Emilia on syntynyt

Ke 6.7.2016

(Klo 23.10): Vihdoinkin tuli sellainen väli, että ehdin ja jaksan taas päivittää blogiani.. Viimeisen viikon aikana on siis tapahtunut TODELLA paljon..

Viime keskiviikkona menin siis heti aamusta Kättärille synnytyksen käynnistykseen, koska raskausviikot olivat siinä vaiheessa jo 42 + 0, eli oli aika käynnistää synnytys yliaikaisuuden takia. Menin Kättärille täynnä intoa odottaen, että synnytys saataisi käynnistymään melko pian. Heti alkuun kävi kuitenkin ilmi, että synnytys ei ollut itsestään käynnistynyt vielä lainkaan. Maanantain yliaikaiskontrollin jälkeen ei ollut tapahtunut minkäänlaista edistystä. Kohdunsuu oli vielä todella korkealla, eikä se ollut lainkaan avautunut. Synnytyksen käynnistäminen päätettiin aloittaa lääkkeillä. Ballongin asentaminen ei ollut mahdollista, koska kohdunsuu oli niin korkealla. (Se oli harmi, koska ensimmäisessä synnytyksessäni, joka siis myös jouduttiin käynnistämään, ballongi toimi varsin hyvin.) Sain keskiviikon aikana kolme käynnistyspilleriä. Niillä ei kuitenkaan ollut juurikaan tehoa. Ne saivat aikaiseksi vain pieniä laimeita supistuksia, eikä kohdunsuu edes laskeutunut niiden ansiosta lainkaan. Yön aikana käynnistystä ei jatkettu mitenkään, joten ne pienetkin supparit katosivat, ja koko homma jouduttiin aloittamaan käytännössä alusta seuraavana aamuna..

Torstain aikana sain taas maksimiannoksen käynnistyspillereitä. Osa niistä annettiin “paikallisesti” (ts. ei suun kautta vaan jotain muuta kautta.. #¤%&x…). Päivällä vaikutti siltä, että ne eivät taaskaan tehoa lainkaan. Mitään edistystä ei tapahtunut supistusten eikä myöskään kohdunsuun laskeutumisen/avautumisen suhteen. Ajattelin jo, että homma ei lähtisi koskaan etenemään. Noin klo 21 (eli noin pari tuntia viimeisen lääkeannoksen jälkeen) alkoi kuitenkin vähitellen tapahtua… Aloin tuntea säännöllisiä supistuksia. Aluksi ne olivat vaimeita, mutta jo noin klo 22 ne muuttuivat kivuliaiksi. Noin klo 1 supistukset olivat todella tuskallisia, ja niitä tuli jatkuvasti. Olin siinä vaiheessa jo saanut jonkun kipulääkepiikin hanuriin, mutta siitä ei kyllä ollut mitään apua. Muuta kivunlievitystä ei ollut mahdollista saada. Merkintöjeni mukaan noin klo 2 supistusten väli oli enää noin 2,5 minuuttia ja kesto 45-50 sekuntia. Olin siinä vaiheessa todella suurissa tuskissa, mutta en edelleenkään voinut saada muuta kivunlievitystä kuin lämminvesipussin alavatsan päälle. Rukoilin mielessäni, että pääsisin synnytyssaliin ja saisin epiduraalin (olisin ollut käännytettävissä mihin tahansa uskontoon sillä hetkellä, jos vain JOKU jumala olisi kuullut minua ja luvannut viedä minut synnytyssaliin ja antaa epiduraalin..).

Noin klo 3 lapsivesi meni. Se vain ihan yhtäkkiä hulahti housuihini. (“Jess!! Sainpas kuitenkin kokea senkin!” =) ) Kutsuin innoissani kätilön paikalle. Olin varma, että lopultakin pääsisin synnytyssaliin ja saisin epiduraalin. Pettymyksekseni en kuitenkaan päässyt vieläkään synnytyssaliin. Sen sijaan kätilö lähetti minut suihkuun ja vaihtamaan vaatteita (#¤%&x..). Kivut muuttuivat helvetillisiksi. Siis todellakin helvetillisiksi. Olin varma, että kuolisin niihin kipuihin, jos en pian pääsisi synnytyssaliin ja saisi epiduraalia.. En kuitenkaan vielä suihkun jälkeenkään päässyt synnytyssaliin, vaan minut vain pistettiin osastolle makaamaan ja käyrille. Yhtäkkiä kroppani alkoi kuitenkin krampata, ja tunsin pakottavaa tarvetta alkaa ponnistaa jotakin suurta juttua ulos kehostani.. Olin jo henkisesti ihan muissa maailmoissa järjettömän suurten kipujeni takia, mutta sain silti jotenkuten soperrettua kätilölle: “Vauva tulee.. Vauva tulee..” Hän päätti tutkia minut. Törmättyään saman tien vauvan tuuheaan hiuspehkoon hän ymmärsi tilanteen ja kiidätti minut lähimpään synnytyssaliin. Vauva syntyi noin 20 minuuttia myöhemmin, klo 4.18. Syntymäpäiväksi tuli siis 1.7.2016 (raskausviikot siinä vaiheessa 42 + 2).

Onneksi olin pyytänyt Axelia tulemaan paikalle siinä vaiheessa, kun lapsivesi oli mennyt. Hän kerkesi siksi saapumaan paikalle ennen kuin vauva syntyi. Oli helpottavaa nähdä hänen ryntäävän sisään synnytyssaliin, vaikka olinkin siinä vaiheessa niin pahoissa kivuissa (huusin niin kovaa, että kurkku oli pari päivää ihan käheä sen jälkeen..), että en pystynyt kommunikoimaan hänen kanssaan. Oli silti tärkeää, että hän oli läsnä tukenani.

Synnytys tapahtui siis loppujen lopuksi täysin luomusti, ilman mitään kivunlievitystä. En siis ehtinyt saada sitä epiduraaliani… Ponnistusvaihe oli jo menossa siinä vaiheessa, kun vihdoinkin pääsin synnytyssaliin, joten mitään kivunlievitystä ei voitu enää antaa. Supistukset tulivat siksi ihan täydessä voimakkuudessaan, kaikessa primitiivisyydessään. Epiduraalin lisäksi olisi ollut tarpeen tehdä etukäteen välilihaleikkaus ja pistää paikallispuudutus “alaosastoon”, koska oli tiedossa, että vauva olisi yli nelikiloinen. Mitään näitä toimenpiteitä ei siis kuitenkaan ehditty tekemään. Kaikki vain repesi miten repesi, eikä mitään puudutusta tms. ollut. Joten sattuihan se ihan v***sti. Mutta vauva syntyi vallan mainiossa kunnossa: hän sai peräti 9 pistettä, ja viiden minuutin päästä pisteet nostettiin täyteen kymppiin. Sain hänet heti rinnalleni, ja hänellä oli melkein saman tien nälkä… =D (Äitin tyttö… <3 ) Syntymäpaino oli 4195 g ja pituus 51 cm. Tukkaa on paljon, ja väri on todella tumma. Melkein musta. Se on Axelin suvun puolelta peritty piirre. (Axel itse ei ole ihan niin tumma, mutta jotkut muut hänen suvussaan ovat.)

Synnytyksen jälkeen minulle tuli vielä voimakkaita jälkisupistuksia, joihin onneksi sentään sain melko hyvin toimivia kipulääkkeitä. Lepäilin ensin jonkin aikaa synnytyssalissa. Kävin suihkussa (syystäkin..) ja sain ruokaa. Sen jälkeen meidät vietiin osastolle, jossa olin Emilian kanssa sunnuntaihin asti. Emme tällä kertaa saaneet perhehuonetta, koska Kättärillä oli niin täyttä, ja perhehuoneiden jaossa ensisynnyttäjät ovat etusijalla. Vähän harmi, mutta meni se loppujen lopuksi ihan hyvin näinkin.

Olisi paljon kerrottavaa myös synnytyksen jälkeisestä ajasta, mutta taidan nyt mennä hetkeksi nukkumaan. Kohta täytyy kuitenkin taas nousta ylös ruokkimaan vauvaa..