Tarttoon maaliskuussa

by

in

"Juhlan</p

Ke 5.10.2011

En malta olla mainitsematta, että sovin juuri Tartu Aikido Clubin pääohjaajan kanssa leiristä Tartossa maaliskuun lopussa. Ihan siistiä! En tuntenut kyseistä kaveria ennestään. Juttelin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa syyskuussa Christianin leirillä Kaapelitehtaalla. Hän tuli yhtäkkiä sanomaan minulle: “Miss, tulimme tänne Helsinkiin kahta asiaa varten: osallistumaan Christian Tissier’n leirille sekä kutsumaan sinut Tarttoon.” =DDD Meinasin delata nauruun! Tietysti olin immarreltu, vaikka en ymmärräkään, miksi he juuri minut sinne kutsuvat.

Myöhemmin samana iltana kerroin asiasta Christianille raflassa. Hän vaikutti hieman yllättyneeltä, mutta oli ihan hyvillään. Sanoin hänelle heti perään ihmetteleväni kovasti, miksi virolaiset tahtovat kutsua minut. Kannattaisihan heidän mieluummin kutsua esim. Bruno tai Pascal. Ovathan he paljon parempia kuin minä, vaikka meillä tällä hetkellä sama vyöarvo onkin. (Mutta hehän tulevat pian kohoamaan kutoseen, kun taas minulla siihen on vielä paljon matkaa. Ja hyvä niin.) Luultavasti taloudelliset syyt painavat tässä. Onhan Suomi paljon lähempänä kuin Ranska, ja ammattilaisten taksat saattavat olla korkeita. Luulen, että Christiankin on periaatteessa sitä mieltä, että leirien ohjaaminen on pääasiassa ammattilaisten heiniä. Kuitenkin hän tyrmäsi välittömästä sanani: “Non, non, c’est bien, c’est bien.

Kaiken lisäksi ne tarttolaiset ovat itsekin todella hyviä. Treenasin nimittäin sen pääohjaajan kanssa Christianin leirillä, ja mielestäni hän teki todella hyvin. Mitähän he kuvittelevat minulta oppivansa?? No, tietysti jokaisella ohjaajalla on omat lähestymistapansa, jotka voivat aina avata uusia näköaloja. He sanoivat toivovansa minun tulevan sinne joka vuosi tästä lähtien. No, saa nähdä tietysti, tuleeko sinne porukkaa, jne. Hauska juttu joka tapauksessa. =)


Comments

7 responses to “Tarttoon maaliskuussa”

  1. Johanna Avatar
    Johanna

    Hienoa!

  2. Mari Avatar
    Mari

    Joo, ihan kiva yllätys! Tartossa treenaa käsitykseni mukaan pääasiassa sellaisia nuoria tosi urheilullisia kundeja. He ovat teknisesti yllättävänkin taitavia siihen nähden, että treenaavat siellä kai aika tavalla keskenään. Kiinnostavaa mennä ohjaamaan leiriä heille. Toivotaan vaan, että MUN kunto kestää… 8-/

  3. Mari Avatar
    Mari

    Tänäkin aamuna meinasin taas delata omiin treeneihini! 8-/ Aaaaargh… (“Kuka ääliö vetää tämmösiä hirveitä rääkkitreenejä seittemältä aamulla???!!! #

  4. Mari Avatar
    Mari

    Joten jos ne tarttolaispojat (ja onhan siellä varmaan tyttöjäkin) kaipaavat sikarankkoja treenejä, niin se järjestyy kyllä… (kjäh-kjäh… 😉 Täytyy vain yrittää itsekin pysyä tahdissa mukana, mikä tuo lisää haastetta!

  5. Johanna Avatar
    Johanna

    Marin sotasuunnitelmat 😉 Vapise Tartto!

  6. Mari Avatar
    Mari

    =D

  7. Johanna Avatar
    Johanna

    Uusia päivityksiä kaivataan!