Pe 28.10.2011
(Klo 23.54): Tänään alkoi Patrick Bénézin (7. dan) leiri Helsingissä. Leiri on meidän seuran järjestämä, mutta se pidetään Kaapelitehtaalla Awasen salilla, koska emme olisi tällä kertaa saaneet Liikuntamyllyn salia käyttöömme kuin lauantaina.
Eino kävi hakemassa Bénézin lentokentältä ja vei tämän hotelliin. En itse ehtinyt lentokentälle Bénéziä vastaan, koska olin tänään duunimatkalla Tampereella. Pidin esitelmän Kirjoitustulkkien koulutuspäivillä puheen prosodian vaikutuksesta kirjoitustulkkeeseen. En tunne olevani parhaassa mahdollisessa vireessä tällä hetkellä, mutta siltikin esitelmätilaisuus osoittautui hyvin antoisaksi. Ensinnäkin oli kannustavaa kuulla, että tutkimuksesta todellakin on hyötyä ammatissa toimiville kirjoitustulkeille. Lisäksi sain heiltä oman tutkimukseni kannalta joitakin todella hyödyllisiä ideoita. En olisi uskonut, että koulutuspäivillä esitelmöiminen voisi osoittautua niin hyödylliseksi kokemukseksi. Yliopiston ja yhteiskunnan välinen vuorovaikutus on siis todella tärkeä asia. Usein me tutkijat pyörimme ehkä liikaa vain omissa ympyröissämme. Helposti ajattelee niin, että vain muilta tutkijoita voi saada hyödyllistä palautetta, mutta ei se välttämättä menekään ollenkaan niin. Joku kentällä toimiva ammatti-ihminen voi osata nostaa esille asioita, joita itse ei olisi tutkijan näkökulmasta tullut ollenkaan ajatelleeksi, mutta jotka osoittautuvatkin tieteellisesti hyvin kiinnostaviksi. Oikein positiivinen päivä siis ammatillisesti. Sain uusia ideoita ja uutta virtaa, ja tunsin kaiken lisäksi olevani hyödyksi muille.
Illalla alkoi siis Bénézin leiri. Treenit olivat todella kiinnostavat! Bénézi on siinä mielessä poikkeuksellinen opettaja, että hän opettaa pääasiassa perustekniikkaa, vaikka on jo 7. dan. Olen itse hyvin kiinnostunut perustekniikasta, vaikka kehittelenkin nykyään omissa treeneissämme yhä enemmän kaikenlaisia sovelluksia. Bénézin leireillä aina toteaa konkreettisesti sen, kuinka vaikea laji aikido on. Kaikkien näiden treenivuosien jälkeen on vielä niin paljon teknisiä detaljeja, joita voi oppia ihan perustekniikoistakin!
Tekniikan lisäksi Bénézi puhuu mielestäni kiinnostavasti aikidon periaatteista. Tänään hän totesi, että aikidossa on kyse älykkäiden reaktioiden harjoittelusta. Jos kadulla joku hyökkää, tekniikat eivät mene ollenkaan samalla tavalla kuin treenitilanteessa, koska kadulla hyökkääjän reaktiot eivät luultavasti ole älykkäitä. (Jo pelkästään sen takia, että kadulla jonkun kimppuun hyökkääminen ei ole älykästä.) Silloin tekniikoista tulee paljon suoraviivaisempia ja kovempia, kun taas treenitilanteessa ne toteutuvat sujuvasti ja harmonisesti juuri sen takia, että hyökkääjäkin toimii älykkäästi. Tai siis sitä me ainakin harjoittelemme. Mielestäni tämä oli erittäin kiinnostava toteamus. Se on niin totta kuin vain voi olla ja päteää laajemminkin elämässä. Jokainenhan kohtaa väkisinkin elämässään kaikenlaisia iskuja, potkuja ja kuristuksia, jotka ilmestyvät milloin mistäkin suunnasta erilaisilla voimakkuuksilla. Niitä ei varmaankaan pysty välttämään, mutta niihin pitäisi oppia reagoimaan mahdollisimman älykkäästi. Muuten hentokin isku voi saada aikaan tarpeettoman pahaa jälkeä.
Vaikka eilen leijailin jostain syystä pitkästä aikaa Combat Games -tunnelmissa, niin ajattelin tänään leirillä treenatessani, että kuitenkin kaikkein tärkeintä aikidossa on se, mitä se tuo tavalliseen arkipäivääni. Se, että pääsen säännöllisesti treenaamaan ja löydän kiinnostavia asioita ihan perusharjoitteistakin. Combat Games -tapahtuma oli huikea kokemus, joka tarjosi monta unohtumatonta päivää. Kuitenkin tärkeintä aikidossa on kaikki se, mitä se on tuonut elämääni pitkällä tähtäimellä. Se on tärkeä osa arkielämääni, ja sen suurin arvo tulee juuri siitä. Yksittäisten tapahtumien korostaminen on liian pinnallinen tapa nähdä asioita. Oman elämän kannaltahan keskeisintä on kuitenkin tavallinen arki. Se, että teen tutkimusta joka päivä ja treenaan aikidoa joka päivä. Kaikki ne "harvinaisen siistit päivät", joita silloin tällöin tulee melko sattumanvaraisesti eteen, rakentuvat kuitenkin tavallisena arkena rakennetuista aineksista.
Toisaalta olen huomannut, että joidenkin itselle tärkeiden tapahtumien muisteleminen voi etenkin heikkoina hetkinä olla tosi terapeuttista. Ei siinä mielestäni ole mitään pahaa, että muistelee toisinaan jotakin sellaista harvinaista hetkeä, jolloin on tuntenut olonsa epätodellisen hyväksi. Tässä yksi sellainen hetki: Jackie Chanin musiikkiesitys Combat Gamesien avajaisissa. Odotan innolla sitä, että näen muutaman vuoden päästä uuden sukupolven suomalaisten aikidoesityksiä Gameseissä. Siinä on hyvä tavoite kaikille nuorille treenaajille! Minun ikäluokkanihan ei enää kovin pitkään voi noissa pippaloissa pyöriä.