La 29.5.2010
(Klo 2.01): En tiedä, kannattaisiko näin väsyneenä edes kirjoittaa mitään tähän blogiin, mutta en nyt malta olla purkamatta joitakin fiiliksiäni promootiosta. Torstaina oli ohjelmassa promootioharjoitus, rehtorin vastaanotto ja miekanhiojaispäivällinen. Pääsin käyttämään uutta punaista iltapukuani, jonka olin ostanut nimenomaan tuota miekanhiojaispäivää varten. Oli se hienoa! Huomasin tosin heti ratikassa, että maahan asti uloittuva iltapuku, jossa on helmassa vanne, EI ole kovin kätevä julkisissa kulkuneuvoissa – etenkään, jos samalla yrittää raahata mukanaan hattua ja miekkaa… ("Mitä sä siin tsiigaat, jäbä??!") Aktiharjoituksessa uudet kenkäni vaivasivat minua niin paljon, että jouduin ottamaan ne välillä kokonaan pois. Varpaistani olisi muuten pysähtynyt verenkierto. Pitkä leveähelmainen puku ei myöskään osoittautunut kovin käytännölliseksi, koska jäin jatkuvasti jumiin milloin minnekin jonkun seisoessa helmani päällä. Aktiharjoitus tuntui melko puuduttavalta. Siinäkin joutui jo seisomaan aika pitkään. Rehtorin vastaanotto tuntui melkeinpä vielä ryydyttävämmältä, koska lehtisaliin oli sullottu ehkäpä viisinkertainen määrä väkeä suhteessa siihen, kuinka paljon sinne oikeasti mahtuisi. Anyway, onneksi Paula ja Mika olivat siellä, joten ainakin minulla oli seuraa.
Vastaanoton jälkeen meidät kuljetettiin busseilla Kaapelitehtaalle, missä järjestettiin miekanhiojaispäivällinen. Tuntui tosi hassulta olla Merikaapelihallissa iltapuvussa, kun olen ollut siinä paikassa niin monta kertaa aikidopuvussa! =) Samassa hallissahan on järjestetty joskus mm. Tissier'n leirejä ja muistaakseni myös aikido 25 vuotta Suomessa -juhlanäytös aikoinaan. Pöydissä oli plaseeraukset valmiina. Mutta ei se mitään. Minulla kävi ihan hyvä mäihä, koska samassa pöydässä sattui istumaan monta kielentutkijaa, joiden kanssa oli helppo keksiä keskustelunaiheita. Opin myös ranskankielisen ruokalistan ansiosta yhden uuden ranskankielen ruokatermin: omble chevalier, joka tarkoittaa 'rautua' (arktinen lohikala). Tilaisuudessa oli ohjelmassa lähinnä puheita, syömistä ja juomista. Ohjelma eteni hyvin hidastempoisesti, mistä syystä tilaisuus alkoi jossain vaiheessa tuntua hieman pitkältä. Mutta oli se kokonaisuutena ihan ok kuitenkin. Tietysti on hyvä, että jää riittävästi aikaa vapaalle seurustelulle. Aikaa siihen jäi todellakin riittävästi.
Tänään oli sitten itse promootioakti yliopiston päärakennuksen juhlasalissa. Oli se ihan kokemisen arvoinen tilaisuus. Lähinnähän siinä oli kyse seisoskelusta: ensin joutui seisomaan tunnin verran käytävässä ja sen jälkeen kolme tuntia juhlasalin etuosassa. Kävelimme ensin parijonossa eteen ja asetuimme sitten sinne tiukkoihin riveihin kuin tinasotilaat. Ja siinä sitten vain seisottiin eikä muuta voitu. Joitakin ihmisiä pyörtyi tilaisuuden aikana. Se on kai ihan normaalia. Itselläni kävi ihan ok mäihä, koska en joutunut eturiviin, mutta en myöskään ollut ihan takana. En myöskään ollut keskellä rykelmää (mistä ei varmaankaan olisi nähnyt mitään) vaan reunassa, aivan promoottorin kateederin vieressä. Minulla oli siitä melko hyvä näkyvyys joka suuntaan, mutta en itse ollut kovin näkyvällä paikalla suhteessa yleisöön. Raskain paikka oli kunniasijoilla olevilla kahdella tohtorilla, koska he joutuivat seisomaan kaikkien muiden edessä keskellä juhlasalia koko ajan. Voi kauheus.
Ensin riemumaisterit saivat seppeleensä. Riemumaisterit ovat niitä, jotka ovat osallistuneet maisteripromootioon vuonna 1960. Pidin tätä osuutta kaikkein vaikuttavimpana. Jos en olisi hillinnyt itseäni, olisin liikuttunut voimakkaasti. Harmi, että tällä kertaa mukana ei ollut lainkaan riemutohtoreita. Sen sijaan oli tietysti kunniatohtoreita. Ennen tohtoreita vihittiin kuitenkin suuri määrä maistereita. Se osuus tuntui kestävän ja kestävän… Juuri kun luulin, että maisterit olivat lopultakin kaikki saaneet seppeleensä, siirryttiinkin vasta salin toiseen puolikkaaseen. Ja porukkaa riitti. Jalkoihini alkoi sattua. Oli pakko liikutella vähän varpaita ja koukistella polvia. Sen sijaan tohtorivaihe meni nopeammin. Se kai meni ihan faktisestikin nopeammin, ja ennen kaikkea siinä vaiheessa alkoi jo hieman jännittää omaa vuoroaan. Lopulta tulikin sitten minun vuoroni. Kävelin muutaman metrin promoottorin eteen. Hän pisti ensin hatun päähäni. Se tuntui jäävän hieman liian taakse ja ylös, mistä syystä se tuntui tosi huteralta. Pelkäsin, että se putoaa, ja meitä oli etukäteen kielletty korjaamasta hatun asentoa niin kauan, kun olemme juhlasalin etuosassa. Hatun saatuani otin kaksin käsin vastaan miekan, siirsin sen vasemmalle puolelle ja kävelin pois. Aika tuttua hommaa! Meillähän aikidossakin otetaan aina miekka kahdella kädellä vastaan. Sen sijaan meillähän miekkaa pidetään seremoniatilanteissa yleensä oikealla eikä vasemmalla, koska vasemmalta miekan pystyy vetämään, kun taas oikealta ei. Sen takia tässäkin seremoniassa olisi mielestäni loogisempaa, jos miekka olisi oikealla. Minusta ainakin tuntuu hieman epäilyttävältä kantaa miekkaa vasemmalla… Ihan kuin olisi taisteluun lähdössä! Koska tahansa pystyisi vetämään miekan! Ei sellainen oikein promootiotunnelmaan sovi. Mutta ehkäpä kaikki eivät ajattele tällaisia asioita, jos eivät osaa edes välttämättä vetää miekkaa tupesta, saati sitten lyödä sillä. Minä olisin saanut sen hetkessä ulos tupesta ja leikattua pienen ruudukon ilmaan. =) Vähänkö teki mieli kokeilla… ;;;-)
Anyway, promootioaktin jälkeen siirryimme kulkueena tuomiokirkkoon jumalanpalvelukseen. Tuntui todella vapauttavalta päästä liikkumaan ja haukkaamaan raitista ilmaa. Jumalanpalvelus ei onneksi kestänyt kovin pitkään. Sen jälkeen saimme promootiodiplomit ja pääsimme viettämään taukoa. Kävin tauon aikana kotona. Tunsin itseni uupuneeksi, mutta en siltikään pystynyt lepäämään, joten lähdin takaisin keskustaan. Hain promootiomatrikkelin, jonka olin aiemmin unohtanut ottaa, ja menin sen jälkeen vähäksi aikaa töihin hoitamaan joitakin pikkuasioita pois alta. Illalla oli sitten vuorossa promootiopäivällinen Finlandia-talolla. Siellä oltiin samassa asussa kuin aktissa: musta pitkä puku, mustat hanskat sekä miekka ja hattu. Tilaisuus oli samankaltainen kuin eilinen miekanhiojaispäivällinen: puheita, syömistä ja juomista. Tällä päivällisellä puheita oli aivan erityisen paljon. Ruokaa taas erityisen vähän. Juomaa tuli niin paljon, että siirryin jossain vaiheessa veteen. Tälläkin kertaa satuin ihan kivaan pöytäseurueeseen (plaseeraukset olivat valmiina). Olin ainoa kielentutkija pöydässämme, mikä oli oikeastaan vaihteeksi ihan piristäv
ää.