Naisten Kympillä

by

in

Su 22.5.2011

(Klo 20.41): Tänään oli siis Naisten Kymppi. Tapahtuma ylitti odotukset täysin. Oli siis TODELLA siistiä!!! Todella hyvä tunnelma, ja kun sattui vielä kiva ilmakin, niin lenkkeily tuntui tosi mukavalta. Reitti oli kaunis, ja sen varrelle oli järjestetty kaikenlaista ohjelmaa, kuten taiji-esitys, tanssia, sun muuta. Ennen kaikkea yllätyin siitä, että en olekaan ihan totaalisessa rapakunnossa: vedin nimittäin kymmenen kilsaa aikaan 1h05min, eli ihan ookoo siihen nähden, että jouduin aluksi hidastelemaan, koska edessä oli ryysistä. Olisin tietysti voinut mennä juoksijoiden lähtöön, joka oli heti ensimmäisenä. Siinä porukassa kymppi pitäisi vetää alle tuntiin. En kuitenkaan olisi ehtinyt siihen lähtöön, koska olin vielä siihen aikaan bajamajajonossa. (#¤%&x…) Oli nimittäin ihan järjettömät jonot vessaan. Yli puoli tuntia joutui venaamaan. Siispä lähdin vasta kakkoslähdössä, joka oli tarkoitettu hölkkääjille. Siinä kymppi oli tarkoitus vetää 1-1,5 tunnissa. Toisaalta ajattelin siinä vaiheessa, että "ehkä tämä lähtö sopii minun kunnolleni ihan hyvin…" Olisin kuitenkin pystynyt vetämään reitin hyvin hieman alle tunnissa, jos olisin voinut vetää alun omalla tahdillani. Toisaalta myös koko ajan venasin, koska tapahtuu totaalinen delaaminen, joten en alkanut juosta ihan kunnolla ennen kuin vasta loppusuoralla. Olisin siis pystynyt vetämään koko matkan jonkin verran nopeamminkin. Ensi vuonna siis ykköslähtöön ja tavoitteeksi alle tunnin aika!! =))) Ehkä voisi yrittää vähän treenatakin etukäteen, niin saisi varmasti vielä enemmän irti.

Itse asiassa sain tästä tapahtumasta sellaisen valaistumiskokemuksen, että aion todellakin alkaa käydä taas lenkillä säännöllisesti. Lenkkeily on todella virkistävää liikuntaa, ja se myös täydentäisi hyvin muita treenejäni. Lihaskipunikaan eivät ollenkaan häirinneet tänään juoksemista, koska siinähän eivät lihakset kovinkaan paljon rasitu. Kuitenkin näköjään aikido ja savate kehittävät jonkin verran aerobista kuntoa, koska en tuolla 1h05min tahdilla edes kunnolla väsynyt. Toki tuli vähän hiki ja naama punotti, mutta en mitenkään uinut hiessä enkä tuntenut itseäni kovin väsyneeksi. Olisin jaksanut vielä jatkaa jonkin aikaa ihan hyvin. Nyt kyllä jalat tuntuvat raskailta, ja polviin sattuu kävellessä. Suurin ongelma juoksemisessa minun kannaltani ehkä onkin se, että se rasittaa polvia. Vaikka polvet eivät olekaan kehoni heikoin kohta, on niissäkin kuitenkin jo pieniä kulumia. Ja kun on näin PAINAVA kuin minä, niin rasittaahan sellainen hytkytys väkisinkin polvia jonkin verran. Mutta ehkä sitä kuitenkin voisi välillä käydä lenkillä ja vetää vaikka vähän lyhyempiä lenkkejä alkuun. (Kymmenen kilsaa alkaakin jo olla vähän pitkästyttävän pitkä matka tällaiselle ADHD-luonteelle… Pitäisi vähintäänkin kuunnella jotain podcastia siinä samalla, tai jotain.)

Hieman häiritsevää oli se, että yhtäkkiä joku edessä juokseva saattoi alkaa kävellä. Meinasin pari kertaa törmätä täysiä johonkin toiseen osallistujaan, kun satuin katsomaan sivulle päin jotakin reitin varrella olevaa söpöä koiraa juuri sillä hetkellä, kun joku yhtäkkiä hyytyi kävelemään suoraan edessäni. Mutta tämänkin asian olisi varmaankin voinut korjata niin, että olisi mennyt ajoissa bajamajajonoon, jotta olisi ehtinyt mukaan ykköslähtöön.

Meiltä oli itse asiassa pyydetty myös aikidoesitystä reitin varrelle. Olin kuitenkin jo siinä vaiheessa ehtinyt ilmoittautua mukaan juoksijaksi, joten siitä ei lopulta tällä kertaa tullut mitään. Tuli kuitenkin mieleen siinä hölkkäillessä, että jos olisimme roudanneet jonnekin muutaman tatamin ja vetäneet siinä vaikka ihan tavalliset treenit parin tunnin ajan, niin se olisi kyllä ollut tosi hyvää näkyvyyttä lajille. Täytyy katsoa, jos jonakin vuonna saisi senkin toteutettua. Toisaalta kyllä mielelläni osallistun tapahtumaan myös juoksijana. Se on mukavaa vaihtelua normaaleihin kuvioihini.