Puheen epäsujuvuus ja epäkieliopillisuus autismikirjon varhaisnuorten vuorovaikutuksessa

Olen tutkinut Minna Laakson kanssa autismikirjon varhaisnuorten puheen epäsujuvuutta ja epäkieliopillisuutta. Journal of Autism and Developmental Disorders -lehdessä julkaistavan tutkimuksemme (Wiklund & Laakso, tulossa) mukaan autismikirjon varhaisnuorten puheessa esiintyy enemmän epäsujuvuutta kuin neurotyypillisten (ts. ei-autististen) verrokkien puheessa. Autismikirjon henkilöiden puheessa epäsujuvuuden osuus oli aineistossamme 26,4 %, kun taas verrokkiryhmässä vastaava osuus oli 15,5 %. Tuloksemme siis vahvistavat aiempien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan autismikirjon henkilöiden puheessa on enemmän epäsujuvuutta kuin neurotyypillisten henkilöiden puheessa. Yksilöllinen vaihtelu oli suurta sekä autismikirjon henkilöillä että verrokeilla.

Tutkimuksemme merkittävin löydös koskee epäsujuvuuden laadullista eroa. Aineistomme autismikirjon pojat tuottivat pitkiä, monimutkaisia epäsujuvia puheenvuoroja, jotka sisälsivät sananhakuja, itsekorjauksia, keskeytyksiä, tilkesanoja, äänteenpidennyksiä, epäjohdonmukaisia lauserakenteita ja kieliopillisia virheitä. Verrokkiryhmän poikien puheessa esiintyvä epäsujuvuus puolestaan muodostui pääasiassa tilkesanoista ja äänteenpidennyksistä. Aiemmat tutkimukset ovat jo osoittaneet, että autismikirjon henkilöt tuottavat neurotyypillisiä henkilöitä vähemmän ns. “kuulija-orientoituneita” epäsujuvuuden ilmentymiä kuten tilkesanoja ja uudelleen muotoiluja ja enemmän taukoja ja toistoa, jotka heijastavat puhujan omaa puheen prosessointityötä. Tämä tulos on linjassa myös meidän tulostemme kanssa siinä mielessä, että aineistomme autismikirjon henkilöiden tuottamat epäsujuvuuden ilmentymät vaikuttavat heijastavan heidän omaa, kieliopillisesti poikkeavaa puheen prosessointiaan, kun taas verrokkiryhmän jäsenten tuottamat epäsujuvuudet (tilkesanat ja äänteenpidennykset) olivat enemmän kuulija-orientoituneita.

Epäsujuvien puheenvuorojen määriä vertailtaessa kävi ilmi, että verrokkiryhmän jäsenet tuottivat useimmiten puheenvuoroja, joihin sisältyi yksi tai kaksi lievää epäsujuvuuden ilmentymää, kuten esimerkiksi tilkesana ‘niinku’ tai ‘öö’-äänähdys. Autismikirjon ryhmän jäsenet puolestaan tuottivat tyypillisesti puheenvuoroja, joissa oli kieliopillisia virheitä tai muodoltaan monimutkaisia epäsujuvuuden ilmentymiä. On myös huomionarvoista, että autismikirjon henkilöillä epäsujuvuuden ilmentymät ja kieliopillinen epäjohdonmukaisuus esiintyivät tyypillisesti yhdessä, kun taas verrokkiryhmässä niiden yhdessä esiintyminen ei ollut tavallista.

Laadullisen ja määrällisen eron lisäksi autismikirjon poikien puheen epäsujuvuudet aiheuttivat vuorovaikutuksessa ymmärrysongelmia, kun taas verrokkiryhmässä ymmärrysongelmia ei syntynyt (ks. ymmärrysongelmiin liittyen myös Wiklund & Laakso 2019). Verrokkiryhmän jäsenten puheen epäsujuvuudet olivat tyypillisesti luonteeltaan sellaisia epäröintiäänteitä, joita sujuvasti puhuvat henkilöt käyttävät suunnitellessaan ilmaisuja osoittaakseen kuulijoille, että sanottuun on tulossa jatkoa. Autismikirjon ryhmän jäsenillä puolestaan oli usein puheessaan epäsujuvuusilmiöiden yhdistelmiä ja kieliopillisia virheitä, jotka aiheuttivat kuulijoiden taholla vaikeuksia ymmärtää sanottua.

Tutkimuksemme osoittaa, että autismikirjon henkilöiden keskusteluvuorovaikutusta on tärkeää tutkia laajasti. Tulevat tutkimukset saattavat mahdollisesti paljastaa, kuinka vuorovaikutusongelmat lähtevät liikkeelle puheen morfosyntaktiselta tasolta, ts. ongelmasta tuottaa rakenteeltaan koherentteja puheenvuoroja ja löytää sopivia sanoja. Tämä puolestaan haastaa sen näkemyksen, jonka mukaan autismikirjon häiriössä on kyse kielenkäytön pragmaattisen tason häiriöstä.

Abstract:

This paper analyses disfluencies and ungrammatical expressions in the speech of 11–13-year-old Finnish-speaking boys with ASD (N = 5) and with neurotypical development (N=6). The ASD data were from authentic group therapy sessions and neurotypical data from teacher-led group discussions. The proportion of disfluencies and ungrammatical expressions was greater in the speech of participants with ASD (26.4%) than in the control group (15.5%). Furthermore, a qualitative difference was noted: The ASD group produced long, complex disfluent turns with word searches, self-repairs, false starts, fillers, prolongations, inconsistent syntactic structures and grammatical errors, whereas in the control group, the disfluencies were mainly fillers and sound prolongations. The disfluencies and ungrammatical expressions occurring in the ASD participants’ interactions also caused comprehension problems.

Lähdeviite:

Wiklund, Mari & Laakso, Minna (2020): Comparison of Disfluent and Ungrammatical Speech of Preadolescents with and without ASD. Journal of Autism and Developmental Disorders (available online).

Leave a Reply