Sosiaalisia selviytymiskeinoja autismikirjon henkilöille. Osa 2: vuorovaikutukseen osallistuminen.

Tämän blogipostaussarjan tarkoituksena on antaa käytännön neuvoja autismikirjon henkilöille neurotyypillisessä (ts. ei-autistisessa) maailmassa selvitymiseen sekä toisaalta myös auttaa neurotyypillisiä henkilöitä ymmärtämään autismikirjon henkilöiden maailmaa.

Vastavuoroisen vuorovaikutuksen ongelmat ovat yksi autismikirjon häiriön keskeisimpiä oireita (APA, 2013). Ongelmakohtia on useita. Alla on listattu niistä joitakin ja annettu käytännön ohjeita vuorovaikutustilanteista selviytymiseen.

A) Vuorovaikutuksen aloittaminen. Aloitteellisuus vuorovaikutuksessa on yleisesti ottaen hankalaa autismikirjon henkilöille. He saattavat olla joko äärimmäisen varautuneita tai sitten yli-innokkaita. Tai jotain siltä väliltä. Kasvokkaisvuorovaikutuksessa olennaista aloitteellisuudessa on elekielen tarkkaileminen: onko potentiaalinen vuorovaikutuskumppani välttelevä vai antaako hän ilmeillä ja eleillä sellaisen signaalin, että on valmis vuorovaikutukseen. (Pelkkä tervehtiminen ei välttämättä vielä riitä signaaliksi siihen, että henkilöllä on juuri silloin aikaa pitkäkestoisempaan vuorovaikutukseen. Kannattaa odottaa myös muita merkkejä, kuten pysähtymistä, pitkäkestoisempaa katsekontaktia, tms., tai vaihtoehtoisesti/lisäksi toisen osapuolen verbaalista aloitetta.)

B) Vuorovaikutuksen kulku. Vuorovaikutus aloitetaan yleensä jostakin hyvin yleisen tason kysymyksestä tai havainnosta (tyyliin: “miten menee”, “onpas ikävä ilma”, “onpas paljon kiirettä”, tms.), ja vasta sitten siirrytään spesifimpiin aiheisiin. Kannattaa aihetta valitessa ottaa huomioon kyseisen ihmissuhteen läheisyys ja konteksti. Muista välttää liian pitkiä monologeja. Ne voivat olla toisen osapuolen kannalta pitkästyttäviä. Toisaalta pyri myös välttämään jäämistä passiiviseksi kuulijaksi: pyri esittämään kysymyksiä ja kommentteja liittyen siihen, mitä toinen osapuoli on juuri sanonut. Jos hyppäät aiheesta toiseen tai et kommentoi toisen sanomaa mitenkään, saatat antaa sellaisen vaikutelman, että et ole kiinnostunut siitä, mitä puhekumppanisi juuri sanoi. Samanlaisen vaikutelman voi antaa esimerkiksi katseen siirtyminen pidemmäksi aikaa muualle, kännykän kaivaminen esiin tai muu toiminta, joka ei suoranaisesti liity välttämättömänä osana kyseiseen tilanteeseen. Siirtymä aiheesta toiseen kannattaa tehdän jonkinlaisella metavuorovaikutuksellisella johdannolla höystettynä. Esimerkiksi: “tuli mieleen tuosta, mitä sanoit, että…” Täten siirtymä ei tunnu tökeröltä ja osoitat seuraavasi sitä, mitä toinen puhuu. Sinun ei tarvitse katsoa vuorovaikutuskumppaniasi koko ajan puhuessasi, mutta yritä katsoa häntä aina silloin, kun puheenvuoro vaihtuu, ja välillä muutenkin vähintään lyhyitä hetkiä.

C) Vuorovaikutuksen lopettaminen. Voit itse lopettaa vuorovaikutuksen esimerkiksi toteamalla, että sinun täytyy nyt valitettavasti mennä. Muista kuitenkin hymyillä sanoessasi tämän. Voit myös vedota toisen kiireiseen aikatauluun (tyyliin: “sinulla on varmaan kiire, joten en tahdo viedä enempää aikaasi”). Jos vuorovaikutuskumppanisi alkaa osoittaa kohdassa B mainittuja pitkästymisen merkkejä, tai jos hän alkaa liikehtiä sen oloisena kuin olisi pian lähdössä, kannattaa keskustelu päättää. Tarkkaile myös intonaatiota: jos sävelkorkeus ja äänen voimakkuus nousevat lausuman alussa, tämä saattaa olla päätössekvenssin alku, eli vuorovaikutuskumppanisi saattaa olla lopettamassa keskustelua. Usein myös puheen sisällöstä voi päätellä, että toinen on lopettamassa: hän saattaa esimerkiksi tehdä jonkinlaisen lyhyen yhteenvedon keskustelun keskeisestä sisällöstä tai viitata tulevaisuuteen (“no, tehdään siis niin, että…”).

Tällaisista vinkeistä voi olla apua joillekin autimikirjon henkilöille vastavuoroisessa kasvokkaisvuorovaikutuksessa. Toki kukin löytää ajan myötä itselleen sopivan strategian ja oppii tulkitsemaan tilanteita omalla tavallaan. Kannattaa myös muistaa, että autismikirjon henkilöiden lisäksi myös neurotyypilliset (ts. ei-autistiset) henkilöt mokailevat vuorovaikutuksessa. Eivät hekään ole sen suhteen täydellisiä. Kannattaa siis yrittää rohkeasti! Kokemuksen kautta kehittyy.

**********************************

Mainittu lähde:

American Psychiatric Association (APA) (2013): Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders, 5th Edition (DSM-V). Washington, DC: APA.

Leave a Reply