Pe 24.5.2013
Kävin tänään Stockan leluosastolla aikomuksenani ostaa meidän vauvan ensimmäinen pehmolelu. Sen mieluisampaa tehtävää tuskin onkaan! =) Näin ensin tuon nallen ja kiinnyin siihen. Otin sen kainalooni ja suuntasin kohti kassaa. Matkalla huomasin kuitenkin tuon koiran ja ihastuin tietysti välittömästi siihen. Laskin nallen hetkeksi käsistäni ja pistin sivuun. Se jäi tuijottamaan minua muiden lelujen sekaan niin surullisena, että minulle tuli heti tosi huono omatunto siitä, että edes harkitsin hetkellisesti sen jättämistä kauppaan. Toisaalta en voinut enää luopua koirastakaan. Päätin siis ottaa molemmat. Se oli oikea päätös. Koira ja nalle hymyilivät tyytyväisinä, kun kannoin niitä kassalle. Nyt ne lepäävät vierekkäin Axelin vanhassa vauvasängyssä fleece-huovalla, jonka sain Axelilta ensimmäiseksi äitienpäivälahjakseni.
Tahdon, että nuo lelut otetaan mukaan synnytyssairaalaan. Ne pistetään sitten vauvan viereen heti, kun suinkin mahdollista. Täten hän näkee heti ensimmäiset kaverinsa. Itse ainakin olin pikkulapsena todella vahvasti kiintynyt rakkaimpiin pehmoleluihini. Ne olivat todellakin kuin ystäviä. Tai jopa enemmänkin. Melkein kuin osa minua. Pahin painajaiseni oli se, että menettäisin tavalla tai toisella jonkun niistä. Rukoilin joka ilta äitini kanssa iltarukouksen. Sen jälkeen rukoilin vielä yksinäni, että Jeesus siunaisi ja suojelisi myös pehmolelujani.