Suoritin 4. danin, eli korkeimman vyökokeella suoritettavan vyöarvon aikidossa, Ranskassa heinäkuussa 2004. Vyökoe pidettiin Christian Tissier’n ohjaamalla kahden viikon kesäleirillä Roquebrune-sur-Argensissä (Varin departmentissa), Etelä-Ranskassa. Panostin siihen aikaan aikidoon erittäin vahvasti: vedin treenejä Finn-Aikin lisäksi myös Awasessa, Helsingin Kaapelitehtaalla, ja kävin leireillä jatkuvasti sekä Suomessa että ympäri Eurooppaa.
Olin valmistunut filosofian maisteriksi syksyllä 2003 ja yrittänyt yhden syksyn ajan elää aikidon ammattilaisena Suomessa (ja todennut, että se ei ollut taloudellisesti järkevä/mahdollinen ratkaisu minun tapauksessani, vaikka minulla oli hyvin pyörivä seura ja yksityisoppilaitakin). Kevään 2004 olin työskennellyt luokanopettajana Järvenpäässä ja kesäkuussa 2004 olin aloittanut jatko-opinnot (ts. väitöskirjan tekemisen) Helsingin yliopistossa.
Heinäkuussa lähdin kuukauden mittaiselle treenimatkalle Ranskaan. Treenasin ensin pari viikkoa Patrick Bénézin leirillä Montrevel-en-Bresse -nimisessä paikassa jossain landealueella, Ranskan itäosassa. (Se oli todellakin landea… Se oli hieman vuoristoista aluetta mutta ei varsinaista vuoristoa kuitenkaan. Ihan vain landea.) Sen jälkeen jatkoin Christian Tissier’n leirille Roquebrune-sur-Argensiin, Etelä-Ranskaan. Nukuin neljä viikkoa yhteen menoon teltassa leirintäalueella, koska se oli halvin tapa majoittua. Se oli ihan tavallista minulle siihen aikaan. Saatoin joinakin kesinä majoittua jopa kuusi viikkoa yhteen menoon teltassa ja kierrellä läpi aikidoleirejä eri puolella Ranskaa. Ylivoimaisesti eniten pidin sijainnin kannalta vuoristoleireistä: Patrick Bénézi veti 1990-luvulla parin viikon vuoristoleiriä Valloire-nimisessä paikassa ja sen jälkeen muutaman vuoden ajan vastaavaa leiriä L’Alpe d’Huez -nimisessä paikassa. Ne olivat kummatkin Alppien lasketteluasemia talvisin, ja kesäisin niissä järjestettiin mm. kamppailulajien leirejä. Pidin todella paljon noista kummastakin vuoristokohteesta. En tiedä, miksi Bénézi lopetti leirien pitämisen vuoristossa ja siirtyi Montreveliin, mikä oli ainakin minun mielestäni huomattavasti tylsempi paikka. (Nykyään hänen kesäleirinsä pidetään eräässä pikkukylässä Bretagnessa. Se on astetta viihtyisämpi paikka kuin Montrevel, mutta ongelma on se, että siellä sataa usein.) Tissier’n kesäleiri oli aiemmin Novalaise-nimisessä tuppukylässä Alppien tuntumassa (se ei kuitenkaan ollut ihan varsinaista vuoristoa) ja sen jälkeen Soulac-sur-mer -nimisessä mukavassa turistikohteessa Altantin rannalla, n. 80 km Bordeaux’sta johonkin suuntaan. (Soulacissa satoi melko usein, joten siellä oli hieman ikävää olla teltassa, mutta muuten se oli kiva paikka. Biitsi oli hieno.)
Anyway, 4. danin suoritin siis Roquebrune-sur-Argensissä kuukauden mittaisen treenimatkan yhteydessä (tai oikeastaan treenimatka oli käytännössä vieläkin pidempi, koska jatkoin Ranskasta melkein suoraan leirille Belgiaan; käväisin kuitenkin pikaisesti välissä Suomessa osallistumassa tieteenfilosofian kesätenttiin yliopistolla). En ollut suoranaisesti valmistautunut vyökokeeseen, koska prosessi meni niin, että minulle vain yhtäkkiä sanottiin (Christian sanoi): “Huomenna vyökoe klo X. Olet varmaan valmis.” – “Jaaha! Tämä selvä..” Valmistautumisaikaa oli siis käytännössä vain vuorokausi. Kävin sinä aikana kuumeisesti mielessäni läpi eri tekniikoita, etenkin harvinaisimpia tekniikoita.
Koe meni mielestäni hyvin, ja sain siitä hyvää palautetta eri tahoilta. Uket eli harjoitusvastustajat olivat erinomaisia: Fabrice (uchideshi eli mestarin valitsema “mestarioppilas”; täysi ammattilainen siis), Laurent (käsittääkseni ei aikidon ammattilainen mutta erittäin korkealla tasolla kuitenkin; viiden lapsen isä; suoritti jonkun tutkinnon oikiksessa joskus) ja Henri (olisi varmasti päässyt uchideshiksi, jos olisi tahtonut, mutta saattaa olla nyt jo lopettanut kokonaan aikidon, en ole ihan varma; erittäin lahjakas aikidoka joka tapauksessa). Mokasin lopulta hieman eräässä puukkotekniikassa: gyakute-otteella tehtävässä tantodori yokomenuchi shihonagessa (ja Christian otti tästä mokasta kaiken irti antamassaan palautteessa… olinhan kuitenkin 26-vuotiaana erittäin nuori 4. danin kokelas, joten piti varoa, että en tule liian itsevarmaksi, jne.) Muuten kaikki meni hyvin. Mutta olihan se rankkaa!! Etelä-Ranskassa on heinäkuussa erittäin kuuma. Lämpötila huiteli lähellä neljääkymmentä, mitään ilmastointia ei (tietenkään) ollut, ja Christian hoputti koko ajan ukejani tyyliin: “Hyökätkää nopeampaa! nopeampaa!!” Ja kun yksi uke alkoi hieman väsyä ja hidastua, hän vaihtoi heti tilalle freesin uken rivistä. Se oli fyysisesti yksi elämäni rankimpia kokemuksia. Christian veti minut IHAN äärirajoille silloin. Meinasi oikeasti taju lähteä, vaikka olin siihen aikaan hyvässä kunnossa. Seuraavana aamuna tuntui kropassa siltä kuin olisin jäänyt rekan alle.
Heti kokeen jälkeen oli tietenkin euforinen fiilis. Viimeinen aikidon vyökoe, jossa olin itse kokelaan asemassa, oli osaltani ohi. Ja olin kuitenkin vasta 26-vuotias. Se tuntui todella uskomattomalta. Illalla juhlittiin saksalaisen ystäväni, Ulin, ja tämän miesystävän kämpällä. (Ulihan on aikidon ammattilainen Berliinissä.) Viini kohahti nestehukan takia päähän todella tehokkaasti, ja oli edelleen todella mahtava fiilis.
Neljännen danin vyökoe oli siis kaikin puolin upea ja unohtumaton kokemus. Muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 2011, minulle myönnettiin siis Christian Tissier’n suosituksen perusteella 5. danin vyöarvo. Japanilaisen shidoin-opettaja-arvon sain muistaakseni vuonna 2009.