La 22.9.2012
(Klo 22.47): Osallistuin tänään Awasen järjestämälle juhlaleirille Kaapelitehtaalla. Leirin tarkoituksena oli juhlistaa Awasen toisen pääohjaajan, Harrin, sekä kahden muun suomalaisen aikidon pioneerin, Jussin ja Miran, 40-vuotista taipaletta aikidon parissa. Lisäksi juhlistettiin Awasen 20-vuotissynttäreitä. Leiri alkoi jo eilen, mutta pääsin itse paikalle vasta tänään. Kannatti todellakin osallistua! Treenit olivat aivan erinomaisia, ja porukkaakin oli paikalla ihan mukavasti. Sali oli oikeastaan täynnä väkeä.
Ekat treenit veti tänään Markku, Awasen toinen pääohjaaja. Hänen tekemänsä tyyli on lähellä meidän seurassa tehtävää tyyliä, koska Markunkin opettaja on Christian. Treeneissä nousi esille mm. joitakin teemoja, joita teimme viime viikon loppuna Christianin leirillä, mutta Markku oli kehitellyt niistä omia sovelluksia, mikä oli kiinnostavaa. Seuraavaksi Mira veti treenit. Hänen opettajansa on Endo, joten tyyli on hieman erilainen kuin meillä Finn-Aikissa. Kuitenkin olen treenannut Miran kanssa vuosien varrella niin paljon, että hänen treenitapansa on minulle varsin tuttu. Saan hänen treeneistään aina paljon ideoita siitä, miten kontaktia voidaan harjoitella liikkuvalla tavalla siten, että se yhdistyy koko ajan tekniikkaharjoitteluun.
Parin tunnin treenaamisen jälkeen oli tunnin tauko. Menimme siksi aikaa porukalla Kaapelitehtaan kahvilaan. Oli mukavaa taas vaihtaa kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa.
Toisen treenin aloitti Harri. Harrinkin opettaja on Christian, joten hänenkin tyylinsä on lähellä sitä, mitä meidän seurassa tehdään. Kuitenkin Harrilta oppii aina hyviä pointteja mm. tekniikan toimivuuteen liittyen. Päivän viimeisen treenin veti Jussi, joka on Suomen ensimmäinen 6. dan ja shihan ja käytännössä liiton päävalmentaja. Sattumalta Jussi oli pääohjaajana Keravan Sandokaissa silloin, kun itse aloitin treenaamisen siellä 10-vuotiaana. Täten olin sikäli onnekas, että pääsin heti tasokkaaseen valmennukseen. Jussi oli valmentajani vielä Mäkelänrinteen urheilulukioaikoinakin. (Sen jälkeenhän muutin pariksi vuodeksi Ranskaan, minkä jälkeen melko pian perustin oman seuran.) Oli tosi mukavaa päästä osallistumaan hänen treeneihinsä taas pitkästä aikaa. Hän onnistui hyvin tekemään eräänlaisen yhteenvedon päivän teemoista. Jussin treeneissä on aina mukavan leppoisa mutta kuitenkin keskittynyt tunnelma. Pidän myös hänen tavastaan korostaa aikidon luovaa näkökulmaa sekä tekniikan tilanneherkkyyttä.
Kävisin oikein mielelläni säännöllisesti kaikkien neljän tämän päivän ohjaajan treeneissä. Harmi vain, että työn, oman seuran ja parisuhteen myötä vapaata aikaa on nykyään erittäin vähän. En siis kerta kaikkiaan ehdi. Mutta täytyy yrittää aina käydä tällaisilla leireillä ja muissa erityistilaisuuksissa silloin, kun ehtii! Sekä Jussi, Mira, Harri että Markku ovat vaikuttaneet hyvin paljon omaan tapaani tehdä aikidoa. Olemme tunteneet toisemme tosi pitkään, ja kävin heidän kaikkien treeneissä tosi paljon aikoinaan. Arvostan heitä kaikkia tavattoman paljon. Hienoa, että olemme niin hyvissä väleissä ja näemme toisiamme vieläkin melko säännöllisesti (monta kertaa vuodessa kuitenkin). Olemme tunteneet toisemme niin pitkään, että aina, kun näemme toisemme, tulee sellainen fiilis kuin aika menisi 10-15 vuotta taakse päin takaisin niihin aikoihin, jolloin olimme tekemisissä melkein päivittäin.
Hienoa aikidoyhteisössä on mielestäni ennen kaikkea se, että siellä vain aikidolla on väliä. Kaikki muu maailma sulkeutuu tatamin ulkopuolelle. Vain sillä, mitä on tehnyt ja tekee aikidon parissa, on merkitystä treeneissä. Kuten olen joskus sanonut oppilailleni, minulle on aivan sama, mitä kukakin tekee tai on joskus tehnyt treenien ulkopuolella. Vaikka joku olisi ollut 20 vuotta vankilassa jostakin, kärsinyt tuomionsa ja tullut sen jälkeen meille treenaamaan, minun ei tarvitse edes tietää siitä. Saati sitten, että tuomitsisin häntä siitä jotenkin. Minulle merkitsee vain se, että hän on tullut treenaamaan, tahtoo oppia aikidoa ja toimia yhteisömme pelisääntöjen mukaisesti. Muulla ei ole merkitystä. Treenit ovat oma maailmansa, jossa jokainen pääsee irti siviili-identiteetistään. Se on eräänlainen pakopaikka. Siviilielämään kruunut ja luurangot eivät siis seuraa dojolle, ellei niistä itse tahdo puhua jollekulle. Se on hienoa.
Päivä oli erittäin antoisa ja mukava. Jossain vaiheessa vain mietin, että vaikka siviilielämän kruunut ja luurangot eivät seuraa dojolle, niin kuitenkin aikidoyhteisössä meillä kaikilla on oma asemamme, joka liittyy mm. vyöarvoon, tekniseen tasoon, treenivuosiin, panostuksen määrään, ikään, jne. Se, miten kenenkin sopii käyttäytyä tatamilla, on jonkinlaisessa suhteessa asemaan ja niihin parametreihin, joista se muodostuu. Usein ne, joiden asema on niin korkea, että heillä olisi “varaa” käyttäytyä hyvin itsevarmasti suhteessa toisiin, käyttäytyvätkin hyvin vaatimattomasti. Toisaalta ne, joilla ei todellakaan olisi vielä varaa mihinkään sen kummempaan pröystäilyyn, saattavat missata koko sosiaalisen järjestelmän ja käyttäytyä (ehkä tahtomattaan) sen pelisääntöjen vastaisesti. Mutta ei se mitään. Sellaista harjoittelu on aina välillä. Kaikki kypsyy ja kehittyy. Sekä tekniikka että asenne. Se on normaalia.