Su 30.9.2012
Rakas Paris-kilpikonnamme menehtyi viime tiistaina vakavan sairauden murtamana. Sille tuli soft shell syndrome, eli sen kilpi alkoi pehmentyä. Se ei varmaankaan kuitenkaan kuollut suoranaisesti siihen, vaan sai ilmeisesti vastustuskykynsä heikennyttyä jonkun toisen sairauden, joka sitten vei sen nopeasti. Se vain yhtäkkiä nukkui pois omassa terraariossa köllötellessään. :’-( Minä ja Axel olimme ihan murheen murtamia. Emme pystyneet heti edes puhumaan asiasta. Itkimme vain kuorossa ja surimme menehtynyttä vauvaamme. Erityisesti ensimmäinen yö oli raskas. Aamulla herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli: “Olipas kamala painajainen!” Sitten tajusin, että se ei ollutkaan unta… (*BYÄÄÄÄÄH!!!!*)
Ostin heti keskiviikkona pienen sydämenmuotoisen hautakiven Parisulille. Ensimmäisen vuorokauden annoimme ruumiin olla terraariossa. Toivoimme kai vähän, että Paris olisi sittenkin vain nukahtanut harvinaisen syvään uneen ja lähtisi päivän aikana liikkeelle. Mutta ei. Keskiviikkoiltana annoimme periksi ja pistimme ruumiin säilytykseen pakastimeen. Säilytimme sitä samassa “vauvarasiassa”, jossa olimme ostaneet rakkaan kilpparimme Pariisista viime keväänä. :’-( Tyhjä terraario tuntui pahalta katsoa, joten pistimme sen päälle lakanan.
Tänään sitten lähdimme Axelin vanhempien kanssa näiden mökille, joka sijaitsee Skyttön saarella Porkkalassa. Parisuli haudattiin sinne mustassa Iittalan korurasiassa. Sen ruumis sujautettiin sisälle rasiassa olevaan mustaan samettipussiin. Hauta kaivettiin pienen puun alle jonkin matkan päähän mökkirakennuksesta. Samaan kohtaan on haudattu Axelin isän perheen cockerspanieli joskus kauan sitten. Haudalle istutettiin narsisseja, ja pistimme sen päälle pihlajanmarjaterttuja koristeeksi.
Hautakiven päälle kirjoitimme tekstin: “Tässä kököttää Paris, 2011-2012.” Kököttäminen oli kuitenkin Parisulin lempipuuha, vaikka se olikin aktiivinen kilppari. Välillähän se lähti lenkkeilemään ympäri terraariota. Kiipeili esteiden yli ja kulki kyljellään esineiden ja terraarion lasiseinän välissä… X-) Se näytti niin hassulta! Eniten Parisuli vietti aikaa harjakattoisessa savimajassaan, jonka ostin sille viime toukokuussa Tallinnan satamasta. Meinasimme haudata sen savimajassaan, mutta lopulta päädyimme kuitenkin siihen, että arkku on parempi. Täten savimaja jää meille ja mahdollisille tuleville kilpparisukupolville muistoksi reippaasta ja urheasta Parisulista. (*niisk!*) <33333
Kaikkein pahimmalta tuntuu se, että Paris kuoli 1v 3kk vanhana, vaikka sen piti elää sata vuotta. Se kuoli siis todellakin ihan vauvana. On se niin VÄÄÄÄRIN!!!! Ja hoidimme sitä mielestämme niin huolellisesti ja varjelimme kuin silmäteräämme. Sillä oli suuri ja hieno terraario, jossa oli kaikki pelit ja vehkeet ihan viimisen päälle. Siltikin näin kävi. =( Tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta. Mutta täytyy kai yrittää ajatella, että kuolema on vain jonkinlainen muodonmuutos. Elämä ei lopu vaan vaihtaa muotoaan. Tämähän on yhteistä varmaan kaikille uskonnoille: kuolema nähdään siirtymänä olomuodosta toiseen. Näkemykset vain vaihtelevat sen suhteen, millaisesta siirtymästä on tarkalleen ottaen kyse. En usko, että elämä on varsinaisesti yksilössä vaan että se on jotakin paljon yleisempää. Se on olemassa yksilöistä riippumatta. Yksilöt ovat siis vain jonkin yleisen Elämän ilmentymiä. Elämän tapoja ottaa konkreettisen muotonsa.
Mikä sitten on Elämä? No se on se jokin voima, joka ajaa kaikkia elollisia olioita ja jota kukaan ei pysty täysin selittämään tai ymmärtämään, sillä se on jotakin niin paljon yksilöä suurempaa. Sille voi antaa erilaisia nimiä, kuten Jumala. Nimeäminen ja personifikaatio ovat tyypillisiä inhimillisiä taipumuksia selittää asioita. Jotkut käsittävät kaiken takana olevan eräänlaisen suuren kaikkivoivan agentin. Itse näen maailmankaikkeuden erilaisten voimien yhtälönä. Suurin näistä voimista on Elämä, jota ihmisten ajattelussa ilmentää esimerkiksi kristillinen personifikaatio, Jumala, joka on kaikkivoiva agentti. Jumala nähdään siis usein kaikkien voimien hallitsijana. Muissa uskonnoissa sama voima personifioidaan eri tavalla. Kuitenkin kyse on enemmän tai vähemmän samasta asiasta. Kyse on vain näkökulmaerosta. Olen itse kristitty. Olen siis valinnut personifioida Elämän voiman kristillisen Jumalan muotoon. Luultavasti pitkälti ympäröivän kulttuurin vaikutuksesta. Siltikään tämä ei ole ristiriidassa omien eksistentiaalisten pohdiskelujeni kanssa. Minulle Jumala ei ole ihmiseen verrattava toimiva agentti ja voimien hallitsija vaan nimi erilaisten voimien (luonnonvoimat, sosiaaliset voimat, jne.) abstraktille ja yli-inhimilliselle kokonaisuudelle.