Zen-kurssilla

Su 4.9.2011

(Klo 19.36): Olin tänään Axelin kanssa zen-meditaatiokurssilla. Kiinnostuin zenistä joskus kesällä miettiessäni, olisiko joku keino saada omia ajatuksia ja tunteita järjestykseen. Etsin jonkinlaista mielen tasapainoa. Ajattelin, että zen voisi tarjota keinoja siihen. Zenin periaatteisiinhan kuuluu itsensä unohtaminen ja sitä kautta itsensä näkeminen kaikkialla. Pyritään siis saavuttamaan valpas ja hereillä oleva mielentila, joka mahdollistaa elämisen tietoisesti juuri siinä hetkessä, joka on meneillään. Vietän usein paljonkin aikaa omissa maailmoissani ja ajattelin, että zenin kautta voisin tulla tietoisemmaksi reaalimaailmasta. Ehkä sillä tavalla voisi jotenkin elää jokaisen hetken entistä täysinäisemmin. Zenissähän pyritään tavallaan tulemaan eläväksi, harmoniseksi ja tiedostavaksi osaksi ympäristöä sen sijaan, että nopeasti ohikiitäviä maisemia vain katsellaan lasi-ikkunan takaa.

Kurssi pidettiin Helsingin keskustassa sijaitsevissa hienoissa tiloissa. Vaikutuin heti harmonisesta tunnelmasta, joka keskukseen oli onnistuttu luomaan. Kun astuimme sisään saliin, näin pitkään ruskeaan kaapuun pukeutuneen siilitukkaisen miehen istuvan mustalla tyynyllä ja tarkkailevan valppaana paikalle saapuvia ihmisiä. Hänen olemuksensa oli harvinaisen valpas ja hereillä oleva, mutta kuitenkin samalla totaalisen rento ja rauhallinen. Hänestä sai ystävällisen mutta kuitenkin arvokkaan vaikutelman. Samanlainen vaikutelma syntyi naisesta, joka hetken päästä tuli saliin ja asettui toiselle ohjaajan paikalle saliin etuosaan. Pidin heti tunnelmasta.

Valitsin lattialta itselleni alustan ja asetuin sen päällä olevalle tyynylle aikidostakin tuttuun seiza-asentoon (eli polvi-istuntaan). Ensin vain odotimme tilaisuuden alkua. Jo siinä tuli minulle ensimmäinen oppitunti. Jouduin oikeasti hieman pinnistelemään, että pystyin odottamaan paikoillani muutaman minuutin tekemättä mitään ja puhumatta mitään. Salissa vallitsi niin rauhallinen tunnelma, että oli aivan itsestään selvää, että siellä ei voinut alkaa pälpättää kenenkään kanssa eikä tehdä mitään muutakaan. Piti vain istua ja odottaa.

Kurssi alkoi pienellä teorialuennolla zenin taustasta. Zenin juuret ulottuvat noin 4000 vuoden taakse. Nykyinen zen-muotokin on vähintään tuhat vuotta vanha. Harjoitettu seremonia ei ole yksityiskohdissaankaan muuttunut lainkaan moneen sataan vuoteen. Siistii!! 😎 Teoriajohdannon jälkeen ryhdyimme tuumasta toimeen. Tyynyjen väliin kannettiin säkkikankaiset sermit. Oli mahdollista istua joko seiza-asennossa tai lootusta muistuttavassa risti-istunnassa. Katse kiinnitettiin säkkikangassermin alaosaan. Seurasi pieni valmistautumisaika, jonka aikana sai vielä etsiä oikeaa asentoa. Ensin kuului palikoiden kolahdus. Sen jälkeen kolme kellon kilahdusta. Harjoitus alkoi kolmannesta kilahduksesta. 

Käytännössä kyse oli omien hengitysten laskemisesta. Laskettiin sekä sisäänhengitykset että uloshengitykset yhdestä kymmeneen. Jos sekosi laskuissa, piti aloittaa taas ykkösestä. Kuulostaa helpolta, mutta itse asiassa se ei ollut ollenkaan helppoa. Ekassa setissä pystyin laskemaan kolme kertaa kymmeneen täysin keskittyneenä. Sen jälkeen ajatukseni alkoivat temppuilla. Erilaisia pieniä ja suuria ajatuksia alkoi pilkistää esiin jokaisesta säkkikankaan rakosesta: "Ajattele nyt MUA! MÄHÄN oon tärkee" "Eku MÄ!" "Eikun MEILLÄHÄN on just tällä hetkellään tää proggis meneillään! Ajattele MUA!" Sekosin laskuissa. Onneksi sisälläni oli vielä yksi rauhallinen ajatus, joka yritti tarmokkaasti pistää muita kuriin: "Senkin urpot! Me ollaan nyt ZENISSÄ, ei MEITÄ ajatella! Meiän pitää vaan laulaa kuorossa numeroita ykkösestä kymppiin ja olla täysin zenejä!!" Koko ensimmäinen setti meni oikeastaan vain siihen, että vedin omia ajatuksiani turpiin. Selässäni ja oikeassa hartiassani tuntui todella epämukavaa jumitusta, ja jalat alkoivat puutua. Kuitenkin kamppailu oli ennen kaikkea henkinen. Oli ihan hiljaista ja piti vain olla täysin liikkumatta ja saada oma ajatukset kuriin. TODELLA vaikeaa minulle! 8-/

Pienen tauon jälkeen seurasi jonkin aikaa keskustelua ja sitten kaksi uutta settiä meditaatiota. Tällä kertaa salissa leijui myös miellyttävä tuoksu. Siellä poltettiin jonkinlaista suitsuketta. Opettaja kulki salissa kepin kanssa ja löi sillä kaikkia halukkaita kaksi kertaa kummallekin olkapäälle. Halukkuus kepin iskuihin piti ilmaista nostamalla kädet ylös kämmenet yhteen painettuina. Tietenkin sitäkin piti kokeilla, joten nostin rohkeasti käteni ylös. Ja se oli ihan hyvä idea. Iskut tuntuivat nimittäin jotenkin virkistävän mieltä ja vähentävän hartiajumitusta. Toinen meditaatiosetti sujui jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen. Sain hengitykseni laskettua melko sujuvasti. Kuitenkin loppuajasta aloin tuntea sisälläni ahdistusta. Jalat alkoivat puutua pahasti ja tunsin oloni kaikin puolin epämukavaksi. Se oli oikeasti rankkaa treeniä, vaikka istuimme täysin liikkumatta paikoillamme.

Ensimmäisen setin jälkeen nousimme ylös ja lähdimme kävelemään jonossa ympäri salia siten, että kädet olivat vatsan päällä. Sitä kesti muutama minuutti. Sitten istuimme takaisin alas. Seurasi kolmas meditaatiosetti. Se oli rankkaa. Ajatukseni eivät jättäneet minua hetkeksikään rauhaan. Tuntui siltä, että ne poukkoilivat mielessäni ihan holtittomasti. Normaalisti pystyy kuitenkin kohdistamaan ajatuksensa johonkin tiettyy asiaan ja jättämään muut ajatukset sillä hetkellä taka-alalle, mutta meditaatiota yrittäessäni annoin ajatuksilleni ihan vapaan leikkikentän, jota ne käyttivät hyväkseen maksimaalisesti. Hetkittäin tuli niin ahdistunut olo, että teki mieli nousta ylös ja häipyä kiireesti paikalta. Kuitenkin tuli myös lyhyitä "valoisia hetkiä", jolloin mieli vaikutti hetken aikaa täysin kirkkaalta ja rauhalliselta. Ne hetket eivät minulla kestäneet pitkään, mutta ne olivat todella vapauttavia. Olisin valmis näkemään jonkin verran vaivaa tavoitellakseni enemmän sellaisia hetkiä. Zenissähän ei pyritä tulemaan miksikään erityiseksi vaan pyritään löytämään itsensä sellaisena kuin todella on. Ehkä minussakin on vielä sisällä jokin sellainen "todellinen minä", jota en vielä ole löytänyt, mutta jonka voisin löytää meditaation avulla.

Lopuksi oli vielä lyhyt resitaatiosessio. Sen aikana lausuimme kuorossa monotonisella intonaatiolla Neljä valaa -resitaation:

"Vannon, että vapautan
lukemattomat olennot.
Vannon, että hävitän
loputtomat sokeat halut.
Vannon, että läpäisen
rajattomat dharma-portit.
Vannon, että saavutan
Buddhan suuren tien."

Resitointi tunt
ui jotenkin kulttimaiselta ja oudolta, mutta toisaalta myös jännittävältä ja rauhoittavalta. Opettaja täsmensi, että kukaan ei tässä vanno mitään kenellekään muulle kuin itselleen. Kyse on vain omasta mielen harjoituksesta. (Se oli hyvä täsmennys.)

Resitoinnin jälkeen nousimme seisomaan ja laskeuduimme seisoma-asennosta kolme kertaa polvillemme kumartaaksemme alttaria kohti. Siinäkään ei kuitenkaan palvottu mitään jumalia. Alttarilla oleva patsas symbolisoi vain tuntemusta omasta "hereillä olosta". Sitä tavallaan kunnioitettiin kumartamalla ja samalla tietenkin noudatettiin muodon vuoksi ikivanhaa seremoniaa. Minusta se oli ihan hienoa. Opettaja myös totesti osuvasti, että kumartaminen tekee todella hyvää sekä egolle että selälle. Se on totta.

Mielestäni kurssi oli oikein kiinnostava kokemus. Luulen, että alan harrastaa zeniä säännöllisesti ainakin kotonani. Saa nähdä, ehdinkö käydä keskuksessa ohjatuissa meditaatiosessioissa. Olisi tietysti hyvä, jos ehtisi käydä siellä vaikka kerran viikossa. Voisi se olla mahdollista esimerkiksi jonakin sellaisena aamuna, jolloin meillä ei ole aamutreenejä.

Ma 5.9.2011

(Klo 8.30): Kokeilin jo tänä aamuna meditointia kotona. Vedin 15 minuuttia pitkän setin heti herättyäni. Tuntuu siltä, että meni ihan hyvin. Aluksi uniset ajatukset sekoilivat numeroissa, mutta vähitellen homma alkoi sujumaan. Session jälkeen oli tosi virkeä olo.