To 5.4.2012
Olin tällä viikolla maanantaista keskiviikkoon Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäasemalla tutkijatapaamisessa, joka liittyi kirjoitustulkkausprojektiin. Hyytiälä sijaitsee Juupajoen kunnassa, 210 kilsan päässä Helsingistä ja 63 kilsan päässä Tampereelta. Paikka sijaitsee kirjaimellisesti keskellä skugea. Alue on todella harvaan asuttua, ja lähin kauppa sijaitsee 10 kilsan päässä Juupajoen Korkeakoskella. Hyytiälään menee silloin tällöin busseja Helsingistäkin, mutta helpoiten sinne pääsee tietysti autolla. Pääsin sinne itse projektin johtajan, Liisan, kyydissä autolla. Matka kesti noin 2,5 tuntia. Muut osallistujat (Anukaisa, Maija ja Marika) tulivat bussilla Tampereelta, koska he asuvat kaikki sillä suunnalla. Projektimme on Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteishanke, joka saa rahoituksensa Suomen Akatemialta. Hankkeessa on mukana sekä kielentutkijoita että tietojenkäsittelytieteen tutkijoita. Tässä tapaamisessa oli mukana vain kielentutkijoita. Ensi viikolla meillä on yhden päivän tapaaminen Tampereella, ja silloin mukana ovat myös tietojenkäsittelytieteen ihmiset (Kari, Selina ja Oleg).
Tarkoituksemme oli kokoontua yhteen ja keskittyä kaikessa rauhassa tutkimukseen siten, että ei ole mitään muita asioita häiritsemässä. Tämä tavoite ainakin toteutui helposti, koska siinä skugemestassa ei todellakaan ollut mitään muita asioita, jotka olisivat voineet häiritä. Ulkona oli varmaan puoli metriä lunta, joten ulkonakaan ei olisi voinut tehdä juuri muuta kuin kävellä (booooooooring!!). Pakkastakin oli jonkin verran, eikä minulla tietenkään ollut mitään talvivaatteita mukana. Ajattelin, että ei kai nyt huhtikuussa enää mitään talvivaatteita tarvitse… Säätiedotuksethan ovat vain epäluuloisille ja pessimisteille. Kuka nyt sellaisia jaksaisi katsoa?? (Ainakaan etukäteen.) Siispä pysyttelin koko ajan sisällä. En käynyt kertaakaan ulkona yli kahteen vuorokauteen. =D Kun tarkoitus kerran oli viettää pari vuorokautta mahdollisimman tiiviisti tietokoneen ääressä, niin tehdään sitten niin. 😉 Se onnistuu kyllä. Ei tuota meitsille juurikaan ongelmia. (Joskin parin päivän treenaamattomuus alkoi vähitellen aiheuttaa minulle pientä sisäistä ahdistusta. Olen selvästikin AIKIholisti! 8-/ )
Asuimme kaikki samassa soluasunnossa. Kaikilla oli oma huone. Solussa oli lisäksi keittiö ja iso kokoontumistila. Käytännössä homma toimi niin, että kävimme aamiaisella klo 7-8 välisenä aikana, sitten työskentelimme kukin tahollamme lounaaseen (klo 11) asti. Lounaan jälkeen oli ryhmätapaaminen, jossa kukin kertoi omasta meneillään olevasta tutkimuksestaan. Välillä kävimme läpi aineistoja ja tarkastelimme yksittäisiä keissejä. Se oli ehkä kaikkein kiinnostavinta. Sain Maijan aineistosta paljon ideoita. Hän tutkii näkövammaisille tarkoitettua elokuvien kuvailutulkkausta sekä käännöstieteen että elokuvatutkimuksen näkökulmasta. Prosodia on tietenkin keskeisessä roolissa kuvailutulkkauksessa, koska siinähän kyse on käytännössä siitä, että joku kertoja selittää elokuvan taustalla, mitä siinä tapahtuu. Prosodian avulla voidaan ilmaista mm. eri yksiköiden liittymistä toisiinsa sekä erilaisia informaatioarvoja, emotionaalisia latauksia ja muita sävyjä. Tästä syystä saattaa olla, että teemme jossain vaiheessa Maijan kanssa jonkun yhteisartikkelinkin. Jess!! 😎 Ryhmätapaamisen jälkeen oli päiväkahvi (klo 13.30) ja sitten taas vapaata työskentelyaikaa päivälliseen (klo 17) asti. Illalla kokoonnuimme vielä yhteen keskustelemaan sekä tutkimuksesta että kaikesta muusta. Ohjelma oli siis varsin intensiivinen, mutta kuitenkin vapaatakin aikaa oli käytettävissä, jos sellaista kaipasi. Itse en oikeastaan käyttänyt vapaa-aikaa muuhun kuin syömiseen ja nukkumiseen. Muuten vain istuin koneen ääressä, kun kerran siellä oltiin, eikä treeneihinkään päässyt. Onneksi sentään keskiviikkoiltana ehdin Myllyyn vetämään iltatreenit. Tuntui tosi kivalta päästä taas "pitkästä aikaa" treenaamaan.
Harmillista oli se, että en tullut ottaneeksi Hyytiälään mukaan limupulloja. Olen tottunut siihen, että duunia tehdessäni minulla on koko ajan suuri laittilimupuollo vieressä. En myöskään saanut ihan riittävästi kahvia, koska sieltä sai kahvia vain ruoka- ja päiväkahviaikoihin. (Itsekin olisi voinut keittää, jos olisi tullut ajatelleeksi ottaa kahvia ja suodatinpusseja mukaan, mutta ei meillä tietenkään ollut.) Tällaiset pienet asiat voivat häiritä hieman keskittymistä, ainakin minulla. Kun totun johonkin, tottumusta on vaikea muuttaa ilman, että keskittyminen häiriintyy. Lisäksi vieras ja ehkä "liiankin rauhallinen" ympäristö vaikeuttivat hieman keskittymistäni. Minun on helpointa tehdä duunia siinä paikassa, jossa olen tottunut työskentelemään. Olen myös tottunut siihen, että ympärillä on koko ajan jonkin verran härdelliä. Kun härdelliä ei yhtäkkiä olekaan, se tuntuu yllättävän häiritsevältä. Mutta nämä nyt olivat vain tällaisia pieniä asioita. Hyvä työskentelypaikkahan se sinänsä oli.
Ruokapöytäkeskusteluissamme opin myös mm. sellaisen yllättävän asian, että autistisen lapsen vanhemmat voivat saada oikeuden INVA-paikkaan autojen parkkipaikoilla. Se oli kyllä yllättävää minusta, koska helpostihan ajattelee niin, että INVA-paikat ovat vain liikuntaesteisille. Kuulemma autistisen lapsen vanhemmat voivat käyttää INVA-paikkaa siksi, että lasta ei välttämättä voi jättää hetkeksikään vahtimatta, koska tämä saattaa saada päähänsä ihan mitä tahansa ja häipyä ties minne. Jaa. Kiinnostavaa. Oli myös monia muita kiinnostavia keskusteluja. Anyway, kiva olla taas takaisin Stadissa. =)
Hyvää pääsiäistä kaikille!