Leiri Tartossa

by

in

To 29.3.2012

Olen lähdössä huomenna Tarttoon vetämään leiriä. Leirin järjestää Tartu Aikidoklubi. Ensimmäinen kerta Tartossa. Ihan siistiä!! Odotan viikonloppua innolla.

Pe 30.3.2012

(Klo 12.02 Tallink M/S Superstar): Olen tässä jo matkalla Tallinnaan. Järjestävän seuran pääohjaaja, Raido, tulee hakemaan minut autolla satamasta. Kuulemma automatka Tallinnasta Tarttoon kestää pari tuntia. Ehdin siellä sitten varmaan hengailla jonkin aikaa hotellissa, ennen kuin treenit alkavat klo 19.30. Se sopii minulle ihan hyvin, koska pitäisi vielä vähän suunnitella leirin sisältöä ja myös viimeistellä yhtä duunijuttua, jonka deadline on sunnuntaina.

On vähän vaikeaa suunnitella leiriä, kun ei tiedä tarkkaan, millainen taso siellä on. Minulla on sellainen mielikuva, että Tartossa on tosi hyvä taso nykyään. Ainakin Raido itse on tosi taitava. Treenasin hänen kanssaan Christianin leirillä viime syksynä, ja mielestäni hän teki tosi hyvin. En oikein tiedä, pitäisikö vetää perustekniikkaa vai sovelluksia. Raido sanoi, että tämä eka leiri voi olla sellainen, että vähän vain tsekkailen tasoa, jne., ja tulevilla leireillä voidaan sitten edetä suunnitelmallisemmin. Luultavasti tänään lähdemme liikkeelle ihan perustekniikoista ja huomenna sitten tehdään niiden pohjalta sovelluksia. Tänään paikalla on luultavasti pääasiassa Tarton omaa väkeä, mutta Raidon mukaan huomenna pitäisi tulla joku ryhmä myös Tallinnasta. Anyway, nyt lautta taitaakin jo saapua satamaan, joten täytyy tästä mennä.

(Klo 23.10, Dorpat Hotel, Tartto): Päivä sujui kivasti. Raido tuli tyttöystävänsä kanssa minua vastaan Tallinnan satamaan ja ajelimme sitten sieltä rauhassa autolla Tarttoon. Puhuimme koko ajan aikidosta. Se oli tosi kiinnostavaa. Nyt tiedän paljon enemmän aikidosta Virossa. Täällä on kuulemma noin kymmenen seuraa, joista suurin on Taikikai Tallinnassa. Viron korkeimmat vyöarvot ovat 4. daneja. Heitä on kaksi, ja he ovat saaneet vyöarvonsa äskettäin. Tartossa oli ennen kaksi seuraa, mutta viime syksynä seurat yhdistyivät. Tämä leiri on kuulemma ensimmäinen Tallinnan ulkopuolella järjestetty ulkomaisen ohjaajan vetämä leiri Virossa. Raido on aloittanut aikidon Tartossa, mutta hän asui välissä monta vuotta Irlannissa ja treenasi siellä erään ranskalaisen ohjaajan johdolla. Hän on myös käynyt paljon leireillä Suomessa ja Ranskassa. Hän on entinen kansainvälisen tason kilpapainija.

Saavuttuamme Tarttoon kävimme raflassa syömässä. Tartto on yksi Pohjois-Euroopan vanhimpia kaupunkeja (ensimmäiset maininnat siitä ovat 1000-luvulta). Täällä sijaitsee myös tunnettu ja perinteikäs yliopisto sekä Viron kansallismuseo. Keskustassa on vanhan kaupungin tunnelma, vaikka siellä on tietysti paljon myös moderneja rakennuksia. Tämä hotelli on tosi iso ja hyvätasoinen. Myös treenisali on tosi kiva. Tilaa on riittävästi, tatami on kovuudeltaan juuri sopiva, ja pukuhuoneessa on saunakin.

Treeneissä oli paikalla jo tänään yllättävän kivasti porukkaa. Raido oli saanut värvättyä melkein kaikki omat oppilaansa paikalle. Lisäksi paikalla oli kolme ihmistä Tallinnasta ja yksi Viljandista. Huomenna tulee kuulemma vielä lisää väkeä Tallinnasta ja Narvasta. Minusta jo tänään oli kyllä ihan riittävästi väkeä. Anyway, vedin tänään yokomenuchista pääasiassa ihan perustekniikoita (udekimenage, kotegaeshi, shihonage, iriminage, sankyo). Painotin matalia asentoja ja painon pitämistä päkiöillä liikkumisen aikana. Oli ihan hyvä lähteä liikkeellä perustekniikasta, koska taso on sen verran kirjava: on joitakin tosi edistyneitä mutta myös jonkin verran ihan aloittelijoita. Huomenna vedän varmaankin myös sovelluksia. Raido toivoi myös yhtä bokken-treeniä. Tämä päivä meni siis tosi kivasti. Odotan innolla huomista.

La 31.3.2012

(Klo 21.03 Tallink M/S Superstar): Jess!!! =)))))) Loistava päivä!!! Oli ihan sairaan siistiä!!!! =)))))))) Leiri meni tosi kivasti, tai siltä minusta ainakin tuntui. Porukkaa oli tosi paljon. Tämä oli ehdottomasti suurin aikuisten leiri, jonka olen koskaan ohjannut yksin. Usean ohjaajan yhteisleireillä ja junnuleireillä on ollut joskus vielä enemmän porukkaa, mutta aikuisten leireistä tämä oli suurin tähän mennessä. Se tietenkin nosti fiilistä, vaikka huomasinkin, että minulla ei ole rutiinia näin suuren leirien ohjaamiseen. Eilen pystyin vielä juuri ja juuri käyttämään normaalia rutiiniani eli toimin niin, että näytin ensin tekniikan edessä ja lähdin sen jälkeen kiertelemään salissa siten, että samalla treenasin itse. Tänään tuntui siltä, että en voi itse treenata samalla, koska porukkaa oli niin paljon. Jos olisin jumittunut johonkin kohtaan treenaamaan, en olisi nähnyt kokonaisuutta. Lisäksi porukka kysyi minulta niin innoissaan kaikenlaisia kysymyksiä, että en oikein edes olisi ehtinyt jäädä mihinkään kohtaan treenailemaan. Jos tällaisia tilaisuuksia tulee enemmänkin, täytyy yrittää kehittää jokin toimiva strategia. Nyt tuntui siltä, että vain ryntäilin tekniikoiden välillä ympäri salia kuin päätön kana. Salissa vallitsi tosi innostunut ilmapiiri, ja porukka tuntui yrittävän koko ajan ihan täysiä. Paikalla oli tänään porukkaa ainakin neljästä eri kaupungista: Tartosta, Tallinnasta, Narvasta ja Viljandista. Myös Rein Ausmees (Viron Aikidoliiton päävalmentaja, 4. dan) oli paikalla leirin viimeisissä treeneissä ja treenasi siellä muiden mukana itseään 20 vuotta nuoremman naisohjaajan ohjaamalla leirillä. Hyvä asenne!! =D (Hän kutsui minut Tallinnaankin ohjaamaan leiriä, mutta emme vielä sopineet ajankohtaa.)

Aamun ensimmäisissä treeneissä vedin ensin "aika" rankan alkujumpan (*'kjäh-kjäh**)… Sen jälkeen teimme ukemi-harjoituksia. Sitten jatkoimme yokomenuchin perustekniikoita. Ensimmäinen tunti oli rauhallisempi. Teimme paljon lukkotekniikoita suwariwazasta. Toisen tunnin aikana teimme sitten heittotekniikoita (mm. iriminagea ja shihonage uraa). Treenien väliajalla kävimme läheisessä raflassa syömässä. Iltapäivätreeneissä teimme ensin tunnin bokkenia. Vedin kashiman ykkössarjan ykköstä ja kakkkosta. Ne olivat lähes kaikille melko vieraita, joten piti lähteä liikkeelle ihan perusasioista. Mutta ei se mitään. Oli ihan mukavaa. Viimeinen tunti tehtiin sitten sovelluksia. Vedin ensin sitä Endolta opittua etukäden yokomen – gyakuyokomen -yhdistelmää. Teimme siitä kotegaeshia ja iriminagea (lyhyt muoto 90 asteen kulmassa). Lopuksi teimme sitten samalla idealla tekniikoita siten, että uke hyökkäsi ensin kiertopotkulla (mawashigerilla) polveen ja sitten urakenuchilla (käsi nyrkissä rystyset ulospäin
käännettyinä) ohimoon. Teimme siitä ikkyonagea ja lopuksi vapaatekniikkaa (jiywazaa). Aika tuntui menevän kuin siivillä. Yhtäkkiä leiri olikin jo loppu! =(

Heti vikojen treenien jälkeen pitikin lähteä autolla kohti Tallinnaa. Nukuin ainakin puolet matkasta. Lauttaan päästyäni suunnistin heti kohti buffet-ravintolaa. Söin saman tien neljä lautasellista sapuskaa ja olin sen jälkeen IHAN täynnä! 8-/ En siis todellakaan pystynyt enää syömään yhtään enempää! BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!!!!! Musta ei ole enää mihinkään!!!!! Joskus kymmenen vuotta sitten, kun tulimme kavereiden kanssa laivalla Ruotsista leiriltä pystyin vetämään ainakin 6 tai 7 lautasellista. Nyt olin todellakin IHAN TÄYNNÄ jo NELJÄN lautasellisen jälkeen!!!???? 8-( Mikä luuuuuuuuuseri. **niisk**


Comments

2 responses to “Leiri Tartossa”

  1. Johanna Avatar
    Johanna

    Sähän olet sitten ihan pioneeriulkkisohjaaja Tallinnan ulkopuolella, mahtavaa! Oletkohan nyt ihan pienentynyt Atkinsin myötä, jos vain neljä lautasellista meni 😉 (Ei olla hetkeen nähty, joten en voi just nyt arvioida ;))

  2. Mari Avatar
    Mari

    En mä varmaan tässä viime aikoina oo sen kummemmin pienentynyt.. 😉