ke 7.9: -1,3 kg (-2,0 kg)
- No niin! Asiaa! Treenasin taas eilen kaksi kertaa. Näköjään silloin lähtee nesteet liikkeelle.
- To 8.9: 0,0 kg (-2,0 kg)
- Jess! Ei noussut ylöspäin! Safkaamisen määrä karkasi eilen illalla totaalisesti lapasesta, joten olin varma, että tulisi vähintään puoli kiloa taas takaisin.
- Pe 9.9: 0,0 kg (-2,0 kg)
- Jämähdys. Mut ei se mitään. Pääasia, ettei ole vieläkään noussut ylöspäin. Viikonlopun aikana varmaan taas nousee.
- La 10.9: +0,3 k
g (-1,7 kg)- Näköjään viini vaikuttaa niin, että heti nousee. Aamulla oli ihan sikarankat treenit, enkä syönyt mitenkään erityisen paljon eilen, mutta heti näköjään nousee, kun ottaa pari lasia viiniä. Ilta-ateria tuli syötyä aika myöhään. Saattaa tietysti johtua osittain siitäkin.
- Ma 12.9: -0,3 kg (-2,0 kg)
- Yllättävää kyllä paino on näköjään taas pudonnut ennalleen, vaikka pidin eilen välipäivän treenaamisesta.
- Ti 13.9: 0,0 kg (-2,0 kg)
- (Klo 5.53): Hemmetin huonosti nukuttu yö. Kauhee stressi päällä. On taas NIIN paljon kaikkee, ja lisää pukkaa. Päivät sirpaleisia. Samoin yöt. No, mut kohta on aamutreenit ja sen jälkeen urheiluhieronta. Ehkä sitä siinä taas vähän rentoutuu, ainakin hetkeksi.
- Ke 14.9: +0,5 kg (-1,5 kg)
- No just joo… Eilen illalla en ehtinyt savateen, koska vietimme Axelin mutsin synttäreitä Töölönrannassa. Nousu johtuu varmaan taas viinistä. Heti nousee paino, jos vähänkään juo alkoholia, vaikka olisi ollut kuinka rankat treenit samana aamuna.
- Axelilta oli eiliseen mennessä pudonnut paino jo 5,6 kg. Öpistä!!
- #¤%&x… Axelilta oli kuulemma pudonnut paino tänä aamuna 0,5 kg eiliseen nähden. Joo kiva. Joimme illalla täsmälleen saman verran, eikä syömisessäkään ollut ainakaan merkittävää eroa. Ja MÄ olin treenannut eilen aamuna lonkkaheittoa kiertopotkusta ym. sikarankkaa (ilman aamupalaa tietysti), eikä Axel ollut harrastanut ollenkaan liikuntaa. Jostain syystä tää dieetti vaikuttaa sopivan Axelille tosi hyvin, mutta mulle siitä ei ole kovinkaan paljon hyötyä. Aion kuitenkin jatkaa vielä jonkin aikaa.
- To 15.9: 0,0 kg (1,5 kg)
- Joo kiva. Tähän sit jämähdetään.
- Tuli mieleen, että jotkut ovat sitä mieltä, että Atkinsin dieetin teho tulee jossain määrin myös sen ruokahalua vähentävästä vaikutuksesta. Mulla kyseinen vaikutus on ollut vähäinen (surprise!!), kun taas Axel on syönyt viime aikoina selvästi vähemmän kuin ennen.
- Pe 16.9: Olen tällä hetkellä Tampereella kirjoitustulkkausprojektin seminaarissa, joten en pysty tänä aamuna punnitsemaan itseäni. Olimme eilen illalla raflassa, mutta söin tällä kertaa niin kevyesti, että en usko painoni nousseen sen takia. Oli nimittäin ihan järjetön nälkä jo pari tuntia sen jälkeen, mutta en voinut syödä mitään, koska tässä hotellissa ei ole iltaisin tarjolla mitään hiilihydraatitonta. Täytyy toivoa, että aamupalalla sentään on! 8-/ Muuten mä delaan nälkään.
- Jess! Tämäpä hyvä uutinen: http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus+Kaikki+liikunta+pident%C3%A4%C3%A4+ik%C3%A4%C3%A4/1135269389300
- Meitsin pitäisi tuon laskutavan mukaan delata joskus about 150-vuotiaana, tai jotain. =)
- La 17.9: -0,9 kg (2,4 kg)
- Jess!
- Ma 19.9: +0,9 kg (-1,5 kg)
- Niinpä niin…
- Ti 20.9: 0,0 kg (-1,5 kg)
- No ihan jees, että paino ei sentään noussut, vaikka eilen illalla oli se Akatemiaklubin karonkka, jossa tuli kuitenkin juotua jonkin verran viiniä. Enkä siksi ehtinyt eilen treenaamaankaan ollenkaan. Nukuin muuten viime yönä äärimmäisen huonosti. Tai oikeastaan en nukkunut juurikaan. Siihen nähden olo on nyt yllättävän pirteä.
- Ke 21.9: -0,5 kg (-2,0 kg)
- Ihan kiva pudotus, vaikka en ollut eilen illalla savatessa. Oli niin väsynyt olo illalla, että oli pakko nukkua univelkoja pois. Aamutreeneissäkin tuli treenattua huomattavasti normaalia rauhallisemmin, koska olin huonovointinen. Mutta näköjään paino siis kuitenkin putosi.
- To 22.9: 0,0 kg (-2,0 kg)
- Tähän taas jämähdetään näemmä. Olin eilen illalla treeneissä, mutta otin ihan kevyesti: paikalla oli paljon aloittelijoita, joita neuvoessa aika kului niin, että ei itse oikeastaan ehtinyt treenata. Mutta se sopi minulle ihan hyvin, koska olen ollut tällä viikolla hieman huonovointinen. Olisi kiva mennä tänään savateen, mutta täytyy vähän tarkkailla vointia. Saattaa olla, että en jaksa tällä hetkellä niin rankkoja treenejä.
- Pe 23.9: 0,0 kg (-2,0 kg)
- Jämähdys todellakin. En treenannut eilen ollenkaan, koska oli heikko olo. Nyt olen lähdössä aamutreeneihin. Saa nähdä, miten menee. Juuri nyt olo on hyvä.
- Ma 26.9: -0,8 kg (-2,8 kg)
- Jihuu!! En harrastanut viikonloppuna ollenkaan liikuntaa, ja lauantaina tuli rikottua dieettiä oikein olan takaa. Olin Sulkavalla Mummon muistoseuroissa (nyt on kulunut vuosi hänen kuolemastaan), ja siellä tuli syötyä vaikka mitä. Siltikin paino on näköjään pudonnut yllättävän paljon. Ei pysty tajuumaan.
- Ti 27.9: +0,5 kg (-2,3 kg)
- No höh. =(
- Ke 28.9: 0,0 kg (-2,3 kg)
- Jämähdys näemmä, vaikka treenasin eilen kaksi kertaa. Aamulla aikidoa ja illalla savatea taas pienen tauon jälkeen.
- To 29.9: 0.0 kg (-2,3 kg)
- Jämähdys todellakin.
- Pe 30.9: 0,0 kg (-2,3 kg)
- Ma 3.10: -0,5 kg (-2,8 kg)
- Jiihaaa!!! Tää on kyl ihan epäloogista. Olen nimittäin treenannut viimeksi perjantaiaamuna, ja lauantaina oli taas se päivä, jolloin rikoin dieettiä. Söin Fredrikin karonkassa ja väitöskahveilla ihan normaalisti. Siltikin paino on yhtäkkiä PUDONNUT. Ei pysty tajuumaan.
- Ti 4.10: -0,3 kg (-3,1 kg)
- No oho. Nyt syynä on kyllä varmasti se, että en pystynyt eilen illalla syömään mitään. Olin jostain syystä treenien jälkeen hemmetin huonovointinen. Pyysin Pekkaa vetämään aamutreenit tänään, ja se oli varmaankin järkevää, koska olo on edelleen aika kaamea. Olen varmaan tulossa kipeäksi.
- Ke 5.10: -1,1 kg (-4,2 kg)
- Oho! Onpas suuri pudotus yhtäkkiä, vaikka en treenannut eilen ollenkaan. Nyt se johtuu kyllä siitä, että olen ollut huonovointinen enkä ole siksi voinut syödä juurikaan. Viime yö oli levoton. Nyt vointi on kuitenkin melko hyvä, joten kai tämä alkaa tästä mennä ohi.
- Tämä on taas osoitus siitä, että paino ei putoa treenaamalla vaan syömättömyydellä. Treenaaminen tuntuu vain nostavan painoa, koska se kasvattaa lihaksia.
- To 6.10: -1,1 kg (-5,3 kg)
- No hitsi! 😎 Yhtäkkiä lähtenyt NOIN paljon painoa! Vedin eilen illalla treenit, mutta otin huomattavasti tavallista kevyemmin. Ruokahalut ovat olleet todella surkeat viime päivinä. Johtuu varmaan siitä. Yllättävän suuri äkkipudotus silti.
- Pe 7.10: 0,0 kg (-5,3 kg)
- Just näin, et heti, kun ryhtyy taas treenaamaan, niin paino jämähtää. Olin eilen savatessa tehotreeneissä. Oli ihan sikaran
kkaa.
- Just näin, et heti, kun ryhtyy taas treenaamaan, niin paino jämähtää. Olin eilen savatessa tehotreeneissä. Oli ihan sikaran
- La 8.10: Yöh!!! 8-/ Pidimme tänä iltana Axelin kanssa breikkiä dieetistä. Olemme nimittäin päättäneet niin, että yhtenä päivänä viikossa voi rikkoa Atkinsia niin paljon kuin lystää. Siispä kävimme tänä iltana Mäkissä vetämässä hirveät mätöt ja ostimme lisäksi järjettömän karkkivuoren. Yöh, mikä olo!!! 8-/ Mä en enää KOSKAAN syö karkkia!!! NEVER!
- Ma 10.10: +0,6 kg (-4,7 kg)
- Oli odotettavissakin, että viikonlopun aikana paino nousee, koska lauantai-ilta meni ihan överiksi, ja muutenkin tuli syötyä selvästi enemmän kuin muuten viime viikolla. Joka tapauksessa olen ihan tyytyväinen siihen, että nousu ei ole tuon suurempi. Olin odottanut vähintään kilon nousua.
- Ti 11.10: 0,0 kg (-4,7 kg)
- Ke 12.10: 0,0 kg (-4,7 kg)
- To 13.10: 0,0 kg (-4,7 kg)
- Pe 14.10: 0,0 kg (-4,7 kg)
- Jämähdys.
- Ma 17.10: +0,5 kg (-4,2 kg)
- Pieni nousu näköjään viikonlopun aikana. Se oli kyllä ihan odotettavissakin. Lauantai-iltana pidimme taas "hiilari-illan". Kävimme ensin raflassa vetämässä pitsat ja menimme sen jälkeen leffaan karkkipussit kourassa. Muutenkin viikonlopun aikana tuli safkattua aika paljon, ja eilen oli välipäivä treeneistä.
- Axelilta on tippunut samassa ajassa jo 9 kiloa… (#¤%&x…)
- Ti 18.10: -0,8 kg (-5,0 kg)
- Jess!!!
- Ke 19.10: -0,3 kg (-5,3 kg)
- To 20.10: +1,0 kg (-4,3 kg)
- Tosi suurta tää vaihtelu. Innostuin varmaan eilen illalla treenien jälkeen safkaamaan vähän liikaa.
- Pe 21.10: -0,4 kg (-4,7 kg)
- Ma 24.10: -0,6 kg (-5,3 kg)
- Täh?! Ihan uskomatonta! Lauantai-iltana tuli taas safkattua ihan älyttömästi: pitsaa, jätskiä, karkkia, suklaakeksejä,… Siltikin paino on pudonnut viikonlopun aikana! Ehkä hyöty loppuviikon liikunnasta tulee jotenkin jälkikäteen, tai jotain.
- Ti 25.10: 0,0 kg (-5.3 kg)
- Ke 26.10: -0,4 kg (-5,7 kg)
- Jess!
- To 27.10: -0,8 kg (-6,5 kg)
- Ou jee!! Nythän tää alkaa sujua tosi hyvin tää laihis!!! =))) Paino on tällä hetkellä niin alhaalla, että siitä on kyllä TOSI kauan aikaa, kun viimeksi painoin tämän verran. Tajusin itse asiassa juuri, että vaikka tämän Atkins-dieetin aikana olen tiputtanut "vain" 6,5 kg, niin painoni on tällä hetkellä 10 kg alhaisempi kuin keväällä 2010, ennen kuin aloin pudottaa painoa Pekingin Combat Games -suurtapahtumaa varten. Veitugou!!! =)))
- Pe 28.10: -0,5 kg (-7,0 kg)
- Jiihaa!!! Vähänks mä oon kova! Seittemän kiloa jo! =)))
- Ma 31.10: 0,0 kg (-7,0 kg)
- Jämähdys, vaikka viikonloppuna tuli treenattua tosi paljon, enkä lauantai-iltaa lukuunottamatta syönyt erityisen paljon. Mutta olen aiemminkin huomannut, että leiriviikonloput eivät ainakaan välittömästi vaikuta painooni pudottavasti. Välillä paino on jopa noussut. Ehkä lihaksiin kerääntyy rasituksen takia hetkellisesti nestettä, tai jotain, ja paino saattaa sen takia jopa nousta väliaikaisesti.
- Ti 1.11: -0,2 kg (-7,2 kg)
- Ei oo kyl kondiksessa kovin paljon hurraamista tällä hetkellä… Meinasin taas delata aamutreeneihin tänään, vaikka itse vedin… =D
- Ke 2.11: -0,3 kg (-7,5 kg)
- Jihuu!!! Tavoite on 10 kiloa, joten maali häämöttää jo!
- To 3.11: +0,3 kg (-7,2 kg)
- Dääm… Olisi pitänyt jättää eilinen iltapala väliin.
- Pe 4.11: +0,2 kg (-7,0 kg)
- #¤%&x… Varmaan se iltapala taas. Tuntui vaan savatetreenien jälkeen siltä, että on pakko syödä jotakin. Etenkin, kun tänään oli taas aamutreenit. Vitsit, että on muuten niskat jumissa tällä hetkellä. En tajuu, mistä johtuu. Onneksi tänään sattui olemaan aika urheiluhierojalle aamutreenien jälkeen. Jonkin verran auttoi. Esim. iriminagea treenatessa tuntuu varsin epämiellyttävältä, kun niskat ei taivu ollenkaan. 8-/
- Ma 7.11: -1,0 kg (-8,0 kg)
- Täh?! Nyt en kyl tajuu ollenkaan! La-iltana tuli safkattua ihan sairaasti hiilareita ja kaiken lisäksi juotua alkoholia, ja siltikin paino on pudonnut. Vähänks siistii!! KAHDEKSAN kiloa jo!!! =))))
- Ti 8.11: 0,0 kg (-8,0 kg)
- Ke 9.11: -0,3 kg (-8,3 kg)
- By the way, olin tänään hammaslääkärissä viiden vuoden tauon jälkeen. Hemmetti… Tuli sellainen fiilis hammaslääkärin tuomiosta, että menee suunnilleen koko kalusto uusiksi. Ensiksikin mulla on NELJÄ reikää, jotka pitää paikata. Voikohan se johtua light limujen liiallisesta juonnista? (Vedän nykyään ainakin pari litraa päivässä.) Lisäksi on hammaskiveä, joka pitää poistaa. Karseeta!!! Kaikkein pahinta on kuitenkin se, että mulla on niin tiukat hammasvälit, että hampaat pitäisi ehkä oikoa. Mut sit mä saisin RAUDAT!!! 888888888-/ Näyttäisin ihan teiniltä! EI KÄY! NEVER!!!!! Kunnon shokkihoito tämä aamu. (Eikä hammaslääkärin lasku tästä tuomiosta mitenkään nostanut tunnelmaa… #¤%&x…)
- Joo siis, ei hemmetti, toi hammasrautajuttu ei kyl käy. 8-/ Enhän mä kehtais enää näyttäytyä julkisilla paikoilla päiväsaikaan. Ja täytyy vähän ajatella mun kavereitakin: nehän kuolis kaikki nauruun välittömästi, ja on ne kuitenkin vähän liian nuoria delaamaan. Joten ei se hammasrautajuttu kyl käy. Näin on näreet.
- Pe 11.11: Vaa'assani on jotakin häikkää tällä hetkellä. Se näyttää ihan random-arvoja. Kun nousen vaa'an päälle viisi kertaa peräkkäin, saan viisi eri painoa. Sama ongelma oli jo eilen. Patterit on ehkä lopussa, tai sitten vaaka on kastunut ja vaurioitunut. Hyppään nimittäin usein sen päälle suoraan suihkusta. Anyway, harmillista.
Comments
7 responses to “Laihiksella (vaihteeksi)”
Mites se Atkins toimii kovan urheilun kanssa? Pystyykö kovan treenin kanssa jatkamaan tuota kuinka pitkään?
Kyllä varmaan niin pitkään, kun rasvakudosta riittää. Eli vielä jonkin aikaa, luulisin… Mut nää kaks ekaa viikkoo on tiukimmat. Ens viikosta lähtien helpottaa jonkin verran.
Olen tehnyt sellaisen äärimmäisen epätieteellisen huomion, että joskus safkaamisen karkaaminen lapasesta tai makroravinteiden suhteiden muuttaminen (esim. enemmän hiilareita kuin normipäivänä) jollain tavalla herättää aineenvaihdunnan ja laihtuminen jatkuu sen jälkeen. Toki pitää varoa ettei ‘herättely’ jää päälle… Miltä muuten treenaaminen on tuntunut vähillä hiilareilla?
Joo, toi on kyllä ihan totta. Menee jotenkin ihan epäloogisesti, että millon paino putoo ja millon ei. Voi tosiaan hyvinkin johtua just jonkinlaisesta shokkiefektistä, että välillä yhtäkkiä putoaa paino, vaikka tuntuis siltä, että ei olis mitään syytä. Havaijilta tullessakin mun paino oli yllättävän alhaalla, vaikka siellä tuli syötyä IHAN mitä sattuu, ja liikunta oli normaaliin nähden vähäistä.
Nyt treenaaminenkin tuntuu jo ihan hyvältä. Eka viikko oli kauheeta, mutta nyt oon jo ihan tottunut. Täytyy vain varoa, että ei vedä jotain pihviä just ennen treenejä… Parempi vaikka treenata vähän nälkäsenä. Keskiviikkona vedin aterian just ennen treenejä, ja meinas tatamilla laatta lentää heti alkujumpassa. 8-/
Voi tylsyys mitä löytöjä. Joo light-limut on haitallisia hampaille, niissä on happoja. Niiden juomista siis kandee rajoittaa ja ajoittaa ruokailun yhteyteen. Aikuisten hammashoidot puolestaan on yleistyneet eli sähän olisit suorastaan trendikäs ; ) Mutta ymmärrän kyllä vastahakoisuutesi, ei muakaan innostaisi kokoaikaisesti pidettävät. Yöllä käytettävät kiskot tms. sen sijaan voisi olla ihan ok.
Kandee miettii niit hampait, mä lykkäsin omii käyntejä lievien traumojen takii, ja palkkioks sain 1
Joo, en oikein tiedä, olisko kyseessä kokoaikaset raudat vai joku semmonen yöhärveli. Täytyy käydä oikojan luona juttelemassa. Olis varmaan periaatteessa ihan hyvä oikoa tää purukalusto. Ei sit ehkä tulis niin helposti reikiäkään hampaiden väliin.
Laittilimuja tulee kyl nykyään vedettyy ihan törkeesti… Aiemmin en oikeastaan juonut niitä, mut Atkinsin aikana oon tottunut vetämään joku 2-3 litraa päivässä, kun ruokavalio on muuten niin rajoittunut. Täytyyhän olla edes jotain hyvää… Eilenkin meni 1,5 litraa duunipäivän aikana ja toiset 1,5 litraa illalla treenien jälkeen.