Pe 2.12.2011
Törmäsin netissä tällaiseen kiinnostavaan kirjoitukseen autismista:
[…]
"Olen työni kautta läheisesti tekemisissä erään syvästi autistisen, kehitysvammaisen ja täysin puhumattoman nuoren miehen kanssa. Viime syksynä tämä nuori mies yllätti meidät kaikki täysi alkamalla yhtäkkiä aakkostaulun avulla kirjoittaa, aluksi kuvissa olevia, yksittäisiä sanoja ja hyvin nopeasti omia ajatuksiaan kokonaisina lauseina. Upeaa, ja miten hienoja ajatuksia! Sittemmin olemme keskustelleet päivittäin asioista maan ja taivaa välillä ja ennen levoton ja agressiivinen nuorukainen on muuttunut hyvin paljon…
Mutta eräs asia vaivaa mieltäni. Erään kerran keskustellessamme hän alkoi yhtäkkiä kirjoittaa vastausta ajatukseen jota en ollut sanonut ääneen. Pelästyin ja ajattelin että mitä ihmettä, huom ajattelin, johon hän vastasi kirjoittamalla että kuulen ajatuksesi. Sittemmin olen monta kertaa kokeillut tätä, ajatellut jotain asiaa ja pyytänyt häntä kertomaan mitä ajattelen, joka kerta hän on yksityiskohtia myöten kertonut mitä pääni sisällä on. Aluksi olin pelästynyt ja ajatus tuntui karmivalta, mutta pikkuhiljaa olen päässyt sinuiksi asian kanssa ja meidän väliseen vuorovaikutukseen tällä on ollut vain positiivinen vaikutus. Ei hän aina ole "pääni sisällä", tai ainakaan kerro siitä, mutta tarvittaessa olen pystynyt esimerkiksi rohkaisemaan häntä hämmentävissä tilanteissa ilman ääneenlausuttuja sanoja.
Jotenkin en ole vain pystynyt kertomaan tästä asiasta esim. kolleegoilleni, enkä oikein itsekään tiedä uskoako tähän, haluaisin toisaalta löytää jonkun "loogisen" selityksen, mutta onko sitä?
Osaako joku kertoa, mistä on kysymys? Onko autismin kirjon ihmisillä tiedetty olevan tällaista kykyä, mistään kirjoista ei sitä ainakaan löydy, enkä ole aiemmin työurallani törmänny vastaavaan."
(Lähde: Plazan keskustelut, nimimerkki "vasilisa")
Itse vastaisin tähän oman autismituntemukseni pohjalta niin, että jotkut autistiset henkilöt voivat oppia erittäin taitaviksi ei-kielellisten merkkien tulkitsijoiksi. He näkevät ihmisen kasvot ikään kuin "mekaanisesti" ja pystyvät siksi tulkitsemaan kasvoilla näkyviä merkkejä täysin objektiivisesti, suhteuttaen niitä aiempiin kokemuksiinsa ja tehden niiden pohjalta rationaalisia päätelmiä. Heille ihmisen kasvot ovat ikään kuin tietokoneen näyttöpääte, jota tulkitsemalla he kompensoivat sosiaalisen intuition puutetta. Luulisin, että puhumattomilla autisteilla tarve tällaiseen tulkintaan on suurempi kuin puhuvilla autisteilla, koska puhuvilla autisteilla on myös kielelliset keinot paremmin käytössään.
Lievästi autistisilla, puhuvilla henkilöillä on uskoakseni tarvetta tulkita ihmisten ilmeitä ja eleitä lähinnä vain silloin, kun kielellinen viestintä jättää jonkin sosiaalisen tilanteen epäselväksi tai muuten hämmentäväksi. Autististen henkilöiden kanssa toimiessa olisi siis hyvä pyrkiä jatkuvasti mahdollisimman suureen eksplisiittisyyteen, sillä "rivien välistä" lukeminen ei useimmiten onnistu ainakaan reaaliajassa, joskin kokemuksen tuoma informaatio auttanee jonkin verran tässäkin. Keski-ikäiset lievästi autistiset henkilöt saattavat jo vaikuttaa sosiaalisesti varsin "tavallisilta", koska kokemus on tuonut heille niin paljon informaatiota erilaisista tilanteista. Sosiaalisten tilanteiden prosessointi tapahtuu heillä eri tavalla kuin neurotyypillisillä, mutta tämä ei välttämättä näy ulospäin muuten kuin korkeintaan pienenä reaktioajan viiveenä erilaisiin sosiaalisiin ärsykkeisiin. (Henkilö saattaa ns. tajuta vasta pienellä viiveellä, miten hänen tulisi toimia jossakin tilanteessa, sillä sosiaalisen intuition sijaan tilanteen prosessointi tapahtuu aistihavaintojen ja rationaalisten päätelmien kautta.) Syvästi autististen henkilöiden kanssa toimiessa "ajatustenlukua" voi tietenkin käyttää apuvälineenä kuntoutuksessa, mutta itse olen sitä mieltä, että lievästi autististen henkilöiden kanssa toimiessa näitä tulee pikemminkin kannustaa mahdollisimman tehokkaiden kielellisten viestintätaitojen omaksumiseen. Ts. ei ole häpeä kysyä ihan suoraan esim. "Miten minun tulisi toimia tässä tilanteessa?", jos tilanne tuntuu itselle vieraalta.
Joka tapauksessa kyse ei siis ole suoranaisesti mistään "ajatustenluvusta" vaan ei-kielellisten merkkien (kasvojen ja kehon liikkeiden) poikkeuksellisen tehokkaasta tulkinnasta. Kyse ei missään nimessä ole mistään mystisestä telapatiasta. On myös syytä ymmärtää, että autistiset henkilöt hakevat toisten ei-kielellisestä viestinnästä ainoastaan palautetta siitä, miten heidän ITSE pitäisi tai OLISI pitänyt toimia jossakin sosiaalisessa tilanteessa. Heidän ei siis ole mitenkään mahdollista päästä käsiksi esimerkiksi toisten yksityiselämää koskeviin huoliin, tulevaa kauppareissua koskeviin suunnitelmiin, jne., koska niiden tulkitseminen ei-kielellisen viestinnän perusteella edellyttäisi sellaista taustatietoa, jota ei yleensä ole saatavilla. Lisäksi ei-kielellisten merkkien tulkitseminen vaatii keskittynyttä tarkkailua ja motivaatiota. Yleensä motivaatio siihen tulee omista vuorovaikutuksen ja toiminnanohjauksen vaikeuksista eikä esim. halusta päästä "urkkimaan" toisen pään sisällä liikkuvia ajatuksia. Autistiset henkilöthän ovat tunnetusti varsin vähän kiinnostuneita muiden asioista. Ei kuitenkaan siksi, että he eivät välittäisi muista ihmisistä vaan siksi, että omat kiinnostuksenkohteet vievät helposti kaiken huomion.
Ja aivan kuten kaikissa muissakin rationaalisissa päättelyprosesseissa, myös autististen henkilöiden suorittamassa ei-kielellisten merkkien tulkinnassa tapahtuu virheitä ja erehdyksiä… Merkit saatetaan esimerkiksi liittää väärään taustatietoon tai vääriin (ts. ei relevantilla tavalla tilannetta vastaaviin) aiempiin kokemuksiin, jolloin niiden sosiaalisen merkityksen tulkinta saattaa mennä täysin mönkään. Relevanttien merkkien sijaan saatetaan myös lähteä tulkitsemaan epärelevantteja piirteitä ja päätyä siksi täysin liioiteltuihin tai jopa suoranaisesti väärin johtopäätöksiin. Tämähän on inhimillistä.