Sosiaalisia selviytymiskeinoja autismikirjon henkilöille. Osa 1: mistä asioista puhua kenellekin.

Tämän blogipostaussarjan tarkoituksena on antaa käytännön neuvoja autismikirjon henkilöille neurotyypillisessä (ts. ei-autistisessa) maailmassa selvitymiseen sekä toisaalta myös auttaa neurotyypillisiä henkilöitä ymmärtämään autismikirjon henkilöiden maailmaa.

Autismikirjon henkilöiden on tyypillisesti vaikeaa luoda ja ylläpitää ihmissuhteita (APA, 2013). Yksi tyypillinen ongelma heillä on rajojen hahmottamisessa: miten tietää, mikä ihmissuhde kuuluu mihinkin kategoriaan, ja miten hahmottaa kategorioiden välisiä rajoja. Tämä on ymmärrettävästi vaikeaa, koska neurotyypillisessä maailmassakin rajat ovat häilyviä. Eihän ole esimerkiksi niin, että kaikki sukulaiset ja vanhatkin ystävät olisivat edelleen läheisiä, eikä ole niin, että kaikki kollegat olisivat etäisiä, jne. Voi olla niin, että osa sukulaisista on hyvinkin etäisiä – lähes tuntemattomia – ja osa taas hyvin läheisiä. Osa vanhoista ystävistä on edelleen hyvin läheisiä, toisista taas ollaan etäännytty. Jotkut kollegat tai vaikkapa harrastuspiirien toverit ovat siinä suhteessa etäisiä, että heidän kanssaan keskustellaan vain varsinaisista substanssiasioista sekä pinnallisista small talk -tyyppisistä asioista kuten liikkeellä olevasta flunssasta, yleisestä kiireestä, lasten harrastuksista, jne. Jotkut toiset taas saattavat olla hyvinkin läheisiä.

Autismikirjon henkilöiden on siis hyvä ymmärtää, että mitään tarkkarajaisia ‘ystävät’, ‘sukulaiset’, ‘kollegat’, ‘naapurit’, ‘harrastustoverit’, jne. -kategorioita ei ole olemassakaan edes neurotyypillisessä maailmassa. Tai jos on, niin tällaiset kategoriat eivät välttämättä auta autismikirjon henkilöä selvitymään neurotyypillisen maailman sosiaalisessa todellisuudessa. Sen sijaan on olemassa eräänlaisia “läheisyysluokkia” sen suhteen, millaisista asioista kunkin henkilön kanssa voi keskustella (joko puhuen tai kirjoittaen) tiettynä aikakautena. On mahdollista laatia esimerkiksi seuraavanlainen karkea luokitelma (ja siitä mahdollisesti erilaisia alaluokkia tarpeen mukaan):

A) Läheiset ihmiset, joiden kanssa voi keskustella lähes mistä tahansa asioista (kunhan pitää mielessä, että aivan kaikkea ei tarvitse eikä ehkä kannatakaan kertoa kenellekään; onhan myös oma mieli yksinään eräänlainen keskusteluareena, jota ei pidä väheksyä). Tyypillisesti tähän luokkaan kuuluu joitakin lähimpiä sukulaisia ja pitkäaikaisia ystäviä, joiden kanssa on edelleen säännöllisesti yhteyksissä. Kannattaa kuitenkin huomata, että tämänkin läheisyysluokan sisällä voi esiintyä erilaisia “ajankäyttöluokkia”: luokka A1) korkean läheisyysluokituksen lisäksi ajallinen käytettävyys on suuri; luokka A2) korkeasta läheisyysluokituksesta huolimatta ajallinen käytettävyys on rajallista tai vähäistä.

B) Jossain määrin läheiset ihmiset, joiden kanssa voi keskustella sekä relevanteista substanssiasioista että jossain määrin vähemmän relevanteista substanssiasioista, ja tämän lisäksi myös jossain määrin henkilökohtaisista asioista. On syytä huomata, että ‘relevanssin’ käsite on kontekstisidonnainen: se, mikä on relevanttia esim. kollegojen tai opiskelutoverien kesken, ei välttämättä ole yhtä relevanttia esim. jonkin tietyn harrastuspiirin henkilöiden kesken tai etäisempien (A-luokkaan kuulumattomien) sukulaisten kesken. On siis syytä muodostaa alaluokkia (B1, B2, B3, jne.) sen mukaan, mitkä aihepiirit ovat relevantteja tai jossain määrin relevantteja missäkin piireissä. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että ‘jossain määrin henkilökohtainen asia’ on häilyvä käsite. Ei siis ole tarkkoja rajoja sen suhteen, mitä voi sanoa tai kysyä kenenkin kanssa keskusteltaessa. Kannattaa tässä suhteessa ottaa mallia vuorovaikutuskumppanista: jos hän kertoo sinulle esim. perheestään tai omasta terveydentilastaan, tms. voinet itsekin tehdä samoin suunnilleen samassa määrin. Liian henkilökohtaisten asioiden kertominen tai niistä kysyminen voidaan tulkita vuorovaikutukselliseksi mokaksi, koska se voi kiusaannuttaa toista osapuolta. Jos taas skippaa kokonaan henkilökohtaisen tason tämän läheisyysluokan ihmisten kanssa, saattaa antaa itsestään viileän ja/tai välinpitämättömän vaikutelman.

C) Etäiset tuttavat: Etäiset tuttavat ovat niitä henkilöitä, jotka tunnet, mutta joiden kanssa et ole säännöllisesti tekemisissä ja/tai jotka kuuluvat jostain muusta syystä (esim. hierarkkisesta asemasta, iästä, tms.) johtuen tiukasti vain esim. ammatilliseen tai “harrastuspiirituttava”-kategoriaan. Tällöin on parasta pysytellä tiukasti substanssiasioissa ja välttää liian pitkiä puheenvuoroja/viestejä, jotta ei vaivaa toista osapuolta liikaa. Substanssiasioiden lisäksi aivan pienet yleisen tason huomiot (tyyliin: “olen flunssassa”, “palasin juuri matkoilta”, tms.) ja toivotukset (tyyliin: “hyvää viikonloppua”, “hyvää alkanutta viikkoa”, jne) ovat ok ja jopa suositeltavia, koska ne “keventävät” hiukan muuten tiukkaa substanssitason vuorovaikutusta ja tekevät siitä täten sujuvampaa ja mielekkäämpää. Ja kohteliaampaa. Muista lisäksi aina tervehtiä myös näitä etäisiä tuttavia! Se on kohteliasta ja keskeinen osa ihmisten välistä kanssakäymistä.

D) Tuntemattomat asiointikontaktit: Jotkut ihmiset ovat yksinkertaisesti tuntemattomia. Tällöin kyse voi olla kassahenkilöstä, bussikuskista, toimistovirkailijasta, tms. Näitäkin henkilöitä kannattaa aina tervehtiä, ja hymyileminen on aina kohteliasta, mutta muuten heidän kanssaan ei ole syytä vaihtaa kuulumisia. Esim. koulun vahtimestarille ei tarvitse kertoa koko elämäntarinaa. Riittää, että häntä tervehtii.

Tällainen ihmissuhteiden luokittelu voi auttaa joitakin autismikirjon henkilöitä hahmottamaan eri suhdetyyppien rajoja, jne. Toki kunkin henkilön elämänpiiristä riippuu, millainen luokittelu on tarpeen, tai onko sellainen ylipäänsä tarpeen.

**********************************

Mainittu lähde:

American Psychiatric Association (APA) (2013): Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, 5th Edition (DSM-V). Washington, DC: APA.

Leave a Reply