Ma 27.6.2016
(Klo 18.49): Olimme tänä aamuna Kättärillä yliaikaiskontrollissa. Vauvalla vaikuttaisi olevan kaikki hyvin: sydän lyö vahvasti ja säännöllisesti, ja hän liikkuu tosi paljon (huomattu on..). Hän painaa arvioiden mukaan jo yli 4100 g, eli vielä vähän enemmän kuin Sophie syntyessään. Koko on ihan normaali viikkoihin nähden, mutta onhan tuo 4100 g absoluuttisesti kuitenkin aika paljon.. On ihan eri asia synnyttää kolmekiloinen vauva kuin neljäkiloinen vauva.
Eniten olen kuitenkin huolissani siitä, että tämän päivän tutkimuksissa kävi ilmi, että synnytys ei ole vielä alkanut LAINKAAN käynnistyä itsestään. Kohdunsuu oli TODELLA korkealla ja vielä täysin kiinni. Lääkärin oli tosi vaikeaa päästä edes käsiksi kohdunsuuhun, koska se oli niin hirveän ylhäällä. Se oli lähes tavoittamattomissa. Tutkimus sattui IHAN JÄRJETTÖMÄSTI. Oli pakko huutaa kivusta. Se sattui niin paljon. Ei vastaava tutkimus muistaakseni ollut miellyttävä Sophieta synnyttäessäkään, mutta ei se kyllä NOIN paljon sattunut. Ei läheskään. Silloin kohdunsuu kuitenkin löytyi melko nopeasti jo jonkin aikaa ennen synnytystä, vaikka se oli korkealla silloinkin. Nyt se ei meinannut löytyä ollenkaan, ja se lääkäri vain ronkki ja ronkki tosi kovakouraisesti… Auh. Viimeksi huusin ääneen kivusta vasta siinä vaiheessa, kun ponnistin vauvan hartioita ulos. Nyt huusin jo synnytystä edeltävässä tutkimuksessa… Ei lupaa ollenkaan hyvää.
Vaikka olin vähän toivonut, että synnytys käynnistettäisiin jo tänään, niin sen tämän päivän kohdunsuututkimuksen jälkeen olin kyllä täysin samaa mieltä lääkärin kanssa siitä, että synnytystä EI kannata edes yrittää käynnistää vielä tänään. (“Juu, ei…”) Oli niin ilmeistä, että synnytys ei ole vielä lainkaan alkamassa luonnollisesti, joten parempi odottaa vielä pari päivää. Keskiviikkoaamuna synnytys kuitenkin käynnistetään, koska silloin tulee täyteen 42 viikkoa. Toivon todella, että jotain edistystä tapahtuisi siihen mennessä…
Mutta siis nyt on ihan selvää, että tämäkään synnytys ei tule alkamaan luonnollisesti. Kyllä se menee käynnistykseen tälläkin kertaa, vaikka se on toisessa synnytyksessä tosi harvinaista. Minulla vain on jotenkin rakenteellisesti taipumusta yliaikaisuuteen, eikä sille voi mitään. Aina kaikki sanovat, että toinen synnytys tapahtuu nopeammin ja helpommin kuin ensimmäinen, mutta minun tapauksessani niin ei kyllä tämän päivän tutkimuksen perusteella tule todennäköisesti käymään. Merkit viittaavat siihen, että tulee todella pitkä ja rankka synnytys. Pahimmassa tapauksessa joudun ensin pusertamaan vauvaa ulos ihan maksimiajan, ja lopulta joudutaan kuitenkin leikkaamaan. Niin meinasi käydä jo viimeksi. Hemmetti. Odotan innolla sitä, että saan lopultakin vauvan syliini, mutta keskiviikkoaamuna alkavaa synnytystä en kyllä sinänsä odota ollenkaan… Siitä tulee todennäköisesti ihan kammottavaa.
No, mutta tärkeintä tietysti, että vauvalla kaikki on hyvin. Synnytys tulee sattumaan. Paljon. Mutta erittäin todennäköisesti se on myös elämäni viimeinen synnytys, joten siitä kun vielä selviää, niin sitten ei ole enää koskaan samanlaista fyysistä kipua odotettavissa koko loppuelämän aikana. Yritän keskittyä siihen hetkeen, kun saan ensimmäistä kertaa vauvan syliini ja voin ojentaa hänelle Lontoon Hamleysiltä ostamani valkoisen nallen, jolla on vaaleanpunainen rusetti kaulassa…
