Endo-sensein viikonloppuleirillä

Su 12.2.2012

(Klo 20.41): Tänä viikonloppuna osallistuin Endo-sensein leirille Tikkurilassa. Porukkaa oli tosi paljon. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon, mutta varmaankin pitkälti yli sata. Perjantai-iltana meinasin myöhästyä treeneistä, koska kävin vielä töiden jälkeen hakemassa kotoa pyykkinarulla kuivuvan treenipukuni enkä ollut ottanut huomioon, että huonon ajokelin takia bussit liikkuisivat Hämeentiellä huomattavasti tavallista hitaammin. Satuin osumaan sellaiseen dösään, joka mateli tietä pitkin suunnilleen kävelyvauhtia. Lopulta olin perillä Tikkurilan urheilutalolla (vai mikä lie Trio Sport Center se nyt sitten nykyään onkaan) vasta kymmenen minsaa ennen treenien alkua. Ja kuten kaikki aikidokat tietävät, Endon treeneistä ei pidä myöhästyä… Hän tekee siitä aina ihan järkyttävän suuren ohjelmanumeron. 8-/ Vähän samaan tapaan kuin Christian ei voi sietää sitä, jos joku käy juomassa kesken treenin (tyyliin: "tämä ei ole mikään piknikki!! vai ajattelitko kaivaa myös voileivät esiin???"), ja Bénézi saa hepulin, jos joku mokaa tavalla tai toisella kumarruksissa tai muissa muotoseikoissa (tyyliin: "muotojen täydellinen tunteminen ja noudattaminen ovat avain onneen… vain sitä kautta ihminen voi kulkea kohti vapautta…"), Endo tekee aina hillittömän sirkuksen siitä, miten pitää toimia, jos tulee treeneihin myöhässä. Ilmeisesti myöhässä saapuminen on hänen mielestään jotenkin epäkunnioittavaa (mikä on varmaan tyypillisesti japanilaista), ja myöhästyjän tulee selvästi käyttäytymisellään osoittaa käsittäneensä tämän. Lisäksi täytyy varoa, että ei yritä tunkea tatamille väärään aikaan. Entrée täytyy tehdä siten ja sellaisella hetkellä, että ohjaaja näkee sen, mutta ei häiriinny siitä. Ei ihan helppo juttu. Ja jos joku mokaa, siitä seuraa muutaman minuutin luento kaikkien kuulleen. 8-/ Onneksi en kuitenkaan lopulta myöhästynyt! (**helpotuksen huokaus**) Kaikki muut olivat kyllä jo istumassa hiljaa rivissä siinä vaiheessa, kun saavuin. Hombu Dojollahan on sellainen tapa, että harjoittelijat istuvat hiljaa rivissä odottamassa jo viisi minuuttia ennen treenien alkua. Silloin saa kuitenkin vielä tulla mukaan ilman mitään erityisiä kuvioita, koska silloin ei ole vielä teknisesti ottaen myöhässä. (**helpotuksen huokaus**)

Anyway, leiri meni mielestäni hyvin. Treenasimme osittain samoja juttuja kuin dan-leirilläkin. Perjantaina lähdimme liikkeelle yokomenuchi-harjoitteista. Sensei painottaa sitä, että yokomenuchin pitäisi olla rento leikkaus (eräänlainen käden heilautus), eikä siinä saisi käyttää olkapään voimaa. Ymmärrän tämän asian, mutta käytännön toteutus tökkii vielä… Sensei sanoi minulle asiasta tämän viikon aikana ainakin kolme kertaa. Ja vaikka ymmärrän sen täysin teoriassa, jysäytin silti viimeksi perjantaina häntä täysiä käteen koko olkapään ja hartia-alueen voimalla (**KA-JYSKIS!!!**)). Hän alkoi nauraa. Mutta täytyy sanoa, että hyökkäykseni kyllä pysähtyi täsmälleen siihen kohtaan, johon Endo sen pysäytti. Hänen vastaanottava kätensä ei hievahtanut milliäkään. 8-} Anyway, pitäisi kai harjoitella enemmän sellaista rentoa leikkausta eikä jysäyttää kuin kirveellä halkoa. X-)

Teimme vielä lauantainakin paljon erilaisia yokomenuchin vastaanottoja ja siitä sitten tekniikkaa vapaasti soveltaen. Lisäksi teimme gyaku-yokomenia, joka on tavallaan yokomenuchi nurinpäin. Sekin oli hyvin kiinnostava. Tosi mukavaa vaihtelua, kun yokomenuchi kohdistuukin toiseen ohimoon. Iltapäivällä tehtiin sitten aikaisemmiltakin leireiltä tuttuja kontaktiharjoitteita erilaisista otteista. Välillä työnnettiin paria lantiosta, jne. Huomasin, että ne olkapäiden ja lantion pyörittelyt sun muut tekivät tosi hyvää jumissa oleville hartioille ja ristiselälle! 😎 ("Hmm… Mähän alan kuulostaa ihan keski-ikäiseltä… ???!!!… AAAAAAAAAAARGH!!!!" 88888-/)

Tekniikassa Endo-sensei ei korosta muotoja (lukuun ottamatta joitakin detaljeja, joita hän pitää erityisen tärkeinä) vaan ns. waza-harjoittelua eli sitä, että muotoja vain käytetään vapaan soveltamisen rakennusaineina. Harjoittelussa tulee siirtyä sulavasti muodosta toiseen sen mukaan, miten uke reagoi. Missään kohdassa ei pidä tapahtua minkäänlaista toisen vääntämistä tai runttaamista, vaan kyse on koko ajan harmonisesta liikkeen ohjaamisesta. Tietenkin tämä on äärimmäisen vaikeaa, eikä kukaan pysty siihen jatkuvasti, mutta se on kuitenkin ideaali, jota kohti tulisi aikidossa pyrkiä.

Lauantai-iltana harjoitusten jälkeen pidettiin dan-graduointi eli valtakunnallinen mustien vöiden vyökoe. Toimin siinä yhtenä tuomarina Miran ja Jussin ohella. Mira oli puheenjohtajana. En voi tietenkään juurikaan kommentoida graduointia tässä blogissa, mutta sen verran voinen todeta, että taso oli mielestäni keskimäärin varsin hyvä. Aloin jo treenien väliajalla tuntea itseni hieman sairaaksi. Graduoinnin aikana tunne vain paheni. Olin ihan jäässä. Tänä aamuna olinkin sitten kipeä. Kurkkuun sattuu ihan sikana, päätä särkee, ja on minulla varmaan ihan vähän kuumettakin. Dääm. Ei kyllä olisi aikaa tulla kipeäksi nyt. On taas niin monta rautaa tulessa.

(Yllä oleva kuva on lainattu Endo-sensein Saku Dojon kotisivuilta.)