Finn-Aikin mainoskampanja Metro-lehdessä

by

in

Pe 27.1.2012

Kuten olen aiemminkin todennut, vältän periaatteessa kaikenlaista kaupallista mainontaa tässä blogissa, mutta en vain millään malta olla mainitsematta Finn-Aikin mainoskampanjaa Metro-lehdessä! 😎 Meillä on Metrossa neljä mainosta tammi-helmikuun vaihteessa. Ensimmäinen on tänään, seuraavat kaksi ensi viikolla ja viimeinen parin viikon päästä. Saa nähdä, tuottaako kampanja tulosta, eli saammeko tällä tavalla uusia jäseniä seuraamme. Ilmoituksemme näyttää tältä.


Comments

3 responses to “Finn-Aikin mainoskampanja Metro-lehdessä”

  1. Toni V Avatar
    Toni V

    Olisi mukava kuulla myöhemmin, että oliko teidän mainoksilla vaikutusta.

    Me Lahdessa mainostimme lehdessä, mutta huomasimme, että lehtimainonnalla ei juuri ollut vaikutusta kurssilaisten määrään.

    Olemme jättäneet lehtimainonnan kokonaan pois ja keskitämme resurssit kadunvarsimainontaan ja viemme kurssimainoksia ilmoitustauluille.

    Meillä on toista kertaa yhteisnäytös karaten kanssa. Teimme niin, että molempien mainoksissa on maininta myös toisen lajin näytöksestä. Näin molempien seurojen mainokset hyödyttävät toisiaan ja yhdessä saadaan enemmän mainoksia jaettua.

    Lisäksi nettiä pyrimme käyttämään mahdollisimman tehokkaasti. Facebookissa ja esim Potku.netissä on ilmoitukset peruskurssista.

    Mutta kaikkein tehokkain markkinointikeino tuntuu olevan aikidonäytökset eri tilaisuuksissa. Aina kun tulee mahdollisuus esiintyä, keräämme näytösporukan kasaan. Olemme pitäneet näytöksiä kauppakeskuksissa ja kouluilla normaalin kurssia edeltävän peruskurssinäytöksen lisäksi.

  2. Mari Avatar
    Mari

    Kiitos kommentistasi, Toni! Ajattelinkin, että laitan tämän tiedon blogiin nimenomaan sillä mielellä, että voin myöhemmin kertoa tiedoksi muille aikidoihmisille, vaikuttiko kampanja uusien jäsenten määrään vai ei.

    Meidänkin aiempi kokemuksemme on sellainen, että lehtimainokset eivät kovin hyvin toimi, ja ne ovat kuitenkin varsin kalliita. Siksi emme ole viime vuosina enää pistäneet lehtimainoksia. Päätimme kuitenkin pitkän tauon jälkeen taas kokeilla, koska seuran rahatilanne sallii sen, ja koska saimme Metrosta niin hyvän tarjouksen (4 ilmoitusta yht. 690

  3. Mari Avatar
    Mari

    By the way, tiedoksi muille Helsingissä toimiville seuroille: nykyään yhdistyksellä pitää olla myös Y-tunnus, jotta pystyy hakemaan kaupungilta avustuksia. Tajusin sen vasta tänään, kun yritin alkaa täyttää sähköistä avustuskaavaketta (voi pppperhonen…). Pistin sit heti tänään Y-tunnushakemuksen sisään. Siinä täytyy tietää mm. kaikkien prokuristien henkilötunnukset, jne. Veemäinen homma.